sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Meidän ensimmäinen AVO-luokan tokokoe

Niin se päivä taas tuli eteen kun auton nokka otti suunnakseen Riihimäen ja siellä pidettävän tokokokeen. Fiilikset olivat hieman kaksisuuntaiset, tiesin kyllä että Luna osaa kaikki liikkeet jotenkuten, mutta jaksaako se keskittyä pitkän kokeen ajan. Aina on mahdollista että neiti päättää lähteä arvailemaan tai yhtä hyvin minä saatan mokailla jossain aivan yksinkertaisissa asioissa. Kaiken lisäksi minä onnistuin kehittämään flunssan itselleni ja otin kaikki mömmöt mitä sain ennen koetta ettei tukkoinen ääneni aiheuttaisi Lunalle ihmetystä.

Meillä oli vielä hieman huonot kokemukset pohjalla, kun olin käynyt kotikentällä paria päivää aikaisemmin treenaamassa nopeasti palkkaamattomuutta. Luna, joka ei ole koskaan kesken treenin lähtenyt minnekään koiran tai ihmisen luokse ja mistä olin erittäin ylpeä, yllätti ja lähti menemään kentän ohi kävelleen vanhemman rouvan luokse. Minä huusin Lunaa takaisin ja lopulta jouduin juoksemaan perään ja myönnän että näin jo mielessäni kauhuskenaarion kuinka Keravan facebook-ryhmässä haukutaan kentällä koiraa käyttävä ihminen jolla ei ole edes koira hallinnassa. Tätä ei onneksi ole näin muutaman päivän jälkeenkään tapahtunut. Luna pysähtyi rouvan lähelle (luulen että neiti luuli rouvan olevan meidän mummi ja siksi lähti) ja tässä vaiheessa tajusi että nyt olikin väärä henkilö kyseessä. Onneksi kerkesin paikalle sen verran nopeasti että Luna ei alkanut haukkumaan eikä rouva puhumaan neidille. Nappasin Lunaa pannasta ja pyytelin siinä rouvalta useaan kertaan anteeksi.

Palasin kentälle, mutta fiilis oli mennyt aikalailla sekä minulta että Lunalta. Yritin vielä innostavasti tehdä palkattomuustreenin, mutta se oli melkein koko ajan vain lahnan perässä vetämistä. Siinä sitten aika huonoilla fiiliksillä palasin kotiin. Kävimme vielä samana iltana uudestaan tekemässä hieman pelleilyä kentällä. Lunalla oli siis iltaruoka kentän laidalla ja tehtiin palkattomuustreeniä. Tämähän sai neidin kierrokset sataan hetkessä ja meillä tuli sellaisia hieman hölmöjäkin virheitä, mutta yritin pääasiassa pitää vain hauskaa.



Käytiin vielä koeaamuna tekemässä parit ruudut ennen kuin lähdimme ajamaan Riihimäkeä kohti. Siinä autoon mennessämme vilkaisin puhelinta ja sattumalta huomasin että koevastaavalta oli tullut sähköpostia. Siinä ilmoitettiin että usean EVL-koirakon poisjäännin takia jokaista luokkaa aikaistettiin tunnilla. Koe oli alkunperin laitettu alkavaksi kello 13, paikalla piti olla 12.30. Eli koe alkaisikin kello 12, katsoin kelloa ja se oli hieman yli yksitoista. Kiittelin siinä mielessäni että onneksi meillä oli tarkoitus lähteäkin ajoissa ajamaan ja satuin vilkaisemaan puhelintani. Soitin varuilta vielä koepaikalle ja ilmoitin että emme kerkeä 11.30 paikalle mutta olisimme kumminkin hyvissä ajoin ennen kello 12.

Onneksi teillä ei ollut ruuhkaa ja pääsimmekin paikalle suunnilleen 11.40.  Kävin ilmoittautumassa ja kauhukseni selvisi että olimme ensimmäisenä koevuorossa. En alokasluokassakaan toivonut koskaan ensimmäisenä kehään menoa paristakin syystä. Ensimmäisenä en kerkeä heittämään Lunaa autoon odottamaan ja keräämään kierroksia. Toisena seuruuseen mennään ”sokkona”, minä teen seuruun paljon rennommin, kun tiedän suunnilleen mihin mennään kun on nähnyt edes sen yhden suorituksen ennen omaa. Ensimmäisenä sitä pitää vaan mennä ja kuunnella mitä liikkuri huutaa. Toinen huono juttu oli liikejärjestys kun katsoin listan pikaisesti läpi. Merkinkierto oli ennen ruutua ja se voisi aiheuttaa meille ongelmia.

