Ortopedilla

 Muistaakseni maaliskuussa totesin, että toivottavasti tämän vuoden eläinlääkärikeikat olivat siinä, kun jouduimme Lunan kanssa käymään vatsataudin takia vastaanotolla. Tämä oli valitettavasti turha toive.

 Systeri oli ollut Lunan, Laran, äidin sekä Bemmin ja Bemmin omistajan kanssa viikko sitten lauantaina Espoon Luukissa lenkillä (minä oli töissä). Lenkki itsessään oli mennyt kuulemma ihan hyvin ja illalla vielä käytiin saunassa ja pesin ja harjasin Lunan. Illalla käytiin vielä parin kilsan lenkillä, eikä mikään viitannut mitenkään poikkeavaan.

Sunnuntaiaamulla kun heräsin, Luna käytös kiinnitti heti huomion. Normaalisti neiti on aivan täpinöissään kun noustaan ja hän pääsee syömään. Tämä ilmenee sähläämisenä ympäri huonetta ja vaativana vinkumisena, kun minä puen vaatteita päälle mukamas aivan liian hitaasti. Mutta tällä kertaa neiti oli aivan hiljaa ja sähläämistä ei ollut. Luna kyllä rapsutteli itseään normaalisti ja venytteli, mutta heti mietin että nyt ei kaikki ole kunnossa.

Lähdin koirien kanssa aamupissatukselle ja Luna oli edelleen turhan rauhallisen oloinen ja käveli vähän hankalan näköisesti. Mietin että nyt sillä on joko todella huono olo (koska silloin se myös kävelee hassusti) tai se on kipeä jostain. Tämä ajatus vahvistui, kun tarpeet oli tehty. Normaalisti tässä vaiheessa Lunalla alkaa täysi neliveto kohti kotia ja ruokakuppia. Nyt käveltiin koko loppumatka löysällä hihnalla.

Kotona kumminkin ruoka maistui ihan hyvin, joten totesin että sillä tuskin on huono olo. Kun sitten itse tein aamupalaa, Luna joka normaalisti osallistuu keittiössä kaikkeen, pysytteli omassa mökissään. Eli se oli kipeä. Tunnustelin koko koiran läpi ja liikuttelin jalkoja sinne tänne, mutta minkäänlaista kipureaktiota en saanut mistään. Kumminkin kun neiti lopulta tuli keittiöön ja yritti nousta kaappia vasten, näki että nousu tuntui inhottavalta ja Luna laskeutuikin heti alas. Samalla tavalla Luna oireili silloin hammaspoiston jälkeen liukastuttuaan eläinlääkärillä. Silloinhan hierojalla todettiin lonkkien kohdalla lihasten venähtäneen.

Tällä kertaa systeri pohti, että olikohan Luukin kierros (about 10km) ollut Lunalle liikaa, kun siellä oli ollut todella jyrkkiä ylämäkiäkin. Eli Lunalla olisi takapää jumissa. Itse en tähän uskonut, koska kyllähän Luna on tottunut kävelemään pitkiäkin matkoja ja vapaana juostessaan hankalassakin maastossa. Plus, neidille on tehty nyt ihan mäkitreeniä takapään lihasten kehittämiseksi (eli sitä liikutetaan isompaa mäkeä ylös alas), joten ihmettelisin jos kyse olisi siitä. Itse aloin miettiä myöhemmin, että olisiko Luna voinut jälleen liukastua, kun se pesun jälkeen normaalisti saa hepulit ja juoksee ympäri taloa.

Vaunulla iski vesisade lenkillä

Lähdimme kumminkin metsälenkille, kun ihan käveleminen näytti Lunalta sujuvan ongelmitta. Seurailin neidin menoa ja hetken metsässä kävelyn jälkeen, päästin Lunan vapaaksi. Alkuun olin ajatellut että mennään remmissä koko lenkki, ettei se nyt riehu ja kipeytä itseään lisää, mutta systeri ja äiti oli taas hieman sitä mieltä, että kannattaisi antaa kulkea vapaana. Päästin neidin siis irti ja sehän tietysti sinkosi Laran perään heti. Normaalisti tytöt saattavat juosta pitkiäkin matkoja, mutta nyt Luna spurttasi ehkä kymmenen metriä ja sen jälkeen jätti jahtaamisen sikseen.

