sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Mätsäröintiä ja trimmausta

Täytyy sanoa, että blogia on hieman hankala päivittää, kun meillä ei oikeastaan tällä hetkellä ole mitään tapahtumiakaan. Minä olen ollut töissä ja töitten jälkeen on melkeinpä joko satanut tai ollut liian kuuma, että olisimme kunnolla päässeet treenaamaankaan. Kertaalleen pääsimme tekemään treeniä ulos, mutta Luna aloitti 15 minuutin jälkeen jo läähätyksen ja vire katosi, joten en viitsinyt tehdä mitään hirveän vakavaa harjoittelua.

Näistä treeneistä voin sanoa, että huvikseen treenailtiin EVL:n kiertonoutohyppymikälie hässäkää, tai tarkalleen ottaen sitä loppua siitä. Eli jätin Lunan kauemmaksi ja jätin kapulan noin 45-asteen kulmaan n. 5 metrin päähän neidistä. Parin metrin päässä kapulasta oli taas hyppyeste. Eli ideana yksinkertaisesti kapulan nouto ja sen jälkeen hyppy ennen perusasentoon palaamista. Aloitin ensin niin että minä olin metrin päässä esteen vieressä. Ensimmäiselle yrityksellä Luna oli tulossa suoraan esteelle, mutta vahingossa näki kapulan matkalla ja nappasi sen kumminkin käskystä mukaan. Neiti heti tajusi kapulan idean, joten sitten vaan hiljalleen etäännytin itseni esteestä. Yllättävän hyvin Luna alkoi hahmottaa mitä halusin, vaikka se selvästi kummasteli kapulan jälkeen kun toitotin hyppykäskyä ja osoitin vielä varmuudeksi estettä. Joka kerta kun liike onnistui, hihkuin ja kehuin Lunaa niin että lähettyvillä oleva nuorisoporukka kääntyi katsomaan. Pitivät varmaan minua ihan kahjona. Yritin ottaa tästä videota, mutta minun puhelin on sanomassa suhdetta irti eikä suostunut videoimaan vaikka 5 kertaa sammutin ja aukasin sen. (Sain seuraavana päivänä liikkeen videolle) Laitoin jo viime maanantaina uuden puhelimen tilaukseen, koska en enää vaan jaksa että puhelin tilttaa pari kertaa päivässä ja sen sovellukset ei toimi. Tilasin Gigantista Lumia 950:n, mitä olin ihastellut jo viime talvena, mutta hinta silloin oli turhan kallis. Tosin, jos olisin ollut järkevä, olisin hakenut puhelimen suoraan Gigantista. Tuotteen toimitusaika oli arviolta 2-5 päivää, mutta minulla on aina mennyt tuotteen keräilyyn se 5 päivää, 6 päivänä ilmoitus tullut että nyt puhelin on lähdössä ja siitä vielä reilu vuorokausi ennen kuin se on postilla. Eli minä tässä edelleen odotan puhelintani saapuvaksi.



Viikonloppua mietimme hetken aikaa, että menisimmekö jälleen vaunulle vai jäisimmekö kotiin. Lauantaina oli Helsingissä Match Show, joten päätimme sitten jäädä kotiin. Meillä on kumminkin parin viikon päästä näyttelyt Mäntsälässä, joten näyttelytreenit Lunan kanssa ei ollut pahitteeksi.
Perjantaina hain Lolan meille suoraan töiden jälkeen. Systeri sitten dippasi vanhemman neidin kookosrasvaan, koska Lolan iho hilseilee jatkuvasti. Sen mustaturkki on valkoisenaan hilseestä harjatessa. Perus öljyhoidot eivät ole auttaneet tarpeeksi, eikä täti anna Lolalle öljyä ruoan joukossa, joten nyt kokeiltiin jotain muuta. Kookosrasva levittyi kyllä hyvin, mutta sen poissaanti olikin sitten ongelma. Systeri pesi vanhemman neidin kahdesti shampoolla ja valitti kuinka surkeeta shampoota meillä on (BioGroom Protein Lanolin), kun se ei vaahtoa. Minusta shampoo on vaikuttanut Lunalle sopivalta ja sillä se on vaahdonnut, joten luulen, että sitä kookosrasvaa oli vaan niin paljon, että sen poispesu vaati useamman pesukerran. Tuplapesun jälkeen Lola sai hetken aikaa kuivatella, ennen kuin lähdin sitä hieman siistimään. Vetäessäni kylpytakkia neidin päältä pois, totesin että sen turkki on edelleen ihan rasvainen. Siistin kumminkin Lolan tassut ennen kuin se heitettiin kolmannelle shampoopesulle. Kunnolla hieromalla sain shampoon vaahtoamaan ja suurimman osan kookosrasvasta pois. Lauantaiaamuna Lolan turkkia harjatessa systeri totesi että sitä rasvaa on edelleen hieman koristekarvoissa, mutta se oli enää niin vähäistä että se sai luvan jäädä.

