Welcome to the pack - Viva la Tia Revolution "Lara"

Olen tänne blogiikin varmaan kirjoitellut että systerillä on suunnitelmissa ollut oma koira jo jonkin aikaa. Kun Lunan hankin, oli J:llä pitkään suunnitelmissa cockeri black&tan/livertan/mitämuitaniitänytolikaan värisenä. Värit olivat vaan harvinaisempia eikä niitä ihan joka kasvattajalta löytynyt. Aikaa kului ja vuonna 2015 E. hankki Vanillan ja siitä siirtyi systerin mielenkiinto cockereista bordercollieihin. Systeri taisi seurata E:n ja Vanillan menoa reilun vuoden ennen kuin alkoi suunnitella oman bc:n hankkimista.  E. kyseli Vanillan kasvattajalta suosituksia ja pian systeri olikin yhteydessä Magical Joy –kennelin kasvattajaan.  Kasvattaja tavattiin Lahden näyttelyssä, jonka jälkeen jäätiin odottelemaan alkuvuoden pentuetta. Aikaa kului ja kasvattaja aina silloin tällöin laittoi tilannekatsausta. Lopulta helmikuun lopussa pennut syntyivät, harmiksi vaan 4 pennusta 3 oli uroksia ja 1 narttu, joka meni sijoitukseen. J. halusi nartun, joten tästä pentueesta ei pentua herunut.

 Systeri taas tutkaili vaihtoehtoja MJ:n kasvattaja apuna ja aikalailla kaikki suomalaiset kasvattajat tippuivat listoilta tilalle tuli kasvattajia niin Unkarista, Tanskasta että Puolasta. Ulkomailta pennun hakeminen tuntui hirveän hankalalta ja sen takia pohtiminen venyi. MJ:n kasvattajalle oli kesemmällä tulossa seuraava pentue ja lopulta päädyttiin odottamaan ja katsomaan mitä sieltä syntyisi.  Eli taas kasvattajalta tuli silloin tällöin tilannekatsausta. Aikaa kului ja tuli kevät tuli kesä. Kesäkuun puolen välin jälkeen alkoi synnytys, mikä ei mennyt kenenkään suunnitelmien mukaan. 5 pentua syntyi - mutta vain yksi (uros) elossa. Eli ei pentua tälläkään kertaa.

 Siinä sitten todettiin että nyt ei oikein voinut muuta kuin kääntää katseet Suomen rajojen ulkopuolelle. Puolaan oli tällä välin syntynyt pentue (olivat sillä hetkellä jo 6 viikkoisia), joka MJ:n kasvattajan mielestä vaikutti lupaavalta ja hän olikin systerin puolesta ensin yhteydessä sen kasvattajaan, jonka jälkeen J . laittoi itse viestiä.

Täytyy sanoa että keskustelu ei aina ollut ihan helppoa. Vaikka molemmat viestitteli englanniksi niin ei voinut olla koskaan varma ymmärsikö tämä puolalainen kasvattaja varmasti mitä systeri sanoi. Plus Puolassa on hieman erilainen koiranostokulttuuri, MJ:n kasvattaja käski kysymään kaikenlaista pennuista, niiden luonteista, vanhempien luonteista ja mistä muusta, mutta puolalainen kasvattaja vastasi ehkä korkeintaan joka viidenteen kysymykseen ja siinäkin oli parhaimmillaan parin päivän taukoja kun ei kuulunut yhtään mitään. MJ:n kasvattaja totesikin että ei kannata antaa sen häiritä, Puolassa normaalisti ostetaan pentu sen enempää kyselemättä, jolloin kasvattaja ei ole tottunut hirveään kysymysaaltoon.

Lopulta kasvattaja totesi narttupentu nro.2 olevan hänen pentueen paras ja sopivin systerille. Tämä ”pentueen paras” vähän särähti omaan ja muutaman muunkin korvaan. Luulisi kasvattajan haluavan pitää parhaan pennun jalostuskäytössä tai ainakin muuten lähettyvillä. MJ:n kasvattajakin kyllä totesi että sen pentueen kahdesta nartusta tämä nro. 2 oli hänestäkin se parempi mitä kuvista pystyi arvioimaan. Puolalainen kasvattaja kyseli että oliko systeri kiinnostunut vain tästä pentueesta vai kiinnoistaisiko häntä toinen pentua myöskin. Tässä oli vähän huvittavaa sekaannusta kun MJ:n kasvattaja stalkkari että tämä toinen pentue olisi jo vanhempi (about vuoden ikäisiä), mutta vaikuttivat muuten myös hyviltä. J. sitten kyseli tästä pentueesta ja tajuttiin että kasvattaja olikin vahingossa kirjoittanut sivuilleen pentujen syntymäajaksi viime vuoden vaikka olivat tämänvuotisia. Tarkalleen ottaen pennut olivat viikon nuorempia kuin tämä ensimmäinen pentue. Systeri totesi että myös tämän pentueen tarjottu narttu vaikutti aika kiinnostavalta ja MJ:n kasvattaja totesi että sukupuuta katsoen tämä nuorempi pentu olisi hänestä jopa se kiinnostavampi.

