Pentukoulussa

Pennelit aloittivat Eläinpalvelu Hyvä:n pentukoulun torstaina. En usko että siellä hirveästi mitään uutta opitaan, mutta pennut pääsevät treenaamaan vieraaseen ympäristöön, vieraiden ihmisten ja koirien lähettyville.

Treenit pidetään eläintarvikeliike Jata-Petin rakennuksen yläkerrassa. Heti ensimmäisellä kerralla sain todeta, että onneksi minulla ei ole tanskandoggia tai nöffiä tai muuta jättirotua, koska koulutushuoneeseen oli pitkät jyrkät portaat. Tuollaisen viisikiloisen bortsupennun sinne kantoi kainalossa, mutta jonkun hieman vanhemman jättirodun pennun kanssa voisi sitten ollakin ongelmia. Kurssilla oli neljä koirakkoa, Geishan ja Kismetin lisäksi oli yksi pieniamerikanpaimenkoira sekä perhoskoira(?).

Näin ensimmäisellä tunnilla teemana oli kontakti ja käsikosketus. Geishahan on tarjonnut kontaktia itse jo varmaan neljän viikon iästä lähtien. Vaikka tila oli uusi ja ympärillä vieraita pentuja ja kouluttaja, tarjosi pikkuneiti todella mukavasti kontaktin ottoa itsenäisesti. Välillä piti tuijotella vieraita pentuja tai toisella puolella huonetta olevaa siskoa ja välillä nuuskittiin paikkoja, mutta nämä olivat muutaman sekunnin kestoisia ja sitten Geisha itsenäisesti tuli taas tarjoamaan kontaktia.

Tauolle olin ottanut autosta häkin alustan sekä puruluun, mutta Geishan taukokäytös on vähän samaa kuin Lunalla. Eli miksi pitää taukoja kun voi treenata ja saada siitä namia? Ei pikku G:lle kelvannut mikään tylsä puruluu, pari kertaa sitä narkersi muutaman sekunnin ja sen jälkeen minua taas tapitettiin tarkkaavaisesti.

Seuraavaksi otettiin käsikosketusta. Tämä olikin tuttu juttu jo pennuille, olin sitä treenannut jonkin verran kotosalla. Ensin treenailtiin paikoillaan kosketettavaa kättä vaihdellen, sitten noustiin seisomaan ja lopulta tehtiin liikkeessä. Geisha teki todella innokkaasti ja tuli useimmiten vauhdilla koskemaan ojennettua kättä.

Neiti myös jaksoi hyvin treenata koko 50 minuutin ajan.  Systeri totesi tunnin jälkeen, että heillä meni yllättävän hyvin.

Lunan kanssa meillä olikin sitten tiistaina omat treenit. Treenattiin pääasiassa uusien sääntöjen mukaisen ohjatun noudon pysäytystä. Nyt kun ollaan paljon vahvistettu keskikapulalle menoa, niin se pysäytys on kärsinyt. Luna kyllä pysähtyy, mutta monesti on joko kuono menosuuntaan päin tai sitten se jää kylki minua kohti. Ja näistä asennoista onkin sitten hieman hankalampi lähettää halutulle kapulalle. Kävimme tätä läpi jo kuukausi sitten Hellmanin Maaritin valmennuksessa, jolloin hän antoi vinkkejä mistä aloittaa, mutta jouduin ottamaan tämän vielä uudelleen Maaritin kanssa läpikäytäväksi.

Hän oli suositellut käyttämään esimerkiksi tasapainotyynyä targettina, johon lähetän Lunan. Ajatus oli että neiti juoksee tyynylle ja kääntyy siinä 180 astetta. No, sain todeta melkein heti alkuun, että tasapainotyynyllä tehtävä ei onnistu, koska Luna aloittaa hirveän steppaamisen. Joten jouduin vaihtamaan sen ihan tavalliseen targettiin. Tähän Luna menee ehkä kaksi kertaa kolmesta oikein. Silloin kuin Lunan pitäisi korjata, kannattaa neidin tehdä kieppi ja yrittää pysähtyä uudelleen oikeaan asentoon. Lunahan osaa kiepin, mutta tekee sen mieluummin kääntyen itse vasemmalle. Ohjatussa neiti kumminkin lähtee minun vasemmalta puolelta ja kääntyy oikealle. Joten kieppikin pitäisi saada tehtyä oikealle kääntyen. Tämä onnistuu kyllä käsiavustuksella läheltä, mutta kauempaa tehdessä neiti kääntyy aina vasemmalle. Maarit totesi, että minun kannattaa nyt ottaa siihen kokonaan uusi käsky ja se käsky olisi nyt se uusi pysäytys käsky, jotta neidille tulisi tästä käskystä ajatus tehdä ”kieppi” oikealle. Joten tämän treenailu jatkuu.

