tiistai 30. toukokuuta 2017

Kohti Voittajaluokkaa

Nyt kun on viikonloppu vietetty lomaillen vaunulla, voidaan palata arkeen ja ottaa katse eteenpäin. Piti oikein säännöistä katsoa että mitä kaikkea siellä tokon voittajaluokassa nyt olikaan. Tässä on nyt käyty läpi liikkeet ja millä tasolla me niissä nyt tällä hetkellä mennään.

Paikalla makaaminen 2min

"Ohjaajat käskevät koirat perusasennosta maahan yksi kerrallaan, aloittaen rivin vasemmasta päästä ja edeten rivin oikeaan päähän. Ohjaajat poistuvat yhtä aikaa näkösuojaan. 
Koirien tulee pysyä paikallaan makaamassa ja niille aiheutetaan häiriöitä, esimerkiksi siten, että liikkeenohjaaja pujottelee koirien välistä. Kun 2 minuuttia on kulunut, ohjaajat palaavat yhdessä kehään ja jäävät riviin kehänauhan sisäpuolelle. Ohjaajat ohittavat koiransa noin 0,5 metrin etäisyydeltä koiran jäädessä ohjaajan vasemmalle puolelle ja asettuvat seisomaan noin 3 metriä koiransa taakse rintamasuunta koiraa kohti. Ohjaajat palaavat koiran vierelle ja käskevät koiransa yksitellen perusasentoon. "


Tässä luokassahan tulee ensimmäistä kertaa ohjaajien piiloon meneminen sekä liikkurin häiriöt. Itse paikkamakuuhan ei ole Lunalle ongelma. Olemme myös tämän kevään tokotreeneissä ottaneet melko usein paikallaoloja, joissa ohjaajat menevät piiloon eikä Luna ole tähänkään pahemmin reagoinut. Häiriötreeniäkin on keväällä otettu runsaasti (häiriönä, liikettä, palloja, toisia koiria) ja oikeastaan niin kauan kuin häiriö ei ollut nameilla houkuttaminen niin neiti on pysynyt paikallaan. En siis koe tätä liikettä hirveän isoksi ongelmaksi meillä, mutta eihän sitä koskaan tiedä ennen ensimmäistä tositilannetta että mitä käy.

Seuraaminen

"Seuraamiskaavio sisältää hitaan-, normaalin- ja juoksuosuuden, joissa on käännöksiä oikeaan ja vasempaan sekä täyskäännöksiä ja pysähdyksiä. Kaavioon kuuluu myös kaksi–kolme askelta eteen- ja taaksepäin. Seuraamiseen tulee sisältyä myös lyhyt matka (5–8 askelta) suoraan taaksepäin."
  
Peruuttamisen osuus pitenee ja juoksussa voi tulla käännös myös vasemmalle. Pitempiä peruutuksia ollaan Lunan kanssa otettu, mutta sanoisin sen suoruuden vaativan vielä lisätreeniä. Vasemmalle käännökset juostessa en usko olevan iso ongelma, jos Luna vaan pitää kontaktin sillä hetkellä. Eiköhän me tulla tässä jatkamaan meidän 7-suoritustasoa.

L-liike

"Tuomari päättää ennen koetta, mitkä kaksi asentoa suoritetaan ja missä järjestyksessä. Ohjaaja käskee, itse pysähtymättä, koiran ensin jäämään yhteen asentoon (seiso/istu/maahan) ja sitten toiseen. Ohjaaja kulkee normaalia kävelyvauhtia. Kaavioon kuuluu käännös oikeaan tai vasempaan. Käännösten paikat (vasen/oikea) tulee merkitä kartioilla tai vastaavilla. Asentojen (seiso-istu-maahan) suoritusjärjestys sekä käännöksen suunta (vasen tai oikea) voivat vaihdella, mutta järjestyksen ja käännösten tulee olla samat kaikille osallistujille. "

Jos Luna vaan kuuntelee niin ei ole ongelma. Neitihän osaa kaikki jäävät ja tässä vain suoritetaan kaksi peräkkäin. Ollaan myös tuota suoraan seuruuseen lähtöäkin treenattu ja se onnistuu hyvin. Toinen isompi ongelma taitaa olla omien kroppa-apujen häivyttäminen, tukeudun edelleen niihin turhan paljon.

