keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Tokoleiri - lauantai


Osallistuimme Lunan kanssa ensimmäistä kertaa tokoleirille. HSKH järjesti kaksipäiväisen leirin omilla kentillään. Kouluttajina oli lauantaina Salme Mujunen, Sirke Viitanen ja Angelica Leiman. Sunnuntaina Oili Huotari, Sirke Viitanen, Tiltu Antikainen ja Maarit Hellman. Lauantaina treenien jälkeen Maarit Hellman piti luennon aiheesta Kilpailusuorituksen rakentaminen ja sunnuntaiaamuna kuunneltiin Tiltu Antikaista.


Leiri alkoi lauantaina 8.45 eli herätyskellon joutui laittamaan myös koko viikonlopun. Jos jostain voi marmattaa, niin siitä että aikataulut oli hieman hölmöt omalta ja parin muun osalta. Meillä oli Lunan kanssa heti aamun toinen aika (9.30) ja sitten päivän toisiksi viimeinen aika (16.00), eli odottamaan joutui. Onneksi PK-kentällä oli aamupäivällä paikallaoloja ja kuuntelu-workshop johon sai mennä kun halusi.

Meidän treenit alkoi siis Sirken koulutuksessa. Päätin näyttää meidän seuraamista, ruutua sekä ohjattua noutoa.

Seuraamisessahan meillä on ongelmana Lunan löysyys käännöksissä, eritoten täyskäännöksessä. Näytin pätkän meidän seuruusta ja vaikka neiti ei tällä kertaa vetänyt niin pitkiä kaarroksia kuin normaalisti, sai kouluttaja jo melko hyvän kuvan. Sirke tähän kommentoi, että Luna ei pysty lukemaan minun kropasta minne olen menossa, mikä tekee sen että käännökset eivät ole yhtä tiukkoja. Hän suositteli tähän tietynlaista askellusta käännöksiin, joka pakottaa minut kääntämään kroppani niin että Lunan on helpompi sitä lukea.

Eli normaalisti olen joko ottanut yhden ison askeleen ja kääntynyt nopeasti siinä paikoillani tai sitten sipsutellut muutaman lyhyen askeleen kääntyen. Hän suositteli että veisin vasemman jalan eteen sivuttain ja tasapainoksi oikean jalan vasemman viereen noin 90 asteen kulmaan (tästä havainnollistava piirros koska tuskin osaan selittää kovinkaan ymmärrettävästi). Samalla tyylillä pystyi tekemään myös käännökset vasemmalle ja oikealle. Käännöksistä tulee näin tarkalleen 90 asteen käännöksiä. Sirke sanoi että säännöissä sanotaan että käännösten kuuluu olla luonnollisia, mutta ei hänelle koskaan ole sanottu vaikka hän tekee käännökset tällä tyylillä.



Lunalla tämä tuntui auttavan, kun vain itse osasin askeltaa oikein. Myönnettävä on että mitä enemmän yritin keskittyä sitä todennäköisemmin askeleet meni väärin, eli tällä hetkellä meidän käännökset on kaukana luontevasta. Mutta eiköhän se siitä lähde helpottamaan kun oma kroppa oppii uuden askelkuvion.

Toinen millä vielä parannettiin Lunan keskittymistä käännöksissä oli että sanon palkkasanan juuri ennen käännöksen tekoa. Tällä sain neidin huomion itseeni ja mutkat lyhenivät hienosti.



Seuraavana katsottiin ruutua. Luna on viime aikoina todella hyvin bongannut ruudun vieraassakin paikassa. Nyt tosin ollaan siinä vaiheessa kun pitäisi taas ottaa ruokapalkka hiljalleen pois sieltä. Meillähän on nyt ollut palkka ruudun takana, mutta totesin Sirkellekin että olen pohtinut sen siirtämistä ruudun sisäpuolelle takanauhan lähettyville. Koska nyt neiti jää etsimään sitä ruokaa sieltä ruudusta ja aika usein kulkee nyt takanauhan ulkopuolella. Neiti ei tällöin myöskään reagoi ensimmäiseen käskyyn, mutta viimeksi saatiin tämä korjattua sillä että ruokatargetti vaihdettiin tavalliseen kosketustargettiin.

Sirke ei kumminkaan lähtenyt vielä poistamaan ruokapalkkaa vaan suositteli vaihtamaan sen kippoon mistä Luna ei sitä saa itse. Tällä koiralle opetetaan että se palkka on siellä ruudussa, mutta minä olen kumminkin se joka sen antaa. Eli koira tajuaisi ettei sieltä kannata etsiä mitään. Kaivoimme siten pienen kannellisen kipon noin puolenmetrin päähän takanauhasta ruudun sisäpuolelle. Luna juoksi nätisti kipolle, ensimmäisellä kerralla tutki sitä miettien missä palkka. Minä juoksin perässä päästäkseni avaamaan kipon. Toisella kerralla neiti tiesikin jo jäädä odottamaan minua kipon luokse.