Otin hetken päästä Lunan takaisin hihnaan ja teimme hieman lyhyemmän lenkin, kun systeri ja äiti jatkoi Laran kanssa eteenpäin. Hieman pohdin, että näinköhän Luna suostuu lähtemään minun kanssa kotiin kesken lenkin, nähdessään loppuporukan jatkavan matkaa, mutta yllättäen neiti vain vilkaisi kerran taakseen, jonka jälkeen suunta oli selvästi kohti kotia.

Loppupäivän Luna oli ylirauhallinen ja makoili pääasiassa mökissään. Kävimme pikaisesti siskopuolen luona poikien synttäreillä (olimme siis ulkona terassilla) ja päätettiin mennä autolla, kun Lunalla oli hankaluuksia laskeutua portaita alas. Neiti pääasiassa makoili tai istui tuolin vieressä, vaikka siskopuolen pommipentu räksytti metrin päässä koko ajan. Kotona onneksi oli jäänyt Metacamia hammasoperaation jälkeen, joten annoin sitten sunnuntaina yhden annoksen kipulääkettä.

Päädyin sitten varaamaan ajan ortopedille. Mietin ortopedillä käymistä jo silloin tammikuussa, kun Lunalla on ne lonkat ja polvet löysät, mutta se sitten jäi kun neidin olo helpottui selvästi sen hieronnan jälkeen. Nyt taas kun oireilu on selvästi takapäässä, päädyin tarkistuttamaan tilanteen.

Varattiin siis aika Ari Suhoselle. Vaikka aikanaan totesinkin, että en varamaan uskalla viedä Lunaa kyllä hänelle hänen lääkemyönteisyyden takia (hyvä ettei myynyt säkillistä lääkkeitä silloin kun Laralla oli jotain pientä vatsataudin poikasta, kun mentiin nenäpunkkilääkitystä hakemaan), mutta sen verran kyseistä lääkäriä kumminkin on kehuttu koirien nivelrikkoryhmässä (ehkä kyllä enemmän liittyen nivelsideoperaatioihin), että päädyin hänelle sen ajan varaamaan. Varasin ajan ”ontumatukimuksena” ja röntgenkuvauksena, vaikka suoranaisesti Luna ei ”onnu”.

Halusin mahdollisimman aikaisen ajan, jotta Luna kerkeää rauhoituksesta, mutta tietysti ortopedillä oli maanantaille vain ilta-aikoja. Joten otettiin ensimmäinen mahdollinen aika ja systeri vei Lunan lekurille minun ollessa töissä. Hän sitten jatkoi siitä ratsastamaan, kun mitä taas töistä päästyäni ajelin lekurille odottamaan Lunan tutkimuksen valmistumista.

Sen verran systeri laittoi viestiä, kun oli Lunan jättänyt lääkärille (koska sinnehän ei tällä hetkellä saa mennä mukana ellei ole ihan pakko) että lääkäri on yhteydessä kun ontumatutkimus on tehty. Voi olla että Lunaa ei tarvitsisi kuvata, jos siltä löytyy joku selkeä kipupiste esimerkiksi selästä.

No, tästä ei kulunut kymmentäkään minuuttia kun lääkäri soitti ja totesi, ettei hän oikein löytänyt mitään selkeää syytä oireilulle. Totesi, että joo polvet ja lonkat on löysät näin käsikopelolla tutkiessa, mutta kumpiakaan se ei selkeästi aristanut. Hän myös sanoi, että koska Lunan polvet luksoituu lateraalisesti (eli ulospäin), ne harvemmin lähtevät pois pakoiltaan (verrattuna mediaaliseen luksoitumiseen). Hän myös sanoi suoraan, ettei hän lähtisi polvia operoimaan ainakaan tällä hetkellä, kun Luna ei niitä sen enempää oireile. Hieman ihmetystä tuli kyllä kun ortopedin mukaan molemmat polvet olisivat 1 asteisia. Kolme vuotta sitten tutkimuksissa ne oli 2 / 1 ja fyssari on ollut hieman sitä mieltä, että polvet olisi molemmat kakkoset.

Vasemmasta polvesta kuului pientä napsetta (pohti ristisidevauriota), mutta kaikki tehdyt testit puhuivat sitä vastaan.

Joten hänkin oli sitä mieltä, että kuvataan (polvet, lonkat ja selkä) ja katsotaan mitä sieltä löytyy.

