sunnuntai 19. elokuuta 2018

Viikonlopun tuplavoittajakisat -> RTK3!


Kisaamiset jatkuivat tänä viikonloppuna rally-tokon merkeissä. Minä olen varmaan täällä aikaisemminkin maininnut, että olen hieman sellaista tyyppiä joka haluaa kokeet pois alta, jotta voin keskittyä treenaamaan uutta. Tämän takia sitten ilmoitin Lunan 18.8. Lohjalle ja 19.8. Hämeenlinnaan kisaamaan. Ajattelin että jos suunnitelmat pitävät paikkaansa ja saamme kaksi hyväksyttyä tulosta, voisimme rauhassa alkaa keskittyä mestariluokan liikkeiden treenaamisen ja käsiapujen vähentämiseen.

Lauantaina herätys oli kahdeksalta, kun lenkitin koirat, syötiin ja  pakkasimme tavarat ja lähdimme ajelemaan kohti Lohjaa. Voittajaluokka oli laitettu alkamaan klo 11.10 ja olimme Lunan kanssa ensimmäisenä radalla. Systeri ja Lara lähtivät mukaan katsomaan ja kuvaamaan. Ajaessa kisapaikalle tuli jo mietittyä että mitäköhän siitäkin tulee. Olin mukamas katsonut että sään piti olla hyvä, tosin järkevänä olin katsonut vain Keravan säätä. Kun nokka suuntasi kohti Lohjaa, alkoi tummia pilviä kerääntyä ja jossain vaiheessa tulikin sitten melkein kaatamalla vettä. Voisin kuvitella käytösruudun todella hankalaksi jos vettä tulee niskaan.

Systeri odotti koirien kanssa autossa, kun kävin ilmoittautumassa ja katsomassa ratapiirroksen. Nopealla katsauksella rata ei näyttänyt hirveän pahalta. Siellä oli joo peruutus, mistä kouluttajat olivat paljon varoitelleet (ja mitä yllättäen ei viime kisassa ollut ollenkaan) ja toinen mikä hieman pelotti oli molempien kääntyminen oikealle. Jälkimmäinen ihan sen takia, ettei sitä oltu treenattu ihan hetkeen.

Siinä oli vielä puolisen tuntia ennen luokan alkua, joten kerittiin hyvin kävelyttää koirat. Sitten jäimme odottelemaan kentän lähettyville. Siinä sain hyvin kerrattua liikkeitä ja kuten pelkäsin, molempien kääntyminen oikealle tuotti ongelmia. Jouduin ottamaan monta toistoa, jotta Luna muisti mitä siinä piti tehdä. Onneksi tarpeeksi monen toiston jälkeen neidille tuntui jäävän idea hommasta.

Lopulta kehääntutustuminen alkoi. Meillä oli tässä kisassa myös harjoittelijatuomari, mikä toi hieman muutosta tavalliseen kisaan. Ensinnäkin nyt radalla oli neljä ihmistä kahden sijaan ja koirakoiden välillä tuomarit keskustelivat mikä kannatti ottaa huomioon käytösruudussa, ettei laittanut koiraa liian ajoissa asentoon jos keskustelu vaan jatkui ja jatkui.


Kävimme radan läpi ja tosissaan ei siinä hirveästi vaikeita liikkeitä ollut edellä mainittujen lisäksi. Kävelin radan vielä kahdesti läpi (hieman kauhistellen kun houkutuksessa oli pizzalaatikoita), kunnes palasin Lunan luokse. Otin viimeiset kertaukset (minulla on tullut tavaksi tehdä kolme ensimmäistä kylttiä koemaisesti ennen radalle menoa) ja lähdin radan lähettyville odottelemaan. Ei siinä tarvinnut onneksi kauaa odotella, puolen minuutin päästä saimme luvan astua radalle.

Heti radan alussa totesin, ettei Luna ole aivan yhtä hyvin kuulolla kuin normaalisti, mutta sain sen sentään lähtökyltille perusasentoon. Sitten lähdettiin, lähtö oli hyvä ja siitä seuraavat kyltit sujuivat oikein nätisti. Ensimmäinen virhe oli tulossa kyltillä 5, jossa Luna siirtyi käskyttä takaa oikealta vasemmalle. Onni onnettomuudessa se oli tämän kyltin tehtävä. Kun tajusin neidin siirtyvän omatoimisesti toiselle puolelle, sanoin äkkiä käskysanan siihen perään. Hieman pelkäsin että olimme aivan liian kaukana suorituspaikasta, mutta taisi juuri viimeinen osa siirtymisestä osua oikeaan kohtaan, koska miinuksia ei tästä tullut ollenkaan.

Seuraava kyltti oli helppo (istu-maahan), mutta Lunalla oli vauhti päällä ja kun minä pysähdyin jatkoi neiti matkaa. Puolen metrin jälkeen Luna tajusi että minä en tullutkaan perässä ja oli istuutumassa alas, kun viimeisellä sekunnilla kutsuin sen sivulle. Onneksi takamus ei kerinnyt koskemaan maata. Tästä kyltistä tuli -1 vino ja -3 epätarkasti suoritettu tehtävä.

Seuraava kyltti oli istu-käännös oikealle istu. Luna edelleen edisti, minkä takia ensimmäinen istuminen oli taas kaukana ja vino. Myöskään käännös ei ollut yhdenaikainen, kun Luna jäi katselemaan systeriä kehänlaidalla. Mysteeri onkin, että tästä ei lähtenyt pisteitä?! Olinko sitten juuri sellaisessa kulmassa tuomariin, etteivät meidän virheet näkyneet vaikka videolta ne ovat selvästi näkyvissä.

