Lahti KV 30.10.2016

30.10 lähdettiin Lunan, systerin sekä E:n ja Vanillan kanssa Lahden kansainväliseen näyttelyyn. Olin Lunan ilmoittanut enemmän tai vähemmän huvikseen, koska se on jo varmaa ettei tuosta neidistä muotovalioksi ole. Tuomarina oli ensimmäistä kertaa Suomessa oleva australialainen William Smith, joten tietysti myös kiinnosti mitä mieltä tämä aussituomari Lunasta olisi. Näyttelyyn olivat ilmoittautuneet myös Siiri Kodan kanssa sekä meidän tokoryhmässä oleva tolleri, joten tuttuja siellä oli tällä kertaa useampi.

Kävimme ensin ilmoittautumassa, jonka jälkeen E. lähti Vanillan kanssa bc –kehien luokse. Minä lähdin kantamaan tavaroita kohti cockerikehää, kun systeri auttoi E:tä Vanillan häkin kanssa. Löysinkin sopivan kolon tavaroille juuri cockerikehän kohdalta ja kun aloin purkamaan tavaroita siinä vieressä istunut nainen punaisen cockerinsa kanssa kysyi heti että eikö tämä (Luna) ole Isbahanin. Totesin että on joo, niin nainen sanoi että hän tunnisti minut kuvista. Hänen 8kk ikäinen narttunsa oli Isbahan’s Pink and Pretty  ”Mila”, tunnistin koiran nimestä heti että he olivat myös Keravalta (FB on hyvä paikka stalkata). Purin leirin siihen viereen ja täytyy myöntää että odottelu meni paljon nopeammin, kun oli joku jonka kanssa keskustella.

Kävimme siinä välillä tervehtimässä Kodaa sekä nähtiin myös tämä tokoryhmän tollerin omistaja. Yritin välillä käyttää Lunaa ulkona pissallakin, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Tuosta on tullut siinä mielessä aika rinsenssa, koska se ei voi kävellä nurmikolla mihin koira on tehnyt tarpeensa. Yritäppä siinä sitten löytää näyttelypaikan läheltä ”puhdasta” nurmea. En ollut tähän kiinnittänyt sen enempää huomiota, kuin että kotona lenkillä olen huomannut sen väistävän jos haistaa jotain nurmikolla edessään. Tuolla sitten jouduin oikeasti vetämään Lunan nurmikolle, eikä neiti meinannut ollenkaan kävellä siinä pissaamisesta puhumattakaan. Ensin kerkesin jo säikähtää että kerkesikö tuo loukata jo jalkansa kun se niitä nosteli ja teki omituisia loikkia, ennen kuin itse tajusin että ne nurmikot on varmaankin aivan täynnä eritteitä (mikä ei nyt ajatuksena minustakaan ollut kovin mukava.)

Lopulta cockerien kehät pääsivät alkamaan. Siinä tuli todettua että nyt oli kyseessä todella tiukka tuomari, kun moni valio-luokan koirakin sai ”vaan” EH:ta. Plus tuomari tutki todella tarkkaan ja pitkään pöydällä olevia koiria. Siinä jo alkoi käydä mielessä mahdollisuus, että Luna saa pelkän H:n.

Mila kävi hakemassa juniorikehästä EH:n ja luokkavoiton (toinen junnunarttu sai H:n), ennen kuin mentiin Lunan kanssa kehään. Olin alkuun ajatellut esittäväni Lunan vapaasti, mutta tuomari vaikutti hieman sellaiselta etten viitsinyt lähteä sooloilemaan. Huomasin sen jo pöydällä näyttävän yhdelle esittäjälle että tämä pitäisi koiransa hännästä kiinni.

Avoimessa luokassa meitä oli seitsemän. Meidät juoksutettiin kolmessa osassa, ensimmäiset kolme koiraa ensin, sitten Luna ja toinen narttu ja lopuksi viimeiset kaksi. Menimme tämän jälkeen hetkeksi sivuun odottelemaan omaa vuoroa ja lopulta kehäsihteeri kutsui meidän paikalle. Nostin Lunan pöydälle ja yritin asetella sitä nätisti. Tässä vaiheessa neiti oli jo hieman epäluuloinen, mutta seisoi kumminkin suht paikallaan. Saatuaan edellisen koiran arvostelua tuomari siirtyi katsomaan Lunaa ensin hieman kauempaa. Sitten tapahtuikin jotain kummallista. Tuomari nimittäin kiersi neidin takaa ja tökkäisi Lunaa takajalkaan. Siitähän neiti meni kirjaimellisesti solmuun ja minusta tuntui että yritin esittää siinä rautakankea. Sitten vasta tuomari tuli Lunan eteen koiraa ”tervehtimään”, mutta neiti oli jo erittäin epäluuloinen tätä kohtaan. Yritin itse pitää Lunaa siedettävässä asennossa vaikka en oikeasti saanut sitä liikkumaan enää ollenkaan ja tuomarillakin oli hieman hankaluuksia katsoa esimerkiksi neidin takajalkoja, kun neiti yritti vetää persuunsa piiloon.

