Lahti KV 30.10.2016

30.10 lähdettiin Lunan, systerin sekä E:n ja Vanillan kanssa Lahden kansainväliseen näyttelyyn. Olin Lunan ilmoittanut enemmän tai vähemmän huvikseen, koska se on jo varmaa ettei tuosta neidistä muotovalioksi ole. Tuomarina oli ensimmäistä kertaa Suomessa oleva australialainen William Smith, joten tietysti myös kiinnosti mitä mieltä tämä aussituomari Lunasta olisi. Näyttelyyn olivat ilmoittautuneet myös Siiri Kodan kanssa sekä meidän tokoryhmässä oleva tolleri, joten tuttuja siellä oli tällä kertaa useampi.

Kävimme ensin ilmoittautumassa, jonka jälkeen E. lähti Vanillan kanssa bc –kehien luokse. Minä lähdin kantamaan tavaroita kohti cockerikehää, kun systeri auttoi E:tä Vanillan häkin kanssa. Löysinkin sopivan kolon tavaroille juuri cockerikehän kohdalta ja kun aloin purkamaan tavaroita siinä vieressä istunut nainen punaisen cockerinsa kanssa kysyi heti että eikö tämä (Luna) ole Isbahanin. Totesin että on joo, niin nainen sanoi että hän tunnisti minut kuvista. Hänen 8kk ikäinen narttunsa oli Isbahan’s Pink and Pretty  ”Mila”, tunnistin koiran nimestä heti että he olivat myös Keravalta (FB on hyvä paikka stalkata). Purin leirin siihen viereen ja täytyy myöntää että odottelu meni paljon nopeammin, kun oli joku jonka kanssa keskustella.

Kävimme siinä välillä tervehtimässä Kodaa sekä nähtiin myös tämä tokoryhmän tollerin omistaja. Yritin välillä käyttää Lunaa ulkona pissallakin, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Tuosta on tullut siinä mielessä aika rinsenssa, koska se ei voi kävellä nurmikolla mihin koira on tehnyt tarpeensa. Yritäppä siinä sitten löytää näyttelypaikan läheltä ”puhdasta” nurmea. En ollut tähän kiinnittänyt sen enempää huomiota, kuin että kotona lenkillä olen huomannut sen väistävän jos haistaa jotain nurmikolla edessään. Tuolla sitten jouduin oikeasti vetämään Lunan nurmikolle, eikä neiti meinannut ollenkaan kävellä siinä pissaamisesta puhumattakaan. Ensin kerkesin jo säikähtää että kerkesikö tuo loukata jo jalkansa kun se niitä nosteli ja teki omituisia loikkia, ennen kuin itse tajusin että ne nurmikot on varmaankin aivan täynnä eritteitä (mikä ei nyt ajatuksena minustakaan ollut kovin mukava.)

Lopulta cockerien kehät pääsivät alkamaan. Siinä tuli todettua että nyt oli kyseessä todella tiukka tuomari, kun moni valio-luokan koirakin sai ”vaan” EH:ta. Plus tuomari tutki todella tarkkaan ja pitkään pöydällä olevia koiria. Siinä jo alkoi käydä mielessä mahdollisuus, että Luna saa pelkän H:n.

Mila kävi hakemassa juniorikehästä EH:n ja luokkavoiton (toinen junnunarttu sai H:n), ennen kuin mentiin Lunan kanssa kehään. Olin alkuun ajatellut esittäväni Lunan vapaasti, mutta tuomari vaikutti hieman sellaiselta etten viitsinyt lähteä sooloilemaan. Huomasin sen jo pöydällä näyttävän yhdelle esittäjälle että tämä pitäisi koiransa hännästä kiinni.

Avoimessa luokassa meitä oli seitsemän. Meidät juoksutettiin kolmessa osassa, ensimmäiset kolme koiraa ensin, sitten Luna ja toinen narttu ja lopuksi viimeiset kaksi. Menimme tämän jälkeen hetkeksi sivuun odottelemaan omaa vuoroa ja lopulta kehäsihteeri kutsui meidän paikalle. Nostin Lunan pöydälle ja yritin asetella sitä nätisti. Tässä vaiheessa neiti oli jo hieman epäluuloinen, mutta seisoi kumminkin suht paikallaan. Saatuaan edellisen koiran arvostelua tuomari siirtyi katsomaan Lunaa ensin hieman kauempaa. Sitten tapahtuikin jotain kummallista. Tuomari nimittäin kiersi neidin takaa ja tökkäisi Lunaa takajalkaan. Siitähän neiti meni kirjaimellisesti solmuun ja minusta tuntui että yritin esittää siinä rautakankea. Sitten vasta tuomari tuli Lunan eteen koiraa ”tervehtimään”, mutta neiti oli jo erittäin epäluuloinen tätä kohtaan. Yritin itse pitää Lunaa siedettävässä asennossa vaikka en oikeasti saanut sitä liikkumaan enää ollenkaan ja tuomarillakin oli hieman hankaluuksia katsoa esimerkiksi neidin takajalkoja, kun neiti yritti vetää persuunsa piiloon.

Kuuntelin siinä samalla mitä tuomari kommentoi ja mielessäni ajattelin että ei tämä arvostelu nyt niin huonolta kumminkaan kuulosta, että meillä voisi sittenkin olla mahdollisuus EH:hon. Lopulta sain luvan laskea Lunan pöydältä ja juosta edestakaisen liikkeen. Loppuseisonnassa pidin peukut pystyssä mielessäni, mutta siitä huolimatta keltainen lappu nousi. ”Jaaha” oli ensimmäinen ajatus kun siirryttiin neidin kanssa tuijottavien kasvattajien läpi pois kehästä.

Eihän me Sertiä lähdetty tavoittelemaan, mutta kyllä tämä H:kin tuli aikalailla yllätyksenä.

Tässä vielä arvostelu:

2,5 years old golden female. Correct size. Slighty long in outline. Correct head and muzzle. Eyes dark, open. Correct ear leather. Scrissor bite. Neck little short, falling into slighty upright shoulder. Strong level topline. Short broad loin. Croup a little flat to tail. Hindquaters little narrow. Good underline. Good turn of stifle to poorcarried hocks. Bone is medium to tight feet. Coat is consistent lacking a little texture.  Movement is smooth and thru lacking drive and extension.

AVO-H

Karkea suomennos:
2,5 -vuotias kultainen narttu. Oikea koko. Hieman pitkä siluetti. Hyvä pää ja kuono. Silmät tummat, avoimet. Hyvä korvalehti? Saksipurenta. Kaula hieman lyhyt laskeutuen hieman pystyihin olkavarsiin. Vahva ylälinja. Lyhyt, leveä lanne. Lantio hieman litteä häntään? Takaosa hieman kapea. Hyvä alalinja. Hyvät takakulmaukset, mutta huonosti kannetut kintereet. Luusto on keskiraskas. Turkki on yhtenevä, hieman vajavainen tekstuuri. Liike on tasaista, mutta puuttui intoa ja pituutta.

Ensin nopeasti lukiessani ajattelin että eihän tämä nyt mikään huono arvostelu ole, joten miksi me H saatiin, mutta kääntäessäni tekstin suomeksi, huomasin että onhan se enemmän 

negatiivispainotteinen. En tiedä olisiko arvostelu ollut parempi, jos Luna ei olisi säikähtänyt tuomarin tökkäystä ja olisi suostunut seisomaan normaalisti (nyt se tosissaan oli niin rautakanki että ihmettelen että tuomari sai ylipäätään tutkittua). Eritoten tuo kommentti ”huonosti kannetut kintereet”, siis pahus neidin jalat oli kirjaimellisesti niin mutkalla että tuomari ei voinut saada todellista kuvaa siitä.

No ei voi mitään. Totesin siinä kyllä että tälle tuomarille meidän on turha enää tulla. Kun Lunan kehät olivat ohi, pakkasimme tavaramme ja siirryimme bordercollieiden kehän reunalle seuraamaan E:tä ja Vanillaa. Minä purkasin leirin taas ja kulutettiin aikaa siinä tokoilemalla ja kehiä seuraamalla. Systerillä on ollut pohdinnassa bordercollien hankkiminen, joten hän keskusteli yhden mahdollisen tulevan pentueen kasvattajan kanssa. Luna taas keksi että bc –ihmisillä on myös herkkuja taskussa ja jäikin tuijottamaan jokaista joka vähänkin koski taskuihinsa. Vanillan kasvattaja sitten heltyi ja neiti sai varmaankin pari kourallista kokonaisuudessaan makkaranpaloja. Lunahan jaksaa tuijottaa namien toivossa, joten se istui tämän rouvan lähellä koko ajan.

Vanillalla meni todella hyvin, ensin se oli narttujen paras juniori ja sijoittui paras narttu kehässä neljänneksi. Borderityttö oli myös rotunsa paras juniori ja täten pääsi osallistumaan Royal Caninin näyttelyn paras juniori kehään. Yllättäen neiti pärjäsi myös siellä ja oli loputa paras junnu kolmonen.

Minä siinä Vanillan ensimmäisen kehän aikana kerkesin jo elätellä toivoa että pääsemme lähtemään hyvissä ajoin, mutta jouduimmekin olemaan sitten melkein loppuun asti. Ei siinä sinällään mitään, kun olin varautunut eväillä. Ainut harmi oli että olisin halunnut keritä käymään messuhallin myyntiosastolla, mutta ne olivat jo sulkeneet siinä vaiheessa, kun Vanilla lopulta vapautui viimeisestä kehästään.

Meidän kannalta oli siis aika turha reissu, mutta Vanilla sitten sijoittuikin varmaan Lunankin puolesta.

E. ja Vanilla isossa kehässä

Nose Work: virallinen hajutesti sekä möllikoe

Nose Work Finland ilmoitti elokuussa syksyllä tulossa olevista hajutesteistä ja ilmoitinkin Lunan Lohjalla pidettävään testiin. Testejä ei hirveästi vielä järjestetä, joten pakko käydä nyt yrittämässä, kun sellainen on siedettävän ajomatkan päässä. Mehän aloitettiin meidän Nose Work –ura toukokuussa alkeiskurssilla ja syvensimme opintoja syyskuussa jatkokurssilla. Molemmat kurssit käytiin Koirakeitaalla. Hankin sitten oman eukalyptus-pullon NWF:ltä ja ollaan Lunan kanssa treenattu aika paljon kotona hajuetsintää.