Houkutus oli hieman hankala, mutta se ei johtunutkaan pizzalaatikoista, vaan neiti taas vilkuili systeriä ja vauhti oli niin kova että jouduin toistelemaan tässä-käskyä moneen otteeseen.  Sitten tuli ensimmäinen pelätty kyltti, eli molemmat oikealle käännös. Luna taas vilkuili muualle, minkä takia liike pelotti, mutta onneksi viimeiset harjoitukset ennen radalle tuloa pelastivat ja Luna kääntyi nätisti. Kyltti 12, eli koira oikealta eteen ja oikealta oikealle, istu sujui muuten hyvin, mutta edessä neiti oli aivan aavistuksen vinossa. Mutta ei pahasti kun pisteitä ei mennyt.

Kyltti 14, istu-täyskäännös oikealle –istu, minkä piti olla aivan helppo, niin Luna taas oli vauhti päällä, minkä takia istuminen tapahtui aivan liian edessä ja vinoon. Eli tästä -1 vino.

Sitten kyltti 15, eli peruutus kolme askelta. Tämä sujui minusta ihan hyvin, ihan viimeisellä askeleella Luna veti vinoon josta ansaitusti lähti -1 vino. Mutta tästä tuli myös -3 epätarkasti suoritettu tehtävä mitä hieman ihmettelen. En tajunnut kysyä tätä tuomarilta (kun jotenkin kuvittelin -3 tulleen edellisestä kyltistä, vasta kotona katsoin että se tulikin peruutuksesta). Kun tässä videota katselen, ainut mistä se pistevähennys minusta on voinut tulla oli ennen ensimmäistä askelta. Videolta näkee että ennen peruutusta, että juuri ennen peruutukseen lähtöä minulla on vain toinen jalka maassa, mutta nouseva jalka ei nouse paljoa. Tuomari sanoi rataantutustumisessa että painon pitää olla selkeästi toisella jalalla, minun painonvaihto ei tainnut olla tarpeeksi selkeä.

Siitä päästiin sitten maaliin nätisti. Tiesin että meillä oli tullut virheitä, mutta en kokenut minkään olevan niin iso että kannatti liikettä uusia. Pääasiassa meidän ongelma oli Lunan eteenpäinmeno ja tästä johtuvat vinoudet liikkeissä.

Olen yrittänyt rauhoittaa meidän menemistä, ajatellen että ei sillä ajalla ole niin väliä kunhan tehdään kunnolla. Maaliin päästyäni nostin käteni merkiksi käytösruudussa olevalle, kunnes tajusin etteivät he olleetkaan vielä valmiita. Se, että odottelin puoli minuuttia käytösruutuun pääsyä viittasi kyllä siihen että me taas liidettiin rata läpi. Lopulta edellisen aika tuli täyteen ja pääsimme siirtymään käytösruutuun. Liikkeenä tässä oli vasemmalla maaten.

Odottelin hetken aikaa, että tuomarit saivat keskusteltua ja nähdessäni seuraavan koiran kävelevän radalle, käskin Lunan maahan. Tässä ei ollut oikeastaan mitään ongelmia, Luna pääasiassa katseli eteenpäin systeriin tai radalla suorittavaa koirakkoa. Välillä neidin vilkaistessa minua kehuin rauhallisesti ja käskin jatkamaan makaamista.

Meidän aikamme täyttyi, mutta jälleen odottelimme kunnes radalla oleva koirakko pääsi maaliin asti ja sai koiran hihnaan.



Siitä sitten juoksimme palkalle. Laskeskelin siinä mielessäni että meidän pisteet varmaan olisi taas siellä 80 tienoilla, niitä vinoja asentoja oli niin monessa eri kohdassa. Odottelin hetken aikaa seuraten seuraavia koirakoita, kun näin jonkun menevän kirjoittamaan tulostauluun. Jätin Lunan systerin kanssa ja kävin vilkaisemassa. Yllätys oli mukava, kun näin taulussa meidän kohdalla 91p. Ihmettelin todenteolla saamiani pisteitä, koska olin varma että teimme enemmän virheitä. Mutta näin jälkeenpäin todettuna tuomari ei tainnut kaikkia virheitä vaan nähdä.

Yllättäen rata taisikin olla vaativampi kuin kuvittelin, koska yli 90 tuloksia ei tullut meidän lisäksi kuin yhdelle. Aivan viimeinen koirakko veti todella hienon suorituksen. Ainoa mistä totesin heidän menettäneen pisteitä oli peruutus, jossa askeleet olivat melko lyhyitä.

Palkintojen jaossa tiesin meidän sijoittuvan, mutta siinä sitten jännitettiin että tullaanko ykköseksi vai kakkoseksi. Lopputuloksena viimeisen koirakon peruutus ei ollut niin lyhyt askeleinen kuin ajattelin ja he tiputtivat meidän kakkossijalle (taisivat saada 96p jos en ihan väärin muista). Joku tuli ottamaan sijoittuneista kuvaa, kun meillä oli Lunan kanssa pieniä teknisiä ongelmia palkintopussin kanssa. Neiti kun niin rakastaa noita palkintopusseja, ja ne pitäisi heti päästä tutkimaan. Siinä minulla sitten roikkui pieni spanieli paperikassissa kun yritin saada sitä nätisti istumaan. :’D Lopulta kuva otettiin ja yritettiin lähteä rivistä, mikä sitten tuotti ongelmia kun Luna edelleen roikkui pussissa.