Sen verran kuuma oli, että Lolakin mieluummin makoili varjossa.
Normaalistihan vanhempineiti on liimaantuneena syliin.
Mätsäri oli Etelä-Suomen Seropien järjestämä ja se oli tutulla kentällä Oulunkylässä. Ilmoittautuminen alkoi kello 11 ja loppui klo 12 kehien alkaessa. Lähdimme yhdentoista maissa ja paikalla olimme puoli kahdeltatoista. Ilmoittautumisen jälkeen purkasimme leirin kentän reunalle koivun alle, joka toi hieman varjoa meille ja koirille. Ilma oli todella kuuma eikä silloin tällöin puhaltava tuulenvire kovinkaan paljoa viilentänyt.

Systeri ja Lola olivat vuorolla 19 ja minä ja Luna vuorolla 23. Vaikka olimme suurimmaksi osaksi varjossa, alkoi kuumuus ainakin minulla tehdä hieman huonon olon. Myös molemmat koirat makoilivat varjossa.

Mätsäriin ilmoittautuessa ilmoitin Lunan myös temppurataan, mikä alkoi yhdeltä. Siinä kilpailua katsellessa alkoi hieman epäilyttää, että meidän kehä- ja ratavuorot osuisivat juuri päällekkäin. Näin ei kumminkaan käynyt, vaan pääsimme ensimmäisenä tekemään temppurataa, jossa oli 5 eri tehtävää. Yllättävän vähän oli koiria ilmoittautunut tähän vaikka temppurata oli ilmainen ja siinäkin palkittiin kolme parasta.

 Ensimmäisenä tehtävänä oli merkinkierto. Merkki ei ollut kuin metrin päässä, mutta siitä huolimatta meillä meni alku hieman pieleen. Luna ei oikein ollut kuulolla kun sanoin ensimmäisen kierrä-käskyn, minkä takia se ei sitten oikein tiennyt mitä sen piti kiertää. Otin sen sitten lopulta kunnolla sivulle ja siitä käskin kiertämään, jolloin ei ongelmaa enää ollutkaan. Hieno kierto ja paluu sivulle.

Toisena oli herkkupujottelu. Maahan oli laitettu neljä kippoa, jotka sisälsivät nameja. Tässä otin varmanpäälle ja näytin Lunalle, että minulla oli herkkuja kädessä ja pidin tämän namikäden nyrkissä rintaa vasten. Pujottelu lähti todella hyvin, neiti pysyi nätissä kontaktissa kolmen ensimmäisen kipon ohi, mutta juuri viimeisen kohdalla taisi namit osua neidin nenään ja Luna pysähtyi niille sijoille haistelemaan mistä haju tulee. Jouduin sitten houkuttelemaan namilla viimeisen puolimetriä.

Kolmantena oli temppuruutu, eli vapaavalintainen temppu. Päätin tehdä ”bäkkärin” eli Luna peruuttaa minun ympäri. Liike sujui hyvin vaikka jouduin ottamaan hihnan pois tempun ajaksi. Palkkauksen jälkeen neiti oli tosin menossa edellisen pujottelun herkkukipolle ja jouduin kutsumaan sen takaisin.