Luoksetulo

"Ohjaaja käskee koiran maahan ja siirtyy noin 25–30 m päähän koirasta hänelle osoitettuun paikkaan. Matkan puoliväli on merkitty. Ohjaaja kutsuu koiraa ja käskee itsenäisesti koiran seisomaan merkin kohdalla. Ohjaaja kutsuu koiran perusasentoon"

Tässä tulee siis pysähdys mukaan. Tätä ollaan silloin tällöin Lunan kanssa otettu ja luulen kun aletaan treenaamaan niin tuskin vie kauaa että tehtävä muistuu mieleen. Tässä sai käyttää joko suullista käskyä tai käsimerkkiä, mutta luulen meidän menevän tuolla suullisella käskyllä.

Ruutu, maahanmeno ja luoksetulo

"Ohjaaja lähettää koiran 3 metriä x 3 metriä kokoiseen ruutuun, joka sijaitsee noin 23 metrin päässä liikkeen aloituspaikasta (mitattuna ruudun keskipisteeseen). Koiran tulee liikkua ruutua kohti suoraviivaisesti ja mennä ruutuun sen etureunasta.
Kun koira on ruudussa, ohjaaja käskee koiran joko seisomaan ja sitten maahan tai sitten suoraan maahan. Mikäli koira käsketään seisomaan tulee seisomisasennon tulee olla selkeä ja vakaa, ja koiran tulee hetken seistä ennen kuin ”maahan”- käsky annetaan. Ohjaaja kävelee kohti oikeanpuoleista kartiota. Noin 2 metrin etäisyydellä kartiosta ohjaaja kääntyy vasempaan ja noin 3 metrin jälkeen uudelleen vasempaan, kohti aloituspaikkaa. Ohjaajan kuljettua noin 10 metriä toisesta käännöksestä, hän kutsuu koiraa ja jatkaa kohti aloituspaikkaa. Ohjaaja pysähtyy tultuaan aloituspaikkaan. "

Ruutu ollaan nyt saatu melko vahvaksi joten siinä sinällään ei pitäisi olla ongelmaa, matka vaan hieman pidentyy.  Luoksetuloja sivulle ollaan treenattu melko vähän, mutta yleensä yhden kahden toiston jälkeen Luna hiffaa ajatuksen. Eli teoriassa jos Luna vaan kokeessa tekee ruudun oikein niin en uskoisi tässä olevan ongelmia.

Ohjattu noutaminen

"Liikkeenohjaaja asettaa kaksi puista noutoesinettä riviin noin 10 metrin päähän toisistaan siten, että ne ovat helposti nähtävissä. Noutoesine, joka on arvottu, asetetaan maahan ensiksi. Merkki sijaitsee noin 10 metriä kuvitteellisen rajalinjan keskipisteestä, joka sijaitsee noutoesineiden välissä, ja aloituspiste on noin 15 metriä rajalinjasta. Ohjaaja käsketään kävelemään koiransa kanssa aloituspisteestä kohti merkkiä, menemään sen ohi (1–2 metriä) ja kääntymään ympäri, jonka jälkeen hän käskee koiran seisovaan asentoon merkille kohti aloituspistettä. Ohjaaja jättää koiran ja palaa aloituspisteeseen ja kääntyy kohti noutoesineitä. Ohjaaja ei saa pysähtyä jättäessään koiran. Noin 3 sekunnin kuluttua ohjaaja saa luvan käskeä koiraa noutamaan arvottu noutoesine."

Tätä ollaan treenattu jo melko pitkään. En usko tässä olevan sinällään ongelmia, jos Luna vaan kuuntelee. Sillä on välillä paha tapa jäädä hieman vinoon pysäytyksessä ja kääntyä sitten automaattisesti siihen suuntaan.