Viimeisenä Sirken kanssa katsottiin ohjattua noutoa. Jostain syystä Luna on alkanut kammoksumaan vasemman kapulan hakemista ja lähtee täten melkein aina oikealle. Niin tälläkin kertaa. Stoppasin neidin lähettäen sen uudelleen vasemmalle, mutta ei, Luna lähti oikealle. Uusi stoppaus ja vasen käsky niin tyttö vaihtoi kapulan vasempaan.

Tässähän meillä on myös ongelmana tuo seuruuosion täyskäännös, mutta sen ongelman pitäisi kadota kunhan saadaan se seuruu kuntoon.

Tästä Sirke kommentoi että vasen voi olla Lunalle hankala, jos se on epäonnistunut siinä nyt viimeaikoina useasti. No niinhän on käynyt, kun omissa treeneissä neiti ei ole meinannut hakea sitä vasenta ollenkaan. Olen sitten ottanut uudestaan ja uudestaan, kunnes Luna on noutanut sen onnistuneesti. Mutta se on välillä vaatinut monta epäonnistumista ensin.

Sirken mukaan koiran olisi myös hyvä jäädä pysähtyessään sellaiseen innostuneeseen tilaan että kumman kapulan hän pääsee noutamaan. Nyt Luna kuulemma jää vähän tylsistyneenä odottelemaan. Tässä tuli mukaan kumpi hakee oikean kapulan nopeammin –leikki. Eli otetaan koira eteen ja heitetään kapulat kummallekin sivulle. Sitten hieman hetsataan ja innostetaan koiraa (esimerkiksi kysyen kummalle mennään?). Sitten lähetetään koira noutamaan jompikumpi kapula ja lähdetään itse perään. Jos koira hakee oikean kapulan niin bileet pystyyn, jos koira lähtee väärälle niin ohjaaja kerkeää hakemaan oikean. Tällöin hieman lällätellään koiralle, yrittäen saada koira ”harmittelemaan” väärälle menoa. Eli koiraa ei ole tässä tarkoitus saada häpeämään eikä ottamaan nokkiinsa. Vaan pikemminkin yrittää saada koira yrittämään kovemmin seuraavalla kerralla onnistuakseen.
Luna innostui tästä harjoituksesta tosissaan, vaikka ei kertaakaan mennyt väärälle kapulalle jotta olisin joutunut lällättelemään sille. :D Mutta hyvin huomasi kuinka Lunan mielentila muuttui. Se jäi seisomaan eteen häntä heiluen innoissaan ja pientä hytkymistä oli näkyvissä kun se odotti käskyä. Luulisin että saadaan tähän liikkeeseen tällä iloisuutta ja varmuutta myös sinne vasemmalle menoon.
Sitten meillä olikin pitkä tauko ennen seuraavaa vuoroa Salme Mujusen opissa.

PK-kentällä oli menossa Angelica Leimanin workshop, jossa oli erilaisia kuuntelutreenejä non-stoppina. Kävimme sielläkin kääntymässä. Kun tulimme, otettiin jäävät liikkeet yhteistreeninä. Meitä oli kolme ja seuruutimme koiria toisten ohi (eli reunimmaiset meni samaan suuntaan ja keskimmäinen meitä vastaan). Kun olimme samalla viivalla, käskimme jokainen koiramme eri asentoihin. Lunalta sujui kaikki muut, mutta istumiseen vaati kaksi käskyä.

Otimme myös hieman kapulanjättötreeniä. Kouluttaja tiputteli kapulaa Lunan edessä ja potki sitä siinä edes takaisin. Neiti joutui siinä treenaamaan helppoa istu-maahan vaihtoa. Kouluttaja kerkesi juuri toteamaan että eihän se välitä kapulasta yhtään, kun Luna sitten syöksähti ohi potkaistun kapulan perään. Otettiin vielä muutama toisto, jolloin Luna ei enää edes katsonut kapulaa.

Otimme perään vielä paikallaolot useammalla koiralla. Ensin otin Lunan kanssa voi-tason paikkiksen, missä ei ollut ongelmaa. Seuraavalla kierroksella otettiin evl-paikkis. Tässä neitiä selvästi hämäsi että meidän molemmilla puolella olevat tekivät avo-paikkista ja menivät maahan. Luna katsoi minua, katsoi vieressä olevaa koiraa joka meni maahan ja katsoin minua uudelleen. Neiti taisi pohtia että häneltä taisi mennä minun käsky ohi ja meni maahan. Nostin sen takaisin ylös, jonka jälkeen jätettiin koirat. Menimme jälleen piiloon ja hetken päästä kouluttaja tuli sanomaan että Luna vinkuu ja oliko se normaalia. Olin ihan ihmeissäni koska Lunahan ei ole koskaan vinkunut paikkiksessa. Käskin tulemaan sanomaan uudestaan jos se vinkuminen jatkui, mutta kuulemma neiti oli sitten hiljentynyt.