Odotimme kehän reunalla kun VOI-koirakot palkittiin, jotta Luna kerkeisi rauhoittua ennen paikallaoloa. Ensimmäisenä tietysti oli luoksepäästävyys, jossa neiti meni erittäin varovaisesti haistelemaan tuomaria. Tuomari sai myös erittäin varovaisesti rapsuttaa neitiä kaulan alta. Sitten olikin juoksutarkastuksen vuoro, jolloin Luna taas piilotti takamuksensa tyylikkäästi. Siitä jatkoimmekin matkaa paikkaistumispaikoille.

Paikalla istuminen 1min

Kaikki viisi AVO-luokkalaista oli samassa rivissä ja Luna jälleen oli ainut ”pieni” koira. Jätimme koirat istumaan ja siirryimme kehän toiselle reunalle. Selvästi metsiköstä meidän vasemmalta puolelta kantautui jotain hajua, koska kaikki koirat nuuskuttelivat vähän väliä ilmaa siitä suunnasta. Lunahan haistelee aina pieneimmätkin hajut, mutta se että nämä neljä muuta haistelivat myös kertoi että siellä tosissaan oli jotain. Kaikki onneksi pysyivät nätisti paikoillaan. Ajan päätyttyä siirryimme koirien taakse ja siitä luvansaatua koirien viereen.

Tämän jälkeen kävin kehän ulkopuolella hetkeksi vapauttamassa Lunan ja pian palasimme kehään.

Arvosana: 10

Seisominen seuraamisen yhteydessä

Luna lähti nätisti seuraamaan ja pysähtyi lähes heti ensimmäisestä käskystä. Jatkoin matkaa merkille asti, jossa tein täyskäännöksen. Luna pysyi nätisti paikoillaan vielä kun kävelin ohi ja käskyn saatuani käännyin ja palasin neidin viereen. Liikkurin käskystä käskytin Lunan istumaan.
Tämä meni sekä minun että tuomarin mielestä täysin nappiin.

Arvosana: 10

Merkin kiertäminen ja paluu perusasentoon

Siirtymä tähän oli lyhyt joten en oikein edes tajunnut saati kerennyt ohjeistamaan Lunalle että mitä meillä on seuraavaksi edessä. Siinä Lunan ollessa vieressä yritin nopeasti sanoa ”missä kierrä” ja sitten kuuluikin jo liikkurin sanat että liike alkaa. Onneksi liike on meille aika varma (ja merkki oli iso autoteillä käytettävä tötsä) ja Luna lähti ensimmäisestä käskystä nätisti liikkeelle, kiersi tötsän ja palasi sivulle.

Ainut miinus ja mistä varmaan puolikas piste lähtikin oli vino perusasento, joita Luna harrasti kyllä koko kokeen ajan.

Arvosana: 9,5


Seuraaminen

Luna lähti liikkeelle hyvin, mutta paikka oli hieman hakusessa. Neiti siis kulki vähän perässä ja oli varmaan 30cm päässä minusta. Mutta koska näin Lunan sivusilmästä koko ajan ja se pysytteli tässä paikalla niin en sanonut uutta seuraa -käskyä. Täyskäännökset neiti veti hieman pitkiksi ja peruuttaessa mentiin vinoon, mutta ihan siedettävä suoritus minusta.
Eihän se kympinsuoritus ollut lähelläkään, mutta olen tyytyväinen meidän saamiin pisteisiin, mitkä taitaa tällä hetkellä olla Laisilta parhaimmat mitä ollaan seuruusta saatu (aikaisemmin aina 7). Tuomari totesikin että isoin ongelma oli koiran etäisyys minusta.

Arvosana: 7,5

Lähettäminen määrätylle paikalle ja maahanmeno

Taas siirtymisväli tähän oli mitätön enkä jälleen tajunnut vihjailla Lunalle mitä tehdään.  Käskystä lähetin Lunan ruutuun ja neiti lähtikin todella hyvin ja kerkesin mielessäni jo hihkua onnistumista. Sitten Lunalle tuli neidin tavallinen aivopieru ja aivan ruudun edessä se lähtikin kiertämään ensimmäistä merkkikartiota. Kun tajusin tämän yritin käskyttää Lunan maahan heti kun tämä ylitti etummaisen ruutunauhan. Luna vaan oli niin keskittynyt tekemään kiertoa että minun maahan-käsky meni kuuroille korville. Neiti oli jo tulossa innoissaan takaisin ja minä siinä puoliksi paniikissa huusin uuden ruutu-käskyn. Luna pysähtyi kummastuneena, jolloin totesin että saakuta aivan sama tämä varmaan meni jo nollille ja huusin vielä ruutukäskyn ja näytin vielä kädelläkin. Nyt neiti tajusi mitä halusin ja juoksi ruudun keskellä ja meni tällä kertaa käskystä maahan. Liikkurin luvalla kävelin Lunan viereen ja käskytin istumaan.