Siinä sitten odottelin puolisen tuntia, kunnes lääkäri soitti uudelleen. Selkä- ja polvikuvat oli puhtaat, mutta lonkissa näkyy nivelrikkomuutosten eteneminen. Oikealla puolella hieman enemmän kuin vasemmalla. Eli todennäköisesti ne oli ne lonkat mitkä kipuili, vaikka Luna ei suoranaisesti ontunut tai muuten reagoinut lonkkien hiplaukseen.

Lonkat ei sinällään tullut yllätyksenä, koska pientä nivelrikkoa niissä näkyi jo kolmivuotiskuvissa. Ja sehän ei sieltä katoa mihinkään vaan etenee koko ajan. Mutta polvet tuli yllätyksenä, olin satavarma, että sielläkin on näkyvissä jo rikkomuutosta polvien löysyyden takia, mutta ei. Olin itseasiassa varma, että Luna ennemminkin oireilee polvia kuin lonkkia. Se, että rikkoa ei sieltä polvista löytynyt, viittaa tosissaan siihen, että vaikka ne polvet on löysät, ei ne muljahtele pois paikoiltaan. Koska Lunan aktiivisuudella niihin olisi sitä rikkoa kyllä jo tullut. Tämä tuli itselle myös henkisenä helpotuksena, kun sekä eläinlääkäri (se joka tutki silloin 3 vuotta sitten) että pari muuta on ollut sitä mieltä, että polvien operoiminen ennen ongelmia olisi optimi. Mutta minä olen itse taas pohtinut, että en haluaisi oireetonta koiraa leikkauttaa, koska myös se leikkaus edistää nivelrikon syntymistä kun nivelpintoihin kosketaan. Hieman vielä lisää vastahakoisuutta toi tieto, että en ole tähän mennessä kuullut kerralla onnistuneesta patellaleikkauksesta cockerspanielilla. Viimeisimmässä cockeri-lehdessäkin oli asiasta juttua.  Keskustelu ortopedin kanssa kertoi, etten ole ollut aivan väärässä, kun en heti polvitulosten tultua varannut aikaa leikkaukseen.

Keskustelin ortopedin kanssa jatkosta (tämähän meni niin, että lääkäri oli Lunan kanssa sisällä ja minä istuin ulkona autossa puhelimessa). Hän taas kertoi kaikki mahdolliset hoitomuodot, aloittaen tietysti särkylääkkeestä ja Cartrophen-pistoksista. Sanoinkin, että Cartrophen voidaan aloittaa ja ottaa kipulääke kuurina, mutta en halua vielä lähteä syöttämään sitä jatkuvasti, koska tosissaan, tämä on toinen kerta kun Luna oireilee, ensimmäisellä kerralla se johtui liukastumisesta ja tällä toisella kerralla olen 80% varma, että syy on sama. Perusterve koirakin voi olla kipeä liukastuttuaan jossain.

   

Siinä sitten puhuttiin, että jos alkaa näyttää siltä että kipulääke kuurin jälkeen oireet palaa, niin voidaan ottaa särkylääke jatkuvaan käyttöön. Mutta tietysti sitten olisi hyvä käydä verikokeissa. Ja jos joskus edetään siihen pisteeseen että kipulääke ei riitä, joukkoon voi lisätä gabapentiinin. Nämä nyt sinällään oli itselle tuttuja, koska farmaseuttina nivelrikon hoitoon on tullut perehdyttyä ja tässä on tiennyt kumminkin jo aika pitkään, että tämä on joskus edessä joten muiden kokemuksia on tullut luettua.

Viimeisenä hoitomuotona lääkäri sanoi tekonivelleikkauksen, mutta olen melko varma että siihen vedän oman rajani. Patellaleikkauksen vielä olen valmis tekemään, jos se nyt Lunalle tulee joskus eteen, mutta tekonivelleikkaukseen en enää lähtisi. Varsinkin jos etenemistahti on tämä, tulee Luna olemaan aika varmasti jo sen verran iäkäs, että en näe järkeä tekoniveltä asentaa. Säännölliseen kipulääkkeen antamisen ymmärrän, jos koira voi elää sillä kivutonta normaalia elämää, mutta sitten kun ne ei enää riitä, on aika päästää irti.

Mutta, onneksi ja toivottavasti olemme vielä kaukana tuosta ajasta. Koska tosissaan, ei Luna normaalisti oireile.

