torstai 8. heinäkuuta 2021

Suomen Rally-tokovalio

 Olemme juhannuksesta asti oltu kesälomalla ja suurimman osan ajasta vietetty vaunulla. Tytöt on tykänneet kun on päässyt pulikoimaan aikalailla päivittäin näiden helteiden takia (eikä sinilevää ole vielä näkynyt!) ja lenkkimaastot on höystetty peurojen, hirvien ja muiden eläinten tuoksuilla. Bemmi-kultainennoutaja on ollut menossa mukana tyttöjen seurana (tai kiusana).

Lämpöä on piisannut ehkä hieman liiaksikin, vaikka saaressa ollaan merellä, on ne lämmöt olleet siellä lähempänä kolmeakymppiä varjossakin. Joten emme ole oikeastaan tehneet kuin yhden hieman pidemmän lenkin päivässä, kun normaalisti olemme käyneet pidemmällä aamu- ja iltalenkillä. Nyt lenkit ovat ajoittuneet aamupäivään ja suuntana saaren toinen ranta, jossa on sitten vietetty hetki aikaa pulikoiden.

















Kävimme myös muutaman päivän sukuloimassa Salossa. Tädin saksanseisoja Topi oli jostain syystä aivan hullaantunut Lunaan, jolla on valeraskaus päällä. Seurasi kuin hai laivaa ja aina kun neiti vaihtoi paikkaa, meni Topi pesemään lattian siitä kohti missä Luna oli istunut/maannut. Mutta Topia ei sitten kiinnostanut Lara sen enempää, vaikka tällä puolestaan alkoi juoksut kun olimme siellä. Aloin jo miettimään mahdollista kohtu- tai pissatulehdusta Lunalla, mutta mitään näkyviä oireita (eikä lämpöä) ei ole eikä sitten taas Bemmi kiinnitä mitään huomiota Lunaan. Joten pitänee nyt vaan seurata.

Olin ilmoittanut Lunan Itä-Helsingin agilityharrastajien rally-tokokisoihin, kahteen kisaan keskiviikolle ja yhteen torstaille. Joten tiistaina pakkasin Lunan autoon ja lähdettiin pariksi päiväksi kotiin. Siinä kerkesi hyvin siivoamaan (olimme lähteneet vähän kamat kasaan ja autoon tyylillä, niin koti jäi vähän siihen kuntoon kun se oli ja me kun emme systerin kanssa ole mitään himosiivoojia) ja pesemään muutaman koneellisen pyykkiä.

Keskiviikkona sitten ensimmäinen rata alkoi klo 17.30 oli lämpötila mukavat 29 astetta. I-HAHin kenttähän on aivan auringossa eikä autojakaan saatu mihinkään varjoon (siitä kyllä kiitos, että saimme käyttää kentän lähellä olevaa koriskenttää parkkiksena, koska oikealta parkkipaikalta oli melkoinen matka kentälle.)

Molemmilla radoilla oli tuomarina Anna Pekkala. Ensimmäinen rata näytti omaan silmään oikeastaan ihan mukavalta, toinen rata sitten oli meille se haastavampi. Joten mielessäni toivoin, että saamme sen puuttuvan valiotuloksen ensimmäiseltä radalta, koska aika varmasti emme sitä siitä jälkimmäiseltä saa.



Olimme vuorossa kuudentena, mikä sopi paremmin kuin hyvin. Mieluiten olen ensimmäisten joukossa, mutta en ensimmäisenä, koska inhoan sitä odottamista, kun jännitän niin perkuleesti koko ajan. Lämpöä oli kyllä aivan liikaa, mutta kyllä siinä varjossa odotellessa pärjäsi. Lunalla oli päällä kylmä kylpytakki (kotona kasteltu ja heitetty kylmälaukkuun kylmäkallen kanssa). Hieman siinä mietin että mitäköhän tästä tulee, kun herkkuna mukana minulla oli taas vain kuivia nappuloita (koska Luna keulii paremmilla nameilla), mutta riittivätkö ne tällä helteellä siihen että neiti jaksaa yrittää koko radan. Siihen päälle vielä se valeraskaus, vaikka normaalisti Luna ei sitä sen kummemmin oireile. Tissit kyllä roikkuvat.