Olin sata varma että liike meni nollille, joten yllätyin kuin loppukommenteissa tuomari sanoi antaneensa tuloksen liikkeestä kumminkin vaikka siellä niitä käskyjä lenteli. Onni onnettomuudessa että Luna ei reagoinut sanomaani maahan käskyyn, koska silloin liike olisi mennyt varmasti nollille. Olin seuraavaksi sata varma että saatiin siis vitonen tulokseksi joten yllätyin uudestaan kun systeri suoritukseni jälkeen sanoi meidän saaneen kutosen. Oli tuomari hövelillä päällä. :D

Arvosana: 6

Istuminen seuraamisen yhteydessä

Seuruuseen lähti hyvin. Päätin varuilta antaa kroppa-avun istu-käskyn yhteydessä, koska mieluummin otan pistevähennykset siitä kuin nollaan koko liikkeen.  Luna istui täten nätisti ja suoritettiin liike tyylillä loppuun.

Pistevähennyksiä katsoen ei tainnut mun avut olla hirveän räikeitä.

Arvosana: 9,5

Luoksetulo

Ensimmäinen maahankäsky oli hieman hidas ja kerkesin jo pelätä että joudun sanomaan tuplakäskyn. Onneksi Luna meni maahan. Siirryin kehän toiselle reunalla ja kutsuin Lunan luokse. Tyttö tuli hyvällä vauhdilla taas hienosti vinoon perusasentoon.

Arvosana: 9,5

Noutaminen

Liike jossa meillä harvoin on ongelmaa. Tälläkin kertaa Luna teki muuten todella hyvin, lähti hyvällä laukalla kohti kapulaa, mutta palautti sen vauhdikkaassa ravissa ja tuli jälleen sivulle vinoon.

Arvosana: 9,5


Estehyppy

Jätin Lunan vahingossa hieman vinoon, mutta siitä huolimatta neiti tuli nätisti 35cm esteen yli. Perusasento oli jälleen vino.

Arvosana: 9

Kaukokäskyt

Meille ei ollenkaan sovi tämä että kaukokäskyt on viimeisenä. Tässä vaiheessa Luna oli vaihteeksi sitä mieltä että nyt riittää. Jouduin sanomaan tuplakäskyn ensimmäiseen maahanmenoon ja ihan kuin se ei olisi riittänyt jouduin sanomaan kolme istu -käskyä ennen kuin neiti viitsi nousta. Eikä nyt voi sanoa että Lunan huomio olisi ollut muualla, koska se ei ollut. Neiti tapitti silmillään minua eikä tehnyt elettäkään noustakseen. Loput siirtymiset sujuivat sitten hyvin.

Tuomari totesi, että jos alussa ei olisi ollut tuplamaahankäskyä, niin hän olisi voinut sallia kolmois-istukäskyn, mutta nyt ei voinut muuta kuin antaa nollan. Tämä on vaan niin hankala treenattava kun Luna osaa ne kaukokäskyt, se ei vaan jaksa niitä kokeen lopussa.

Arvosana: 0

Kokonaisvaikutus

Saimme kommentteja liikkeistä, jotka kirjasinkin niiden liikkeiden kohdalle. Hän myös totesi että yleisvaikutelma on todella hyvä, Luna tekee todella iloisesti töitä.
Arvosana: 9

Eli pisteitä kertyi yhteensä 259,5p ja täten tulos AVO1!



Juostiin kehästä ulos ja palkalle.

Hieman siinä pohdin meidän arvosanoja ja mietin että voi olla että se on siinä ja siinä että saadaanko ykköstulos. Mutta miettiessäni että me nollattiin kaukot ja saatiin huonot pisteet ruudusta ja todennäköisesti seuruusta niin ajattelin meidän kumminkin jäävän 2-tulokseen.