Eli päädyimme ortopedin kanssa kipulääkekuuriin ja Cartrophenin aloitukseen. Hieman siinä vielä keskusteltiin kipulääkkeistä, kun sanoin että Metacamia en halua, koska Luna ei pysty syömään sitä muutamaa päivää kauempaa ilman että se laukaisee närästyksen. Toisena vaihtoehtona oli Canicaral tai Onsior. Totesin, että jos minä saan päättää niin ottaisin Onsiorin, koska koksibi on vatsaystävällisempi kuin karprofeeni. Joten sain sitten reseptin kuudelle paketille Onsioria, ohjeena syöttää 1-2 viikon kuureina tarvittaessa. Ortopedi sanoi laittavansa Lunalle vielä pistoksen ja sitten hoitaja toisi neidin ulos.

Saimme myös ohjeistukset nivelravinteiden käytöstä (no ne on ollut käytössä jo 5 vuotta), uinnista/vesijuoksusta (tätäkin tehdään) sekä fyssarilla käymisestä (hoidossa tämäkin).

Ajattelin siinä menevän hetken, ennen Lunan saapumista, joten yllätyin kuin minuutin päästä vielä hieman tokkurainen neiti ilmestyikin ovesta ulos. Hoitaja käski odottaa muutaman minuutin, jotta lääkäri saa kirjoitettua paperit. Kun parin minuutin päästä olin menossa sisälle, kurkki lääkäri ovesta ja ilmoitti ettei hän kerennyt Lunalle pistosta vielä antamaan. Hoitaja oli tainnut viedä koiran kun lääkäri oli vasta hakemassa tarvikkeita. :’D 

Joten minä kiikutin erittäin epä-innostuneen Lunan takaisin sisälle. Pistos otetaan nyt kerran viikossa neljä kertaa ja sen jälkeen puolen vuoden välein.

Pistoksen jälkeen sain maksettua ja lähdimme kotiin nukkumaan tokkuraa pois.

Kotona sain taas todeta, kuinka tokkurainen cockerspanieli muuttuu hyppiväksi apinaksi. Yritä siinä pitää koiraa maan tasalla, kun selkäni käännettyä Luna oli jo sohvalla. Sain neidin sitten lopulta lattiatasolle nostamalla sen muutamaan kertaan tyynylle ja peittäen sen huovalla.

Lunalla on aina rauhoituksen/nukutuksen jälkeen himo pitää jotain suussa. Ja siitä päästetään irti vasta kun nukahtaa.

Jo seuraavana päivänä Luna oli paljon parempi, eikä oikeastaan minkäänlaista kipuoireilua enää näkynyt (tämä vähän vahvisti omaa ajatusta siitä, että se oli ehkä venäyttänyt taas takapäänsä). Päätin kumminkin syöttää sen viikon kipulääkettä, koska oli se sen verran kipeä pari päivää takaperin. Myös kaikki ylimääräinen riehuminen jätettiin pois, eli lenkit tehtiin hihnassa pysyen.

Vapuksi mentiin vaunulle ja siellä kyllä lenkkeiltiin muuten normaaliin tapaan, mutta pidin edelleen Lunan flexissä. Oli muuten pikkasen vaativaa, kun neidillä oli menohaluja reilusti oltuaan monta päivää rauhallisilla lenkeillä. Luna harrasti myös omatoimista fysioterapiaa kahlaten pitkin ojia. Annoin neidin muutenkin käppäillä lenkeillä vapaasti ojiin ja sieltä pois jotta maasto olisi vähän monipuolisempaa kuin pelkkä hiekkatie. Sunnuntaina sitten päästin neidin hieman rallattamaan pellolle Laran kanssa, niin eiköhän neiti sitten vetänyt lipat ja oli mukkelis makkelis. Onneksi sillä nyt on vielä se kipulääkekuuri päällä, mutta katostaan ollaanko maanantaina sitten kipeämpiä.

Luna löysi aarteen kun rallatteli pellolla. Tässä vaiheessa totesin, että meillä on ehkä koulutus
mennyt jotenkuten perille, kun Luna vapaaehtoisesti tuli näyttämään löytynyttä luu-aarretta. 

Todennäköisesti ilves tai merikotkan saaliin jämät Ei ollut kalloa jäljellä joten tunnistaminen oli hankalaa, mutta luiden koosta arvioisin että joko isohko lintu tai joku about rusakon kokoinen nisäkäs.