perjantai 10. helmikuuta 2017

Lunan temppukoulu: Laatikon sulkeminen kuonolla

Temppua varten tarvitaan post it –lappuja targetiksi. Harjoituksessa on helppo käyttää naksutinta/palkkiosanaa oikea-aikaiseen palkkaamiseen. Anna koiran tarjota haluttua toimintoa ja yritä itse olla antamatta mitään isompia vihjeitä.

Vaihe 1:

Jos target ei ole koiralle tuttu, pidetään lappua ensin kädessä ja palkataan jo pelkästä lapun katsomisesta. Tätä toistetaan muutamaan kertaan tai kunnes koira tajuaa että palkan saa lappua katsomalla.

Vaihe 2:

Seuraava vaihe on sitten lapun lähestyminen. Jos on passiivinen koira, joka ei meinaa itse tarjota mitään, helpoin on palkata jo pienestäkin lähestymisliikkeestä. Vaatimustasoa nostetaan sitten rauhallisesti, seuraava palkkaus vaikka parin lähestymisaskeleen jälkeen, sitten useamman askeleen jälkeen.

Vaihe 3:

Kolmannessa vaiheessa vaaditaan jo kuonolla koskettaminen. Koiran pitäisi suht nopeaan tarjota lapun koskettamista, kun sen lähestymisestä ei enää palkkiota tipukaan. Jos koira ei millään ole koskettamassa lappua itse, niin kättä voi hieman vaikka heiluttaa tai viedä koiraa lähemmäs/kauemmas, jotta mielenkiinto lappua kohtaan heräisi. Palkkaus heti kun kuono hipaiseekin lappua.

 Tässä kohti voi olla sitten on toinen ääripää, kuten Luna, jolla saa varoa ettei lappu pian löydy koiran suusta. :D

Vaihe 4:

Kun koira on tajunnut kosketuksen idean, on aika siirtää post it –lappu laatikon oveen. Halutessaan laatikkoa voi pitää jo auki, mutta muuten on sama homma kuin edellisessä kohdassa, eli palkataan kun koira koskettaa lappua.

Vaihe 5:

Kun koskettaminen sujuu lapun vaihdettua paikka, aletaan vaatia sitä kuonolla työntämistä. Luna alkoi nopeasti tökkäämään kuonolla hieman kovempaa, kun en palkannutkaan ensimmäisestä pienestä kosketuksesta.

 Vaihe 6:

Kun koira selvästi tarjoaa jo työntämistä, vaihdetaan palkkaus siihen kun koira oikeasti työntää kaapin kiinni. Luna teki ensin pienen työnnön, kun siitä ei tullut palkkaa, neiti työnsi uudestaan ja uudestaan, kunnes laatikko sulkeutui. Tästä tuli palkka. Lunalla ei kauaa kestänyt tajuta että palkan saikin nyt vasta laatikon sulkeuduttua, joten melko nopeaan neiti tajusi työntää oven kerrasta kiinni.

Vaihe 7:

Targetin poisjättö. Koiran pitäisi tarjota laatikon sulkemista ilman targettia. Jos tuntuu että koira ei jostain syystä enää ymmärrä tehtävää, voi sitä helpottaa hieman auttamalla joko koskemalla laatikkoa itse tai taas palkkaamalla jo koiran lähestyessä laatikkoa.

(Vaihe 8)

Jos tästä haluaa vielä vaikeuttaa niin voi koiraa pyytää sulkemaan useamman laatikon peräkkäin. Ja tietysti optimaalinen tilannehan on että käskyä ei tarvitse sanoa kuin kerran. 

Käskysanan voi ottaa käyttöön joko siinä vaiheessa kun targetin kiinnittää laatikkoon tai sitten vasta lopussa kun koira tietää mitä sen pitää tehdä.  Meillä käsky on ”sulje”.


Tässä vielä video, joka tosin alkaa vaiheesta 3. 



Kun ei ollut nyt muutakaan kirjoitettavaa kun ei ole oikein mitään erikoista meillä tapahtunut, niin päätin nyt aloittaa tämän jo viime vuonna puhumani Lunan temppukoulun. Yritän siis selittää vaihe vaiheelta ja videoavulla, miten olen ko. tempun opettanut Lunalle. Kerään kaikki temput tuonne "Erikoispostaukset" välilehteen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)