Lunahan on ihan täpinöissään hajua etsiessään ja jatkokurssin loputtua tajusinkin meillä olevan aika ison ongelman; neiti mieluummin riehuu pahvilaatikoiden kanssa kuin etsii niistä sitä hajua. Kyllä se sen hajun osoitti, sitten kun se nenään osui, mutta Luna rynni ensin varmaan neljän ensimmäisen laatikon ohi ja siirteli laatikoita, yritti seistä niiden päällä tai työntää päätään niiden sisälle ja kun mikään näistä ei kelvannut, niin sitten se alkoi sattumanvaraisesti maata eri laatikoiden edessä.

Hamstrasin töistä useita pieniä pahvilaatikoita ja viimeiset pari viikkoa ennen hajutestiä yritettiin saada neitiä haistelemaan niitä nätisti. Muutaman kerran teki mieli lyödä hanskat tiskiin, kun Luna vaan heittäytyi jonkun laatikon eteen namin toivossa, jos oikea laatikko ei osunut muutaman ensimmäisen tutkitun joukkoon. Neiti myös edelleen rynni laatikoiden luokse niin että puolet niistä kaatui ja lensi ympäri olohuonetta.  Totesin siinä että jos tämä meno jatkuu, niin en voi luottaa hajutestissäkään että Luna osoittaa minulle oikean laatikon. Onneksi paria päivää ennen hajutestiä alkoi laatikkoetsintä sujua ja vaikka vääriä ilmaisujakin oli, tuli niitä paljon vähemmän kuin ensimerkiksi viikkoa aikaisemmin.

Hajutestiaamuna ajattelin että en oikein voi muuta kuin luottaa koiraan ja toivoa ettei Luna hirveästi ala sähläämään.

Kymmeneltä pakkasimme auton ja lähdimme ajelemaan kohti Lohjaa. Hajutesti pidettiin Lohjan Koirakeskuksen tiloissa. Hallia mainostetaan sivuilla ”täysin lämpimänä”, mutta en tiedä olivatko he unohtaneet laittaa lämmöt päälle vai mitä, mutta lämpötila oli korkeintaan kymmenisen astetta. Kävin ilmoittautumassa, jonka jälkeen purimme leirin hallin nurkkaan ja jäimme odottelemaan testin alkua.

Nose Work Finland muutti kesäkuussa sääntöjään siten, että nykyään pitää olla yhdistyksen jäsen, jotta tuloksen saa ns. virallisesti. Tästä mainittiin jo silloin elokuussa tulleissa hajutesti-ilmoituksissa, joten minähän liityin jäseneksi heti elokuussa. Varsinkin kun sivuilla oli vielä maininta että jäsenhakemukset käydään läpi vain kerran kuussa. Ilmoittautuessa kuulin ohimennen kuinka osa osallistujista valitti, etteivät olleet tällaista tienneet ja osa oli laittanut jäsenhakemuksen niin myöhään ettei sitä oltu keritty vielä käsitellä. Minusta sinällään hölmöä valittaa asiasta, koska se tosissaan luki testin tiedoissa.

Siinä istuessa huomasi hyvin kuinka rotukirjo oli paljon laajempi verrattuna esimerkiksi tokoon, joka nyt on muutenkin aika yksipuolinen rotukirjoltaan. Lunan lisäksi testiin osallistui toinen cockerspanieli (möllikokeeseen tuli myös kolmas), sitten oli villakoiraa, bordercollieta, australianpaimenkoiraa, pumia, saksan- ja valkoinenpaimenkoira, pari labbista sekä pari terrieriä. Naurettiin myös että melkein joka toisella ohjaajalla oli samanlaiset koirateemaiset pipot päässä, kuin mitä systerillä ja minulla oli (IloWillan pipot).

Kahdeltatoista lähti hajutestit käyntiin. Luna oli vuorossa yhdeksäntenä, joten hetken jouduimme vielä odottelemaan. Testi tehtiin hallin takaosassa olevassa erillisessä hieman pienemmässä tilassa, kun odotus tapahtui taas isommalla agilitypuolella. Eli emme tietenkään nähneet miten testissä oleva koira hajutestissä onnistui. Koirakolla oli kolme minuuttia aikaa löytää oikea eukalyptuksen tuoksun sisältävä laatikko, mutta parhaimmillaan koira tuli ulos jo puolen minuutin jälkeen ja välillä odotettiin melkein kymmenenkin minuuttia.

Pakko siinä oli välillä nousta liikkumaan ja lämmittelemään ja huvikseen treenattiin tokoa Lunan kanssa. Yllättävän hyvin neiti kuunteli tekonurmipohjaisessa sisähallissa vaikka seinämät olivat täynnä muita koiria. Seuraaminen oli ainut enemmän ongelmallinen liike kun neidin nenä tippui haisteluun, mutta sehän meillä nyt muutenkin on ongelma. Mutta positiivisena asiana voin sanoa että meidän jäävät alkavat olla todella hyvällä mallilla, seiso-istu-maahan erottelu on viimeaikoina sujunut hyvin.

Yritin myös herätellä Lunan nenää siinä odotellessa ja pyysin systeriä piilottamaan eukalyptushajupalan meidän retkituoliin. Minulla oli pieni kauhukuva mielessä että Luna ei sitten testin alkaessa ymmärtäisikään että mitä pitää tehdä. Mutta hyvin haju löytyi vieraassakin paikassa ja sen verran neiti siinä innostui että yritti sitten etsiskellä lisää hajupisteitä lähellä olevista agilityesteistä.

Lunakin alkoi olla väsynyt odotteluun

Lopulta Lunaa kutsuttiin valmistautumaan ja siirryimme lähemmäksi takahallin ovea. Neiti oli ihan täpinöissään päästessään taas liikkeelle, eikä meinannut jaksaa odotella enää ollenkaan. Siinä taas kerkesin maalaamaan kauhukuvia mielessäni kuinka Luna vaan innoissaan jyrää kaikki pahvilaatikot tai yrittää seisoa niiden päällä tai tekee jotain muuta ei toivottua. Parin minuutin päästä meidät pyydettiin sisälle. Ensimmäinen asia minkä näin oli 12 pahvilaatikkoa, jotka täällä olivat kenkälaatikoita. Ne olivat siis sellaisia matalia laatikoista, joissa huonona puolena neiti pystyy todella helposti nousemaan niiden päälle ja hyvänä puolena haistellessaan laatikoita neidin ei tarvitsisi nousta korkealle, kuten isoissa laatikoissa.

Systeri kysyi saako hän tulla katsomaan ja tuomari totesi, että jos se vaan minulle sopii niin hänen puolestaan saa tulla. Kysyttiin lupa vielä suorituksen kuvaamiseen ja tuomari sanoikin, että jos systeri haluaa kuvata pitäisi hänen olla tuomarin osoittamassa paikassa. Ajattelin ensin, että laittaako tuomari systerin seisomaan jonnekin mahdollisimman kauas ettei se ”häiritsisi” suoritusta, mutta hän osoittikin paikan noin viiden metrin päästä sanoen että ”tästä kohti saat parhaiten kuvattua.”

Kun systeri oli päässyt kuvauspaikalleen, sain luvan aloittaa testin. Päätin olla alkuun sanomatta Lunalle ”haju”-käskyä, koska se muutenkin lähti innokkaasti nenänsä perässä. Olin kotonakin huomannut, että jos sanoin ”haju” ennen laatikoille menoa niin Luna rynni liian innokkaasti ja pahvit lenteli sinne tänne. Kun en sanonut käskyä, vaan pikemminkin käskin menemään rauhallisemmin, neiti haisteli alkuun paljon nätimmin. Päätin sen takia kokeilla tätä rauhallisuus-ajatusta testissäkin. Mutta Luna kyllä yllätti positiivisesti! Neiti haisteli innokkaasti ja tarkasti, mutta jyräämättä laatikoita ollenkaan! Kävimme laatikko laatikolta läpi, osaa Luna haisteli hieman kauemmin ja osaa vain nuuhkaisi. Ensimmäisellä rivillä ei tullut kummempaa reagointia mihinkään laatikoista, toisella rivillä neiti jäikin yhtä laatikkoa haistelemaan paljon tarkemmin. Ajattelin mielessäni että se voisi olla tämä laatikko, mutta koska Luna ei mennyt maahan vaan jatkoi haistelua, niin en vielä nostanut kättäni ylös. Kun olimme kaikki laatikot käyneet kertaalleen läpi, meinasi neiti jäädä katselemaan kehän reunalla olevia kirjureita, joten osoitin sille uudestaan laatikoita. Haistelu jatkui ja tällä kertaa Luna haisteli pariakin laatikkoa tarkemmin, mutta vasta kun pääsimme sen saman laatikon kohdalle, mitä neiti oli jo ensimmäisellä kierroksella haistellut heittäytyi Luna maahan. Nostin käden ilmaan ja kuulin tuomarin sanovan ”jes” joten tiesin olevani oikealla laatikolla. Luna sai kunnon palkan ja kehut todella hienosta suorituksesta. Aikaa etsintään meillä meni vajaa minuutti.

Uusi kisakirja

Palasimme paikallemme helpottuneena. Kun hajutesti meni läpi, niin minulle oli ihan sama miten meidän möllikoe menisi. Koska olimme noin puolessa välissä ryhmää jouduimme taas odottelemaan, joten kävin neidin kanssa pienellä kävelyllä. Odottelu oli selvästi patouttanut energiaa Lunan sisään, koska yrittäessäni ottaa puhelimella kuvaa, neidin hihna tippui ja Lunahan päätti lähteä vetämään murinahepulirallia pyörien minun ympärilläni. Se kerkesi pyörimään varmaan nelisen kierrosta ennen kuin sain napattua hihnan käsiini, jonka jälkeen neiti vetikin tuhatta ja sataa takaisin halliin.

Siinä odotellessa yritettiin hieman arvailla testistä tulleiden tuloksia, osasta näki heti että läpi meni ja osasta oli todella hankala lukea. Luulen, että ne jotka tulivat koiransa kanssa takahallista ja kävelivät suoraan ulos eivät tainneet läpäistä testiä.

