Hiljalleen kesä jää taakse ja syksy lähestyy.
Treenirintamalla tämä ajankohta on meillä hiljaisempi, kun HSKH:n syksyn
kurssit eivät ole vielä alkaneet. Rally-tokon koko kesän mittava kurssi tuli
viime viikolla päätökseen. Viimeisellä tunnilla saimme Lunan kanssa harjoitella
mestariluokan rataa. Luna on nyt viimeisellä parilla kerralla kiihtynyt
odotellessa mitä en ymmärrä. Kahdeksan kuukautta neiti on osannut istua ja
odottaa nätisti, mutta nyt se on innostunut kiljumaan minun rakentaessa rataa.
Vai onko se ollut aikaisemminkin innostunut mutta on ollut liian kuuma että
äänihuulia on viitsinyt avata…
No, moni varmaan osaa kuvitella miten treenit sujuu, kun
koira kiihdyttelee itseään kentänreunalla odottaen ja siitä mennään suoraan
radalle ja ohjaaja on onnistunut ottamaan vielä liian hyvän palkan mukaan. Niin
ja siihen voi varmaan laskea vielä mukaan sen että meidän treenithän on suoraan
töiden jälkeen, eli reilun 8 tunnin odottelun jälkeen tulen kotiin ja nappaan
koiran ja lähdetään treeneihin.
Minullahan oli ylivirittynyt haukkuva adhd-koira siinä
radalla. Luna, joka ei melkein koskaan ole haukkunut rallya tehdessä haukahteli
nyt niin että lopulta jouduin puutumaan siihen. Heti ensimmäinen jalkojen alta
puolen vaihto vaati tuplakäskyn, koska Luna tuijotti palkkakättä liian
tiiviisti. Oikealla puolella liikkuminen kärsii hirveästi Lunan ollessa liian
kiihtynyt ja kaikki oikealla istumiset meni todella vinoon. Edessä
peruuttaminen oli Lunasta todella kiihdyttävä ja siinä haukuttiin koko ajan,
kunnes sitten jouduin siitä kieltämään. Peruutushan ei onnistunut kuin
askeleen-kaksi , joten päätin jättää sen kyltin siihen. Myönnettävä on että
emme ole piiiiiitkään aikaan ottanut edessä peruutusta, kunnolla varmaan
viimeksi alkuvuodesta joten oli ehkä vähän epäreilua vaatia sitä nyt. (Kun sitten treenasin tätä kentän reunalla
vuoron jälkeen, niin Lunahan näytti oikein näyttävän edessä peruuttamisen,
tajusin itse että meidän normaali ”peru” ei toimikaan vaan neiti vaatii tässä kokonaisen
”peruuta” –käskyn. ) Sitten kun perus istu-käännös vasemmalle- istu meni aivan
penkin alle, päätin vaihtaa palkan huonompaan. Tämä hieman paransi neidin
keskittymistä, mutta edelleenkin mentiin vire aika korkealla. Jos jotain
todella positiivista voisin sanoa niin peruutus oli aivan super!
Loppurata menikin sitten siedettävästi. Mestariradaksi se ei
ollut mitenkään hirveän vaativa, oikeastaan ainoat kunnon ongelmat meillä oli
siinä edessä peruutuksessa, muuten muut virheet meni Lunan liian korkean vireen
piikkiin. Pitää taas seuraaviin treeneihin ottaa ihan kuivaraksuja mukaan ja
laskea sitä yleistä virettä ja parantaa keskittymistä.
Rally-tokon syksyn kursseissa oli meidän kannalta ihan hyvä
valikoima, siellä oli jopa kolme mestaritason kurssia. Hieman siinä kirosin
itsekseni vähäistä talkoomäärääni (tuolla hetkellä tunteja oli kertynyt 16 (nyt
21) mikä teoriassa oli ihan ok määrä kun vaatimus on 20h vuodessa), mutta tässä
nyt vuoden jäsenenä ollessani olen todennut että rally/toko –puolella se ei
ylemmissä luokissa riitä.
Hain ensisijaisesti syksyn kestäviin mestariluokan
tekniikkakursseille (2 eri vaihtoehtoa), koska ajattelin meidän eniten vaativan
harjoitusta muutamalla mestarin kyltillä ja näiden kurssien ajat sopivat
minulle paremmin. Kolmantena sitten koko syksyn ja kevään kestävälle mestarin
ratatreenikurssille. No, en hirveästi yllättynyt kun ilmoitus tuli tähän kolmanneksi
laittamaani vaihtoehtoon. Luulisi että ratatreeneissäkin saa treenata itselle
tuntemattomia kylttejä vähän enemmän.