Lopulta lähdimme radalle. Videon kuvasi Johanna Malmberg.

Heti alkuun Luna oli hieman keulimassa ja ensimmäisellä kyltillä oli menossa kiertämään kyltin, mutta sain herätettyä neidin ja ohjattua kiertämään minut. Sitten päästiin pitkä pätkä hyvin, mitä nyt välillä oli pientä keulimista, mutta muuten tehtiin tarkasti. Molemmat käännös oikealle -käännöksessä Luna ei kääntynyt niin tiukasti kuin normaalisti ja joutui täten selkäni taakse. Taisin itsekin ottaa sivuaskeleen jotta neiti pääsi takaisin oikealle puolelle. Tästä tuli yllättäen vain -1p (tvä). Tästä jatkettiin taas hienosti, kunnes tuli kyltti 14 (täyskäännös oikealla koira oikealla), mikä oli tämän radan pelottavin. Jos olosuhteet on huonot (kuuma, väsymys, palkkaamattomuus, yms) se näkyy Lunalla ensimmäisenä oikeanpuolen käännöksissä oikealle. Joko niitä ei tehdä ollenkaan tai ne on todella laajoja käännöksiä. Mutta tällä kertaa liike sujui muuten ihan hyvin, mutta Luna kääntyi ehkä liiankin tiukasti ja osui minua oikeaan jalkaan. Tästä tuli -1p (kontr) ja matka jatkui. Tuplatäyskäännöksen jälkeen tultiin peruuttamaan, jossa Luna lähti muuten hienosti, mutta sieltä tuli yksi kovaääninen haukahdus. Hieman jäin myös miettimään peruutusmatkan pituutta, mutta koska Luna oli jo pysähtynyt, en voinut muuta kuin kutsua neidin takaisin vierelle. Seuraava oikeanpuolen käännös oikealle oli tosi hyvä. Sitten viimeisellä kyltillä (istu-askel seiso -2 askelta istu – 3 askelta maahan), Luna taas keuli ja en saanut sitä pysähtymään ja istumaan ennen kuin olin jo kyltin kohdalla. Seisominen ja istuminen meni suht hyvin, istuminen oli ehkä pikkiriikkisen vino. Mutta maahanmenossa sitten sitä vinoutta olikin jo reilusti. Siinä sitten on kiva yrittää arvioida onko se yli vai alle 45 astetta vino ja miltä se mahtaa näyttää sieltä tuomarin paikalta. Minusta oltiin ehkä just siinä 45 asteessa. Totesin vaan että perkule ja jatkettiin matkaa maaliin. Tästä tulikin sitten -1p ov (liike aloitettiin kyltin vierestä), sekä vain -1p (vino).

Täten meille jäi 96p ja saimme viimeisen puuttuvan valiotuloksen!

Tätähän en tietysti tiennyt ennen kuin 15 minuutin päästä, kun tulokset tultiin kirjaamaan tulostaululle. Tiesin itsekin, että mitään isoa virhettä siellä ei tullut, mutta ajattelin että -3p olisi tullut niistä lopun vinouksista ja siitä yhdessä oikealle käännöksestä.

Siinä sitten odotettiin viimeisten kisailijoiden suoritukset. Ilmoitin jo, että koska saatiin puuttuva tulos, niin en jää sille toiselle radalle, enkä myöskään osallistu torstain kisoihin vaan lähdemme jatkamaan kesälomaamme saaristoon. En kokenut järkeväksi jäädä seisomaan sinne helteeseen, kun saimme jo sen mitä tulimme hakemaan.

Joten ennen muiden seuraavaa rataantutustumista, palkittiin meidät valioruusukkeella ja otettiin valokuvat, jonka jälkeen me lähdimme Mustin ja Mirrin kautta kotia tekemään valioilmoitusta kenneliittoon.


Sijoituksille ei kumminkaan päästy. Taisimme olle 5. sijalla.