Palasimme riviin ja kouluttaja käveli koirien takaa. Luna jäi katsomaan tätä, minkä takia meni ensimmäinen maahan käsky ohi. Toisella sitten maaduttiin. Luoksetulo onnistui sitten ensimmäisellä käskyllä. Luna ei ollut ainoa koira, joka jäi liikkuriin kiinni, joten otettiin sitten harjoituksena sitä että koiran istuivat rivissä ja kouluttaja vain käveli koirien takana. Palkka saatiin kun kouluttajaa ei katsottu tai sitä vain vilkaistiin ja sen jälkeen huomio kiinnittyi takaisin ohjaajaan.

Otettiin myös häiriötreeniä niin että kouluttaja huuteli käskyjä meidän ollessa ringissä koirat sivulla. Luna jostain syystä jäi melkein joka kerta kouluttajan maahan-käskyyn. Istumisessa se ei häiriintynyt, että en tiedä mikä siinä maahanmenossa nyt oli. Meillä oli vieressä ohjaaja cavalierin kanssa ja hän selvästi sanoi käskyt samalla tavalla samalla äänenpainolla kuin minä, koska meidän molempien koirat menivät toisen käskystä maahan.

Otimme tätä vielä lisää niin että menimme ympyräksi (koirat selät vastakkain) ja käskyttelimme koiria eriasentoihin. Luna nyt oli oikein tekevällä tuulella ja monta kertaa meni toisen käskyihin.
Sitten tulikin ruokatauko. Olin näitä taukoja miettinyt että mitä teen Lunan kanssa. En voinut jättää sitä takapenkille autoon, koska neiti on oppinut kipuamaan takapenkin selkänojan yli. Ilma oli sen verran lämmin, että takakontin olisi pitänyt jättää auki. Olin pohtinut jonkinlaisen koiraverkon hankkimista, mutta en ollut sellaistakaan kerinnyt hankkimaan. Minulla ei ollut kuin kevythäkki, jonka sitten laitoin avonaiseen takakonttiin. Hieman mietitytti että miten Luna siellä viihtyisi. Kyllähän neiti on häkissä tottunut olemaan, mutta se ei ole joutunut oleskelemaan siellä pidempiä aikoja ilman että olen näkyvissä. Kevythäkkihän ei paljoa koiraa pidättelisi jos se päättäisi sieltä lähteä. Plus meillä oli jo ennestään yksi syöty kevythäkki kotona.

Onneksi sain auton kahvion eteen, joten peruutin sen niin että näin koko ajan Lunan kahvion ikkunasta. Yllättävän hyvin neiti lopulta siellä odotteli. Ensimmäisen 10 minuuttia se katseli perään, jonka jälkeen mentiin maate. Edelleenkin se seuraili kaikkea liikettä mitä ulkona oli, mutta lopulta näin että pääkin laskeutui alas.

Ruokailun jälkeen palattiin kentänreunalle. Tässä vaiheessa minua alkoi väsyttää ihan sikana. Meillä oli vielä viitisen tuntia ennen omaa vuoroa ja minä nuokuin sen koko ajan Salme Mujusen kentän reunalla seuraten muiden treenejä. PK-kentällä oli vielä yhdet paikallaolot sekä hetki workshoppia, mutta myönnettävä on että en vain jaksanut sinne enää mennä. Toisekseen Luna kuorsasi häkissään, joten ehkä oli ihan hyvä että meillä oli taukoa.

Mujusen koulutuksia seuratessa tuli hieman jännästi esille monen eri ohjaajan kanssa, että ohjaajat eivät olleet ihan samaa mieltä kouluttajan kanssa.

Käytin Lunan muutaman kerran lyhyellä kävelyllä, kun ilmakin viileni auringon mennessä lopulta pilvien taakse piiloon. Aika kului ja lopulta tuli meidän vuoro.

Nähtiin tällainen kaveri lenkillä.

Ajattelin näyttää meidän kaukoja ja siinä liikkumista.

Mujunen pyysi ensin näyttämään I-M-I vaihdot ja näissä ei ollut ongelmaa. Tässä myös tuli heti meidän toinen ongelma esille, eli neiti kun ei nouse ensimmäisellä käskyllä. Tähän kouluttajan ohje oli että heittää palkan pään yli koiran noustessa. Eli sitä ensin pitää tehdä sellaisella etäisyydellä että koira varmasti nousee. Ja kun matka kasvaa, niin palkka pitää olla sellainen että sen saa tarvittaessa kauempaakin heitettyä koiran taakse.