Seurasimme loput suoritukset kehän reunalla. Onneksi meitä ei ollut kuin 5 koirakkoa niin ei jouduttu kovinkaan kauaa odottamaan. Yksi koirakko nollasi kaksi liikettä, joten totesin tämän ainakin olevan meidän takana pisteissä ja muut vetivätkin sitten todella hienoja suorituksia. Siinä odotellessa juteltiin vieressä toisena kehässä olleen bc:n omistajan kanssa.

Koska osallistujia oli vähän niin koekirjojen allekirjoituksessa ei kestänyt kauaa. Pian tuomari sitten aloitti loppupuheen todeten että koe meni todella hyvin, 5 koirasta 4 sai ykköstuloksen. Tässä vaiheessa omat aivot lähti raksuttaa kun muistin ajatelleeni yhden koirakon saaneen huonommat pisteet kuin me. Tuomari piakkoin jatkoikin että näistä neljänneksi tuli cockerspanieli. Pari sekuntia tarvitsin tajutakseni että meidän pisteet riitti kuin riittikin siihen ykköstulokseen.

Kävin edelleen ymmälläni hakemassa koekirjan ja kättelemässä tuomaria, jota näytti hieman huvittavan minun reagoimiseni.

Suoritus ei minusta ollut täydellinen, meillä oli aika paljon parannettavaa, mutta tällä kertaa se riitti. Nyt kun on yksi ykkönen pohjalla niin voin rennoin mielin alkaa tutkia koekalenteria ja pohtimaan seuraavia kokeita.


9 kommenttia:

  1. Onnea ykkösestä!!! Se seuraaminen ei ole näiden spanielien kaikista vahvin liike, mutta pitää mennä sillä mitä on, ja kerätä pisteitä sitten muista liikkeistä... Mekin ollaan aina iloisia, jos edes se kasi saadaan seuraamisesta, samat ongelmat ajoittain aina meilläkin! :D Näin teidän koevideon spanielitokoissa Facessa. Seuraamisen täyskäännöksiin kannattaa kiinnittää huomiota, sama oikean käännöksissä. Meillä on niissä ajoittain myös samaa irtoamisongelmaa, mihin tuomari luultavasti myös viittasi pistevähennyksillä. Treeneissä olen vetässyt kulmassa karvalelun taskusta ja pyörittänyt koiran lelun perässä itseni ympäri (kulmiin tiukkuutta ja vauhtia + yllätyksellisyys), vauhdista lelu takaisin taskuun, kulman suoritus ja entistä innokkaampana käännöksen jälkeen kaaviota jatkamaan. Kyllä näistä silkkiturkeista on moneen lajiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joo meillä on vähän sama idea että seuruu suoritetaan kuten suoritetaan ja pisteet kerätään muista liikkeistä. :'D Mä olin jotenkin vähän kankeena tossa seuraamisessa muutenkin (jännitin varmaan sen verran taas kun eka AVO-koe), tein varsinkin täyskäännökset paljon nopeammalla vauhdilla kuin oli tarkoitus. En myöskään tykkää olla ekana kun ei ole tietoa mihin pitää jatkaa.

      Pitää nyt yrittää ennen seuraavaa koetta taas vähän petrata noita ja kiinnittää myös huomiota meidän perusasentoihin, en edelleenkään ymmärrä miksi Luna halusi vetää kaikki vinoon tuolla kokeessa, kun se osaa tehdä todella hienot sivulletulot.

      Poista
  2. SUPERIT!!! Onnea aivan valtavasti hienosta suorituksesta! Aivan mielettömän hyvät pisteetkin pääasiassa! Aivan huikee juttu ja hyvin koira tsemppasi koko pitkän suorituksen ajan. Meinaatkos tavoitella TK2:sta vai siirryttekö jo voittaja-liikkeisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät pisteet saatiin joo niistä liikkeistä mitkä ei mennyt aivan pipariksi. :'D
      Ja TK2 meillä on tähtäimessä. Suunnitelmissa on ainakin hankkia kaikki koulutustunnukset. Jos ei koskaan päästä TVA:han asti niin ne jo kertoo jotain tasosta.

      Poista
    2. Niinpä, sitä mäkin mietiin, että jos ei koskaan päästä tokovalioksi asti, niin olis vähän surkeeta kuitenkin, jos koiralla olisi vain se TK1, vaikka olis kilpailtu vaikka voittajassa. Mutta aika näyttää sitten, jos meille osoittautuu jo avossa olevan jotain ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, niin kyllä sitten varmaan tavoitellaan koulareita eikä TVA:ta. Onneksi tokossa voi valita. Rallyssahan koularit "pitää" kerätä :D

      Poista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)