Välillä meinaa pää räjähtää kun ei kerkeä tai jaksa

Eipä herunut meille paikka HSKH:n rally-tokoryhmistäkään. Sinällään en asiasta yllättynyt, kun ajattelee lajin olevan tällä hetkellä perus tokoa paljon suositumpi, mutta silti pidin mielessäni peukkuja pystyssä josko sittenkin… Pitää nyt vaan sitten katsoa jostain muualta löytyisikö meille mitään kiinnostava kurssia mistään.

Myönnettäköön että tässä on Lunan kanssa treenaaminen jäänyt hieman vähille ja se ärsyttää. Mutta tällä hetkellä ei yksinkertaisesti aika ja oma jaksaminen riitä kovin tiheään treenaamiseen. Piti käydä tuolta edellisestä postauksesta katsomassa, mutta en siellä ollut maininnutkaan että systeri putosi hevosen selästä ja mursi nilkkansa tuossa muutama viikko takaperin. Viikon systeri vietti sairaalassa ja jalka leikattiin, nyt hän on kerinnyt olla kotona jo pari viikkoa. Jalkaa pitää varoa muutama kuukausi ennen kuin siihen saa alkaa painoa oikeastaan laittamaan. Eli sehän ei nyt sitten pysty hirveästi tekemään mitään vaikka kotona onkin ja Lunan lisäksi joudun juoksemaan ja tekemään Larankin kanssa enemmän. Minulla oli vähän suunnitelmissa elellä helpotettua pentuarkea antaen systerin tehdä päätyöt, mutta nyt se sitten on kumminkin minulla. Minä nousen sohvalta kun Lara nappaa suuhunsa jotain sopimatonta (ellei se nyt satu olemaan juuri sohvan vieressä), minä nousen siivoomaan pissat kun ne menevät ohi pissa-alustasta, minä hyppään ylös jos näyttää että Lara etsii kakkapaikkaa. Raahaan myös aina kaikki tavarat ja koirat autolle ja sieltä kotiin. Voi jes.  Tätä jatkuu sitten parhaimmillaan marras-joulukuuhun asti.

Onneksi Larakin kasvaa tuosta hiljalleen, aamuherätykset tapahtuvat nykyään siinä 7-8 välillä ja riippuen hieman päivästä, välillä ei ole yöllä tullut pissejä ollenkaan tai välillä aitauksessa on parikin lätäkköä. Lenkkeily alkaa myös hiljalleen sujumaan niin että oikeasti edetään jopa eteenpäin, eikä Laran tarvitse syödä kaikkea mitä suuhunsa saa (sienetkin saa olla rauhassa maassa, muistan jonkun aikaa sitten naureskelleeni perhetutulle joiden kulttispentu söi sieniä kun ei Luna niistä koskaan välittänyt.) Lara myös osaa aika hyvin irrottaa käskystä, jos sinne suuhun sattuu jotain ylimääräistä eksymään. Ehkä me tästä selvitään.

Luna edelleenkin sietää Laraa hyvin, mutta silloin tällöin tulee ongelmia. En tiedä auttaako niihin aika, Lunalla vaan välillä napsahtaa päässä ja se käy jopa raivolla päälle jolloin siihen saa huutaen juosta väliin. Täysin täyspäinenhän Luna ei ole, sen tiedän ja myönnän. Voisiko tilanne helpottua jos pääsisin taas säännöllisesti treenaamaan Lunan kanssa jotta sekin joutuisi väsyttämään pääkoppaansa enemmän.Vai onko tämä asia jonka kanssa joutuu vaan elämään. Olen myös miettinyt voiko kysesssä olla kipukäytös, mutta tilanteet eivät yleensä ole viitanneet sinne päin (enemmän siis liittynyt resurssiaggreen.)  Lunahan tosissaan ei tunnu muistavan näistä ns. tappeluista mitään enää hetken päästä vaan olisi valmis leikkimään uudestaan. Mietinnässä on myös ollut että auttaakohan mitään että yritän tehdä Lunan hetkista Laran kanssa mahdollisimman palkitsevia. Eli palkkaisin namilla aina kaikki tyttöjen ohitustilanteet, leikkihetket ynnä muut. Se tosin vaatisi että muistaisin pitää nameja oikeasti ihan koko ajan mukana.