Palkinnot oli tällä kertaa hieman erilaiset mutta kivat: paketti Inupekt Fortea (näitä Lunallahan kuluu), Maximin hammastahna (meillä pestään hampaat päivittäin) sekä Maximin 2in1 shampoo. Luna tarvitsee shampoon ja hoitoaineen erikseen, mutta tuon voitetun voi Laralla käyttää.


Sunnuntaina sitten lähdimme Lunan kanssa kaksistaan Hämeenlinnaan yrittämään sitä viimeistä vaadittavaa tulosta. Sää taas hieman pelotteli, kun motarille päästyäni edessä oli vain todella tummia pilviä. Vettäkin tuli pariin otteeseen niin paljon että hyvä että eteensä näki. Sääennuste kumminkin oli lupaillut puolipilvistä keliä, mutta eivätpä nekään aina oikeaan osu.

Paikanpäälle päästyämme kävin kävelyttää neidin nopeasti, jonka jälkeen kävin ilmoittautumassa. Edellisenä päivänä olimme ensimmäisenä radalla ja tällä kertaa sitten viimeisenä.  Ulkona oli ratapiirros, joka näytti mukavan helpolta. Peruutusta ei ollut tälläkään radalla. Ainoa mikä hieman epäilytti oli pitkät seuruupätkät oikealla. Katsoin paperilta muutaman hankalimmat kyltit ja menin sivummalle treenaamaan niitä Lunan kanssa. Yllättäen isoimmaksi ongelmaksi meille tuli puolenvaihto takaa vasemmalta oikealle. Vaikka liike on sellainen mitä tulee melkein päivittäin lenkilläkin tehtyä, niin nyt ei Luna meinannut ymmärtää tätä ollenkaan. Myös nenä vei useaan otteeseen neidin kauemmas oikeasta seuruupaikasta. Hetken harjoittelun jälkeen laitoin Lunan autoon odottamaan ja menin kehän reunalle odottelemaan rataantutustumista.

Tuomari esitteli radan nopeasti ja kävelin sen itsekseni vielä kahdesti läpi. Se ei tuntunut siinäkään vaikealta, isoin ongelma oli tosissaan hieman pidemmät kylttien välit, mitkä tekivät oikealla seuruun pitkäksi liikkeeksi.


Lopulta luokka lähti käyntiin. Istuskelin radan reunalla ja nopeasti tuli todettua että vaikka rata näytti helpolta, se ei tainnutkaan sitä olla. Nimittäin koirakko koirakon perään teki useita virheitä ja moni oli käyttänyt jo molemmat uusinnat ennen kuin kerkesivät puoleen väliin rataan.

Tämän lisäksi paineita toi aivan radan vieressä oleva makkaranpaistopiste, koska koko alue tuoksui todella vahvasti makkaralle. Rataantutustumisessa totesin tuulen vielä tuovan sen siihen radalle. Pohdin että näinköhän Lunaa kiinnostaa tehdä töitä kylmän kanan eteen kun makkanrantuoksu sai omankin vatsan kurisemaan.

Kun meitä ennen oleva koirakko meni kehään, hain Lunan odottelemaan kentän reunalle. Kuten arvata saattaa, neitihän veti nenänsä perässä minkä jaksoi ja jouduin muutamaan otteeseen pyytämään sitä tekemään töitä minun kanssa.

Lopulta tuli meidän vuoro ja lähdimme aloituspaikalle. Nenä kävi edelleen ja jouduin huomauttamaan pariin otteeseen kontaktista ennen kuin pääsimme edes perusasentoon. Videota ei valitettavasti tästä ole kun kuvaaja oli Heinolassa näyttelyssä.

Ensimmäinen kyltti oli meille todella helppo istu-seiso-maahan, Luna vaan oli taas niin vauhti päällä että kun pyysin sen istumaan, meni käsky kuuroille korville. Neiti käppäili taas puolisenmetriä eteenpäin, ennen kuin tajusi tulla takaisin. Itse liikehän sujui täydellisesti, mutta tämä harhailu ja kääntymisen toi tietenkin -10p rintamasuunnan takia. Jännitykseltäni en tajunnut uusia. Matka jatkui 3. kyltillä, mikä oli pyörähdys vasemmalla, Luna tarvitsi vaihteeksi tuplakäskyn. Tästä tuli -3p ohjaaja virheen takia, eli minä todennäköisesti taas pysähdyin. Harhailu jatkui, mutta sain tarpeeksi tiheällä käskytyksellä pidettyä neidin lähettyvillä. Oikeastaan kyltin 5. jälkeen, mikä oli puolenvaihto jalan ali, Luna heräsi. Tässä vaiheessa totesin että nyt minulla on töitä tekevä Luna mukana.
Seuraava virhe tuli jo odotetusti kyltillä 12, missä piti se puoli vaihtaa takaa vasemmalta oikealle. Kolmannellakaan käskyllä Luna ei vaihtanut puolta, joten otin uusinnan eli -3p.

Sitten hieman mystisesti tuli kyltiltä 15. mikä oli estehyppy oikealla puolella -1 kontrolli ja -1 vino. Kontrollista en tiedä mistä se meni, mutta vino saattoi lähteä siitä kun Luna hyppäsi niin vauhdikkaasti että minun olisi pitänyt juosta pari askelta. Eli Lunan rintamasuunta kääntyi hieman sen palatessa sivulle.

