lauantai 29. elokuuta 2020

Valiokello pärähti liikkeelle

 Perjantaina oli meidän tämän vuoden ensimmäiset rallykisat. Alkuvuodestahan emme päässeet kisaamaan ensin Lunan hammasoperaation tuoman dopingvaroajan takia sen jälkeen tuli juoksut ja kolmantena koronan takia peruutettiin kilpailut. Ja nyt syksyllähän rajoitusten purettua meille osui taas ne juoksut. Naureskelin että edelliset kisat meillä on ollut viime vuoden lokakuussa, joten aikas pitkä kisatauko tähän tuli.

Edelliset treenit tehtiin kaatosateessa. Lopussa kumminkin aurinko paistoi.

Kävin keskiviikkona tekemässä Klingerbergin radan seuran treenikentällä kisamaisena ajatellen, että Lunalla olisi sitten helpompaa perjantaina, kun tietää hieman mihin joutuu. No, ensimmäisen ja vielä toisenkin kierroksen jälkeen olin heittämässä hanskoja tiskiin ja toteamassa, ettei me kyllä perjantaina kisata. Kolmas kierros oli sitten jo sellainen mitä hain.

Lunalla ei niinkään liikkeissä ollut ongelmia, vaan kuuntelemisessa. Neiti siis unohtui katselemaan jotain (en tiedä mitä, kun ei siellä oikeastaan mitään häiriöitäkään ollut) ja käskyt sitten menivät ohi korvien.

Koska keskiviikolta ei jäänyt kovin vahva fiilis, kävin vielä torstaina tekemässä töiden jälkeen radan meidän lähikentällä. Tällä kertaa häiriöitä oli enemmän ja yhden kerran jouduin huomauttamaan kun käskyt menivät ohi. Olimme vasta kolmannella kyltillä, joten aloitin uudelleen radan alusta. Toisella yrityksellä sitten pääsimme pienin virhein alusta loppuun ja treeneistä jäi paljon parempi fiilis kuin edellisestä päivästä.

Ei se siitäkään huolimatta estänyt jännitystä, joka alkoi kisoja edeltävänä yönä kun olin jo unissakin Lunan kanssa radalla. Olen myös todennut että nämä arkikisat eivät ole itselle kovin hyviä, koska minä jännitän vatsallani, eli ruokahalu katoaa ja joudun työntää ruoat kurkusta alas, syömättömyys sitten tekee huonoa oloa ja siihen lisäksi vatsassa kiertää. Joten yritä siinä sitten olla töissä. :’D

Onneksi töissä oli hieman hiljaisempaa, joten pyysin luvan karata tuntia aikaisemmin, jotta minun ei tarvinnut kiirehtiä talla pohjassa hakemaan Lunaa kotoa ja siitä kisoihin.

Olin kisapaikalla kumminkin hyvissä ajoin ja ilmoittautumisen jälkeen kävin katsomassa kisaradat. Meillä oli siis kaksi mestariluokan rataa, Anna Klingenbergin ja Kirsi Petäjän. Petäjän radasta oli jo kuva ja se näytti ensisilmäyksellä aika vaativalta meille, paljon oikealla puolella olemista ja käännöksiä. Klingenbergin rataa ei ollut vielä esillä, mutta olin katsonut hänen ratojaan netistä ja niissä oli lähes aina samanlainen, käskyjen erotteluun perustuva, teema. Eivätkä näkemäni radat ole olleet mitään hirveän vaativan näköisiä. Kun ratapiirros lopulta ilmestyi seinälle, kiitin mielessäni että aloitimme Lunan kanssa Klingenbergin radasta. Siellä ei ollut meille mitään kovinkaan vaativaa jos Luna vaan pysyy kuulolla.