Mutta saa nähdä milloin Luna pistää tiukemmat rajat mm. leikkeihin, kun pentu alkaa kooltaan olla jo Lunaa isompi (korkeudeltaan mennyt ohi parilla sentillä, mutta paino on vielä ainakin muutaman kilon alhaisempi). Isoja positiivisia yllätyksiä näiden yhdessä elossa on mm. ollut se, että Lara on saanut änkeä samaan pieneen kevythäkkiin jossa Luna on. Tämäkin on käynyt leikin tiimellyksessä, eli Luna on juossut häkkiin piiloon ja Lara on hetken päästä ängenyt mukana. Luulen, että jos Luna muuten olisi nukkumassa häkissä rauhassa saisi pentu äkkilähdön yrittäessään sisälle.  :D Tytöt myös söivät samaa (arviolta 40cm pituista) keppiä ulkona. He pärjäävät niin hyvin nykyään yhdessä, että melkein uskaltaisin sanoa että nämä kaksi voisi nykyään jo jättää kahdestaan kotiin ilman aitausta – jos Lara ei yrittäisi tuhota kaikkea. Tämän takia tyttö saa vielä pysytellä yksinolot aitauksessaan, en halua palata kotiin ja todeta että kaikki huonekalut on syöty.

Lunalla kunnon ilme, mutta leikit niillä on kesken.

Koska Laralla ei ole vielä rokotukset kunnossa, pikkuneiti on saanut harjoitella yksinoloa kun Lunan kanssa ollaan juostu mätsäreissä. Tai juostu ja juostu, ollaanko tässä käyty kolmessa mätsärissä. Hyvin taas näkyy kuinka mätsäreistä ei koskaan tiedä, Luna on aika tasainen suorittaja, yhdessä mätsärissä saadaan sininen nauha ilman sijoitusta ja seuraavassa ollaan ykkösiä ja BIS-sijoittujia.

Viimeisin kisa oli Suomen Welsh Corgi -yhdistyksen järjestämä Nummelassa. Päätettiin lähteä edellisenä iltana ja aamulla vielä selviteltiin haluaako siskopuolen 9v poika lähteä mukaan. Oltiin vähän niin kuin luvattu että otetaan hänet mukaan kun löytyy kisa jossa on lapsi&koira –luokka ja alkoi hieman tulla kiire kun A. on pian täyttämässä 10v mikä on ikärajana monessa paikassa kyseiseen luokkaan. Kun tämä halusi tulla mukaan, jouduttiin vielä noutaa Lola tädin luota. Koettiin rauhallinen kaikkien kaveri Lola parhaimmaksi valinnaksi A:lle. Lolan ainoa ongelmana pidettiin sitä että se saattaisi olla minun perään kehässä, mutta Luna kun ei oikein ollut arkuutensa takia vaihtoehto (Luna voisi lähteäkin A:n mukaan kun herkku on tarpeeksi hyvä ja Luna näkee että olen lähellä, mutta se ei tasan antaisi tuomarin tulla siinä vaiheessa lähelle).