Neljäntenä oli sitten tehtävä, mitä Luna ei meinannut ymmärtää. Pyyhkeen sisälle laitettiin nami ja pyyhe taiteltiin muutamaan otteeseen. Koiran olisi pitänyt kaivaa nami esiin. Luna haisteli pyyhettä ja löysi namin sieltä pyyhkeen sisältä, mutta se ei tajunnut että sen piti itse kaivaa se nami esiin. Neiti tarjosi monta kertaa maahanmenoa ja kun minä en hänen mielestään ymmärtänyt, se tökkäsi pyyhkeessä olevaa herkkua ja meni uudestaan maahan. Meiltä sitten loppui aika kesken, mutta saimme suorittaa liikkeen loppuun. Jouduin avaamaan pyyhettä reilustikin, ennen kuin Luna alkoi itse kaivaa piilotettua namia.

Viimeinen piste oli keilan kaato. Kuten ensimmäisessä pisteessä, keila oli noin metrin päässä ja koira piti käskeä kaatamaan keila. Tätähän emme oikeastaan ole koskaan Lunan kanssa tehneet, joten hetken siinä mietin että mitä käskyä pitäisi käyttää. Lopulta päätin vain sanoa ”kaada” ja osoitin keilaa. Luna varmaan sattumalta meni keilaa tutkimaan, joka sitten kuonon tökkäisystä kaatui.

Vuoromme päätyttyä juoksimme leirimme luokse, vaihdoin hihnan ja sitten mentiin heti kehään. Kuumuus oli aika hyvin väsyttänyt neidin ja seisotuksen jälkeisessä juoksutuksessa jouduin hoputtamaan Lunaa melkein koko ajan. Pöydällä vaihteeksi arasteltiin ja nojattiin kunnolla sivulle, mutta siitä huolimatta neiti antaa hampaat katsoa nätisti. En siis yllättynyt että saimme ensimmäisestä kehästä sinisen nauhan. Palasimme leirille ja huomasin Lolankin saaneen sinisen nauhan.

Olimmekin aika loppupäässä, kun meidän jälkeen oli enää yksi tai kaksi paria, jonka jälkeen siniset pääsivät kehään. Juoksimme kahdessa erässä ja tuomari kävi vielä jokaisen luona yksitellen. Tässä vaiheessa Luna ei onneksi enää väistänyt vaan nuuskaisi ojennettua kättä. Tuomari sitten valitsi viisi koiraa jatkoon, ja valitettavasti sekä Lola että Luna putosi tässä vaiheessa. Jäimme hetkeksi odottelemaan temppuradan tuloksia. Punaisten kehä kerkesi juuri alkaa, kun näin temppuradan ohjaajan kulkevan papereitten kanssa kehän toisella puolella. Kiirehdimme Lunan kanssa temppuradan luokse juuri kun tuloksia julkistettiin. Olimme menossa muiden luokse riviin, kun kuulin Lunan nimen mainittavan kolmannelle sijalle. Eikun täyskäännös ja palkintojen jakoon. :D  Ei me sitten ihan tyhjin käsin paikalta lähdettykään.

Luna kantoi palkintonsa itse

Musta on kiva kun näitä tällaisia temppuratoja ynnä muita ”lisätapahtumia” on tullut mätsäreihin. Me ainakin yritämme Lunan kanssa osallistua jos tällaisia on, koska se pelkkä oman vuoron odottelu on aika tylsää niin minusta kuin koirasta. Paikalla oli myös rallytokorata, mutta sitä en viitsinyt mennä kokeilemaan kun pisteellä ei ollut minkäänlaista ohjeistusta. Rallya kun emme ole treenanneet niin olisin halunnut jonkun siihen neuvomaan ja ohjeistamaan, että mitä meidän oikeastaan pitää siinä tehdä. :D Tiedän sen verran että siinä on kasa kylttejä joiden mukaan mennään, mutta siihen loppuu minun tietotaito.

Pakkasimme tavarat kasaan ja lähdimme kohti Keravaa. Kuumuus oli edelleen tukahduttava, joten päätimme kiertää vielä Keravanjoen kautta, jotta tytöt pääsivät uimaan. Tai tarkalleen ottaen Luna pääsi uimaan ja Lola pikemminkin heitettiin jokeen sen verran syvälle, että se kastui kunnolla.


