maanantai 4. lokakuuta 2021

Pennut 2 viikkoa

Viime sunnuntaina pennut täyttivät kokonaiset 2 viikkoa. Silmät ovat jo auenneet ja hyvin huomaa, että osaavat kohdistaa katseensa liikkeeseen. Eli jos pentulaatikon reunalle menee kurkkimaan pentujen ollessa hereillä, ne yleensä kääntyvät katsomaan katsojaa.

Painot nousevat välillä vähän liiankin hyvin. Näkee että kahdelle pennulle maitoa on yllinkyllin. 6 päiväisinä neidit olivat tuplanneet painonsa ja 9 päivän iässä meni kilo rikki. Tyttö 2 on pysytellyt painavempana vaikka syntymäpaino ollikin pienempi. Tyttö 2 myös edelleen on se ahneempi ja löytää heti tissille kun Lara eksyy pentulaatikkoon, kun taas Tyttö 1 saattaa nukkua onnensa ohi. 


Oikealla paino kilogrammoissa
 
Pentujen perusluonteet ovat hieman muuttuneet. Alkuun Tyttö 1 oli kiljukaula ja liikkui ympäri pentulaatikkoa. Edelleen tämä on se liikkuvampi yksilö, mutta Tyttö 2 voittaa kyllä nyt äänenkäytössä. Kun neidit ovat ruokailleet, jää Tyttö 1 yleensä nukkumaan, mutta Tyttö 2 saattaa kulkea ympäri laatikkoa ja äännellä jonkun aikaa ennen kuin rauhoittuu nukkumaan. En tiedä vetääkö se maitoöverit vai minkä takia tämän tekee.

Neitien 1 viikkoskuva






Pennut ovat alkaneet leikkimään keskenään ja hakevat välillä leikkiseuraa myös ihmisistä. Pennut ovat myös saaneet aitauksessa totutella hieman erilaisiin alustoihin (pehmeää, karheaa, liukasta, lämmintä, viileää), siellä on myös erilaisia ääniä päästäviä leluja (eivät näillä vielä leiki, mutta yli liikkuessaan kuulevat äänet) sekä pari tölkkiä joissa toisessa on ruuveja ja toisessa kiviä. 
Kynsiä on leikattu muutamaan otteeseen. Voin sanoa on että on melko pelottavaa leikata noin pienen pennun kynsiä, kun pienimmätkin sakset (meillä pienet Fiskarsin kynsisakset) tuntuu aivan valtavilta. Onneksi kynnet ovat vaaleat kuten Laralla, joten niistä näkee melko hyvin ytimen. Ja ne kynnet on vielä todella pehmeitä (vaikka saavat kyllä kunnon naarmut käsiin tehtyä), joten ne leikkaantuvat helposti.



Pentulaatikon vällyjen vaihto. Joku ottaa rennosti vaikka joutuikin hetkeksi laatikon ulkopuolelle.

Tyttö 2 lempipaikka on pentupendin ja seinän välissä. Sieltä tämän neidin löytää
useimmiten.

Pennuilla alkaa myös tässä kahden viikon iässä tulla luonnetta esiin myös siinä mielessä, että eivät ole enää vaan roikkuvia sylikoiria, vaan jos eivät halua esimerkiksi kynsien leikkuuta, niin rimpuilu ja ääntely on aika kovaa. Onneksi, yleensä kun laittaa pennut nukkumaan ja odottelee jonkun aikaa, niin ne kynsienleikkuutkin saa sitten tehdä ihan rauhassa pennun nukkuessa.

Asunnon lämpötila nousi auringon paistaessa hieman epämukavaksi, niin molemmat 
neidit tykkäsivät maata kostella pyyhkeellä.

Olen yrittänyt etsiä tuon minun järkkärikameran laturia, jotta saisin kunnon kameran käyttöön. Nyt kun pikkuneidit lähtevät koko ajan enemmän ja enemmän liikkeelle, alkaa olla puhelimen kameran kanssa ongelmia. Vaikka minulla on hyvä kamera puhelimessa, niin se ei ole tarpeeksi nopea. Laitoin uuden laturin tilaukseen ja toivon, että kamera toimii (laturi on ollut kateissa kohta vuoden, joten en tiedä toimiiko kamerakaan enää, on sillä ikää kumminkin kohta 8 vuotta). Koska paljon edullisemmaksi tuo laturi tulee kun uusi kunnon kamera.

Neitien 2 viikkoskuva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)