maanantai 24. huhtikuuta 2017

Kevään viimeinen ohjattu tokotunti

Meillä oli kevään viimeinen ohjattu tokotreeni sunnuntaina. Ja kuten viimeisillä kerroilla aina, niin myös tällä kertaa meillä oli ns. tasokoe. Saimme valita viisi liikettä, jotka teimme enemmän tai vähemmän koemaisesti. Me siinä systerin kanssa pohdittiin mitä Lunan kanssa kannattaa ottaa, ruutu oli ensimmäinen varma liike, sitten halusin ottaa jäävät koska se on toinen epävarmempi liike. Sitten siinä pohdin kiertoa ja kaukoa ja systeri puolestaan noutoa ja hyppyä. Lopputuloksena päädyttiin tekemään ruutu, kierto, kaukot, hyppy sekä jäävät liikkeet VOI-luokan L-liikkeenä.

Aloitettiin ruudulla. Olimme käyneet systerin kanssa puoleltapäivin hieman treenaamassa bongaamista, Luna kun edelleenkin bongaa kaikkea muuta kuin sitä mitä pitäisi. Toinen ongelma minkä olen huomannut meille kehittyneen on tuplakäskyn tarve. Kun siinä siirtyessä juttelen Lunalle ”tehdään ruutu, missä ruutu” ja saatan vielä sanoa tätä siinä lähetyspaikalla ollessa, niin neiti ei sitten reagoikaan siihen itse ruutu-käskyyn. Joudun parhaimmillaan sanomaan sen yleensä kahdesti, välillä jopa kolmesti ennen kuin Luna lähtee liikkeelle. Olen ajatellut tähän korjaukseksi sen että vähennän vihjailua enkä enää siinä tehtäväpaikalla sano ruutua muuta kuin lähetyskäskynä. Saatan paikalla ollessa sanoa ”missä”, pitää katsoa vaikuttaako se mitenkään. Saan myös Lunan katsomaan eteenpäin katsomalla itse eteenpäin. Vilkaisen ensin Lunaa ja sen jälkeen nyökkään eteenpäin niin sivusilmällä näen Lunankin vilkaisevan eteenpäin. Katsotaan saadaanko käskyt vähentymään.

Mutta siis treeneissä sanoin ruutu-sanan pari kertaa mennessämme aloituspaikalle ja siinä vain vilkaisin ruutua. Luvan saatuani sanoin käskyn. Meni sekunti, sitten puolitoista ja voin sanoa että se tuntui ikuisuudelta ja kerkesin jo ääneti itsekseni toteamaan että pieleen meni . Sitten Luna yllättäen lähti kohti ruutua. Huokaisin mielessäni helpotuksesta, varsikin kun Lunalla oikeasti oli ruutu kohteena. Vaikka targettia ei ollutkaan esillä (halusin ottaa treenin oikeasti koemaisesti) Luna juoksu ruudun puoleenväliin jolloin sanoin maahan –käskyn. Nätisti tyttö kääntyi ja meni maate. Minun teki mieli hyppelehtiä ilosta Lunan luokse, mutta tyydyin kumminkin kävelemään tyytyväisenä virnistellen. Kävelin Lunan sivulle ja luvan saatuani käskytin neidin istumaan.

Sitten otimme jäävät liikkeet järjestyksessä seiso-istu. Luna lähti hyvällä vireellä liikkeelle, mutta jostain syystä minun ensimmäinen seiso-käsky meni ihan kuuroille korville. Vasta toinen meni perille. Seuraavalla sivulla sitten istu-käskyssä Luna jäi seisomaan (tietenkin…) ja joudun sanomaan tuplakäskyn. Ei siis mennyt ollenkaan suunnitellulla tavalla. Kouluttaja tässä sanoi että jos näin käy kokeessa niin mieluummin jättää sen ensimmäisen liikkeen kokonaan tekemättä (eli Luna ei reagoikaan käskyyn ja jatkaa matkaa). Tästä tulee toisen liikkeen tekemättä jääminen, mutta jos muuteen tehdään nappisuoritus voimme vielä saada arvosanaksi 7. Jos sanon tuplakäskyt molemmissa niin höveli tuomari voi antaa vitosen, mutta monelta tuomarilta tulisi 0. 

Kolmantena otettiin estehyppy umpiesteellä. Tässähän sinällään meillä ei ole isompia ongelmia, paitsi Lunan vinot perusasennot.

Neljäntenä olikin sitten kaukot. Pientä ihmettelyä Lunalta kun kouluttaja olikin suoraan koiran takana, mutta onneksi vaihdot sujuivat siitä huolimatta. Istumaan nousu olisi voinut olla hieman nopeampi, mutta muuten en nähnyt tässä isoja korjattavuuksia. Naureskelin kyllä jälkeenpäin videolla omaa käsimerkkiä istumiselle, on nimittäin hieman nopea käsiliike. :D

Viimeisenä oli merkinkierto. Lunalla tuli taas semmoinen sekunnin mietintä käskyn jälkeen, mutta lähti se liikkeelle kumminkin. Hieman ennen merkkiä vauhti putosi raviin, mutta hetki kierron jälkeen nosti taas laukan.  Positiivista oli myöskin se, että Luna ei tällä kertaa lähtenyt merkin takana olevaa systeriä kohti, vaan sen ajatus oli ihan sillä merkillä.

Otimme loppuun vielä paikallaolot, ensin istuttiin minuutti ja sen jälkeen maattiin minuutti. Istumisessa ei ollut mitään ongelmaa, makaamisessa Luna oli hieman malttamaton heti alussa ja liikkui ennen kuin liikkuri kerkesi edes tulemaan ensimäisellä kerralla kohdalle (eli en ollut kerennyt edes käskyttämään neitiä maahan). Itse makaaminen sujui taas rauhallisesti ja puolessa välissä Luna laski päänsä alas ja hyvä ettei nukkumaan alkanut.

Kokonaisvaikutus oli minusta ihan siedettävä, kroppa-apuja minulla edelleen näkyy välillä aika selkeästikin, mutta totesin että tässä vaiheessa mieluummin otan pistevähennykset niistä kuin nollaan liikkeen. Koehan meillä on parinviikon päästä, joten luulen että isoja korjauksia tässä ei enää keretä tekemään. Yritän pääasiassa saada ruutuun lähdön ensimmäisellä käskyssä varmemmaksi ja aina kun mahdollista niin jäävien erottelua. Siinä taitavat olla ne meidän isoimmat ongelmat, kunhan en sitten jännitykseltäni mokaa mitään muuta. Mutta kyllä minun on myönnettävä että AVO-luokassa mokaaminen on jotenkin vähemmän paha kuin ALO-luokassa mokaaminen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)