Keskustelu jatkui ja elettiin siinä sitten hetken uskossa että tämä ensimmäisen pentueen narttu 2 olisi systerille täten varattu ja enää pitäisi sopia milloin tyttö noudetaan (aikaa oli kulunut sen verran että pentu oli 7-8 viikkoa.) Tällöin kasvattaja ilmoittikin että pentueiden urosten omistaja (eli samalta omistajat kaksi eri urosta oli pentueiden isinä) halusikin valita itselleen nartun ensimmäisenä. Jouduttiin odottamaan reilu viikko (ensin tämän toisen piti käydä maanataina, mutta ei sitten kerennytkään joten se siirtyi muistaakseni perjantaille mutta ei sekään onnistunut. Sitten puhuttiin lauantaista, mutta mitään ei kuulunut silloinkaan joten systeri joutui kyselemään sunnuntaina tilannetta.)

Tällöin saatiin selville että narttu2 oli mennyt tämän urosten omistajan mukaan, eli systerille jäi nuoremman pentueen lupaava narttu. Se ei nyt mitenkään ollut pettymys kun kumpi vaan kävi. Sitten alettiin selvitellä pennun tuontia Suomeen. J. laittoi kasvattajalle Eviran sivuilta tiedon mitä kaikkea papereita pitäisi pennulla olla. Tämän olisi voinut kuvitella olevan suht yksinkertainen juttu, mutta kasvattaja epäili että pentu pitää rokottaa ennen lähtöä (eikä uskonut Eviran sivuja jossa puhutaan juuri rokottamattomasta pennusta). Hänen piti ottaa yhteys Puolan kennelliittoon ja tässäkin taisi mennä useampi päivä. Sieltä selvisi sama kuin Eviralta eli pentu ei tarvitse rokotteita.

Sitten alkoi sopivan lennon etsintä. Tämä on toinen hieman ehkä jopa koominen juttu, systerin lentoseura nimittäin muuttui neljä kertaa. Alun perin oli suunnitelma että hän lähtee E:n kanssa hakemaan pentua, mutta pennun vaihtumisen takia aikataulut meni pieleen ja E. ei päässytkään. Sitten J:n oli tarkoitus lähteä toisen kaverinsa kanssa joka puhuu Puolaa, mutta tässä tulikin lentojen hinnat liian kalliiksi. Iskä oli kolmas vaihtoehto ja olisi varmaan sopinutkin jos lähtö olisi ollut torstai tai perjantai, mutta iskä sanoi että hän voi sponssata meidät molempien lennot jos löytyy lennot niin että minä pääsen mukaan. Minähän olen täyspäiväisesti vuorotöissä eli työvuorot vaihtelevat 8.30-21.30 välillä ja nyt osui vielä niin että minulla ei ollut yhtään arkivapaata. Eli minulle sopi vain viikonloput, lähtö aikaisintaan perjantai-iltana ja paluu sunnuntai-iltana. Yllättäen Finnairilta löytyikin pikavisiittilento, lauantai-iltana lähtö ja sunnuntaiaamuna paluu. Varmistettiin tämä vielä kasvattajalta, koska alun perin ymmärrettiin että viikonloput eivät hänelle näyttelyiden takia sovi. Tähän viikonloppuun ei sitten ollutkaan mitään varattuna ja ostimme lentoliput.