Olin huomannut, että Klingenberg tykkää pitää radoillaan jäävien erottelua, useimmissa radoissa oli kaikki kolme variaatiota (istu, maahan, seiso) ja tälläkin radalla löytyi niistä kaksi. Erotteluteema löytyi myös käännöksistä, kun välillä koira tuli heti mukana ja välillä se jäi odottamaan. Myös useampia eri puolenvaihtoja oli kaikille katsomillani radoilla.


Pientä lisäjännitysmomenttia toi systeri, joka oli avaamassa buffaa. Lunalla kun on paha tapa bongailla systeri kehänlaidalta. Siihen vielä lisättynä että Luna näkee systerin vasta siellä kehänlaidalla. Alkuun ajattelin, etten anna Lunan kohdata systeriä (se mitä se ei näe, ei se myöskään osaa kaivata), kun systeri oli lähdössä Laran kanssa muualle treeneihin. Mutta ei ne sitten heti lähtenytkään, joten en voinut muuta kuin hakea Lunan autosta, koska siitä ei olisi tullut mitään jos neiti olisi bongannut systerin kun olen sitä kehään viemässä. Hieman yllättäen, Lunaa ei tällä kertaa pahemmin systeri kiinnostanut. Kävi se sen pikaisesti tervehtimässä, mutta siinä se.

Odotellessamme omaa vuoroa, kertailin Lunalle radan ensimmäisiä kylttejä. Olen todennut tämän tavan neidillä melko toimivaksi, eli teen hieman radasta riippuen 2-5 ensimmäistä kylttiä kuivaharjotteluna putkeen muutamia kertoja. Luna oppii melko nopeasti minkä tehtävän jälkeen tulee mikäkin, mikä helpottaa radalla kun lähtö on ensinnäkin a) varmempi ja b) jos jostain syystä Lunalta menee käsky ohi, se tietää mitä on tulossa seuraavaksi. Ongelma onkin sitten radat, kuten näiden kisojen jälkimmäinen, mikä alkoi hypyllä…

Lopulta tuli meidän vuoro.


Kuten normaalisti, Luna hieman vinkui lähtökyltillä, mutta hiljeni heti kun lähdettiin liikkeelle. Lähdin liikkeelle hieman normaalia hitaammalla vauhdilla, jolloin Luna keskittyi vielä hieman paremmin. Alku ole todella hyvä, pääsimme ongelmitta 10. kyltille, mikä oli istu-puolenvaihto takaa -istu. Tässä hieman yllättäen Luna oli hassusti vaihtamassa etupuolelta puolta. Uusin liikkeen ja toisella yrittämällä se sujui kuten piti. Siitä jatkettiin taas ongelmitta eteenpäin. Hieman Luna oli turhan edellä pujottelun jälkeisellä 270 vasempaan kyltillä, minkä takia minusta tuntui että en tehnyt käännöstä aivan paikoillani, mutta Luna pääsi siihen kumminkin hyvin mukaan.

Loppurata sujui sitten ongelmitta.

Tiesin itse, että nyt meillä oikeasti oli mahdollisuudet todella hyvään tulokseen. Ainoa selkeä virhe oli se puolenvaihto ja sekin onnistui uusinnalla. Eli siinä sitten jännitettiin tuliko meillä muita pienempiä virheitä, tai huomasiko tuomari niitä. Se 270 vasempaan käännöksen askel oli yksi mahdollinen pisteenmenetyskyltti ja toinen oli liikkeestä istu – jos minä olen hidastanut siinä vauhtia.

Tuloksia sitten jouduttiinkin odottelemaan. Systerin piti tässä välissä lähteä ja hieman yllättäen Luna ei välittänyt pahemmin siitäkään. Lopulta kirjuri tuli laittamaan tuloksia taululle. Ja meidän kohdalle tuli 97p!!

Eli meidän ensimmäinen valionarvoon vaadittava tulos!

Totesinkin tähän että nyt on ihan sama miten tuo toinen rata menee.