Tunnistusnouto

"Ohjaaja seisoo liikkeen aloituspaikassa koira perusasennossa. Liikkeenohjaaja antaa ohjaajalle puisen noutoesineen (10 cm x 2 cm x 2 cm), joka on merkitty etukäteen tunnisteella.Ohjaaja saa pitää   merkittyä noutoesinettä kädessään noin 10 sekunnin ajan. Liikkeenohjaaja ottaa esineen ja kehottaa ohjaajaa kääntymään ympäri. Ohjaaja saa päättää näkeekö koira noutoesineitten sijoittamisen. Liikkeenohjaaja vie merkityn noutoesineen siihen käsin koskematta yhdessä viiden muun samanlaisen noutoesineen kanssa ja asettaa kaikki noutoesineet maahan tai lattialle noin 10 metrin etäisyydelle ohjaajasta. Liikkeenohjaaja asettaa muut viisi esinettä maahan käsin ja täten koskee niihin. Noutoesineet asetetaan ympyrän muotoon tai vaakasuoraan riviin noin 25 cm etäisyydelle toisistaan. Ohjaaja kääntyy ympäri ja käskee koiran noutamaan merkitty noutoesine. Koiran tulee löytää oikea esine, tuoda se ja luovuttaa ohjaajalle yleisten ohjeiden mukaan."

Tätäkin onneksi ollaan treenattu jo jonkun aikaa. Luna tietää mitä pitää tehdä ja etsiä. Isoin ongelma on tällä hetkellä erilaiset muodot mihin kapulat voi jättää, neiti ei jotenkin hiffaa niitä kaikkia ja jättää osan haistelematta (esimerkiksi jos kapulat on aseteltu T:n muotoon tutkii Luna kapulat L-kirjamen tavoin eli T:n toinen sakara jää tutkimatta, jos joku nyt ymmärtää mitä tällä haen). EDIT: nyt kun luin nuo säännöt niin eihän tässä olekaan kuin ympyrä tai vakaasuora rivi, taitaa nuo muut variaatiot ollakin vasta EVL:ssä.

Toinen on kapulan palautus, 2 kertaa kolmesta Luna tuo sen kuin sikaria suussa pitäen. :D (onkohan tästä säännöissä että se pitää tuoda sillein kunnolla kantaen…?)

Tietysti ei olla harjoiteltu tätä sillä tavalla että joku muu vie tunnistettavan kapulan muiden joukkoon vaan olen vienyt Lunan piiloon ja laittanut itse oman kapulan sinne.

Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten

"Ohjaaja asettuu seisomaan noin 2-4 metrin päähän esteestä koira perusasennossa. Liikkeenohjaaja ojentaa noutoesineen ohjaajalle. Ohjaaja heittää metallisen noutoesineen esteen yli. Ohjaaja käskee koiran hyppäämään esteen yli, noutamaan esineen ja hyppäämään takaisin. "

Tämä vaatii vielä hieman vahvistamista, Luna kyllä hyppää ja noutaa metallikapulan, mutta takaisin hyppy saattaa välillä jäädä pois. Metalli tuntuu sen verran inhottavalta hampaissa hypätessä. Ollaan treenattu tätä vielä hieman matalammilla hypyillä, jotta neiti varmasti hyppää.

Kaukokäskyt

"Koiran tulee vaihtaa asentoa kuusi kertaa (istu/seiso/maahan) ohjaajan käskyjen mukaisesti ja sen tulee pysyä alkuperäisellä paikallaan"

Siis apua tuleeko jo voittajassa istu-seiso siirtyminen, jotenkin olin ymmärtänyt että voittajassa on vain maahan-seiso?! No, tämä on kumminkin varmaan meidän isoin murheenkryyni tässä luokassa. Tällä hetkellä Luna nimittäin liikkuu eteenpäin. Ei ihan hirveästi maahan-seiso vaihdossa (yleensä saattaa siirtää vasenta takajalkaa, mutta oikea pysyy paikoillaan.) Istu-seiso vaihdossa saattaa nopeassa liikkeessä tulla myös eteenpäin. Sitten seiso-maahan vaihto on ongelma, kun en ole alusta alkaen opettanut Lunaa laskeutumaan hissinä maahan niin tuohan lösähtää suoraan alas ja täten liikkuu hieman eteenpäin. Onneksi ei olla ihan heti menossa seuraaviin kokeisiin niin voin yrittää puuttua tähän nyt kunnolla. Aloitetaan vaikka seiso-maahan hissivaihdosta, tehdään 5-10 toistoa päivässä niin eiköhän se siirtymä ala jäämään tuon neidin lihasmuistiin.