Seuraavana jouduttiin pohtimaan pennun kuljetusta lentokoneessa. Ensin olimme varmoja että tuomme pennun matkustamossa, koska eihän 9 viikkoinen bortsu painanut vielä kuin vajaa viitisen kiloa. J. kyseli Finnairilta kantolaukun mittoja ja sieltä sitten tuli ongelma eteen; korkeus laukun kanssa sai olla korkeintaan 20cm! Nämä mitat vaihtelivat lentokoneittain, mutta tässä koneessa tila oli tosissaan vain sen 20cm. Ensinnäkään emme mistään löytäneet näihin mittoihin sopivaa laukkua (asiakaspalvelusta sanottiin ettei laukku saisi olla yhtään isompi, mutta heidän sivuillaan luki kumminkin että pitäisi taipua vaadittuihin mittoihin?!) ja toisekseen, pentu oli lentojenvaraushetkellä 17cm korkea, viikossa se saattaisi venähtää sen pari senttiä ylöspäin. Sekä puolan kasvattaja että MJ:n kasvattaja ihmettelivät tuota mittaa ja jälkimmäinen vielä kyseli asiaa joltain kaveriltaan joka varmisti että se tosissaan on sen max. 20cm. Hän oli tuonut pennun joka oli juuri tuon korkuinen ja sanoi että eihän se pentu pystynyt seisomaan laukussa ja muutenkin oli ahdasta, mutta hänet oli kumminkin päästetty koneeseen vaikka Finnairin ehdot eivät täyttyneetkään. Pennun pitäisi pystyä seisomaan, kääntymään ja makaamaan laukussa ongelmitta.

Hetki pohdittiin ja todettiin että varaamme pennulle ruumaan paikan. Koska olisimme isossa pulassa jos Puolan puolella olisi yhtään tiukempi virkailija joka ei päästäkään pentua koneeseen, koska se ei pysty seisomaan sille varatussa tilassa. Lento ei kumminkaan ollut kuin 2 tuntia ja moni netissä totesi että ruuma on yleensä vähemmän stressaavampi koiralle kuin matkustamo. Tietysti säälitti ajatus että pieni juuri emostaan vieroitettu pentu joutuisi yksin ruumaan, mutta niin on moni muukin pentu joutunut sen kestämään. Hyvässä lykyssähän se nukkuisi koko lennon.

Lentokoppa oli seuraava murhe. Ajattelimme ensin ostaa kopan valmiiksi Suomesta ja lennättää sen tyhjänä Puolaan (tästä Finnair ottaisi maksua 20€) koska meillä oli liput johon ei kuulunut laukkuja ruumaan.  Kasvattaja laittoi joitain koppavaihtoehtoja puolalaisilta sivuilta ja systeri sitten kysyikin että onnistuuko mitenkään, että kasvattaja ostaisi kopan valmiiksi koska A. hän tietää paremmin minkä kokoiseen koppaan pentu mahtuu ja B. ne kopat oli puolet edullisempia kuin Suomesta ostetut. Systeri sitten maksaa sen kopan pennun ohella. Tämä sopi kasvattajalle joten meillä oli yksi murhe vähemmän ja ilmoitettiin kopan koot lentoyhtiölle.

Sitten vain odoteltiin lauantaita.

Lento lähti klo 18.30, meillä oli siinä siis hyvin aikaa käydä Lunan kanssa lenkillä ja hiljalleen pakata tavaroita. Yritimme tehdä kaiken niin rutiinisti ettei neiti ymmärtäisi että tällä kertaa tapahtuu jotain poikkeavaa ja luulen että aika hyvin onnistuimme siinä. Luna jäi nätisti kotiin odottelemaan äitiä joka haki sen hoitoon muutaman tunnin jälkeen.

Me ajoimme lentokentälle ja nousimme Gdanskiin vievään koneeseen, joka muuten oli aika pieni kone. Pari tuntia kesti lento ja yllättävän tasaista kyytiä oli pienemmällä koneella.

Gdanskissa meillä oli vastassa kasvattajan aviomies. Laitoimme viestiä kun pääsimme koneesta ja saimme sen verran tietoja että meidän piti etsiä kermanväristä volkswagenia. Hetken seisottuamme tällainen ajoikin parkkialueelle ja samalla tuli mieheltä viesti että hän on paikalla. Täytyy myöntää, että hieman siinä mielessä pyöri että näinkö sitä vaan uskaltaa hypätä aivan ventovieraan miehen kyytiin ulkomailla. Mutta kasvattaja oli kumminkin suomalaisen kasvattajan tuttu, joten se hieman toi mielenrauhaa.

Ajomatka heille kesti noin parikymmentä minuuttia ja matkaa taitettiin aika vauhdikkaasti. Takapenkiltä katselin että motarilla mentiin reilua 150km/h ja 40km/h alueella kaikki ajoivat suunnilleen 70-80km/h. Tästä tosin oltiin luettu juuri kotona että ajokulttuuri on tällainen ja siksi Euroopan vaarallisimpia.

Aikuiset koirat halusi myös tulla kaikki kerralla tervehtimään.