Lopulta kaikki koira olivat käyneet hajutestissä ja tuomari antoi loppupuheen. Suurin osa oli testin läpäissyt, muutama valitettavasti ei. Testissä myös palkittiin kolme parasta. Pakko mainita että nopein oli nuori labradorinnoutaja, joka oli löytänyt oikean laatikon 8 sekunnissa.

Tuomari vielä jakoi kisakirjat oikeutetuille, ennen kuin piti pienen juomatauon, jonka jälkeen aloitettiin möllikoe. Kisakirjoja ei jaettu kuin varmaan 5 kappaletta, joten oikeasti kovinkaan moni ei ollut tajunnut liittyä Nose Work Finlandin jäseneksi ajoissa. Suurin osa osallistujista, jotka olivat hajutestissä jatkoivat myös möllikokeessa.

Möllikokeessa oli kaksi osiota: sisätilaetsintä sekä ajoneuvoetsintä. Nämä suoritukset tehtiin heti peräkkäin, eli kun sisätilaetsintä oli saatu suoritettua, siirryttiin ulos tekemään ajoneuvoetsintää. Tämän takia suositeltiin, ettei koirien kanssa kuljettaisi ulkona häiritsemässä tai katsomassa muiden suorituksia.

Odottelua oli siis taas edessä, koska olimme jälleen vuorossa yhdeksäntenä. Meidänkin vuoro kumminkin lopulta koitti. En stressannut möllikoetta ollenkaan niin paljoa kuin hajutestiä, kun tiesin että meillä ei sisätilaetsinnässä ole ongelmia ollut. Luna ei huonekaluista etsiessään tee huijausmakaamisia, mitä se on laatikoilla taas useinkin tarjonnut.

Etsintäalue oli arviolta 7mx7m ja siihen oli aseteltu ympyrään tuoleja, keskellä oli roskakori missä oli tavaraa ja reunalla oli hyllyjä. Systeri taas aseteltiin hyvälle kuvauspaikalle.

Luvan saatuaan Luna lähti kuin raketti ja alkoi tutkia huonekaluja. Jos jostain voin moittia niin siitä, että neiti ei tietenkään tutkinut niitä mitenkään loogisessa järjestyksessä vaan se veti omituista siksakkia.  Eihän se muuten haittaa, mutta yritä siinä sitten pitää itse mielessä mitkä huonekalut on tutkittu hyvin ja mitkä on vain ohitettu.

Luna haisteli pariakin kohtaa (tuolin reunaa, hyllyä) tarkemmin, mutta en taaskaan nostanut kättä ylös koska neiti ei mennyt maate. Luna tutki vielä hyllyt tarkemmin ja toisen tuolin, kunnes palasi edelliselle penkille ja meni maate. Tuomarilta tuli taas ”jes” ja kunnon palkkaus. Tuomari käski palkata todellakin kunnolla, koska jostain syystä neiti ei ilmaise heti hajua sen löydettyään vaan se käy tutkimassa muuallakin. Muuten Luna sai kehuja todella hyvästä etsimisestä. Aikaa tähän kului 37 sekuntia.

Siirryimme siitä sitten pihalle, missä odotti kolme autoa, joista haju oli piilotettu yhteen. Tämä oli meillä ehkä se hieman epävarmempi osio, koska en ole ajoneuvoetsintää harjoitellut kuin pari kertaa. Luvan saatuamme vein neidin auton luokse ja toistin sanaa ”haju” ja yritin osoittaa autoa. Alkuun Luna haisteli vain maata auton ympärillä, mutta lopulta alkoi nuuskuttamaan autoa. Aloitimme ensimmäisen auton kyljestä ja jatkoimme matkaa kohti keulaa. Eturekisterikilven kohdalla Luna haisteli taas paljon tarkemmin, mutta ei mennyt maahan joten jatkoimme matkaa. Hieman siinä itse epäilin että näinköhän se haju on piilotettuna heti ensimmäiseen autoon. Pääsimme auton toiselle kyljelle kun sanoin uudestaan ”haju” käskyn, tällöin Luna teki täyskäännöksen ja ihan oikeasti veti meidät takaisin auton keulaan ja meni rekisterikilven luona maahan. Eikun käsi ylös ja tuomarilta hyväksyntä.

Tuomari siinä hieman naureskeli, että hän jo ihmetteli, kun minä jatkoin matkaa vaikka toinen selvästi haisteli tarkempaan. Totesin siinä että meillä on ollut viimeaikoina paljon valeilmaisuja, joten en uskalla luottaa ennen kuin neiti ihan oikeasti kunnolla ilmaisee hajun löytyneen. Tässäkin tosin ihmettelin että miksi Luna ei heti mennyt maahan vaan jatkoi matkaa. Kun se selvästi tiesi, että haju oli siinä rekisterikilvessä. Sähläyksestä huolimatta saimme ihan hyvän ajan: 32 sekuntia.

Hetken aikaa siinä keskusteltiin vielä tuomarin kanssa, mihin kannattaa vielä kiinnittää huomiota harjoitellessa. Sitten palattiin takaisin paikallemme. Systeri pohti että joko me voitaisiin lähteä vai pitääkö meidän vielä jäädä odottelemaan, johon totesin että eiköhän tässäkin palkita kolme parasta. Systeri myös pohti että muisti lukeneensa että möllikokeesta saa myös arvostelun.

Odotellessa systeri kävi juttelemassa toisen cockerinomistajan kanssa ja minä kävin tutkimassa mitä koirakeskuksen kaupassa oli myynnissä. Yllättävää oli että heillä oli itse asiassa suht edulliset hinnat. Huomasin hyllyssä olevan Isle of dogsin pesuaineita ja itse asiassa juuri niitä mitä olen Lunalla nyt käyttänyt. Shampoo on ollut todella hyvä ja ostin Petenkoiratarvikkeen avajaisista saman sarjan hoitoaineen, jota en ole vielä päässyt kokeilemaan. Pari päivää myöhemmin huomasin että siitä löytyy vielä hoito/selvityssuihke. Näitä kaikkia oli tuolla myynnissä ja pohdin siinä sen selvitysuihkeen ostamista. Ainut miinuspuoli suihkeessa oli sen pieni koko, 200ml pullo ei riitä Lunan turkissa kovinkaan pitkälle. Jätin sen vielä sinne hyllyyn ja palasin paikallemme. Pohdin siinä odottaessa että meillä kotona oleva hoitosuihke on todella vähissä, joten kun kirjuri huusi takahallista kahvioon että kaupan voi laittaa kiinni, minä hyppäsin tuolilta ylös ja kävin ostamassa sen suihkeen. Hintakin tosissaan oli mielestäni hyvä, koirakeskus myi suihketta 15€ kun esimerkiksi Petellä hinta oli 15,90€.

Vihdoin reilun neljän tunnin kokonaisodotuksen jälkeen huudettiin viimeinen koira kokeeseen. Oli varmaan päivän parhaat sanat, kun siinä oli kerennyt jäätymään sekä hirveä nälkä tulemaan. Hallilla oli kahvio, mutta ei siellä myyty kuin suklaakeksejä ja kahvia/teetä. Kun viimeinenkin koira tuli ulos, tuomari taas sanoi loppusanat ja alkoi luetella kolmea parasta. Siinä totesin systerille, että olisi kiva jos tulokset tulisivat vielä julki johonkin, niin pystyisi hieman vertaamaan miten meillä oli mennyt, kun siinä odottaessa oli oikeasti todella hankala arvioida mitään. Ensimmäinen koira (tällä kertaa bordercollie) oli vetänyt taas todella huippuajat, molemmissa etsinnöissä aika oli alle 15 sekuntia (eli yhteensä alle puoli minuuttia).

Toiseksi sijoittuneella koiralla oli hieman vajaan minuutin yhteenlaskettu aika. Arvioin että me ollaan todennäköisesti aika kärjessä meidän ajalla, mutta siitä huolimatta yllätyin kun tuomari kutsui Lunaa kolmantena. Huvitti kyllä kun heti perään tuomari alkoi etsiä meitä yleisöstä kysyen että ”missäs se meidän luppakorva nyt on?” Kiva että oli jäänyt tuomarille Luna mieleen, kun kumminkin 20 koiraa oli paikalla. :D Käytiin hakemassa meidän palkintopussi sekä arvostelupaperi. Tuomari vielä kehui meidän yhteistyötä arvostelulomaketta ojentaessaan.

Palkintopussissa oli pieni tennispallo, pieni minigrip-pussillinen Natures Menun nappulaa sekä possunkorva minkä Luna hotkaisi kitaansa kotimatkalla.

Eli ei ollut meidän kannalta turha reissu, hajutesti meni läpi mikä nyt oli se ensisijainen tavoite ja suoriuduttiin möllikokeestakin sijoituksen arvoisesti. Voimme siis hyvillä mielin jäädä odottelemaan Nose Work kisojen alkamista, joiden on suunniteltu alkavan ensi vuonna. :)

Ruotsissahan Nose Work on 2017 vuoden alusta alkaen Kennelliiton alainen laji. Joten luulen että Suomi seuraa tässä(kin) tapauksessa perässä, joten ei taida olla kuin ajankysymys milloin täälläkin saadaan NW:N tulokset näkymään KoiraNettiin.

Tässä vielä meidän suoritus videolla. Ensin hajutesti ja sen perään sisätilaetsintä. Ajoneuvoetsinnästä systeri ei saanut kunnon videota.

Iltauinti Sportti Hurtassa

E. oli kysellyt systeriltä, lähtisikö se ja Luna hänen ja Vanillan kanssa koiria uittamaan Helsingin Sportti Hurttaan. Kysyin että onnistuuko valita sen verran myöhäinen uintivuoro että minä pääsisin töiden jälkeen vielä mukaan. Onneksi siellä oli vapaata ja uintivuoro varattiin kello kahdeksaksi. Minä pääsin seitsemältä töistä, joten ajoin äkkiä kotiin, vaihdoin vaatteet ja lähdettiin heti ajamaan Helsinkiä kohti.

E.  odottelikin jo Vanillan kanssa Sportti Hurtan pihalla, kun saavuimme vajaata 10 minuuttia ennen meidän uintiajan alkua. He olivat kuulemma joutuneet tulemaan kolmella eri bussilla paikanpäälle vaikka asuivat Viikissä, mikä ei ollut kuin vajaan 15 minuutin ajomatkan päässä.