Olen nyt jonkin aikaa kiinnittänyt huomiota Lunan istumisiin, neiti on nimittäin alkanut istumaan ns. takamuksellaan, eli takajalat eivät ole tukevasti Lunan alla, vaan paljon edempänä, jolloin paino ei ole jaloilla. En tiedä onko tämä nyt ensimmäisiä merkkejä siitä, että ne lonkat alkavat vaivaamaan. Pitää seurata asiaa.

Tässä pentuja seuratessa on jännä miten tietyt asiat selvästi periytyy. Molemmilla pennuilla on nimittäin samanlainen vaateinho kuin mitä Laralla on. Ainoastaan sillä erolla, että Larahan tuli kesällä, joten se oli paljon vanhempi, kun se joutui ensimmäisen kerran pukevaan tamineet ylleen. Pennuilla on nyt testattu ostamiani villapaitoja tuloksella, että nehän eivät liiku paidan kanssa yhtään minnekään. Ostin myös valjaat ja niissä on sama efekti. Systeri oli saanut ne metsässä kertaalleen liikkumaan valjaiden kanssa, mutta siihen se sitten loppukin. Nyt tuolla pakkasessa ei ole kiva, että pennut istua nököttävät paikoillaan. Sitten niillä jäätyy tassutkin, kun eivät liiku ja sen jälkeen ulkoilu ei olekaan enää kivaa.

Joten lauantaina ompelin molemmille fleecetakit erittäin vapaalla kädellä mitaten. Aikaakin oli mukavasti, kun Kismet herätti huudollaan jo kuuden jälkeen aamusta. Odottelin, että jos neiti hiljenisi, mutta 6.30 oli pakko luovuttaa ja nousta ylös. Nämä fleecetakit eivät saaneet sen lämpimämpää vastaanottoa, kun lähdin pentujen kanssa ulos takit päällä. Liikettä ei nimittäin tapahtunut kuin pari metriä ja sitten se tyssäsi kokoaan. Jouduin lopulta ottamaan takit pois, jotta sain tytöt tekemään tarpeensa ja sitten tultiinkin vauhdilla kotiin.

Pidin takkeja sitten pentujen päällä sisällä, seuraillen ettei niille tietysti tule liian kuuma. Mutta molemmat nukkuivat sikeästi eivätkä tuntuneet välittävän takeista. Päästin sitten pennut myös leikkimään takapihalle Laran kanssa. Tällöinkin molemmat tytöt meinasivat jäädä paikoilleen, mutta Lara sai innostettua ne liikkeelle ja leikkimään ja hetkenpäästä takit selvästi unohtuivat.

Siitä lähdimmekin sitten koko porukan kanssa metsälenkille. Luna valitettavasti joutuu edelleen olemaan hihnassa kiinni, mutta meidän ei tarvitse kulkea enää hirveän etäällä toisista. Pennun häiritsevät Lunaa oikeastaan vain silloin, kun ovat tulossa kohti tai jäävät tuijottamaan lähelle pohtien pomppaavatko kohti vaiko eivät. Onneksi pikkuneidit ovat ymmärtäneet, että murisevasta spanielitädistä kannattaa pysyä kauempana ja lähes poikkeuksetta päättävät jatkaa matkaa toiseen suuntaan. Mutta palaten niihin takkeihin. Kismet selvästi jo totesi, että joku riepu hänelle nyt vaan tulee päälle, eikä sitten välittänyt siitä oikeastaan enää ollenkaan vapaaksi päästyään. Geisha on sitten enemmän herkkähipiä ja sitä joutui moneen otteeseen alkuun houkuttelemaan ja palkkaamaan takki päällä liikkumisesta. Sitten ykskaks, Geishakin luovutti takin suhteen ja lähti painamaan minkä kintuistaan pääsi.

Luulen että meillä ollaan taas lukossa noiden takkien kanssa seuraavalla kerralla, mutta ehkä se lukko alkaa avautumaan nopeammin tässä ajan kuluessa.