Kasvattaja asui isossa uudessa omakotitalossa aika lailla maalla. Päästyämme autosta ulos alkoi kunnon serenadi ja yhdestä ikkunasta näkyikin useampi aikuinen bc haukkumassa. Menimme sisälle ja kasvattajan lisäksi vastaan tuli kaksi vanhempaa bortsua. Tervehdimme ja veimme tavarat lastenhuoneeseen (meille oli tehty sänky sinne, perheen tyttö joutui nukkumaan jossain muualla) ja  pääsimme rapsuttelemaan hetkeksi pentuja, joilla oli oma huone heti lastenhuoneen vieressä. Siellä oli 6 pentua, kasvattajalla oli ollut 3 pentuetta lyhyen ajan sisään joten pentuja taisi olla useammasta pentueesta. Kaikki pennut tulivat häntä heiluen tervehtimään portille.

Meille tarjoiltiin ruoka (naureskeltiin kyllä systerin kanssa kun kasvattaja oli kysynyt syödäänkö me kaikkea johon mainittiin että muut menee mutta possusta ei oikein välitetä, niin ruokana oli jonkinlaista kanaa – kinkkuun käärittynä). :D Oli mitä oli niin ihan syötävää ja hyvää se oli. Ruokailun jälkeen keskusteltiin koirista ja harrastuksista ja systeri allekirjoitti sopimuspaperit. Meille tuleva pentu pääsi myös juoksemaan ympäri asuntoa ja siinä sitä seuratessa tuli hieman pohdittua että kuinkakohan Luna tulee pentuun reagoimaan – sillä nimittäin riitti virtaa. Positiivinen huomio pennusta oli se että se onneksi puhui koiraa. Toinen vanhemmista bortsuista murisi kun pentu tuli lähemmäs ja tyttö hiffasi että siinä vaiheessa kannattaa vaihtaa suuntaa.

Reiluun yhteentoista illalla istuttiin siinä heidän olohuoneessa, kunnes päätettiin mennä nukkumaan. Meillä kumminkin oli sinällään aikainen herätys, kun puoli yhdeksältä piti olla jo lentokentällä. Eihän sitä tietenkään tullut heti nukahdettua, mutta jossain vaiheessa yötä väsymys voitti ja kaikki pimeni muutamaksi tunniksi. Viiden maissa heräsin kauheaan nälkään, mutta käänsin vain kylkeä ja yritin torkkua vielä. Hieman ennen seitsemää sitten luovutin kun huomasin systerinkin olevan hereillä. Siinä kun puhelinta selasin, saimme seuraa huonokuuloisesta vanhasta narttubc:stä joka työnsi raollaan olevan oven auki ja lysähti patjalle rapsutettavaksi.

Noustuamme söimme aamupalan ja kasvattaja päästi pennun vielä ulos kuluttamaan suurimpia energioita. Eipä se pentu vähästä väsy, kun pakkasimme tavarat autoon (kasvattajan mukana tuli kolme pussillista tavaraa ja minä jo mietin että näinköhän me saamme kaiken otettua mukaan kun ruumaan menevää laukkua meillä ei ollut) ja pentu laitettiin häkkiin takakonttiin, nuori neiti jaksoi kiljua lähes koko matkan lentokentälle.

Saimme kasvattajan miehen avuksi lähtöselvitykseen kun ei meillä ollut tietoakaan mihin pentu piti jättää tai missä katsotaan mitä papereita. Siinä sitten selvisi että pennun passi katsottiin samalla kun meidänkin, pentu jäi meille kun pennun koppa vietiin turvatarkastuksen toiselle puolelle. Kävimme vielä hetken kävelyttämässä pentua ulkona (tai pikemmin se oli ihmettelyä kuin kävelyä, pentu jäi tuijottamaan niin bussia kuin junaa.) Sitten pentu kainaloon ja turvatarkastukseen. Kun pääsimme siitä läpi, toisella puolella odotti lentokentän työntekijä kopan kanssa. Laitoimme pikkuneidin sinne ja kysyimme että pystyisikö tämä työntekijä laittamaan vettä pennun vesikippoon (meidän vedethän jäi turvatarkastuksen toiselle puolelle). Eihän tämä työntekijä sitten ymmärtänyt englantia pahemmin ollenkaan, joten emme olleet varmoja saiko pentu vetensä vaiko ei, mutta eipä se onneksi parin tunnin lennolla kerkeisi janoon kuolla.