Menimme siitä yhdessä sisälle ja maksoimme uintivuoromme heti alkuun. Sportti Hurtta halli oli melko pieni, alhaalla oli pieni treenikenttä sekä suihku ja kuivauskopit. Suihkun vierestä lähti ylätasolle portaan ja siellä oli 8x4m iso allas.

Hinta oli muistaakseni 15e per koira, joka tällä kertaa meni systerin lompakosta. Luna oli innoissaan että mihin me ollaan tultu tasan siihen asti kunnes vein sen suihkukoppiin. :D Vaikka suihku oli ihan erilainen kuin kotona, niin kyllä tuo tyttö sen suihkuksi tunnista ja siinä vaiheessa lähti vetämään poispäin. Koiraa ei onneksi tarvinnut saippualla pestä, joten kastelin neidin vaan kunnolla läpikotaisin.

Kun E. alkoi kastella Vanillaa, vein Lunan jo ylätasolle uima-altaalle. Neiti ei oikein innostunut uintiajatuksesta heti suihkun jälkeen. Vaikka Luna tykkää uida, se jotenkin yhdistää altaan kylpemiseen jos sitä edeltää karvojen pesu. Kun Vanilla tuli myös altaalle, laitettiin koira uimaan. Allas oli sinällään todella järkevästi tehty, siinä oli liukumaton matto matalalla reunalla ja siihen sai omistajatkin mennä paljain jaloin. Luna kyllä nopeasti tajusi ettei se nyt tainnutkaan olla kyse isosta kylpyammeesta ja suostui uiskentelemaan lelun perässä. Ei se siitä ihan täysin sydämin nauttinut kuten kesällä vaunulla uidessaan, mutta kyllä se melkein koko 30 minuutin uintiajan jaksoi hakea altaan toiseen päähän heitettyä lelua. Varsinkin kun siitä sai nakin palkaksi.

Vanilla oli sitten hieman hankalampi tapaus. Nuorella bordercolliella oli kyllä innostusta hakea veteen heitetty lelu, mutta se ei tainnut yksinkertaisesti uskaltaa. Vaikka lelu heitettiin aivan eteen, joutui isompaa neitiä houkuttelemaan jotta se suostui menemään askeleenkin eteenpäin altaassa. Hetken houkuttelun jälkeen se puolivahingossa pulahti kokonaan altaaseen ja roiski sitten vettä kunnolla yrittäessään alkuun nousta altaan korkealta reunalta pois. Systeri siinä vaiheessa totesi että Vanillalle kannattaa ehkä laittaa pelastusliivit päälle.Nuori borderi myös muutamaan otteeseen näytti pohtivan kehtaisiko se viedä Lunan tuoman lelun, kun tämä pääsi tarpeeksi matalalle. Onneksi Vanilla sen verran arvosti hieman vanhempaa Lunaa ettei lähtenyt toisen suusta viemään lelua, Luna nimittäin olisi voinut siinä vaiheessa hieman ärähtää.

Hiljalleen isompi neiti uskaltautui pidemmälle ja pidemmälle altaaseen lelun perässä ja lopussa Vanilla ui ehkä metrin eteenpäin ja toisen metrin takaisin. Hieman tytöllä oli pakokauhuinen ilme kun tassut eivät enää ylettäneetkään pohjaan, mutta siitä huolimatta se liukui lelun perässä uudestaan uimaan. Hieman taisi uiminen jännittää, koska aivan viimeisellä viidellä minuutilla Vanilla sitten oksensikin päivällä syömänsä nappulat altaaseen. Systeri ja E. yrittivät noukkia nappuloita pois, mutta ne olivat kumminkin hieman jo pehmentyneet vatsassa ja veteen joutuessaan osa hajosi ihan muruksi. Minä pidin koiria pois altaasta ja yritin myös katsoa ettei Luna mennyt syömään altaan reunalle nostettuja nappuloita. Kaikkia ei kumminkaan saatu kerättyä. Taisi siinä kaikilla meillä olla mielessä että mitäköhän nyt, sivuilla oli huomautus että ison vahingon sattuessa sakkomaksu on 250€, sisältäen korvauksen peruuntuneista vuoroista, shokkikloorauksen kemikaaleista sekä ylimääräisistä työtunneista. Lasketaanko koiran oksentaminen altaaseen isoksi vahingoksi. 

Pakkasimme tavarat kasaan ja veimme koirat pesulle. Sillä välin kun minä pesin Lunaa shampoolla, kävi E. sanomassa pukluvahingosta infotiskille. Onneksi meillä oli päivän viimeinen uintivuoro, joten kuulemma tämä ei haitannut. He muutenkin joutuvat putsaamaan altaan.

Se oli kyllä iso helpotus, koska hetken jo kerkesin epäilemään että meille rapsahtaa 250 euron lasku.

Kävimme uinnin jälkeen heittämässä E:n ja Vanillan kotiinsa ja siitä suuntasimme takaisin Keravalle. Olimme kotona puoli kymmenen jälkeen ja voin sanoa että Luna nukkui tyytyväisenä peiton alla loppuillan.    

Koirankasvatuksen tulevaisuus -seminaari

Sunnuntaina 2.10. järjestettiin Suomen Koirakasvattajat ry:n toimesta seminaari koirankasvatuksen tulevaisuudesta. Koska minua koirankasvatus kiinnostaa, vaikka ajankohtaista se ei ole vielä vähään aikaan, ja seminaaria ei ollut hinnalla pilattu (ei-Sukokan jäsenille 15€ sisältäen aamukahvin, lounaan sekä iltapäiväkahvin ja pullan) päätin mennä kuuntelemaan. Seminaari pidettiin Vantaan ShowHau centerillä, ja pyysin systeriä heittämään minut sinne, kun osallistujia oli reilu 200, joten parkkipaikat olivat varmaan muutenkin vähissä.

Kun pääsin sisälle, kävin hakemassa nimikyltin rintaani ja kävin varaamassa istumapaikan penkkirivistöstä. Koska aikaa oli vielä 15 minuuttia ennen seminaarin alkua, kävin kiertelemässä ShowHaun myyntialuetta. Tarkoituksena ei oikeastaan ollut ostaa mitään, pikemminkin katsoa mitä kaikkea löytyy ja minkälaista hintaluokkaa tuotteet olivat.

Suurin osa osallistujista oli koirakasvattajia (ja ikäluokaltaan huomattavasti minua vanhempia), mutta oli meitä ”nuoria” paikalla myös muutama. Omalta paikalta näin 5-6 muuta nuorta.

Pian seminaari pääsi alkamaan kun seminaarin vetäjä asteli keskelle hallia ja pyysi porukkaa hiljentymään paikalleen. Yritin ottaa muistiinpanoja, omia mietteitä ja kommentteja ylös ja yritän ne nyt kirjata tähän.

Koirajalostuksen tulevaisuus Suomessa – Juha Kares, SuKoKa ry:n puheenjohtaja

Tulevaisuuden haasteet?
Yhteiskunta on haastavassa murroksessa ja taloudelliset seikat ja raha määräävät ehdot koirankasvatukselle. Maailma on myös muuttumassa kovemmaksi, ihmiset joutuvat kilpailemaan mm. työpaikoista, hinnat nousevat ja ostajat alkavat vaatimaan enemmän ja enemmän. Työn ohella koirien kasvattaminen on koko ajan haastavampaa, varsinkin kun kasvatus vaatii ylimääräisiä resursseja, kuten aikaa, tilaa ja rahaa. Koko ajan lisääntyvässä työttömyydestä kasvatuskin kärsii. Meneillä on myös uusi eläinsuojelulaki, mikä koventaa (koiran)kasvatuksen lainsäädäntöä. Kares tosin totesi että siinä ei pahemmin puhuta karjaeläinten jalostuksesta vaan koirienkasvatusta vain vaikeennetaan.

Kasvattaminen kallistuu
Kulurakenne kasvaa ja alkaa olla sietämätön, varsinkin kun tulot eivät kasva samassa suhteessa kulujen kanssa. Harrastaminen kallistuu, kuten myös asumis-, energia-, ja liikkumiskustannukset. Koirille tehdään enemmän ja enemmän tutkimuksia ja näiden tutkimusten hinta nousee. Vaikka tutkiminen on hyvä juttu, niin on sillä huonojakin puolia; löydetään uusia sairauksia, minkä takia koiria karsiutuu jalostuksesta. Kotona ollut muuten huippukoira voikin saada sairaanleiman eikä tämän jälkeen ole ”jalostustavaraa.” Vaikka kaikki hinnat nousevat, ei kasvattaja voi siirtää hintapaineita pentujen hintoihin, koska tällöin on riski pentujen jäämisestä käsiin.

Tiukka kuluttajan suoja ja korvaukset uhkana
Kuluttajansuojalaki ja ihmisten käsitys vastuusta on enemmän ja enemmän kasvattajan uhkana. Kuluttajat ovat tietoisempia oikeuksistaan ja mielipiteet koiraan muuttuneet ja ostotilanteessa koiraa verrataan tavaraan. Jos koira ei olekaan ”ehjä” vaaditaan koviakin korvauksia kasvattajalta. Tämä lisää kasvattajan henkistä painetta, kuka uskaltaa kohta enää myydä pentua tuntemattomalle? Kuulemma kumminkin 99% pentumyynneistä sujuu hyvin ja ongelmitta, mutta yksikin väärin valittu ostaja voi tarkoittaa jopa 15 vuoden piinaa kasvattajalle. Tarkoittaen, että ostaja voi vuosia pyytää korvauksia erinäisiin vikoihin. Kasvattajaa pidetään ”riistoporvarina.”

Eläinlääkärikustannukset kasvavat
Eläinlääkärikustannukset kasvavat koko ajan ja niin kasvattaja kuin tavallinen koiranomistaja voi olla pulassa laskun/laskujen kanssa. Esimerkiksi maitohampaiden poisto on joskus maksanut alle satasen ja nyt siitä joutuu parhaimmillaan pulittamaan useamman satasen. Silti korkeatasoisessa kasvatustyössä eläinlääkäripaleluja tarvitaan. (Jalostus)koiria tutkitaan enemmän ja näiden tutkimusten hinta kasvaa, tietoa tietysti saadaan lisää, mutta tätä tilastollista materiaalia käytetään paljon rotukoiria vastaan.