Menimme vielä illalla koirapuistoilemaan. Minä olen onnistunut telomaan polveni perjantaina jossain ja pelkkä kävelykin tekee kipeää. Särkylääkkeetkään ei tunnu vievän kipua pahemmin pois. En sen takia voinut lähteä kunnolla lenkille koirien kanssa.
Sunnuntaina sitten oli Lunan vuoro siistimiselle. Käytiin ensin vetämässä lyhyet mukavat tokotreenit, ja sen jälkeen heitin tytön suihkuun. Suihkun jälkeen hetki kuivattelua, jonka jälkeen harjaus. Takkuja ei onneksi pahemmin ollut edellisaamun harjauksen takia. Sitten taas kuivateltiin.
Vaikka Lunalla ei ole mitään hirveää karvamäärää, saan näköjään siihen kulumaan aikaa. Tassuihin itsessään menee reilu tunti kun yritän saada mahdollisimman siistiä jälkeä (eikä se kyllä siltikään vastaa ammattilaisen tekemää). Sitten muu kroppa on melkein se toinen tunti. Mutta kyllä sitä sitten on ihan tyytyväinen lopputulokseen.

Edelleenkin minun isoin ongelma on jäljen epätasaisuus, siirtymät esimerkiksi pään ja korvan välillä pitäisi olla huomaamaton, mutta nyt se on kaikkea muuta.




6 kommenttia:

  1. Ohennussaksiahan kannattaa käyttää noissa "siirtymäkohdissa", en tiedä onko sulla sellaisia/ootko käyttänyt, mutta joka tapauksessa niillä saa nimenomaan häivytettyä "terävää" rajaa konetetun ja nypityn karvan välillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onhennussakset ja oon niitä käyttänytki, mut en tiiä onko ne vääränlaiset vai enkä mä vaan osaa koska niistäkin jää selkeä raja. -.-

      Poista
  2. Leikkaatko niillä siten, että se saksien sileä puoli (ei siis se missä on "hampaat") on koiraa vasten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen et mä oon kokeillu vähän kaikinpäin niitä saksia :D Ja melkein kaikesta tullut ei niin siistiä jälkeä. En tiiä mikä nyt on se oikea tapa...

      Poista
    2. Okei. No siis en mä itekään oo vielä ite trimmaillut, teoriassa vaan tiedän suurinpiirtein miten homma menee. :D Ja siis se on oikein, että saksien sileä puoli koiraa vasten.

      Mä haluaisin ruveta ite trimmaileen myös, mutta noiden laadukkaiden saksien hinta kauhistuttaa niin paljon, etten oo sen takia saanu vielä aikaiseks alottaa... :D

      Poista
    3. Mähän tein niin, että pentuajan (varmaan siihen noin vuoden ikään asti) käytin trimmaajalla. Sen jälkeen Lunalla ei pahemmin enää pentukarvaa ollut joten pystyin itsekin siistimään sen tarvittaessa. Saatoin itse siistiä hieman tassuja, ajaa korvat ja persuun lyhyeksi, koska niissä ei oikein voi mennä pieleen. Mutta en sitten uskaltanut koskea päähän mitenkään, joten jätin sellaisen hirveen rajan pää-korvarajaan. :D Ei se kun ei näyttelyissä silloin käyty niin mua häirinnyt. :D Oon aina kyllä yrittäny seurata ku trimmaaja trimmaa, mutta eihän mun 2 vuoden harjottelut mitenkään vastaa sen 30 vuoden harjotusta.

      Ostin kyllä melkein heti alkuun kaikki trimmausvälineet ja voin sanoa että kyllä sitä hieman itseäkin hikoilutti, kun 60-70e oli vain yksien saksien hinta. Ja nyt mulla on yhdet ohennussakset, yhdet suorat isot sakset, yhdet tassusakset ja yhdet pidemmät kaarevat sakset, eli varmaan oon käyttäny 200e pelkkiin saksiin. ._. Oli mulla alkuun halvemmat suorat ja tassusakset, mutta piti sitten ostaa uudet ku ne ei enää kirjaimellisesti pysyny kasassa.

      Poista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)