Me jatkoimme matkaa kaupan kautta portille. Ensin vaikutti siltä että meidän lento lähtisi 20 minuuttia myöhässä, mutta jotenkin aikataulua saatiinkin kirittyä vaikka sisääntsekkaus alkoikin 25 minuuttia luvattua myöhemmin. Mennessämme koneelle näimme pennun kopan koneen vieressä ja sitä juuri lastattiin koneeseen. Hirveä huuto kuului pienestä koirasta ja kanssa matkustajien päät kääntyivät heidän kävellessään siitä ohi.

Pentu joutui laukkujen kanssa ruumaan, joka tällä kertaa oli vain pieni tila kapteenin kopin ja matkustamon välissä. Toisin sanoen se kiljunta kuului hyvin oven läpi matkustamoon. Onneksi pikkuneiti ei jaksanut ilahduttaa meitä äänellään koko lentoa vaan pentu hiljeni meidän päästyä ilmaan. Ensimmäisen tunnin jälkeen kuului pientä uikutusta ja sitten taas hiljennyttiin ja vasta laskeutumisen jälkeen ennen pysähtymistä uikutus alkoi taas.

Nousimme koneesta samaa aikaa kun kiljuva pentu kopassaan nostettiin kuljetusauton kyytiin. Menimme sisälle ja kävimme kysymässä minne pentu vietäisiin. Kuulemma ensin laitetaan kaikki matkatavarat hihnalle ja sitten kattoon syttyy punainen valo merkiksi että erikoismatkatavara olisi noudettavissa. Hetki siinä odoteltiin ennen kuin valo syttyi ja sieltä saapui edeltävän lennon koira. Odotimme lisää ja sitten alkoikin kuulua tuttua ulinaa. Lentokentäntyöntekijäkin naureskeli että hän kuulikin tuonne että nyt taisi meidän koira olla tulossa.

Saimme pennun mukaamme ja poistuimme lentokentältä. Auto oli jätetty lähellä olevaan terminaaliin ja veimme tavarat suoraan sinne ja päätimme ajaa äitille ennen kuin päästämme pennun pissalle. Lentokentällä kun kaikki on kivetetty niin siihen on hieman hankala tehdä mitään. Onneksi matka ei ollut pitkä, vaikka pentu taas osoitti mieltään vinkumalla.

Soitimme äidille että hän tulisi Lunan kanssa ulos. Johanna kävi ensin tervehtimässä neitiä kun minä odotin pennun kanssa piilossa ja sitten vaihdettiin vuoroja. Minä sitten otin Lunan ja menimme yhdessä pentua katsomaan. Pidin vanhemman neidin ensin hieman kauempana ihmettelemässä, kun äiti kävi pentua hiplaamassa. Sitten päästin Lunan varovasti pennun luokse. Vanhempi neiti meni vaan niin vauhdilla että pentu säikähti ja näytti jopa hampaitaan. Otimme sitten uudestaan ja hieman hitaammin, jolloin Luna pääsi haistelemaan hauvavauvaa varovaisesti takaapäin. Pientä murinaa kuului Lunasta jos pentu oli itse tulossa liki. Hetken tutustumisen jälkeen menimme äitille hetkeksi. Laitoin Lunalle varuiksi kuonokopan, jos pentu yllättäen päättäisikin hypätä päälle tai jotain, jolloin vanhempi neiti helposti reagoi ärähtämällä. Aika nopeasti tuli todettua ettei kuonokoppaa pahemmin tarvittu kun pentu ymmärsi hyvin olla menemättä liian lähelle Lunaa.

Siirryimme äidiltä sitten kotiin ja sama meno jatkui. Pentu tutustutettiin pentuaitaukseen josta se ei hirveästi aluksi välittänyt. Luna edelleen murahteli jos tyttö tuli liian lähelle ja kerran jopa irvistettiin kunnolla kun ensimmäistä varotuista ei kuunneltu ja tämä viesti meni sitten kyllä perille.

Yllättävän hyvin nämä kaksi ovat tämän ensimmäisen päivän pärjänneet vaikka me olemmekin yrittäneet välttää turhia kohtaamisia. Se on minulle (ja Lunalle) iso helpotus että pikkutyttö puhuu koiraa, luulen että Luna oppii sietämään tulokkaan tämän takia paljon paremmin. Mutta pitää katsoa mihin tämä tästä vielä etenee.

Mutta sen pidemmittä puheitta (tämä teksti taisi olla jo liiankin pitkä… :DD)

tervetuloa laumaan Viva la Tia Revolution – ”Lara” !

Ps. blogi edelleen pysyy pääasiassa Lunan blogina, mutta Lara tulee mukaan seikkailemaan kun samassa huushollissa asustelee.

"Voin mä yrittää sietää tota tässä kun se nukkuu..."