Meillä tuli myös kyltiltä 16. -1 kontrolli, enkä ole aivan varma mistä tämä tuli. Olisiko Luna nuuskaissut maata tai jotain. //EDIT: eikun Lunahan hyppäsi kättä vasten, eli siitä tämä varmaan lähti!

Siitä sitten pääsimme loppuun virheittä.

Siirryimme suoraan käytösruutuun, missä oli edessä istuminen. Tässä hieman jännitystä toi käytösruudunvalvoja, joka rapisteli taskuaan juuri ennen ajan alkua. Lunahan tästä kiinnostui että olisiko siellä taskussa jotain herkkuja hänelle. Parin otteeseen käskin jättämään, kun alkoi kuono ja sitä myötä paino siirtyä valvojaa kohti. Neiti sitten tyytyi tuijottamaan valvojaa. Pientä jännitystä toi myös vesisade, mikä alkoi noin minuutin jälkeen. Tässä vaiheessa Luna kääntyi katsomaan minua oikein surkean näköisenä ja minä yritän siinä sanoa ettei meitä vesisade haittaa, pysytään vain paikoillamme. Neiti oli selvästi asiasta eri mieltä, mutta pysyi kuin pysyikin paikoillaan. Lopulta valvoja sanoi ajan päättyneen ja pääsin vapauttamaan Lunan. Nollakoirakkona radalla oli oikein rauhallinen nöffi, joten jouduimme odottelemaan vielä jonkin aikaa siinä sateessa ennen kuin pääsimme käytösruudusta pois.

Eli lopputulos viimeiseltä voittajaradalta oli 81p ja täten VOIHYV. Hieman harmittaa tuo hölmö -10p, mutta tiedänpähän nyt lähteä tuollaisetkin uusimaan.

Kävin Lunalle syöttämässä rasiallisen kanaa auton luona, jonka jälkeen jäimme odottelemaan tuloksia. Täällä niitä ei kirjattu mihinkään ennen kuin vasta palkintojen jaon jälkeen, mutta itse arvioiden ajattelin meillä olevan ihan hyvät mahdollisuudet jälleen sijoittua.

Lopulta tuomari tuli ja palkintojen jako alkoi. Kun kolmanneksi sijoittuneesta aloitettiin, totesin että rata oli tosissaan ollut monelle hankala. Kolmanneksi sijoittunut sai 74pistettä. Sitten sanottiin kakkonen 76p pisteellä. Tässä vaiheessa totesin että meidän on pakko olla ykkösiä, tai sitten meillä meni pieleen jotain niin pahasti mitä en edes ollut huomannut.

Onneksi ykköseksi huudeltiin cockerspanielia 81pisteellä (tässä vaiheessahan en pisteitäni tiennyt, joten hieman ihmettelin kun oli niinkin vähän, mutta jälkeenpäin ymmärsin -10p). Vaikka suoritus ei ollut meidän parhaimmistoa, niin ei se nyt ihan surkeastikaan mennyt.

Eli 81p, jolla luokkavoitto ja RTK3!


Nyt on taas yksi etappi takana. Mestariluokkaan pitää taas treenata enemmän ja tarkemmin ja kumminkin kun ajatus on valioitua, niin mieluummin tekisin sen mahdollisimman vähillä kisasuorituksilla. Voisi loppuvuodesta katsoa mikä on tilanne, haetaanko vielä RTK4 tälle vuodelle ja sitten ensi vuonna keskitytään valioitumiseen. Vai jääkö se RTK4:kin ensivuoden tavoitteeksi. Pitää katsoa.

Nyt voisi vihdoinkin keskittyä siihen tokoon ja alkaa tutkiskella koekalenteria, että saataisiin se TK3:nenkin mikä on tämän vuodetavoitelistalla. Yksi ykkönen on siinä hienosti pohjalla, eli kaksi vielä tarvitaan.


Jee, ollaan yli puolessa välissä!

maanantai 13. elokuuta 2018

Kisaaminen jatkuu, tällä kertaa vuorossa toko!

Pahoittelut jälleen blogin hiljaiselosta. Kesälomani kaksi vikaa viikkoa on nyt takana, niistä ensimmäisen vietin Italiassa ja sieltä kotiuduttua lähdimme systerin ja koirien kanssa vaunuilemaan. Eli aika vähän on tullut tehtyä mitään mistä olisin voinut kirjoittaa.


Vaunulla tuli tokoa treenattua melkein päivittäin jotain, koska viimeisenä lomapäivänä molemmat tytöt oli ilmoitettu Inkoossa pidettävään tokokokeeseen. Tämä oli myös syy miksi olimme vaunulla, joka sijaitsee Inkoon saaristossa. Olisi mukavan lyhyt ajomatka.

Vielä kun suurimmalla osalla on lomat loppu, ei alueella ollut paljoa porukkaa. Eli treenata ja lenkkeillä sai aivan rauhassa. Melkein joka aamu kävimme lenkillä hiekkarannan suunnalla ja tytöt saivat juosta vapaana pusikossa.

Iltaisin sitten grillillä olon jälkeen ja ilman viilennettyä tuli treenattua hetken aikaa. Kokeen kisakirjeessä ilmoitettiin koepaikaksi nurmikenttä, joten treenit sijoittuivat lasten leikkipaikan vieressä olevalle nurmikentälle. Alueen ainoa miinuspuoli oikeastaan oli satunnaisesti kasvavat ohdakkeen alut, mitkä sitten pisteli tassuja ikävästi vaikka niitä kuinka pyrki varomaan.