Toinen rata oli siis Kirsi Petäjän rata, jossa oli monen kauhuksi viisi hyppyä. Lunalla en kokenut niitä hyppyjä ongelmaksi, vaan useat oikeanpuolen käännökset. Heti ensimmäisen hypyn jälkeen koira olikin loppuradan oikealla puolella. Käydessäni rataa läpi, totesin että ei se nyt mahdoton ollut. Eniten siellä pelotti kyltit 7-9, jossa ensimmäisenä oli istu – täyskäännös oikealle – istu, toisena 270 oikealle ja kolmantena sivuaskel vasemmalle.


Kävelin radan pariin kertaan ympäri, jonka jälkeen menin Lunan luo odottelemaan vuoroa. Neiti oli hyvin kuulolla siinä radan ulkopuolella, mutta kun meidän vuoro lopulta tuli katosi ne korvatkin sen sileän tien. Tai tarkalleen, korvat taisi olla paikoillaan yhteys aivoihin puuttui.

Kuten edellisellä radalla, pientä vinkumista oli lähtökyltillä. Ensimmäisenä oleva hyppy sujui hyvin, mutta heti seuraavalla edestä puolenvaihdolla Luna pysähtyi kesken liikkeen. Tämähän on ollut ongelma aikanaan ja nyt neiti yllättäen otti tämän ongelman uudelleen esille. Joten uusin liikkeen ja toisella yrittämällä Luna sai puolen vaihdettua, mutta jostain syystä spurttasi vauhdilla eteenpäin. Tästä tuli -3 uusi ja -3 ov. Toisena kylttinä oli niinkin helppo kuin 2x oikea täyskäännös, jossa neiti sitten yllättäen pyöri itsensä ympäri. Joten jouduin sitten uusimaan tämänkin eli – 3 uusi.

Sitten varmaan jotenkin häkeltyneenä että jouduin uusinnat käyttämään heti enkä siellä kylteillä missä oletin, niin mitä tein seuraavan käännöksen väärin. kyltti oli 270 vasemmalle niin mitä tein suoran oikealle käännöksen, joten -10 tvä sieltä tuli.

Esteet meni hyvin, mutta niiden jälkeisellä pyörähdyskyltillä Luna ei sitten pyörähtänyt. Koska uusinnat oli jo käytetty, en voinut muuta kuin yrittää saada sitä pyörähtämään, joka sitten lopulta tapahtui kyltin jälkeen. Eli -10 tvä.

Sitten me päästiin sille meidän ongelmakyltille. Ensimmäinen istuminen oli vielä hyvä, mutta kun pyysin pakittamaan ympäri, lähti Luna kirjaimellisesti peruuttamaan. Kyllä se sieltä parin metrin päästä löysi tiensä takaisin oikealle puolelle, mutta sieltä tuli -3 ov ja -10 tvä.  Yllättäen 270 käännös sujui siedettävästi ilman virheitä. Mutta sitten sivuaskeleessa otettiin -10 tvä kun Luna ei tullut kunnolla mukana.

Siitä sitten eteenpäin päästiin jo paremmassa yhteistyössä ja aivan lopussa otin minä -3 tvä:n oikealle käännöksessä. Joten niitä pisteitä lähti mukavat -55p yhteensä. Joten nollatuloshan siitä tuli.

Eli joo, olin kiitollinen että meillä oli se toinen rata ensin, koska minua ei pätkääkään haitannut että tämä rata meni persiilleen. En tiedä, jos olisin ollut ensimmäisenä tällä radalla, olisiko Luna jaksanut pitää mielenkiinnon yllä paremmin, mutta jos ei olisi, olisi minulla ollut huonot fiilikset lähteä toiselle radalle.

Kisakirjojen ja palkintojaon yhteydessä selvisi, että meidän hienolla 97p tuloksella tulimme vielä kolmannelle sijalle!

Eli valiokello lähti käyntiin, nyt vaan metsästämään puuttuvia tuloksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)