Tokokursseissa olikin sitten hieman huonompi valikoima.
Ylempien luokkien kursseja ei ollut oikeastaan kuin pari, yksi voittajaluokan
kurssi ja yksi yleisesti ”ylempien luokkien” kurssi. Laitoin hakemukset
menemään heti elokuun alussa kun ne tulivat etten vaan unohtaisi. Tällöin hain
ensisijaisesti voittajakurssille ja seuraavaksi tälle toiselle kurssille. No,
sitten käytiin siellä voittajaluokan tokokokeessa saaden sen ykköstuloksen.
Tällöin aloin miettiä, että kannattaako minun sittenkään hakea siihen
voittajaluokan kurssille, kun näköjään meidän taso on nyt jo riittävä
ykköstulokseen. Ja toisekseen, meillä on kumminkin tavoitteena se TK3 tässä
syksyllä, eli jos se saadaan heti alkusyksystä (jos arpaonni suosii ja tähdet
on oikeassa asennossa meille) kuten suunnitelmissa on (koska TK3 on tämän
vuoden tavoite ja Lunalla melko varmasti ajoittuu juoksut loppuvuodelle). Mitä
minä sitten teen enää voittajaluokan kurssilla?
Joten laitoin uuden hakemuksen niin että ensimmäisenä
vaihtoehtona olisikin se perus ylempien luokkien kurssi ja laitoin tämän
voittajan vasta varalle. No, kuten rallyssa muilla ylempien luokkien hakijoilla
oli paremmin tunteja kasassa tai sitten olivat kaikki kouluttajia jotka pääsee
ensisijaisesti kurssille, mutta meillä tuli ilmoitus pääsystä tähän
voittajakurssille.
Meillä on nyt tulevana viikonloppuna seuraavat tokokokeet,
katsotaan miten sujuu oman seuran kentällä. Jos kaikki menee hyvin ja saamme
toisen ykköstuloksen, niin ilmoitan että emme tule sille voittajaluokan
kurssille ja paikan voi antaa seuraavalle (luulisi jonossa olevan joku joka
sitten tarvitsee kurssia enemmän kuin me). Jos taas koe menee aivan penkin
alle, niin ehkä lisäkurssi ei ole pahitteeksi.
Harmittaa kyllä hieman, jos perun kurssin, niin olemme taas
koko syksyn ilman ohjattua treeniä. Hain kyllä myös kerran kuukaudessa
pidettävään Maarit Hellmanin valmennukseen, mutta kun ei siihenkään oteta kuin
muutama koira niin mukaanpääsyprosentti on meillä aika pieni.
Meillä olisi myös ollut mahdollisuus hakea HSKH:n
haastajatehoryhmään, johon haettiin lisää koirakoita, joilla on VOI- tai
EVL-kisaoikeus. Siinä vaan oli sitten oli muutamiakin asioita mitkä jäi
epäilyttämään, niin jätin hakematta. Isoin syy oli se että kyseessä olisi
omatoimiryhmä. Koin että me ehkä tarvitsisimme ohjattua treeniä siirryttäessä
EVL:ään, koska eihän minulla ole aikaisempaa kokemusta kyseisestä luokasta ja
sen tuomista ongelmista.
Toinen oli vaatimus oli
arvokisaedustus. Meillähän Lunan kanssa on tavoitteena nykyään se TVA, mutta
olen ajatellut että emme lähtisi mihinkään SM-kisoihin, kun aika varmasti
cockeri ei kuitenkaan pärjää sillä tasolla sitten paimenia vastaan. Tietysti
mielessä kävi että jos ryhmä on täynnä paimenia, voihan se olla ettei meidän
tarvitsisi edes mennä edustajaan jos joukkue täyttyy paimenista. Ja jos nyt
niin ei olisi käynyt, ei se maata olisi kaatanut jos sitten Lunan kanssa
olisimme sitten SM-joukkueeseen joutuneet.
Kolmas ongelma oli treeniaika. Perjantai-ilta 18-20(/21).
Meilläkin aika usein viikonloppuisin on ohjelmaa, niin lähtö menisi sitten aina
yömyöhäiseksi. Ja treenit olisi joka perjantai ensivuoden elokuulle asti. Ei se
haittaisi jos olisi ollut kerran tai kaksi kuussa, mutta tuossa olisin ollut
oikeasti kiinni koko vuoden.