Positiivisena asiana hintojennoususta voi sanoa että kenelläkään ei oikeasti ole varaa kasvattaa sairaita koiria, joten jos kasvattaja ei ole tähän mennessä herännyt koiriensa terveyteen niin nyt alkaa olla aika herätä.

Rotukoiria on liikaa
Koirarotuja ja täten pieniä populaatioita liikaa, minkä takia jalostusmateriaalia on vähän. Osa roduista on myös sukupuuton partaalla, mutta Kares ei suostunut mainitsemaan esimerkkejä roduista. Tästä huolimatta rotukoiraksi syntyminen ei saa merkitä sairasta tai lyhyttä elämää. Kasvattamiseen tarvitaan uudenlaista ja tervehdyttävää suhtautumista (rotuunotot?). Kannattaa myös miettiä mitä rotuja oikeasti kannattaa kasvattaa. Verrattuna aikaan 30 vuotta sitten, osaa roduista ei nykyään edes tunnistaisi samaksi.

Suhtautuminen rotukoiriin ja kasvatukseen muuttunut kriittiseksi
Rotukoirat ja lemmikit ovat suuren yleisön edessä arvioitavana koko ajan. Eläimiä myös inhimillistetään enemmän, koko ajan uutisoidaan huonosti kohdelluista koirista. Nykyään rotukoirien kasvatusta pidetään pahana ja sairaana, mutta sekarotuiset ja rescue-koirat ovat in ja näiden omistajat erittäin hyveellisiä ihmisiä. Ostajista on myös tullut kriittisempiä pentujen suhteen (mikä omasta mielestäni on sinällään hyvä juttu, koska tällöin yhdistelmää on pakko miettiä enemmän. Mutta meneehän ne ”vahinkopennukin” kovalla hinnalla kaupaksi, joten näitä kriittisiäostajia ei taida olla vielä paljoa…) Säätelyä, rajoituksia sekä esteitä on tulossa koirien kasvatukseen tulevaisuudessa.

Kasvattajien stressitasot kasvavat
Kasvattajat ovat helppoja silmätikkuja niin somessa kuin keskusteluissakin. Kasvattajat eivät myöskään saa erehtyä tai epäonnistua missään, ilman isoa negatiivista palauteryöppyä. Nykyään myös jokaiseen ongelmaan halutaan syyllinen ja kasvattaja on tässä valitettavasti helppo kohde. Kasvatuskentällä on negatiivista vastakkainasettelua, joissa kasvattajille voidaan olla säälimättömiä, eritoten sosiaalisessa mediassa. Ajankäyttö, taloudelliset paineet, ympäristö sekä kasvatuksen hoitaminen syövät kasvattajan energiavaroja. Kasvattajat saavat tukea tässä melko vähän.

Kasvatukselle tulossa rajoitteita
Suomen Kenneliitto sekä rotujärjestöt ovat ottamassa enemmän ja enemmän määräämisvaltaa koirien kasvatuksen suhteen. Kasvattajia ei kuunnella ja heidän oma päätösvaltansa laskee. Lisäksi yhteiskunta tulee lisäämään valvontaa ja kontrolloimaan kasvatusta. Toisaalta, kasvattajat eivät ole kovinkaan aktiivisia omien rotujärjestöidensä tai kennelpolitiikassa, jolloin näiden tekemiä päätöksiä on turha arvostella. Sivusta kun on todella helppo haukkua muiden päätöksiä, kun ei ole kantanut omaa korteaan kekoon.

Yhteinen sävel
Kasvattajien, SKL ja rotuyhdistysten pitäisi toimia positiivisessa hengessä rotukoirien puolesta, koska kaikilla on sama tavoite: onnellinen, kokonaisvaikutukseltaan mahdollisimman terve, kaunis ja tasapainoinen koira

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan yleistä asennemuutosta eikä ilman yhteistyötä tule tapahtumaan yhtään mitään.

Tuki
Kasvattajille pitäisi saada enemmän tukea ja apua kasvatustyöhön. Kasvattajien pitäisi myös keskenään tehdä enemmän yhteistyötä. Rotukoirien kasvatusta tulisi myös helpottaa ja ymmärtää eikä koko aikaa vaan vaikeuttaa

Toisena luennoi Agrian eläinvakuutuksen eläinlääkäri Marika Melamies Agrian tekemistä rotuprofiileista. Agria kerää tietoja vakuutetuista koirista ja järjestää tiedot niin, että eri rotuja voidaan verrata toisiinsa. Esimerkiksi mihin sairauksiin cockerspanielit yleensä menehtyvät useammin kuin muut rodut, tai miltä kantilta cockerspanieli on terveempi kuin muut rodut. Tiedot lisätään dogwellnet.com sivustolle, mutta tarkkoihin rotuvertailuihin pääsevät vain käyttäjätunnuksen omaavat. Käyttäjätunnukset yleensä annetaan esimerkiksi rotujärjestöjen jalostusneuvojille.

Tällä hetkellä suurin osa sairaustilastoista tulee ruotsalaisilta vakuutetuilta koirilta. Ruotsissa kaikista maan koirista 80% on vakuutettu, ja näistä yli puolet on Agriassa. Terveystietojen tilastointia ja tutkimuksia on tehty vuodesta 1995 alkaen. Suomalaisten ja ruotsalaisten koirien geeniperimä on kuulemma sen verran yhtenevä, että naapurimaan tietoja voidaan käyttää täälläkin, varsinkin kun kotimaisten koirien tietojen keruuseen menee jopa 10 vuotta. Rotuprofiileihin lisätään koko ajan uusia rotuja, tällä hetkellä niitä oli arviolta 130(?) kappaletta.

Tietojen keruulla on tarkoitus tuottaa terveystietoja esimerkiksi rotuyhdistyksille, jotka voivat käyttää tietoja esimerkiksi Pevisan päivittämiseen.

Tiedon keruussa tietysti on myös hieman ongelmia, vaikka Agria yrittää tiedoillaan pyrkiä harhattomuuteen. Esimerkiksi vakuutusten ikärajat vaikuttavat tuloksiin. Agrian hoitokuluvakuutuksella ei ole yläikärajaa, mutta siitä huolimatta monet omistajat lopettavat koiriltaan vakuutukset muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen, jolloin monien vanhojen koirien tiedot jää saamatta. Myös koiran ikä vakuutusta ottaessa vaikuttaa, jos se otetaan myöhään jää tietysti mahdollinen pentuajan sairastaminen tilastoista pois. Tilastoihin pääsevät myös vaan ne eläinlääkärikäynnit, joista on haettu korvausta ja omavastuu on ylittynyt. Eli esimerkiksi rokotuskäynnit eivät tietenkään tilastoihin pääse, vaikka eihän niillä merkittävää tekijää ole koirien jalostukseenkaan nähden.

Luennoitsija näytti hieman millaista tietoa sivuilta saa ja nyt minua tietenkin harmittaa etten ottanut puhelimella kuvaa dioista, joten yrittäkää kestää kun esitän tässä paintilla töhrittyjä kuvia mitkä yrittää esittää yhtä hienoja kaavioita mitä tuolla näytettiin. :D Mutta lyhyesti näimme kaavion muutamasta eri rodusta aloittaen siitä kuinka usein ko. rotu käy eläinlääkärillä verrattuna kaikkiin muihin rotuihin. Osalla roduista (esim. bordeaux’ndoggi) eläinlääkärikäyntejä oli 4 kertaa enemmän kuin muilla roduilla yhteensä. Sitten nähtiin listoja että mistä syystä sinne eläinlääkäriin on menty (tästä esimerkkikuva), tähänkin listaan sai näkyviin ko. sairauden yleisyyden verrattuna muihin rotuihin. Sieltä kuulemma näkee myös rodun sisällä tietoa, onko ko. sairaus yleisempi esimerkiksi nartuilla vai uroksilla. Näimme myös kaavion rotujen X oletetusta eliniästä ja kuinka elinikäodote oli muuttunut kahden eri tutkimusajan välillä.

Nämä ovat tietoa, joiden ideana olisi selvittää varsinkin rotuyhdistyksille, millaisia ongelmia kyseisellä rodulla on ja saada näin yhdistykset kehittämään kehitystyötään sairauksia vastaan. Luennoitsija tosin kommentoikin, että idea ei ole vähentää yhtä sairautta, jonkin toisen terveen ominaisuuden kustannuksella. Näihin tietoihin ei siis tavallinen kasvattaja pääse, mutta jalostusneuvojien kannattaisi seurata päivittyvää tietokantaa ja ottaa nämä tiedot huomioon hommassaan.

Tämä on siis omatekemä esimerkkikuva. Punainen palkki on tietty rotu ja vihreä palkki keskiarvo kaikista muista roduista. Palkkien koot  ja "sairaudet" on päästä heitetty, eli niihin ei kannata sen enempää tarketua. Eli tässä esimerkiksi tällä rodulla X, esiintyy sydänvikaa neljä kertaa enemmän kuin muilla roduilla, mutta esimerksi spondyloosia keskiarvoa vähemmän.

Tässä kaaviossa näkee taas että koirien eliniän odote on kasvanut vuosien mittaan. 

Kolmantena luennoi asianajaja sekä aloitteleva kasvattaja Pauliina Lehtola aiheena Koiran kauppaan liittyvät sopimukset kasvattajan näkökulmasta. Voin jo valmiiksi sanoa että tämän kohdan muistiinpanot on varmaan hieman sekavat, koska lakitermit ovat itsellä hieman hakusessa.

Sopimukset
Suomessa on sopimusvapaus, eli ihmisellä on oikeus tehdä sopimuksia, vapaus päättää tehdäänkö sopimuksia vai ei, vapaus valita sopimuskumppaninsa, vapaus päättää sopimuksen sisällöstä sekä sopimusmuotovapaus.

Poikkeuksina pakottava lainsäädäntö, millä pyritään suojaamaan sopimuksen heikompaa osapuolta eli kuluttajaa. Suomessa on myös kauppalaki, jonka säännöksistä voi poiketa.