Treenit sujuivat pääasiassa hyvin, mutta toiseksi viimeisenä iltana Luna päätti aiheuttaa ongelmia meidän ohjattuun noutoon. Meillä oli ollut viimeaikoina hieman ongelmia vasemman kapulan kanssa, eli kun käsken vasemmalle, Luna meneekin noutamaan oikean. Olen saanut neidin pysäytettyä ja ohjattua vasemmalle kapulalle. Mutta yllättäen tuona iltana Luna päättikin että oikea kapula on se ongelma! Eli lähetin neidin oikealle, mutta se lähtikin vasemmalle. Enkä sitten saanut sitä korjattua oikealle. Seuraavalla yrityksellä sitten Luna ei lähtenyt liikkeelle enää ollenkaan, vaan vasta kolmannella käskyllä ja kunnon kroppa-avulla neiti suostui kääntymään oikealle. Minä olin ihan ymmälläni että mistä tämä ongelma nyt tuli. Helpotin sitten tehtävää seuraavaan kertaa varten reilusti ja tein siitä Lunalle taas enemmän leikin. Eli otin targetit ja ruokapalkan käyttöön. Eli toiselle targetille palkka ja toinen tyhjä ja tämä koemaisena. Yhden ainoan kerran Luna meni väärälle, jonka jälkeen tuli monta onnistunutta suoritusta. Myöskään minkäänlaista epäröintiä ei ollut, vaan käännös tehtiin nopeasti ja vauhdilla palkalle. Seuraavaksi aloitettiin kapulaleikki, eli se minkä Sirke näytti tokoleirillä. Heitin kapulat Lunan kummallekin puolelle ja sitten aloitettiin niistä kisailu. Tässäkään ei ollut mitään ongelmia.

Myös systerillä ja Laralla oli hieman ongelmia. Pikkulikka otti nokkiinsa kieltämisestä ja päätti ettei enää mene maahan. Systeri joutui sitä sitten hieman työstämään, koska Lara oli päättänyt että hän jää seisomaan tai katoaa paikalta pöydän alle piiloon. Onneksi kun maahanmenosta tehtiin leikki, pääsi pikkuneiti tästäkin aivolukosta eteenpäin.

Viimeisenä päivänä ennen koetta tein Lunan kanssa enää pari kertaa ohjattua sekä hieman ruutua. Kun ne sujuivat hyvin, päätin jättää treenit siihen ja vain katsoa mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Sunnuntaiaamu sitten valkeni sateisena kuten oli ennustettu. Sääkarttaa tuli seurattua pari edellistä päivää melkein kerran tunnissa toivoen sään muuttuvan, mutta turha toivo. Koko sunnuntaille luvattiin reilusti sadetta ja ukkosta ja sama ennuste pysyi myös sunnuntaiaamuna. Koe oli myös siirretty alkamaan aikaisemmin (alokasluokan piti alkaa klo 15, mutta alkoikin jo klo 10) kun puolessa välissä viikkoa näytti aamupäivän ennuste paremmalta, mutta lopulta ennuste näytti koko päivälle samaa säätä. Aamupalapöydässä kuunneltiin kaatosateen ropisevan vaunun kattoon ja mielessä kävi että näinköhän se koe sitten kaatuu sateeseen.

Lähdimme matkaan hyvissä ajoin vaikka matka itsessään oli lyhyt (n.20km) siinä välissä vain kulkee lossi 20minuutin välein ja jos oltaisiin myöhästytty suunnitellulta 8.40 lähtevältä lossilta olisi seuraava lähtenyt tauon takia vasta 9.10.

Matkalla kisapaikalle sää onneksi alkoi hieman parantua ja jopa sinistä taivasta pilkisteli tummien pilvien välistä aika ajoin. Päästyämme perille, kävimme ilmoittautumassa ja kävelyttämässä koirat. Kenttä oli aidattu nurmikenttä ja itse koealue (/kehänauhat) oli laitettu niin että sen ympäri pystyi kävelemään.

Kävimme kertaalleen kävelemässä kentän ympäri, ihan ajatuksena että koirat näkevät ettei siellä puolella ollut mitään mielenkiintoista.

Sitten jäimme odottelemaan kehän reunalle. Olin unohtanut ottaa omat tokotarvikkeet vaunulta mukaan, joten en pystynyt ihan suunnitellusti muistuttelemaan liikkeitä siinä odotellessa. Olin siis ajatellut vahvistaa vielä ohjatun suuntia kapuloilla, mutta jouduin kapuloiden puuttuessa tyytymään namiohjaukseen. Systeri joutui myös Laralle lainaamaan kokeeseen kapulaa.

Kun kello lähestyi kymmentä, kävin heittämässä Lunan autoon odottamaan, ettei Lara turhaan ottaisi häiriötä neidistä.

Lopulta alokasluokka alkoi luoksepäästävyydellä. Laralla nyt tässä ei ollut mitään ongelmia ylisosiaalisen luonteensa takia. Hieman kyllä edellisenä päivänä mietittiin että miten käy, kun pikkuneiti vaunulla säikähti uutta vaunuilijamiestä, eikä suostunut menemään tämän lähelle. Onneksi tapaus oli selvästi jo poissa tämän mielestä.

