Näin Facebookin seinältä ilmoituksen mejä-treeneistä, jotka olivat siis valmisjälkiä. Jos tätä nyt lukee joku mejästä tietämätön, niin yleensä mejässä tehdään jälki edellisenä päivänä ja seuraavana päivänä ajetaan se koiran kanssa. Tämä on syy miksi en ole innostunut (vielä) mejä-kokeista, kun harvoin pystyn varaamaan kahta päivää kokeelle. Varsinkin kun koepaikalle on usein matkaa. Joten silloin tällöin on ihan virallisia valmisjälkikokeita, joissa jäljet on vedetty valmiiksi toisten toimesta. Hintaa näillä on kyllä paljon enemmän.
Mutta nyt oli siis mahdollisuus valmisjälkitreeniin Iitissä. Järjestäjänä Metsäkulman eläinpalvelut. Sain Lunalle viimeisen vapaan paikan lauantaille klo 13. Halusin tehdä lähes
koemaisen avo-jäljen, koska olimme kumminkin jonkun verran harjoitelleet mejää.
Mutta jäljet ovat olleet aina lähes poikkeuksetta minun tekemiäni ja Luna
tuppaa helposti lähteä seuraamaan minun hajujälkeä ennemmin kuin sitä verijälkeä.
Joten oli kiva päästä oikeasti toisen tekemälle jäljelle.
Tietysti edelliset mejäilyt meillä on ollut viime vuoden
kesällä, joten ehkä tietysti olisi ollut Lunalle reilumpaa ottaa alkuun
lyhyempi jälki, mutta ihan heti ei toista tällaista tilaisuutta tule.
Kävimme ensin
testaamassa laukauksen siedon. Eli sidoin Lunan puuhun ja siirryin itse
kauemmaksi. En uskonut tässä olevan ongelmaa, eikä sitten ollutkaan. Luna istui
kun tatti paikoillaan eikä hätkähtänytkään laukausta. Tästä siirryimme sitten
jäljelle.
Näytin Lunalle jäljen alun ja hieman kannustin ensimmäisillä
metreillä, kunnes neiti lähti itsenäisesti etenemään. Pääsimmekin varmaan
ensimmäiset pari sataa metriä hyvin maavainulla, kunnes jälki hukattiin. Nenänsä
perässä neiti kyllä kulki koko ajan, mutta suunta olikin kohti supiloukkua.
Oliko siellä sitten paremmat hajut.
Palautin Lunan takaisin jäljelle ja matka jatkui. Seuraavaksi
neiti siirtyikin ilmavainuun ja aloimme koukerrella jäljen kummallakin puolen
aika laajojakin kierroksia. Palauduimme kyllä aina takaisin jäljelle, joko
hieman edemmäs tai sitten samaan kohtaan mistä lähdimme kaarrokseen. Perässä tullut
kouluttajaopaskin totesi, että hienosti se osaa pääasiassa itse tulla takaisin
jäljelle, josta hetki jatkettaan maavainun kanssa eteenpäin. Molempien makuiden
yli vaan käveltiin, joten niitä on selvästi treenattava. Kouluttajaoppaan
ohjeilla palautin neidin takaisin makuualueelle, jotta sitä hetki haisteltiin
ja sitten jatkettiin matkaa.
Löytyi matkalla pari ojaakin joissa Luna pulikoi. Toisen ojan
yli meni jälki, mutta Luna sitten päätti pistäytyä vilvoittelemassa. Toinen oli
sitten muutaman metrin jäljen sivussa jossa neiti päätti käydä kääntymässä.
Molemmista ojista kyllä matka jatkui ihan suullisella käskyllä.
Tässä vaiheessa alkoi selvästi Lunalta hieman luotto loppua, kun se monta kertaa kääntyi katsomaan minua. Toinen oire tästä oli ruohon syöminen. Jatkoi kyllä jäljellä, kun vaan totesin ”jälki tai missä jälki”. Ihan näin pitkiä jälkiä ei Lunan kanssa olla tehty, on tainnut ne omat jäljet olla sellaisia noin 500 metrin mittaisia.
Viimeinen kolmannes sujui taas vahvasti maavainulla. Ainakin siihen asti, kun jaloissa olevat oksat solmivat snaapelin takajalat yhteen. Kun risut saatiin pois, jatkui matka taas vauhdikkaammin.
Lopulta päästiin maaliin. Lopusta löytynyt koipi oli alkuun tarkasti
haisteltava, mutta lopulta Luna heittäytyi siihen makaamaan ja nakertamaan palkintoa.
Eli ei nyt olla ainakaan ihan koevalmiita, mutta päästiin me
kumminkin sinne maaliin asti. Et ei tuo Luna ihan toivoton tapaus ainakaan ole. Itse totesin, että ensi kerralla hankin sellaisen pyören kumisen liinan. Tämä minun grippiliina jäi joka samperin oksaan kiinni. Se hieman haittasi menoa, kun tietysti Lunan matka tyssäsi siihen jos en saanut hihnaa irroitettua heti.