Perusongelmat

Pennunmyynnissä käytetyt lait on suunnattu täysin toisenlaiseen kauppaan. Laissa käytetään sanamuotoja kuten ”6 kuukauden virheolettama, 2 kuukauden reklamaatioaika sekä salainen virhe”.

Avatakseni asiaa: 6 kuukauden virheolettamalla tarkoitetaan ”tavaran” (pennun) virheellisyyttä arvioidaan sen perusteella, millainen se oli kun se luovutettiin ostajalle. Myyjä/Kasvattaja vastaa virheestä, joka on ollut tavarassa luovutushetkellä, vaikka virhe ilmenisi vasta myöhemmin (kumminkin 6 kuukauden sisään). 

Tässä voidaan todeta että koirat ovat eläviä eläimiä ja, kuten ihmisetkin, omaavat perimän jonka ne ovat saaneet vanhemmiltaan ja nämä puolestaan omilta vanhemmiltaan. Voidaanko pitää kasvattajaa vastuussa ominaisuudesta, mikä on parhaimmillaan voinut hypätä parinkin sukupolven yli ja kasvattaja ei tästä ole ollut tietoinen? Pentu ei ole siis tietoisesti myyty ”viallisena.”

2 kuukauden reklamaatioajalla puolestaan tarkoitetaan sitä, että ostajan on ilmoitettava ”kohtuullisessa” ajassa myyjälle, jos hän haluaa purkaa kaupan tavaran/pennun virheen perusteella. Tällainen virheilmoitus voidaan kuitenkin tehdä aina korkeintaan 2 kuukauden kuluessa siitä, kun ostaja on tosiasiassa havainnut virheen.

Toisin sanoen ostajan ei tarvitse ilmoittaa pennun sairaudesta kasvattajalle heti kun se ilmenee vaan hänellä on lupa odottaa jopa 2 kuukautta ennen ilmoittamista. Sairaushan ilmenee ”tosiasiassa” vasta kun koira käytetään eläinlääkärillä, eli parhaimmillaan se on voinut sairastaa jo pidempään ennen kuin ostaja on vienyt koiran lääkärille. KSL:n mukaisesti ostaja saa hyvinkin laajasti vedota tietämättömyyteensä, jolloin koira voi oireilla pitkään ennen kuin kasvattaja saa asiasta edes tietää.

Salainen virhe on puolestaan vika tai puute, josta myyjä ei ole tiennyt ja jota ostaja ei ole voinut huomata tavaraa/pentua ostaessaan. Lain mukaan on kohtuullista, että myyjä vastaa tavarassa olleesta virheestä, vaikka virhe ilmenisi vasta useamman vuoden kuluttua tavaran luovutuksesta. Perinnöllisyyttä pidetään siis virhevastuun kriteerinä, mutta kasvattaja ei pysty mitenkään todistamaan että ostaja olisi aiheuttanut vian esimerkiksi virheellisellä ruokinnalla/liikunnalla tai jos pentu on uudessa kodissaan esimerkiksi pudonnut korkealta.

Tämä se vasta oli mielenkiintoinen termi, teoriassa siis kasvattaja olisi vastuussa jos koiralla ilmeneekin vaikka 5 vuoden iässä E/E lonkat ja dysplasia? Ostaja voi tässä tapauksessa vaatia täyttäkorvausta eli pennun hintaa takaisin ja mahdollisia eläinlääkärikuluja.

Luennoitsija ihmetteli että myyjän ostajalle antamilla tiedoilla ole mitään väliä tässä tapauksessa. Eli vaikka kasvattaja kertoisi rodulla X olevan yleisesti lonkkavikaa ja täten asiakas on tietoinen riskistä.

Koirakasvattaja = elinkeinoharjoittaja
Koirankasvatusta pidetään ammattimaisena työnä, vaikka Suomessa aikalailla poikkeuksetta kaikki ovat enneminkin harrastajia. Kasvattajaa pidetään elinkeinoharjoittajana jos hän on rekisteröinyt vähintään 3 peräkkäisenä vuotena yhden pentueen tai samana vuonna useamman pentueen. Huvittavaa on, että kasvattaja on elinkeinoharjoittaja vaikka pentujen myynnistä saatu tulo ei jäisikään voiton puolelle.

Uusi kauppasopimus: kirjaukset virhevastuusta
Kotikoiran määritelmä: rotuaan selvästi edustava koira, luovutettaessa terve, koiran kanssa voi osallistua SKL:n harrastustoimintaan.”
Luennoitsija kommentoikin että onko T:n laatuarvostelun koira ”rotuaan selvästi edustava”. Mihin harrastustoimintaan ja millä tavoin koiran kanssa on pystyttävä osallistumaan?
Sana ”terve” on myös turhan huolimaton ja tarkentamaton käyttö eläinten kaupan yhteydessä. Missä menee sairauden raja? Tämä voidaan myös ymmärtää kasvattajan vastuun lisäämisenä, eli myyjä on vastuussa kaikesta mitä koiralle tulee. Kauppasopimuksessa on myös selvennys, jonka mukaan kasvattaja on vastuussa piilevästä seikasta, joka haittaa koiran elämää normaalina kotikoirana tai vaatii hoitoa. Haitan kokeminenhan on ihan yhtä yksilöllisistä kuin termin ”terve” ymmärtäminen.

Vahingonkorvaus virhevastuussa
Uudessa kauppasopimuksessa mainitaan ”myyjä suorittaa korvauksena…”, mikä on lakiin perustumaton kirjaus. Laki ei tunne korvausta vaan se tuntee vahingonkorvauksen, hinnan alennuksen sekä kauppahinnan palauttamisen kaupan perumisen yhteydessä. Se, että kaupan purun ja koko kauppahinnan palauttamisen jälkeen koira jaa usein ”lisäkorvauksena” ostajalle, ei perustu mihinkään lakiin. Tämähän voi olla koiran kannalta hyvä seikka, jos perhe on kunnollinen tai kastrofaalinen huonoissa käsissä ja kasvattajaa ei voi pakottaa lainvastaiseen seuraamuskäytäntöön vakiosopimuksin.

Yhteissopimus
Suomessa lain mukaan esineitä voidaan omistaa yhdessä, eli yhteisomistukseen ei ole olemassa mitään lakiin perustuvaa estettä. Yhteisomistuslaki on peruslaki, jonka säännöistä voidaan poiketa, eikä kuluttajansuojalakikaan millään tavalla sitä kiellä. Luennoitsija siinä pohti mihin SKL perustaa yhteisomistuskieltonsa sekä hän myös pohti kuinka paljon Kenneliitto saa rajoittaa jäsentensä sopimusvapautta pelkästään jäsenyyteen perustuen.

Sijoitussopimus
Jalostusstrategiassa pyritään välttämään liian nuorien koirien jalostuskäyttöä ja käyttämään myös vanhempia koiria. Mutta siitä huolimatta sijoitussopimukseen on laitettu ehdoton yläikäraja. Teoriassa siis esimerkiksi ulkomailta ostettua hieman vanhempaa koiraa ei pystyisi sijoittaa. Tämä on ongelma kun Suomessa kennelit ovat lähes kaikki kotikenneleitä joihin ei mahdu määrättömästi koiria. Omasta mielestä tämä on tietysti hieman roturiippuvaista, esimerkiksi rivitalokaksioon mahtuu aika monta chihuahuaa jos rahat muuten riittävät, mutta kovin montaa tanskandoggia samaan tilaan ei mahdu.

Viimeisenä osiona seminaarissa oli paneelikeskustelu, jossa kommentoimassa olivat varatuomari Tina Taivaloja, asianajaja Pauliina Lehtola, varatuomari ja kasvattaja Kristiina Martimo, ulkomuototuomari ja kasvattaja Tiina Taulos ja Kennelliiton edustaja Kirsi Sainio.

Tästä oli hankala ottaa mitään muistiinpanoja, koska keskustelu kävi todella kuumana enkä ole mikään pikakirjoittaja, joten yritän käydä omasta mielestä tärkeimmät asiat läpi niin kuin ne muistan.

Ensimmäinen läpikäytävä kysymys oli, että mihin suuntaan koiranjalostus on Suomessa menossa.

Yleisesti sanottuna koko seminaariväki tuntui olevan Kennelliittoa vastaan, mitä en ihan ymmärtänyt. Ymmärsin sen, että negatiivisuus lähti siitä, että Kennelliitto uusi kauppasopimuksiaan kasvattajien kannalta paljon huonompaan suuntaan kysymättä tätä kasvattajilta. Kennelliitto oli päivitykset tehnyt pienen sisäpiiriporukan kanssa, johon kuului vajaa kymmenen kasvattajaa ja 5 lakimiestä. Näiden sopimusten piti tulla voimaan ymmärtääkseni tämän vuoden alusta, mutta niistä nousseen haloon takia voimaan tulo siirtyi vuoden 2017 loppuun. Mutta nämä sopimukset olivat selvästi piikki lihassa lähes kaikilla seminaariin osallistuneilla, koska se oli ihan sama mitä Kennelliitto sanoi kehittävänsä eteenpäin niin palauteryöppy oli negatiivinen.

Minun alkoi käydä jo sääliksi Kennelliiton edustajia, vaikka en itsekään pitänyt muutetuista sopimuksista. Heillä oli kuitenkin ihan hyviä kehitysideoita tulevaisuuden varalle, esimerkiksi paneelikysymykseen vastaten he kertoivat yrittävänsä siinä mielessä ”helpottaa” jalostusta kehittämällä jalostustietojärjestelmää. He olivat suunnitelleet sinne mm. geenitestien tuloksia näkyville sekä rokotuksien näkymistä ja he myös saisivat lisättyä ”kaikkea muuta kivaa.” Jälkimmäisessä jos koiraa yritetään ilmoittaa esimerkiksi näyttelyyn ilman että sillä on rokotukset kunnossa, ohjelma herjaisi rokotusten vanhenemisesta. Joku yleisöstä tässä vaiheessa tokaisi, että ei kasvattajat halua ”kaikkea muuta kivaa” sinne jalostustietokantaan vaan esimerkiksi näyttelyarvostelut kirjallisina. SKL edustaja vastasi että todennäköisesti kirjallisina niitä ei KoiraNettiin lisätä, mutta johonkin toiseen tietokantaan(?) he voisivat ne laittaa. Itse ymmärsin tästä että tämä ominaisuus oli siis ollutkin jo pohdinnassa.

