Pitkästä aikaa kisakentillä

Koronarajoitusten hieman höllentyessä, meidän seura sai järjestettyä pitkästä aikaa rally-tokokilpailut. Meillä piti olla ensimmäiset kilpailut jo 15.5. mutta rajoitukset eivät vielä tällöin höllentyneen tarpeeksi, joten ne kilpailut peruttiin. Nämä sitten järjestettiin niin että voittajaluokka oli lauantaina ja mestariluokka sunnuntaina, molemmissa oli 15 koirakkoa. Ja nämä 15 kisaajaakin oli vielä ajoitettu niin että 5 meni paikalle klo 17, seuraavat viisi kello 18 ja loput viisi kello 19. Edellisistä ryhmistä paikalle jäi vain ne koirat, jotka sillä hetkellä olivat sijoittumassa 3 parhaan joukkoon tai oli tuomarinpalkintoehdokkaana.

Mehän olimme Lunan kanssa kisanneet viimeksi marraskuussa, joten tässä oli kerennyt olla taas mukava puolen vuoden tauko. Jännitystä lisäsi tietysti myös se, että meiltähän puuttuu vain yksi 95+p tulos valionarvoon. Kisojen ollessa sunnuntaina, niin minä aloitin jännittämisen jo keskiviikkona. :’D

Ainakin meidän seuralla on koronan myötä tullut ”tavaksi”, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, kun kahdessa kisassa on nyt näin tehty, mutta kisarata tulee näkyviin Facebookin tapahtumaan tuntia-kahta ennen ensimmäisen ryhmän aloitusta. En tiedä onko tämä sinällään hyvä vai huono juttu, koska jos rata näyttää hirveän vaikealta, kerkeää sitä kiroamaan pidempään. Tai kerkeisihän joku sitä sitten treenaamaankin, mutta en nyt tiedä kuinka moni oikeasti jaksaa lähteä rakentamaan rataa vielä kisapäivänä tai kuinka moni siitä oikeasti enää hyötyisi.

Olimme Lunan kanssa sunnuntain viimeisessä ryhmässä. Ensin ajattelin, että pahus, joudumme odottelemaan (lue: minä jännittämään) pidempään. Mutta sitten mietin, että jos meillä kumminkin menee hyvin, niin viimeisessä ryhmässä ei tarvitse sitten odotella niin pitkään.

Tutkiessani rataa kotona, totesin että se ei ole meille se helpoin. Ensisilmäyksellä se näytti melko sekavalta, mutta kun sitä lähti käymään kyltti kyltiltä läpi, niin kyllä se siitä selkiytyi. Siellä oli aika paljon oikealla puolella pysäyttäviä liikkeitä, mitkä tiesin olevan Lunalle ne hankalimmat, mutta en siltikään pitänyt rataa mitenkään mahdottoman vaikeana. Totesin kyllä itsekseni, että melko varmasti emme hae meidän viimeistä valiotulosta tästä kisasta.

Olimme oman ryhmämme toisena vuorossa, mikä minusta oli ihan hyvä suoritusvuoro. Kerkeää hetken lämmittelemään ja kertaamaan, mutta ei tarvitse pitkään odotella. Odotusalueella Lunaa alkoi hirveästi kutittamaan jokin. Vähän väliä neiti ravisteli korvia tai istahti maahan rapsuttamaan. Yritin siinä vuoroa odotellessa tutkailla mikä kutituksen aiheuttaa mutta en mitään löytänyt. Voin vaan toivoa, että kutitus ei iske radalla.

Siinä mielessä lähdin radalle ihan hyvillä mielin, kun meillä on viimeiset kolme ohjattua treenikertaa mennyt todella hyvin. Luna on keskittynyt ja kuunnellut ja jaksanut pitkiäkin pätkiä palkatta ja ilman ylimääräistä ääntelyä.

Ensimmäiset kyltit olivat helppoja, koiralle ehkä enemmän pientä erottelua. Putken jälkeen lähdettiin spiraaliin, jossa jännitystä toi merkkitötsät, jotka tällä kertaa olivat tasapainotyynyjä. Lunahan rakastaa tasapainoilua, joten pieni pelko oli, että neiti ne nähdessään juokseekin niiden päälle. Vedin varuilta kierrokset hieman tavallista kauempaa, mutta ei Luna onneksi näyttänyt edes vilkaisevan tyynyjä.