 Sitten tuli seisominen mukaan. M-S-M vaihdot olivat ihan hyviä, mitä nyt parin vaihdon jälkeen tassut lähtivät liikkeelle. S-I-S vaihdossa sitten tuli tämä normaali persuunvetoliike, missä koira sitten liikkuikin jo puolimittaa eteenpäin.

Ohje mikä tähän saatiin oli että täytyy aloittaa melkein täysin alusta. Eli namilla aloitetaan asentovaihdot niin että koiran tassut ei liiku ollenkaan (M-S-M). Tämä oli Lunalle ensin todella haastavaa, kun etutassut liikkuivat tai yritti läpsiä namikättä kokoajan. Hiljalleen tassut alkoivat pysyä paikoillaan. Sitten S-I-S vaihdossa piti saada koira tietysti peruuttamaan istumaan.  Tätä sitten piti kuulemma harjoitella paljon.

Kysyin myös Lunan vinkumisesta kentällä. Meillä ei ollut aikaa enää niin paljoa, jotta olisin kerinnyt sitä näyttämään, mutta kouluttaja kysyi miten palkkaan neitiä liikkeiden välissä. Sanoin että kehumalla ja kylkeä taputtamalla. Hän sitten käski kokeilla niin että palkkaan maltillisemmin ja hieman matalammalla äänellä. Ääntely kun yleensä viittaa kiihtymiseen, etten sitten kiihdyttäisi sitä turhaan lisää.

Yritimme ottaa myös loppuun hieman luoksetuloja, mutta neiti oli erimieltä. Kyllä siis luoksetuloja tehtiin, mutta Luna ennakoi pysähtymistä koko ajan. Yritimme siis sitten saada Luna tekemään ihan perusluoksetulo, mutta eipä siihen oikein sitä vauhtia löytynyt. Mujunen käski oikein kirkua sen luoksetulokäskyn, mutta totesin siihen itsekseni että minä en lähde kirkumaan. Luna kyllä tulee luokse ihan hyvin normaalisti normaalilla käskyllä, nyt se saattoi olla vaan pitkästä päivästä väsynyt. Kouluttaja vielä päätti näyttää mallia kuinka se käsky pitäisi kiljaista ja ”Luna tänne” kuului niin korkealta että en meinannut itse saada siitä mitään selvää. Kentänlaidalla kuuntelijat nauroivat ja nauroivat sitten kaksi kertaa kovempaa, kun Luna tämän ”käskyn” kuullessaan oli juuri tulossa Mujusen ohi minun luokse. No neitihän stoppasi,  yksi tassu ilmassa se tuijotti kouluttajaa kulmiensa alta suu auki aivan paikallaan varmaan 20 sekuntia ennen kuin päästi erittäin äänekkään tuhahduksen ja tuli minun viereen. :D Lunakaan ei selvästi arvostanut tätä kutsutapaa.

Täytyy sanoa että tästä 30 minuutista en kyllä saanut hirveästi mitään irti. Mujusella tuntui olevan vähän tyyli että hänen tapansa on ainoa oikea – tai ainakin ainoa jolla koiran pystyy opettamaan satavarmasti toimivaksi. Ehkä joo ne monella toimivat, mutta minulle ja minusta tuntuu että ainakin muutamalle muulle jäi hieman epäilevä fiilis.

Päivän treenit olivat siinä ja lopuksi meillä oli vielä 1,5 tunnin luento kahviossa. Tätä olin ”pelännyt” ehkä eniten ennakkoon, että mitä teen Lunan kanssa jos sää on todella kuuma. Mutta onneksi aurinko meni pilveen jonkun aikaa ruokailun jälkeen ja tuuli yltyi eli ilma oli viilennyt huomattavasti. Luna oli ruokailun ollut häkissään nätisti, joten melko hyvillä mielin jätin sen taas samalla tavalla odottelemaan. Auto oli taas kontti ovelle päin ja ovi auki. Itse menin taas istumaan ikkunanviereen, josta pääsin kurkkimaan mitä neiti teki. Luna oli nätisti koko luennon, todennäköisesti nukkuen yli puolet siitä.

Yritän laittaa luennoista erikseen postausta, näistä näköjään tulee jo pitkiä ilman luentojakin. Laitan myös sunnuntain omaan postaukseensa.

2 kommenttia:

  1. Meillä on tuo ihan sama ongelma vasemman kapulan kanssa ohjatussa noudossa! :) Heitetäänkö kapulat siis vain sivuille kun tehdään tuota hetsausta, vai takaviistoon niin kuin oikeasti liikkeessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä heitän hieman takaviistoon eikä Sirke treeneissä ainakaan sanonut että heittäisin mitenkään väärin. :D

      Poista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)