LARAN TOKOKOE ALOKASLUOKKA


Paikalla makaaminen 1min

Hieman tässä jännitettiin että mitä käy, kun Lara oli aika energisellä tuulella ja tarrasi hihnaankin kiinni. Myös sivulle tultaessa neiti vilkuili naapurikoirakkoa. Mutta taisi Lara tajuta että nyt ei ole leikkiaika, koska ei se sitten lopulta mihinkään lähtenyt. Maahan mentiin nätisti vasta systerin käskyllä ja paikalla maattiin hienosti koko minuutti. Jokin ötökkä sai hieman häiriötä aikaiseksi Laran yrittäessä napata sitä kiinni suullaan, mutta ei siltikään lähtenyt pois paikoiltaan.
Ylösnousemiseen tarvittiin kaksi käskyä, kun neiti oli kiinnittänyt huomionsa liikkuriin. Tästä lähti yksi piste.

Arvosana: 9

Liikkeestä maahanmeno

Seuruuseen lähti hieman perässä, mutta maahan meni nätisti. Perusasentoon nousussa Lara nousikin seisomaan ja vaati hetken ennen kuin istui.

Arvosana: 9

Noutokapulan pitäminen

Kapulaa pitävä liikkuri oli todella houkutteleva. Tässä oli nyt käytössä lainakapula oman unohtuessa vaunulle. Lara otti kapulan hyvin ja piti sitä nätisti, mutta aivan lopussa pudotti sen. Tämä saattoi johtua ihan vieraasta kapulasta, koska normaalisti neiti ei ole sitä pudotellut.

Arvosana: 7

Seuraaminen

Seuruu lähti todella hyvin liikkeelle ja ensimmäisen suoran Lara oli todella nätisti kontaktissa. Sitten ensimmäinen käännös oikealle jäi hieman löysäksi. Hidas kävely ok. Käännös vasempaan ok. Sitten hieman taas haahuiltiin ja sitten Lara lähtikin edistämään. Juoksuosuus mentiin hieman edellä ja Laralla pysyi juoksuvauhti systerin jo hiljentäessä, mikä aiheutti hieman isomman irtoamisen seuraavassa täyskäännöksessä. Systeri joutui kutsumaan Laran takaisin seuruuseen.

Arvosana: 7

Luoksetulo

On yksi Laran bravuureista. Neiti jäi nätisti paikoilleen, lähti kutsusta kovaa luokse ja vauhdikas perusasento.

Arvosana: 10

Estehyppy

Tässäkään ei Laralla yleensä ole ongelmia ollut, eikä ollut tälläkään kertaa. Neiti jäi taas nätisti paikoilleen, käskystä hyppäsi ilmavasti ja palasi nätisti perusasentoon.

Arvosana: 10


Kaukokäskyt

Kaukokäskyjen merkit olivat neidistä todella kiinnostavia ja niitä piti yrittää saada nostettua. Kun niitä ei saanut nostaa, meni Lara tutkimaan liikkurin kädessä olevaa kauko-ohjauskylttiä. Sitten taas pikaisesti yritettiin napata merkki mukaan ennen perusasentoon menoa. Itse vaihdot sujuivat todella nätisti, mutta viimeisessä perusasentoon nousussa Lara taas ponkaisi seisaalteen.

Arvosana: 9

Kokonaisvaikutus: 8

Tästä siis pisteitä yhteensä 173p ja täten ALO1 tulos!  Alokasluokkalaisia oli 5 kappaletta ja tällä tuloksella systeri ja Lara sijoittuivat toiseksi.



Sitten meillä oli odoteltava 5 avokoirakon suoritus ennen voittajaluokan alkua. Sää oli onneksi pysynyt vielä hyvänä, tummia pilviä oli runsaasti aika ajoin, mutta ne kulkivat kaikki meidän ohi tai eivät ainakaan heittäneet vettä päälle.

Varmaan semmoinen puolisentoista tuntia odoteltiin kehänreunalla avoimen suorituksia katsoen. Välillä piti tietysti käydä kävelyttämässä koiria. Hieman siinä mietiskelin että mitäköhän meidän suorituksesta tulee niin pitkän odottelun jälkeen (Lunahan oli siis odottanut aamu yhdeksästä ja voittajaluokka oli laitettu alkavaksi puoli yhdeltä.) Luna voisi olla joko aivan kyllästynyt odotteluun ja joko laahustaisi perässä tai olisi aivan liian kiihdyksissä.

Paikallaolojen ajan neiti saikin olla hieman rauhallisempi, joten odottelimme kehänreunalla niiden alkamista. Lopulta kello tuoli puoli yksi ja tuomari huhuili voittajan koiria luoksepäästävyyteen.

Luna oli perus Luna, se meni tuomarin lähelle niin että Laisi sai hieman rapsuttaa häntä korvanjuuresta. Juoksutarkastuksessa pitelin kiinni ettei se takamus aivan kokonaan katoaisi. Siitä se sitten lähti.

LUNAN TOKOKOE VOITTAJALUOKKA

Paikalla makaaminen ryhmässä 2min

Hieman Luna oli kierrokset korkealla, kun odoteltiin rivissä liikkeen alkamista. Nimittäin neidistä kuului pienen pientä vikinää. Ja tätä vikinää kuului niin kauan että liikkuri alkoi lähestyä meitä. Onneksi se oli niin hiljaista, että pohdin ettei tuomari pakosti sitä kuule. Luna meni nätisti ensimmäisestä käskystä maahan.

