tiistai 25. elokuuta 2015

Rantapäivä Firan montulla

Maanantaina minulla oli vapaapäivä, joten pakkasimme kassit ja lähdimme Lunan ja systerin kanssa kohti Firan monttua. Firan monttu on siis Tuusulassa sijaitseva pohjavesilampi , jossa monet käyttävät koiriaan uimassa.  Olimme käyneet siellä edellisenä päivänä hieman katsomassa millainen se on alueeltaan.

Sinne mennessämme paikalla oli vain äiti lapsineen ja kahden sileäkarvaisennoutajan kanssa. Luna seuraili aluksi seurueen tekemisiä, silloin tällöin noutaen lelun lammesta. Varmaan 15 minuutin kuluttua tämäkin seurue lähti ja meillä oli ranta hetken aikaa kokonaan käytössä.

Myöhemmin paikalle alkoi saapua muita koiria ja jossain vaiheessa Luna päättikin mennä tekemään tuttavuutta luokse-käskyistä huolimatta.  Koirista löytyikin sopivia juoksukavereita ja vauhtia riitti hetken aikaa.  Noin tunnin leikkimisen jälkeen alkoi Luna väsyä ja hakeutui takaisin meidän pyyhkeille. Luna on jostain syystä aika herkkä reviiripuolustaja ja tyttö alkoikin ärhennellä ohi juokseville koirille, jos ne kulkivat liian läheltä pyyhkeitä. Eräs amerikancockeri sitten erehtyi tulemaan paria isompaa koiraa suojaan meidän pyyhkeiden luokse ja Luna ärähti kunnolla. Amerikancockeri maatu sen sileän tien ja Luna ärisi siinä päällä, kuitenkaan tappelua siitä ei kerennyt syntymään kun nappasin Lunan kauemmaksi.

Tilanne rauhoittui hetkessä kun muut koirat pysytteli pienen hetken muualla ja hetken päästä Lunakin oli taas juoksemassa muiden joukossa.














Mun oli mahotonta pitää mun pyyhe hiekattomana jostain kumman syystä vaikka otin Lunalle omankin pyyhkeen mukaan.



Tänään tuli käytyä Lunan kanssa Mäntsälän ampumaradalla. Piti käydä kokeilemassa mitä mieltä tyttö on haulikon pamauksista, ettei se sitten taippareissa yllättäen säikähdä ja karkaa. Emme olleet kuin varmaan 5 minuuttia kävellen noin 15 metriä ampujien takana. Eipä tyttö pahemmin välittänyt laukauksista, pari kovempaa pamausta sai sen katsomaan ampujien suuntaan, mutta Luna sitten jatkoi ongelmitta matkaa. 
Meillä siis varmistui myös paikka taippareissa. :)


1 kommentti:

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)