tiistai 9. elokuuta 2022

Tee-se-itse betoninen vesikuppiteline

Toivottavasti muillakin on junnukoiria, joista on erittäin kivaa yksin jäädessään kaadella vesikippoja. Nimittäin Geisha on sellainen. Olen nyt kokeillut oikeastaan kaikki kupit mitä meiltä löytyy, niin tavalliset metalliset kipot, muoviset spanielikupit, painavan keraamisen spanielikupin, matalan pyöreäreunaisen kupin ja olikohan vielä muita… mutta kaikki Geisha on kaatanut ja alkanut leikkimään niillä. Hieman pelottaa, että missä vaiheessa tuo meidän laminaatti sanoo itsensä irti, kun joutuu kestämään kipollisen vettä monta kertaa viikossa. On siellä kyllä matto ja kasa pyyhkeitä imemässä sitä vettä, mutta kumminkin.

Jossain vaiheessa itselle tuli mieleen, että on olemassa niitä painavia betonisia kuppitelineitä. Netissä hinnat vaihtelivat valmistajasta riippuen 50 eurosta melkein jopa 90 euroon. Pikkasen ne olivat tällä hetkellä oman budjetin ulkopuolella (varsinkin kun juuri meni yllättäen 600 euroa auton jarruhuoltoon). Joten aloin uudelleen miettimään ja googlettelemaan ja totesin, että pääsen paljon halvemmalla jos yritän tehdä telineen itse. 20kg betonipussi maksaa alle 10 euroa, mutta totesin etten kyllä niin paljoa tarvitse. K-raudasta löytyi sitten 5kg askartelubetonipussi. Hintaa tällä oli jo 15 euroa, mutta se oli vähemmän pölyävää.

Tarvikkeet

5kg askartelubetonia
ruokaöljyä
0,7-1 litraa vettä
muotit (minulla oli tässä muovinen karkkirasia ulkomuottina ja se vesikippo sisämuottina)


Missään pussissa ei ollut arviota, minkälainen määrä siitä yhdestä pussista tulee. Myyjä oli sitä mieltä, että hyvin riittää ja jäisi vielä ylikin. Joten ensin sekoittelin ohjeen mukaan puolet pussista pieneen määrään vettä. Öljysin karkkirasian sisäpuolen ruokaöljyllä, jonka jälkeen kaadoin betonin ulkomuottiin vain todetakseni etteihän se riittänyt kuin pohjalle. Öljysin metallikupin ja laitoin sen betonin päälle. Sekoitin puolesta vielä puolet ja yritin änkeä sitä metallikupin ja karkkirasian väliin. Mutta ei tämäkään riittänyt, joten kaadoin sitten loppupussin ämpäriin ja sekoitin. Tähän viimeiseen erään lorahti vettä vähän enemmän, joten se jäi melko löysäksi, mutta kaadoin sen kumminkin muottiin.


Tämän jälkeen siirsin rasian keittiön pöydälle kuivamaan. Laitoin metallikuppiin pari isoa kiveä pitämään sitä paikoillaan ja muovipussin sitten koko hökötyksen päälle. Suihkepullolla kastelin sementtiä aamuin illoin.

Kahden päivän jälkeen uskalsin irrottaa metallikupin. Hieman jouduin työstämään irrottamisen kanssa, koska betoni oli valunut kupin yläreunoille, mutta kyllä se siitä lopulta irtosi. Sain vielä betonin irti siitä itse metallikupistakin.

Kolmen päivän jälkeen irrotin pohjamuotin. Sitäkin jouduin hieman pohtimaan, että miten saan betonin ulos, mutta hieman kun rasiaa käänteli ja kopautteli reunoille, valahti betoni lopulta kiltisti ulos.


Jätin edelleen betonin kuivumaan ja seuraavana päivänä sitten otin Mastonin pronssinvärisen spraymaalin ja takapihalla vedin ensimmäisen maalikerroksen päälle. Toki hieman hioin ensin hiekkapaperilla yläreunaa, joka oli kostean betonin takia jäänyt röpelöiseksi.

Minulle on jotenkin hankala pitää spraypulloa saman etäisyyden päässä kohteesta koko aikaa, ja tälläkin kertaa huomasin pariin otteeseen pitäväni pulloa hirveän lähellä. Tämähän tekee sen, että maali lähtee valumaan, mitä sen taas ei pitäisi tehdä. Lopputulos oli kumminkin aivan tasainen pienistä valumisista huolimatta.

Maalarinteipillä tehty viivat



Maalin piti antaa sitten vielä kuivahtaa se vuorokausi, ennen kuin telineen uskalsi ottaa käyttöön. Laitoin ensin betonin pohjalle huopatossupalat, mutta totesin että kippo liikkuu niiden avulla meidän laminaattilattialla liian hyvin. Joten leikkasin sitten muovimatosta palasen betonin alle ja nyt se pysyy aika hyvin paikoillaan. Totuus toki selviää tässä parin päivän sisällä, pysyykö tämäkään viritys pystyssä.

3 kommenttia:

  1. Hei, oliko tämä kuppiteline lopulta toimiva?
    Nimim. Meillä rescue kuljettaa vesikuppia yksin jäädessään huoneesta toiseen ja kaikki on tulvan vallassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, on toiminut ja edelleen on ainoa kuppi jonka uskallan tolle kipoilla leikkivälle jättää.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Ja tästä alkuperäisestä postauksesta, minkä löysin kun googlettelin mahdollisimman painavia kuppeja. Pitänee siis lähteä seuraavaksi rautakauppaan betoniostoksille 😁

      Poista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)