Menimme piiloon ja täytyy myöntää että vaikka piilossa ollessa minua ei jännitä aivan yhtä paljoa (tai sydän ei tykytä yhtä kovaa kuin alo- ja avoluokan paikkiksissa) niin hieman siinä jännitin kumminkin. Pääasiassa liikkurin kävely koirien ympärillä epäilytti, kun tuo neiti ei kumminkaan ole se rohkein tapaus. Onneksi ajan täytyttyä pääsin näkemään että siellä se neiti edelleen nätisti makaa. Videolta myöhemmin näin että oli Luna katsellut liikkuria ensimmäisessä ohituksessa, mutta paluukierroksella ei ollut enää niin kiinnostunut. Neiti nousi nätisti ensimmäisestä käskystä istumaan.

Arvosana: 10

Ps. Yllätyin että voittajaluokassa paikallaolon kerroin ei ole enää kuin 2! Eli koko liikkeestä tuli 20pistettä, kun alossa ja avossa kerroin oli muistaakseni 4…

Tässä välissä vein Lunan hetkeksi autoon odottelemaan, kunnes kolmannen koirakon aloittaessa lähdin sitä sitten hakemaan.

Tunnistunnouto

Tätä hieman jännitin, kun arvatkaa kuka oli käynyt vessassa hetki ennen omaa vuoroa ja lätrännyt käsidesillä. Yritin siinä ennen kehän alkua hieroa käsiäni niskassa ja vaatteissa. Tunnistusnouto nyt on Lunan yksi vahvuuksista ja ellei se vaan olisi liian kierroksilla niin liikkeen pitäisi onnistua ihan hyvin.

Luna jäi nätisti katselemaan liikkurin viedessä kapuloita ja minun kääntyessä ympäri. Luvan saatuani käännyin uudelleen ympäri ja lähetin Lunan noutoon. Neiti lähti rauhallista laukkaa rivissä oleville kapuloille. Näin Lunan selvästi pohtivan heti ensimmäistä haistelemaansa kapulaa, mutta neiti päätti varmistaa ja haisteli siitä vielä seuraavankin. Sitten palattiin kumminkin tälle viereiselle kapulalle ja se tuotiin nätisti takaisin. Ymmärtääkseni tässä piti saada jonkinlainen merkki että onko kapula oikea, mutta kumpikaan ei liikkuri tai tuomari näyttänyt mitään, joten olin ihan pihalla että oliko meillä oikea vaiko ei. Siinä sitten sivusilmällä yritin katsoa minkä tuloksen me saimme ja numeron nähtyäni totesin Lunan tuoneen tapansa mukaan sen oikean.

Arvosana: 10

Lähetys määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo

Olin ennen meidän suorituksen alkua hieman yrittänyt saada Lunaa bongaamaan ruutua kehänreunalta. Aivan satavarma en ole näkikö se sitä koskaan, koska kehässä liikkuvat ihmiset olivat paljon helpommin bongattavissa, mutta ainakin pari kertaa neiti näytti katsovan ruudun suuntaan.
Tällä kertaa aivoni pelittivät ja vaikka ruudun lähtöpaikka oli aivan tunnistusnoudon vieressä, minä tyynesti otin askeleita taaksepäin ja otin lähestymisen kunnolla. Kyselin taas tässä että missä ruutu ja minusta vaikutti siltä että Luna tajusi mitä tehdään. Käskystä neiti lähti hieman vauhdikkaampaa laukkaa ja suoraan ruutuun! Ainut että ensimmäinen maahan käsky meni ohi korvien, mutta toisella sitten maaduttiin. Jos olisin tässä ollut hieman rauhallisempi ja antanut Lunan ottaa vielä sen pari askelta ja vasta sitten käskenyt sen maahan, olisi voinut neiti olla hieman paremmin kuulolla. Minä lähdin liikkeelle Lunan odottaessa ruudussa nätisti. Luoksetulokäskyn sanoin vahingossa hieman eritavalla kuin normaalisti (olen tässä käyttänyt Luna tänne –nimikäskyä, mutta nyt huusin vain tänne), mutta neiti onneksi oli kuulolla ja lähti laukaten perään.

Arvosana: 8,5


Seisominen/istuminen/maahanmeno seuraamisen yhteydessä

Meillä oli jäävinä maahan ja istu, jälkimmäistä olin vielä vahvistanut hieman ennen kehään menoa. Liikkeelle lähtö hyvä, maahanmeno hyvä, tosin itsellä näköjään tuli pieni kroppa-apu. Istuminen oli hieno, pienen pienen nytkähdyksen näen siinä itseltäni taas, mutta ei ollut mikään paha.

Arvosana: 8,5


Ohjattu noutaminen

Sitten meidän viimeisin ongelmaliike, joka joskus aikoinaan oli yksi vahvimmista liikkeistä.
Arvoin meille oikean puolen noudon ja valitsin tarkoituksella isoimmat näkyvimmät kapulat. Hieman tässä pelotti se että liike tehtiin systerin suuntaan, koska siinä oli olemassa pieni riski että Luna päättäisikin lähteä systerin luokse.

Kapulat vietiin paikoilleen ja minä lähdin seuruuttamaan. Seuruuosio olikin yllättävän hyvä, täyskäännöksessä neiti jätätti vain todella vähän! Ongelmaksi tuli yllättäen maahan laitettu merkki, johon minun piti Luna pysäyttää. Juuri ennen merkkiä Luna painoi nenänsä maahan ja jäi haistelemaan muoviläpyskää. Tämän takia ensimmäinen seis-käsky meni ohi. Ajattelin Lunan ensin ihmettelevän omituista muovimerkkiä.  Jälkeenpäin mietittynä, Lunan reaktio merkillä oli sama kuin nurmikolla ollessa jonkun pissat. Neidin kuono meni maahan ennen kuin se näki edes merkkiä, joten siinä kohti saattoi sittenkin olla jonkun pissat esimerkiksi edelliseltä päivältä. Kun tämä kohta oli hypätty ohi, kuuli neiti toisen seis-käskyn ja jämähti paikoilleen.