Kuuntelin siinä samalla mitä tuomari kommentoi ja mielessäni ajattelin että ei tämä arvostelu nyt niin huonolta kumminkaan kuulosta, että meillä voisi sittenkin olla mahdollisuus EH:hon. Lopulta sain luvan laskea Lunan pöydältä ja juosta edestakaisen liikkeen. Loppuseisonnassa pidin peukut pystyssä mielessäni, mutta siitä huolimatta keltainen lappu nousi. ”Jaaha” oli ensimmäinen ajatus kun siirryttiin neidin kanssa tuijottavien kasvattajien läpi pois kehästä.

Eihän me Sertiä lähdetty tavoittelemaan, mutta kyllä tämä H:kin tuli aikalailla yllätyksenä.

Tässä vielä arvostelu:

2,5 years old golden female. Correct size. Slighty long in outline. Correct head and muzzle. Eyes dark, open. Correct ear leather. Scrissor bite. Neck little short, falling into slighty upright shoulder. Strong level topline. Short broad loin. Croup a little flat to tail. Hindquaters little narrow. Good underline. Good turn of stifle to poorcarried hocks. Bone is medium to tight feet. Coat is consistent lacking a little texture.  Movement is smooth and thru lacking drive and extension.

AVO-H

Karkea suomennos:
2,5 -vuotias kultainen narttu. Oikea koko. Hieman pitkä siluetti. Hyvä pää ja kuono. Silmät tummat, avoimet. Hyvä korvalehti? Saksipurenta. Kaula hieman lyhyt laskeutuen hieman pystyihin olkavarsiin. Vahva ylälinja. Lyhyt, leveä lanne. Lantio hieman litteä häntään? Takaosa hieman kapea. Hyvä alalinja. Hyvät takakulmaukset, mutta huonosti kannetut kintereet. Luusto on keskiraskas. Turkki on yhtenevä, hieman vajavainen tekstuuri. Liike on tasaista, mutta puuttui intoa ja pituutta.

Ensin nopeasti lukiessani ajattelin että eihän tämä nyt mikään huono arvostelu ole, joten miksi me H saatiin, mutta kääntäessäni tekstin suomeksi, huomasin että onhan se enemmän 

negatiivispainotteinen. En tiedä olisiko arvostelu ollut parempi, jos Luna ei olisi säikähtänyt tuomarin tökkäystä ja olisi suostunut seisomaan normaalisti (nyt se tosissaan oli niin rautakanki että ihmettelen että tuomari sai ylipäätään tutkittua). Eritoten tuo kommentti ”huonosti kannetut kintereet”, siis pahus neidin jalat oli kirjaimellisesti niin mutkalla että tuomari ei voinut saada todellista kuvaa siitä.

No ei voi mitään. Totesin siinä kyllä että tälle tuomarille meidän on turha enää tulla. Kun Lunan kehät olivat ohi, pakkasimme tavaramme ja siirryimme bordercollieiden kehän reunalle seuraamaan E:tä ja Vanillaa. Minä purkasin leirin taas ja kulutettiin aikaa siinä tokoilemalla ja kehiä seuraamalla. Systerillä on ollut pohdinnassa bordercollien hankkiminen, joten hän keskusteli yhden mahdollisen tulevan pentueen kasvattajan kanssa. Luna taas keksi että bc –ihmisillä on myös herkkuja taskussa ja jäikin tuijottamaan jokaista joka vähänkin koski taskuihinsa. Vanillan kasvattaja sitten heltyi ja neiti sai varmaankin pari kourallista kokonaisuudessaan makkaranpaloja. Lunahan jaksaa tuijottaa namien toivossa, joten se istui tämän rouvan lähellä koko ajan.

Vanillalla meni todella hyvin, ensin se oli narttujen paras juniori ja sijoittui paras narttu kehässä neljänneksi. Borderityttö oli myös rotunsa paras juniori ja täten pääsi osallistumaan Royal Caninin näyttelyn paras juniori kehään. Yllättäen neiti pärjäsi myös siellä ja oli loputa paras junnu kolmonen.

Minä siinä Vanillan ensimmäisen kehän aikana kerkesin jo elätellä toivoa että pääsemme lähtemään hyvissä ajoin, mutta jouduimmekin olemaan sitten melkein loppuun asti. Ei siinä sinällään mitään, kun olin varautunut eväillä. Ainut harmi oli että olisin halunnut keritä käymään messuhallin myyntiosastolla, mutta ne olivat jo sulkeneet siinä vaiheessa, kun Vanilla lopulta vapautui viimeisestä kehästään.

Meidän kannalta oli siis aika turha reissu, mutta Vanilla sitten sijoittuikin varmaan Lunankin puolesta.

E. ja Vanilla isossa kehässä