Olisi siellä ollut tietysti etujakin säännöllisen treenin
lisäksi, mm. vapaatreenikortin saisi edullisempaan hintaan. Tämä oli syy miksi
pohdin aika pitkään että hakisinko kumminkin. Koen että minun melkein täytyy
ostaa ensi talveksi tuo vapaatreenikortti jotta pääsemme Lunan kanssa
treenaamaan sisälle talvella. Voi muuten meidän EVL-depyytti siirtyä jonnekin
kauas tulevaisuuteen. Plus olisimme
olleet etusijalla ulkopuolisten pitämiin koulutuksiin.
Mutta jätin nyt siis hakematta kumminkin, koin että ohjaajan
puuttuminen ja treeniaika nyt painoivat kupissa enemmän. Pidetään peukkuja että
pääsisimme edes siihen Hellmannin valmennukseen vaikka todennäköisyys onkin
pieni.
Meillä on PK-kentällä tällaiset tikkaat, joiden idean Luna hiffasi hyvin parin harjoittelun jälkeen.
Elokuun kisojen jälkeen emme ole ihan hirveästi tehneet
mitään. Hieman omia treenejä (piti käydä Ojangossa treenaamassa tokoa
viikoloppua varten, jotta Luna muistaa että siellä tehdään muutakin kuin
rallya) ja kävimme me mätsärissäkin kääntymässä (molemmille tytöille punainen
nauha, mutta siitä pidemmälle ei sijoituttu). Hieman kyllä mätsärissä ihmetytti kuinka kaikille lapsille ei selvästikään ole opetettu että pitää kysyä jos haluaa silittää vierasta koiraa. Järjestäjänä oli Koirakoulu Visio sekä joku ala-asteluokka, minkä takia siellä sitten lapsia riitti. Ensimmäiset kolme tyttöä kysyi nätisti Lunan kohdalla että saako sitä silittää. No, neitihän ei hirveästi välitä, mutta namien avulla tytöt saivat pikkuisen rapsutella. Mutta kentän laidalla odotellessa minulla oli Lara kopassa ja Luna hihnassa ja yllättäen pari tyttöä juoksi suoraan Laran luokse (pikkuneidillä oli siis kattoikkuna auki ja se kurssi sieltä) silittämään. Minä olin niin pöllästynyt että en osannut kuin tuijottaa suu auki, siitä ne sitten juoksivat Lunan luokse. Onni onnettomuudessa että edelliset lapset oli antanut Lunalle nameja, koska neiti selvästi luuli että myös nämä oli tulossa hälle herkkuja syöttämään eikä sen takia pörissyt (Lunahan ei myöskään pidä kun lapset juoksevat suoraan iholle). Siitä tytöt sitten taas jatkoivat juoksua seuraavan koiran luokse. Mielessäni ajattelin että onneksi Lara oli kopassa eikä Luna, koska sitten olisi voinut käydä huonosti.
Lara odotteli vuoroaan mätsäriin |
Sain Lunalle vihdoin ja viimein hankittua jo kauan haluamani Kana Collectionin tartten tilaa – talutinputken. Tosin jouduin sitä hieman tuunaamaan, koska putki on suunniteltu isommalle hihnalle kuin tuolle Lunan 1cm levyiselle nahkaremmille. Lunahan ei tykkää vieraista koirista ihollaan ja meidän alueella on muutamakin ulkoiluttaja jotka ei tätä ymmärrä ja joudun vetämään Lunan seläntaakse. Tähän mennessä siitä nyt ei ihan hirveetä apua ole ollut, mätsärissä ostos pääsi kokeiluun ja silti muutamakin koira oli tulossa haistelemaan. Yhdelle samojedille Luna ärähtikin kun koira pongahti siihen parin kymmenen sentin päähän, mutta omistaja tajusi vetäistä koiransa pois ja pahoitella. Mielessä kävi että ainakin tuo keltainenputki tekee sen, että vieraan koiran omistaja tajuaa että vika on nyt siellä puolella hihnaa, kun meillä on varoitus näkyvillä.
Laitoin liimattavaa tarranauhaa erittäin ohuen siivun reunoille, nyt pysyy putki suorassa kapeassakin hihnassa. |
Seuraava päivitys tulee todennäköisesti olemaan meidän
seuraavasta tokokokeesta, pitäkää peukkuja että uutiset on hyviä. :’D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)