Toisena kysymykseen vastasi kasvattaja Tiina Taulos, ja minun on myönnettävä, että siinä vaiheessa kun hän avasi suunsa totesin, että tämä ihminen ei ole minun makuuni. Melkein ensimmäisenä hän haukkui kaikki nuoret (/uudet) kasvattajat. Ihan sanasta sanaan en muista mitä hän sanoi, mutta suurin piirtein se meni niin, että ”kaikki nämä nuoret kasvattajat vaan jalostavat koiria kasvattamisen ilosta tietämättä edes niiden rotumääritelmää. Sitten he esittävät kaikkitietäviä sosiaalisessa mediassa ja haukkuvat pystyyn vanhemmanpolven kasvattajat, jotka ovat oikeasti nähneet mihin tämä koirajalostus on menossa.” Toisin sanoen minä ymmärsin tämän niin että koirajalostus on pielessä koska nuoret kasvattajat pariuttavat koiria välittämättä mistään mitään. Siis totta kai ihmisellä, joka on kasvattanut koiria 50 vuotta on varmasti enemmän kokemusta asiasta, mutta minusta on todella törkeää haukkua uusia (ja varsinkin nuoria) kasvattajia tuolla tavalla. Sanoisin että suurin osa jotka oikeasti ryhtyy kasvattamaan rotukoiria, oli kyseessä nuorempi tai vanhempi ihminen, ottaa asioista selvää eikä vaan tehtaile pentuja. Koko seminaarin ajan on puhuttu siitä kuinka ihmisten pitäisi tehdä yhteistyötä, niin tämä henkilö ei tuntunut olevan kovinkaan yhteistyöhaluinen.

Yksi yleisöstä kysyi miten tulevaisuudessa aiotaan puuttua brafykefaalisten rotujen kasvatukseen. SKL edustaja kommentoi että he kehittävät ns. kävelytestiä Yliopistollisen Eläinsairaalan kanssa, joilla pystyisi hieman arvioimaan ruttukuonoisten ilmankulkua. Sitä tutkitaan edelleen ja eri roduilla yrittäen selvittää pystyykö se antamaan suuntaa kaikilla brafykefaalisilla roduilla vai sopiiko se vain osalle näistä.

En haluaisi kuulostaa nyt itse mollaavalta, mutta kasvattaja Tiina Taulos piti ehkä jopa turhana tällaista tutkimusta. Ehkä koska itse kasvattaa ko. rotuja, mutta kun hänen vuoronsa oli vastata kysymykseen, niin hän totesi kasvattavansa rodunomaisia (terveitä) koiria, joten se hänestä pitäisi riittää. Mutta tässä mielestäni kyse onkin siitä että se itse rodunomainen ominaisuus on pielessä.

Sitten vielä keskusteltiin niin sanotusta ostajan vastuusta, mitä nykytiedoilla lain mukaan ei ole olemassakaan. Olen samaa mieltä monen muunkin kanssa että pentua ostesssaan ostajan pitäisi olla tietoinen, että ostaa elävän eläimen eikä tavaraa, mikä se lain mukaan kumminkin on. Elävälle eläimelle sattuu ja tapahtuu eikä tulevaisuutta ja kasvua voi 100% ennakoida. Se, että ensimmäinen kysymys mitä kasvattajalle pentua kysellessä esitetään on että mitä kasvattaja on valmis korvaamaan (ja tätä kuulemma on tapahtunut!) on minusta todella törkeää. Siinä olin täysin samaa mieltä Tiina Tauloksen kanssa joka totesi että hän siinä vaiheessa toteaa että näitä pentuja hän ei kyselijälle myy ja kysyy vielä että keneltä ostaja vaatii korvauksia kun esimerkiksi hänen lapsessaan olisikin jokin vika?

Se on ymmärrettävää jos pentu kuolee nuorella iällä esimerkiksi sydämen vajaatoiminnan vuoksi, että kasvattaja joutuu tällöin korvaamaan joko pennun hinnan tai tarjoamalla uuden pennun. Tämän kasvattajat itsekin tiesivät ja ymmärsivät ja minusta pitivät kohtuullisenakin. Mutta se, että koirassa ilmenee vanhemmiten jokin vaiva on sitten jo eri asia, koska kyllähän yhtälailla ihmisillä putkahtelee sairauksia esiin iän karttuessa. Ja se että onko vaiva oikeasti pelkästään perimän aiheuttamaa vai onko ostaja itse saanut aiheutettua sen. Otan tässä esimerkkinä ihmisten 2. tyypin diabeteksen, ihmisellä voi olla perinnöllinen alttius se saada, mutta omat elämän tavat vaikuttaa aika vahvasti puhkeaako se vaiko ei. Koirapuolelle siirryttäessä otan Lunan tässä esimerkiksi. Minähän hankin Lunan suunnitelmissa agility. No, 1 vuoden ikä tuli täyteen ja ilmeni tytöllä olevan C:n lonkat ja 1/0-polvet, mitkä ei nyt ole priimaa. Olisin tästä välittämättä voinut jatkaa treenaamista täysillä ja olisin huomattavasti isontanut riskiä, että tuolla parhaimillaan olisi nivelet kuluneet pilalle ja eläisin nyt nivelrikkoisen nuoren koiran kanssa. Teoriassa tästä olisin varmaan voinut alkaa vaatia jotain korvauksia, koska nuorella koiralla ei kuuluisi nivelrikkoa olla. Vaikka siis itse olisin iso syypää siihen että sitä nivelrikkoa koiralle olisi tullut.

Kuva (c)  SuKoKa ry:n kuvaaja

Mutta nyt minun on myönnettävä että en muista enää muuta mistä siinä keskusteltiin vaikka keskustelua kyllä oli. Näillä muilla paneeliinosallistujilla ei ollut niin vahvoja kommentteja että niitä olisi jäänyt mieleen. Lisään tähän tekstiin jos asiaa palaa myöhemmin mieleen.

Seminaari oli minusta ihan hyvä, mutta olisin itse toivonut enemmän tietoa juuri siitä tulevaisuudenkuvasta, nyt oikeastaan ainoastaan ensimmäinen luennoitsija antoi hieman kuvaa millainen tulevaisuus on. Muuten pääasiassa mollattiin Kennelliittoa ja sen sopimuksia ja oikeastaan mollattiin kaikkea mitä SKL edustaja sanoi. Se, että seminaarissa toitetetaan että kaikkien on tehtävä yhteistyötä niin minusta tällä hetkellä varsinkin kasvattajien puolella tuntui olevan näitä jotka eivät olleet kovinkaan yhteistyöhaluisia. Tämän kuvan sai näin ei-kasvattaja koiraharrastajan silmin. Eli meillä (harrastajilla, kasvattajilla, SKL:llällä) on kyllä pitkä ja ja kivinen ylämäki edessä jos tämä meno jatkuu.

Ruutua ja paikkamakuuta

Sunnuntain tokossa oli tällä kertaa aiheena meidän avo-luokan ehkä isoin ongelma: ruutu. Jostain syystä tuo Lunalla liike minkä se osaa maanantaina ja unohtaa tiistaina. Kävin viimeviikon alulla treenaamassa ulkona ennen töihin menoa ja olin erittäin ylpeä kun neiti tuntui vihdoin tajunneen ruudun idean. Menin muutaman päivän päästä uudestaan ja tyttö katsoi minua silmät pyöreinä että mitä hepreaa minä oikein käskytin.

Kouluttaja puhui tunnilla kuinka hänestä ruutu on hyvä liike, se on yksinkertainen ja reilu koiralle. Musta tuntuu että joku on unohtanut mainita sen Lunalle, koska minusta se alkaa olla kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Kouluttaja sanoi että opettamisessa voi käyttää joko lelua, herkkua tai targettia ruudussa. Herkussa tosin on se huono puoli, että koira jämähtää siihen herkkuun aika helposti ja kun sitä namia ei sieltä ruudusta löydykään, koira alkaa helposti haistella ruutua.  Minä olen Lunan kanssa käyttänyt ruokapalkkaa, koska se on ainoa millä se oikeasti lähtee vauhdilla ruutuun.

Aloitimme tunnilla ruututreenin alusta, eli laitoimme pikkukippoon ruokaa ja kouluttaja vielä yllytti ruudun luona. Alkuun pidin neitiä pannasta kiinni, ettei se karannut ruutuun ennen käskyä. Kun käsky kävi, niin Luna pinkaisi tietenkin syömään. Minun piti sitten juosta siinä perässä ja palkata vielä ruudussa neitiä lisää. Tätä teimme kolme toistoa vuorotellen. Luna meni kyllä herkuilla todella hyvin ruutuun, mutta hieman epäilin, että ainut mitä se bongasi oli se maasta erottuva pikkukippo. Eli se ei pakosti edes hahmota koko ruutua siinä juostessaan ruoan perässä. Kokeilimme sitten viimeisellä vuorolla niin ettei herkkua ollutkaan valmiina, kouluttaja vaan kävi taputtelemassa innostavasti ruutua. Luulen että tuo taputtelu taas sinällään hämmensi neitiä luulemaan että ruutuun taas laitettiin jotain hyvää, kun Lunahan sitten lähti etsimään sitä namia tyhjän kipon nähtyään välittämättä minun maahan-käskystä. Mietin kyllä että kuulikohan se välillä koko käskyä, kun hallissa oli kouluttajan oma koira mukana ja se haukkui välillä sen verran kovaa ja juuri käskyni kohdalla että minäkään en kuullut omaa ääntäni kunnolla.