Ja tuo seisominen onnistuu lyhyellä matkalla, heti kun otan etäisyyttä niin Luna ei olekaan varma mitä pitää tehdä.

Yksi asia mikä tässä mietityttää on nuo käskyt, mikä on oikeasti koiralle helpompaa; se että jokaisella vaihdolla on omat käskysanat vai että esimerkiksi seisomaan nousemisella on yksi käsky tehtiin se makuulta tai istualteen. Ymmärrän sinällään että koiran tekemä liike on eri kummassakin tapauksessa, mutta Luna on sellainen että se ei oikein muutenkaan erottele niitä käskysanoja. Näin alkutreeneissä minulla on ollut sama käskysana "UP" sekä maasta että istumasta seisomaan nousemiselle eikä tämä ole Lunalle tuottanut ongelmia ainakaan tässä vaiheessa. 

Ja siinä taisi sen luokan liikkeet olla. Ei tämä nyt ihan mahdottomalta minusta vaikuta, oikeastaan ainut missä luulen että joudun eniten töitä tekemään on nuo kaukot. Mutta joudun kyllä alkaa raahata enemmän treenikamoja mukana, kun pitää tunnarikapulat ottaa, metallikapula,
ohjatunnoudonkapulat, este, ruutu… Tai sitten minun pitää oikeasti alkaa suunnitella treenejä hieman tarkemmin, jotta en ottaisi kaikkia tavaroita mukaan ja miettisi vasta kentällä että mitä tehdään. :D


5 kommenttia:

  1. Aika tavallista taitaa olla että sekä istu-seiso, että maahan-seuso on samalla käskyllä. Kummasakin koirahan nousee kaikille neljälle tassulle. Toki jos koira sekoittaa, voi harkita eri käskyjä, mutta siinä menee helposti ohjaajan pää sekaisin. ;) Sagalla on molempiin käskynä "nouse" eikä ole ainakaan vielä tuottanut ongelmia.

    www.sagantaru.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon taas kuullut ja huomannut kokeissa että monella on omat käskysanat kaikkiin vaihtoihin! Oonko sitten vaan osunut sellaisin kokeisiin joissa näin on. :D Mut mietin että mullahan menee tosissaan pää sekaisin jollei Lunalla mene ennen sitä kun yritän jokaiselle liikkeelle saada omaa käskyä.

      Poista
  2. Mä oon laiska, enkä opeta eri käskyjä erilaisiin nousuihin, jos ei ole pakko :) Istumisiin opetin, seiso-istu oli Aidanille niin saakelin vaikea, että siihen piti panostaa hulluna. Uudella käskyllä oli helpompi opettaa oikea liikerata.

    Jos sama käskysana toimii, anna mennä vaan. Tuntuu, että nykyään tokosta tehdään jotain rakettitiedettä, kun joka liikkeen osalle pitää tyyliin olla oma vihje, oma käsky, oma kehu ja oma palkka :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..ja tähän jatkona vielä, Sandran kanssa mulla oli joka ikisessä seisomisessa sama 'seiso'-käsky: liikkeestä seisomisessa, kaukojen vaihdoissa, ruutuun pysähtymisessä.. Hyvin se erotti tilanteesta riippuen, kaukoistakin sai aina 9-9,5 myös voi/ev-luokissa.

      Poista
  3. Joo niin mäkin on nyt päätynyt siihen että pidän ton UPin seikä M-S että I-S vaihdossa ellei jotain mystistä tapahdu. :D Ja meillä on myös "seis" käsky sekä jäävä seisonta, luoksarin pysähdys ja muuten vaan jos mun pitää stopata jotain (esim. lähdössä ohjatussa noudossa väärään suuntaan.)

    Mutta just kun seurailee noita keskusteluja vaikka fb:n tokoryhmässä niin siellä monella tuntuu olevan omat käskysanat jokaiseen pieneenkin erilaiseen liikkeeseen. En sitten tiedä omistaako ne kaikki jotku huippuälykkäät koirat ja itse erittäin hyvän muistin käskysanoille... :D

    VastaaPoista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)