Sain kasvattajankin kiinni, joka totesi että C-lonkat ei ole cockerilla vielä huonot ja agilityn voi kyllä hyvin aloittaa, kunhan vaan muistaa että Luna on vielä nuori että aloittaa varovaisesti ja koiran ehdoilla.
Käveltiin systeriä vastaan koululle, edestakaiseen matkaan meni reilu 1,5 tuntia. |
Osittain tytön hyvään keskittymiskykyyn saattoi vaikuttaa se että oltiin käyty pidempi lenkki aikaisemmin päivällä. Käveltiin systerin koululle semmoinen 3 kilometriä ja takaisin tultiin pellon reunaa missä tuo sai sitten vapaana juoksennella.
Katselin tuossa että toukokuussa 23. päivä Uudenmaan Koirakoulu pitää kevätriehan, missä olisi Mölli-Toko kisat. Olen tässä miettinyt että voisimme käydä siellä Lunan kanssa kokeilemassa miten meillä sujuu vaikka sitten ihan nakkiluokassa, jossa palkata saa reilulla kädellä. Periaatteessa sopisimme varmaan myös Mölliluokkaan missä palkata saa liikeiden välissä, mutta luulen että meidän koulutuksen kannalta nakkiluokka olisi parempi. Varsinkin kun Luna edelleen seuraamisessa pudottaa kontaktin melko helposti. Muut liikkeet nyt kyllä mölliluokan palkkauksella onnistuisikin.
Samalla tietysti voisi Macth Show:nkin osallistua, jos sekin onnistuisi hieman paremmin. :)
Mistä tietää että on pesupäivä edessä? |
Itse en pitäisi tuota mukavana asentona mutta.... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)