maanantai 8. tammikuuta 2018

Onnea Lola 8v !

Tänään Lolasta tuli virallisesti veteraani. Monihan on jo monta vuotta sanonut tästä vanhimmasta neidistä, että onpa hän vanha, kun väritys varsinkin naamassa huijaa hyvin.


Lola n. 13 viikkoa, silloin oli oikein kiva leikkiä palloilla.

Mutta Lola osasi myös rauhoittua kun väsytti.
Siitä sitten kasvettiin tukkajumalaksi, harmi kun en löytänyt enää koneilta muita kuvia tästä vaiheesta. :D  Lola tässä n. 6kk

Lolasta löytyi kyllä energiaakin nuorena. Lola 1v


Lola aloitti mätsräiuran 2-vuotiaana (ja hieman karvaisena)
Vaunuili oli (ja on edelleenkin) hyvä paikka rentoutua. Neiti muuttui Adhd-koirasta laiskiaiseksi. Lola 3v
Lola 4,5v näyttää johonkin verrattuna vielä rauhallisemmalta.

Rodunomainen trimmikin löytyi iänmyötä. 
 Lolan kanssa "koiraharrastus" lähti hiljalleen etenemään mätsäreihin tutustumalla. Kun Luna saapui, lähti vanhempi neiti harrastamaan myös enemmän systerin kanssa. Mätsäreissä juostiin ja agilityä harrastettiin, pääsi Lola käymään virallisissa näyttelykehissäkin. Nyt Laran tullessa kuvioihin (ja systerin teloessa nilkkansa) on Lola joutunut jäämään hieman vähemmälle, mutta eiköhän "vanha" rouva lähde taas kiertelemään mätsärikehiä kun osuu kohdalle sellaisia missä on veteraanikehät erikseen.

 Onnea Lola 8v! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)