Käsky oikealle noutoon meni hyvin ja Luna juoksi kapulalle. En tiedä sitten mikä tuli, mikä sai Lunan epävarmaksi, mutta tyttö pysähtyi kesken paluun ja jouduin kutsumaan sen luokse. Mutta sitten palautus oli todella hieno.

Arvosana: 6


Seuraaminen

Oli pitkä kuin nälkävuosi. Seuraaminen ei ollut Lunan parasta, mutta ei se onneksi ollut sitä huonointakaan. Oikeastaan isoimmat ongelmat oli parissa perusasennossa kun neiti tulikin eteenpäin enemmän kuin piti (muisteliko sitten rallya). Peruutus ei sujunut yhtään niin hyvin kuin mitä koko edellisenä viikkona oltiin treenattu, mutta onneksi Luna sentään yritti peruuttaa vaikka se olikin aivan vinossa. Peruutuksen jälkeen neiti taas heräsi ja seuruu sujui paremmin.

Arvosana: 7,5

Luoksetulo ja pysäytys seisomaan

Tämä sujui kuten treeneissä. Luna jäi nätisti makaamaan ja lähti käskystä hitaassa laukassa luokse. Pysähtyessä liikkui parisen askelta eteenpäin. Siitä sitten käskyllä sivulle.

Arvosana: 9

Kaukokäskyt

Tässä meillä oli ongelmia hieman yllättävässä kohdassa. Olin nähnyt suoritusjärjestyksen, joten olin sivussa ottanut tätäkin niin että pääsen palkkaamaan ensimmäisestä noususta. No, eihän se jostain syystä onnistunutkaan. Ensimmäisessä M-S vaihdossa Luna nousi istumaan, joten jouduin ottamaan uuden käskyn jotta sain sen seisomaan. Seuraavana oleva S-I ihan ok, persuu tuli hieman eteenpäin mutta ei paljoa. I-M ei ongelmaa. M-I ei ongelmaa. I-S sitten taas tuplakäskyllä, neiti kyllä nytkähti ensimmäisellä käskyllä, mutta ei noussut. S-M ei ongelmaa. Tuloksesta päätellen Luna ei liikkunut hirveästi eteenpäin.

Arvosana: 8

Metalliesineen noutaminen esteen yli hypäten

Tässä vaiheessa alkoi Lunalla jo selvästi hieman pänniä palkattomuus, koska pientä ininää alkoi jälleen kuulua. Onneksi se ei edelleenkään ollut mitenkään hirveän kovaäänistä. Minä hieman jännitin uutta metallikapulaa, koska Lunahan on treenannut vain sillä yhdellä minkä olen ostanut. Tässä oli selvästi kapeampi se keskiosa. Neiti odotti nätisti kun heitin kapulan, mutta hieman ennakoi noutoon lähtöä. Olin nimittäin saanut varmaan ensimmäisen n-kirjaimen sanottua nouda-käskystä kun Luna oli jo menossa. Kapulalle mentiin vauhdilla ja se palautettiin myös nätisti laukaten.

Arvosana: 9,5

Se oli viimeinen liike ja sain huokaista helpotuksesta. Suoritus ei ollut parhaimmistoa, mutta emme kumminkaan olleet nollanneet yhtään liikettä mitä itse siinä arvioin. Menimme tuomarin puhutteluun, jossa Laisi totesi suoritus oli hyvä (liikkurikin kehui kulkiessaan tuomarin takaa) ja että on todella kiva nähdä cockereita ylemmissä luokissa. Siinä sitten käytiin pikaisesti läpi mitkä meni hyvin ja ne missä oli petrattavaa, pääasiassa siis ohjatun ihmeellinen merkki sekä seuruun löysyys. Mitään isompia virheitä ei ollut, pieniä siellä täällä.

Kokonaisvaikutus: 9

Täten meidän lopulliset pisteet olivat 274,5p ja tämä riitti hyvin VOI1 tulokseen!

Juoksimme Lunan kanssa palkalle kehän reunalle, tässä vaiheessa se vesisade sitten alkoi. Joten istuimme neidin kanssa sateenvarjon alla. Systeri oli autossa hakemassa Laraa ja laski vielä saamiani pisteitä. Hetken päästä hän tuli ja sanoi että pisteet pitäisi riittää ykköstulokseen jos hän laski oikein.  Minähän en tässä vaiheessa tiennyt pisteitä vielä.

Kokeen taso oli kova, seitsemästä voittajaluokkalaisesta 6 sai ykköstuloksen, minkä takia meidän suoritus ei yltänyt palkintosijoille, mutta en voinut kumminkaan olla paljoa tyytyväisempi. Meidän ensimmäinen voittajaluokan koe ja ensimmäinen ykköstulos. Meillä ihan tosissaan on nyt kilpailuoikeus erikoisvoittajaluokkaan! Mutta kuten aikaisemminkin, hankin ensin sen koulutustunnuksen voittajaluokasta, jonka jälkeen voimme rauhassa keskittyä EVL:n liikkeisiin.


Ps. Kun olimme Italiassa, oli vaunulla porukat ahkeroineet ja asentaneet aidat koirapuistoon.