Ilmoittautumisjonossa käskin A:ta pitämään Lolan lyhyellä hihnalla, eikä mieluiten päästäisi sitä haistelemaan muita. Hyvin hän ymmärsi, kun sanoin että ei Lola ei tee kellekään mitään, mutta muut ei pakosti tykkää. Yritettiin pikaisesti ohjeistaa miten kehässä kuuluu mennä, kuinka koira esitetään ja käytiin yksi harjoittelukierroskin tekemässä. Lapsi&koira kehään oli ilmoittautunut vajaa parikymmentä lasta (mikä oli minusta aika paljon? Yleensä kun olen kehää seurannut on osallistuija ollut korkeintaan 10…). Ensin kehään meni ensimmäiset kahdeksan, jolloin A sai katsoa miten muut menivät. Tämän jälkeen kulkeminen ei ollut enää ongelma, varsinkaan kun liike oli vain yhdessä ympäri ja sitten yksitellen edestakaisin. Enemmän A:lla oli ongelmaa seisottamisessa. Lola seisoi kyllä pääasiassa hyvin (itseasiassa yllättävän hyvin) itsekseen, mutta A:n palkkausväli oli vähän turhan harva jolloin Lolakin tietysti alkoi turhautua ja pomppimaan vasten tai istuutui.

Mutta muuten hyvin A. meni Lolan kanssa ensikertalaiseksi, mutta sijoitusta heille ei tullut (ihmettelin tosin että tuomari sijoitti lapsen joka oikeasti huusi koiralleen joka innostui haukkumaan). A. kuulemma oli kysynyt milloin seuraava kisa olisi. Todennäköisesti seuraavaan kisaan kuluu sen verran aikaa, että hän ei enää lapsi&koira kehään iän takia pääse, mutta tajuttiin että Lolahan täyttää 8 vuotta tammikuussa – eli A. voisi viedä vanhimman neidin veteraanikehään. Sekin on luokkana yleensä hieman pienempi.

Menimme sitten Lunan kehän luokse odottelemaan meidän vuoroa. Onneksi suurin osa oli kerinnyt käymään jo kehässä, eikä meitä ennen ollut kuin viitisen paria. Lunan kulki vuorollaan kehässä tavalliseen tapaansa nätisti ja vauhtikin oli ihan hyvä. Pöydällä pysyttiin paikallaan. Lopputuloksena punainen nauha. Mentiin takaisin kehän reunalle odottelemaan. A. tuntui hieman kyllästyvän odotteluun, ei hän siinä (mielestäni) hirveästi valitellut, mutta ei meinannut pysyä paikallaan enää lopuksi. A. pari kertaa ilmoitti käyvänsä pienellä kävelyllä ja siinä sitten pohdin että uskaltaako sitä miten päästää silmistä vieraassa kaupungissa.

Menimme sitten vuorollamme punaisten kehään. Juostiin pari kertaa ympäri ja seisotettiin. Kerkesin siinä jo miettimään että taidetaan lähteä ilman sijoitusta jälleen, kun tuomari ei hirveästi meitä tuntunut katselevan sijoittuvia valitessaan, joten yllätyin kun meidän julistettiin pitkästä aikaa ykkösiksi. Olin jotenkin taas sekaisin siinä ja olin jo lähdössä kehästä pois pelkän ojennetun ruusukkeen kanssa, kunnes minut huudettiin takaisin – palkintopallilla odotti palkintopussi ja valokuvaaja.  Eikun täyskäännös ja takaisin.

Sitten oli tietenkin vielä lisää odottelua. Oikeastaan ainoa kehä kesken oli pentujen kehä, jossa pienet ja isot pennut olivat samassa kehässä. Perhetutut olivat myös kulttispoika Bemmin kanssa kisaamassa, mutta heille ei tälläkään kertaa tullut sijoitusta (mutta pentuja olikin paaaljon.) Pentujen jälkeen oli vielä paras Welsh Corgi –kehä ja sitten pääsi BIS-kehät käyntiin. Koirakoita oli kahdeksan ja me oikeastaan vaan seisottiin paikallamme. Sinällään ihan hyvä, kun en tiedä olisiko Luna jaksanut pitkän odottamisen jälkeen enää juosta kovinkaan näyttävästi. Seisoessa häntäkin heilui vähän turhan rauhallisesti ja yritin kovasti kehumalla saada sitä heilumaan hieman innokkaammin, mutta turhaan. Tämä kumminkin riitti ja Luna sijoittui BIS3!

Palkintona saatiin ruokasäkki, numerolappupidike, silmähuuhde sekä pari lahjakorttia.