Eli ei oikein onnistunut se ruutu vieläkään. Pitää vaan jatkaa treenaamista ja kokeilla eri tavoilla millä saisin sen oikeasti ymmärtämään ja pitämään tästä liikkeestä. Kävin vielä itse treenaamassa tämän viikon alulla tuolla omalla kentällä, eikä se silloinkaan oikein ottanut onnistuakseen. Kokeilin ensin namipalkalla, mutta se teki sen saman ongelman, että heti kun nami jäi pois alkoi neiti haistella maata. Kokeilin myös juosta kilpaa ruutuun, mutta siinä Luna ei oikeastaan katso ruutua vaan minua eikä täten reagoi koko ruutuun. Plus sitten kun yritin monen toiston jälkeen lähettää neitiä ilman että lähdin itse mukaan, niin Luna pysähtyi moneen kertaan matkalla katsoen että miksi minä en tulekaan perässä. En tiedä pitäisikö minun vielä lähteä kokeilemaan targetilla opettamista, koska sitä teimme joskus ihan alkuun. Jos otan taas vaikka patalapun käyttöön on se targettina sellainen mitä Luna ei hiffaa kauempaa, joten se joutuisi taas opettelemaan etsimään niitä ruututötsiä. Plus, luulen että jos neiti etsii ruudusta targettia se kuuntelee käskyjä paremmin kuin nameja etsiessään. Meillähän on myös ongelmana se, että Luna tarjoaa merkinkiertoa ruututötsillä ja tätä olen yrittänyt opettaa pois laittamalla koiran ensin merkinkiertoon ja sieltä suoraan ruutuun ja se on hieman auttanut, mutta edelleenkin tätä ongelmaa esiintyy. Vaikka meillä muut avo-luokan liikkeet on suurin piirtein hanskassa, niin en viitsi kokeeseen menoa edes miettiä ennen kuin voin olla edes 75% varma että Luna ymmärtää ruudun, ja ruudun ja merkin eron.

Hyppäsin nyt hieman ohi aiheen, mutta palatakseni treeneihin, odottaessamme vuoroamme ruutuun, teimme tasapainoharjoituksia. Eli harjoiteltiin eri tassujen pitämistä ilmassa seisten. Luna osaa etutassut pitää todella hyvin itsekin ylhäällä, koska se jostain syystä pitää niitä välillä ihan huvikseenkin. Takatassut olivat sitten hankalampi homma, Luna antoi kyllä minun nostaa takatassuja mutta se ei kyllä pahemmin yrittänyt pitää niitä itse ilmassa. Jos otin käden pois niin tassu tipahti maahan. Systerin kanssa naurettiin että pienissä asioissa näkee että Luna on päässyt eteenpäin vieraiden ihmisten sietämisessä. Ensimmäiselle tunnille kun kuukausi sitten mentiin, niin neitihän hieman murisi uudelle kouluttajalle. Ja viime tunnilla kouluttaja tuli vielä näyttämään ja tökkimään neitiä kyljistä (kun tytöllä oli yksitassu ylhäällä jotta se joutui hakemaan tasapainoa uudestaan) eikä neiti kuin tuijotellut tätä kulmiensa alta.

Loppuun otimme taas paikkamakuutreeniä häiriössä. Häiriöt taitaa olla meidän kouluttajan pääpainotus, koska jokaisella paikkamakuulla on tehty häiriötä, mikä kyllä sinällään ei meitä haittaa.

Aloitimme paikkaistumisella ja alkuun kouluttaja käveli suunnilleen vajaan metrin päästä koirien edestä ohi. Sitten häiriötasoa nostettiin ja kouluttaja alkoi heitellä palloja koirien edestä ja takaa. Aivan ensimmäisellä kerralla sanoin varuilta ”jätä” käskyn kun pallo pomppasi puolisen metriä neidin edestä, mutta ei Luna muuten tehnyt elettäkään että olisi pallojen perään yrittänyt lähteä. Tyttö kyllä seurasi katseellaan palloja hetken aikaa, mutta ei muuta. Vaihdoimme koirat makaamaan ja sama pallojen heittely jatkui. Loppuun kouluttaja teki vielä minusta hankalimman häiriön, kun hän tuli suoraan minun eteeni seisomaan, jolloin Luna ei nähnyt minua enkä minä Lunaa. Siinä hän sitten taputti jalkaansa kutsuakseen koiran luokseen ja heitti vielä pallonkin siitä koiran eteen. Minä yritin kurkkia kouluttajan selän takaa liikkuuko Luna, koska enhän minä olisi pystynyt sitä kieltämäänkään kun en mitään nähnyt. Onneksi tyttö pysyi paikallaan, systerin mukaan oli vaan katsonut ihmetellen kouluttajaa reagoimatta mitenkään muuten. Eli voisi sanoa että meillä on häiriöpaikkamakuu suht hanskassa, niin kauan kun kukaan ei mene Lunaa herkuilla houkuttelemaan. :D

Pallo

Sielläkin pyörii pallo

Murren Murkinan avajaiset sekä lisää syyskuvia

Kävimme lauantaina Murren Murkinan avajaisissa. Siellä oli tarjolla 50 ensimmäiselle Mush Duo 1kg lihapullapusseja sekä 100 ensimmäiselle 8kg laatikko AlkuVoima Hellä+ lihalaatikko, joten mietimme mitenköhän aikaiseen sinne kannattaa mennä.

Lopulta päädyimme lähtemään yhdeksältä (paikka aukesi klo 10) hakemaan pikkuserkkua toiselta puolelta kaupunkia ja siitä ajamaan kohti Vantaan Tammistoa. Minä jo oletin että siellä on ihmiset telttaillut ollakseen ensimmäisenä jonossa, joten tuli hieman yllätyksenä kun Murren Murkinan parkkipaikalle tultiin puoli kymmenen maissa, eikä jonossa ollut kuin pari kymmentä ihmistä. Menimme siinä sitten jonoon odottelemaan ovien aukeamista. Onneksi aurinko paistoi ja lämpötila oli hieman yli kymmenen asteen, joten emme kerenneet jäätymään kovinkaan pahasti. Hetki meidän jälkeen porukkaa alkoikin saapua lisää ja lisää, ja sanoisin että kello 9.45 jonossa oli jo yli 150 ihmistä.

Tasalta sitten ovet aukesivat ja sisään mennessämme saimme vuoronumerot, joilla saimme maksutta AlkuVoiman lihalaatikot. Ovella myös jaettiin ne Mushin lihapullapussit. Sisällä oli nopeasti aika ahtaat tunnelmat, kun porukkaa lappasi sisään nopeaan tahtiin. Myymälään oli piilotettu 10 lahjakorttia ja ihmiset käänteli kaiken nurinniskoihin niitä kortteja etsiessään. Kävi hieman sääliksi työntekijöitä kun hienosti asetellut tavarapinot oli aika nopeasti leviteltynä pitkin ja poikin.

Systeri ja pikkuserkku kulkivat omia polkujaan ja minä yritin Lunan kanssa hieman kierrellä. Ainoa ostos mitä nappasin mukaan oli Lunalle lisää kanaluita, koska pian siellä oli niin paljon porukkaa, että minun teki mieli vain siirtyä pihalle. Pikkuserkku otti omalle koiralleen muutaman raakalihapötkön ja siirryimme jonottamaan. Kassoillakin riitti jonoa, kun ihmisiä oli varmaan lopulta se pari sataa ja kassoja taisi olla jopa kolme. Lopulta kumminkin pääsimme kassalle ja myymälästä ulos. Täytyy sanoa että oli meidän kannalta ehkä halpa reissu, rahaa kului 8€ ja mukaan meille lähti 16kg (8kg laatikko minulla ja toinen systerillä) AlkuVoiman ruokaa, 2kg Mushin lihapulllia ja pari pientä näytepussia jotain nappulaa. Minun on mainittava, että meillä on varmaan kohta 10 erilaista näytepussia erilaisia nappuloita… Pikkuserkku antoi meille vielä oman kilon Mush-pussinsa, koska Sani on monelle allerginen ja tuossa Duo-pussissa oli possua mikä ei sille neidille sovi. Minä pohdin että pitäisikö meidän antaa suoraan toinen 8kg laatikoista vaihdossa, koska epäilin ettemme saa meidän ennestään täyteen pakkaseen mahdutettua 19 kiloa ruokaa. Päätimme kumminkin pitää vielä molemmat laatikot ja katsoa paljonko saisimme pakkaseen mahtumaan.

Kotona sitten alkoi pakastimen siivous, heitimme kaiken vähänkään turhan pois ja sain kuin sainkin koko 19 kilon satsin mahtumaan pakkaseen. Mutta ei siltä kyllä kukaan saanut mitään pois sen jälkeen. :D Mutta siinä ruokia pakatessani tuli katsottua lihojen päivämäärät, Mushin pullissa oli ihan hyvin käyttöaikaa, pakkauspäivä oli keväällä ja siitä 18(?) kuukautta eteenpäin pystyi käyttämään, mutta Alkuvoimassa viimeinen käyttöpäivä oli marraskuun lopussa 2016. Siinä vaiheessa todettiin että pikkuserkku saa kyllä toisen laatikon, koska Luna syö kumminkin pääasiassa nappulaa, niin emme me kerkeisi käyttämään 16kg lihaa 2 kuukaudessa.

Voinko jäädä takakonttiin ruokien seuraksi, jooko?

Halusin käydä vielä uudestaan pellolla kuvaamassa, kun en ollut saanut edellisellä kerralla mieluista kuvaa blogin otsikkokuvaksi. Otin systerin mukaan niin sain paremmin otettua myös sivuprofiilikuvia ja tällä kertaa siellä oli kyllä muutama ihan onnistunutkin. Ainut ongelma oli tosin, että ne pellot missä viimeksi olimme Kodan kanssa, oli keretty kääntämään. Mutta onneksi yhteen jo aikaisemmin kynnetyistä pelloista oli kerinnyt kasvaa hieman pidempää versoa (ja kasa voikukkia!)

Täytyy sanoa että vaikka syksy ja ruska on todella nättiä aikaa, niin turkillisen koiran kanssa siinä on omat ongelmansa. Lunan turkkihan vaiheeksi keräsi maasta lehtiä ja risuja joita sitten piti välillä irrotella, plus sateiset kelit näkyivät lätäkköinä siellä täällä ja tuo vesipetohan oli sitten niissä lätäköissä. En pidä talvesta, mutta tässä hiljalleen alkaa toivoa, että ilma viilenisi sen verran että olisi kuivaa ja ohut lumikerros peittämässä maan. 

Luna kävi myös hierojalla viimeviikolla. Jumeja löytyi alaselästä sekä toisesta eturaajasta, mutta kuulemma ne lähti kumminkin aukeamaan sen verran hyvin että seuraavaa aikaa voidaan katsella joulukuulle.