Siitä puolenvaihdolla oikealle puolelle ja ensimmäinen hieman epävarmempi kyltti. Tässä ongelmia oli ensimmäisessä istumisessa. Luna ei nimittäin meinannut oikein millään istahtaa. Mutta ei se onneksi tehnyt mitään muutakaan, joten kun lopulta sain neidin takamuksen maahan kolmannen käskyn jälkeen, jatkoimme vaan suoraan matkaa. Seisominen, seuraava istuminen ja maahanmeno olivat ihan ok. Jatkoimme käännöksen kautta peruutukseen oikealla puolella, mikä oli seuraava hieman jännittävä kyltti. Itse peruutus sujui minusta todella hyvin, mutta tästä kyltistä tuli -3 TVÄ (epätarkasti suoritettu tehtävä). En oikein ole varma mistä pistevähennys tuli.

Seuraavan kiepin jälkeen sitten iski kutkutus, mutta Luna onneksi vain päätyi ravistelemaan, joten matka pääsi jatkumaan. Sitten tehtävänä oli istu, käännös oikealle istu. Ensimmäinen istuminen oli hyvä, mutta en tiedä jäikö peruuttaminen jotenkin päälle, koska sitten kääntyessä Luna lähtikin aivan liikaa taaksepäin. Sitä korjatessa sitten neidin rintamasuunta lopulta kääntyi, joten jouduin uusimaan kyltin (-3 uusi). Toisella yrittämällä Luna sitten teki ensimmäisen istumisen aivan liian kauaksi minusta. Mietin sitä siinä sen sekunnin, kunnes totesin että minun on turha yrittää liikettä uudelleen kun neidillä menee vaan hermot. Onneksi, kääntyessä Luna tiivisti todella hyvin ja lopun istuminen oli aivan oikeassa kohdassa. Siitä eteenpäin taas ei ollut ongelmia, oli 350 käännös vasemmalle, oli liikkeestä istuminen mikä sujui nätisti (tässä tosin oli tehty varmaan agikoiria ajatellen kiusaa, kun koira jätettiin istumaan esteiden eteen ja kutsuttiin sitten luokse). Esteiden jälkeen oli taas pientä ravistelua. Sitten oli 270 käännös vasemmalle. Tässä Lunalla huomio herpaantui hetkeksi ja olimme aivan liian lähellä kylttiä kun sain neidin kontaktin takaisin. Onneksi Lunan vasemmat käännökset ovat todella tiukkoja ja sain neidin käännettyä varmaan millien päästä kylttiä. Ajattelin ensin että meillä tuli jotain virhettä kyltillä, kun kuulin tuomarin kommentoivan, mutta tuloslapussa olikin kyltin kohdalla ”Magee!” kommentti.

Loppurata (houkutus ja hitaasti kävely) meni ongelmitta.

Radalta poistuttaessa fiilis oli ihan hyvä, tiesin että siellä oli meillä tullut virheitä joten en uskonut meidän saavan sitä viimeistä valiotulosta, mutta uskoin meillä muuten menneen ihan hyvin. Oma pistearvio olisi ollut siellä 88-92 paikkeilla.

Kävimme systerin kanssa pienen kävelylenkin siinä viimeisten koirakoiden suorittaessa ja tullessamme takaisin oli meidän pisteet ilmestyneet tulospaperiin. 94p! Täytyy sanoa, että vaikka pisteethän on aivan huippuhyvät, niin ensimmäisenä mielessä oli että voi p*rkele. Lunan valioituminen jäi yhdestä pirun pisteestä kiinni.

No, ei siinä mitään voinut. Tulospaperi näytti että meiltä tosissaan lähti 2x-3 pistettä, mikä sinällään oli onni ettei ollut yhtään -1 pisteen virhettä, koska se olisi ärsyttänyt vielä enemmän. Tällä suorituksella sijoituttiin kolmansiksi.

Lunalla piti aloittaa jälleen puolivuosittainen Cartrophen-kuuri, joten seuraavat kisat meillä onkin sitten vasta heinäkuussa, jos vaan päästään mukaan. Toivotaan sieltä sitä viimeistä valiotulosta.

 

Mejä-treeneissä

Näin Facebookin seinältä ilmoituksen mejä-treeneistä, jotka olivat siis valmisjälkiä. Jos tätä nyt lukee joku mejästä tietämätön, niin yleensä mejässä tehdään jälki edellisenä päivänä ja seuraavana päivänä ajetaan se koiran kanssa. Tämä on syy miksi en ole innostunut (vielä) mejä-kokeista, kun harvoin pystyn varaamaan kahta päivää kokeelle. Varsinkin kun koepaikalle on usein matkaa. Joten silloin tällöin on ihan virallisia valmisjälkikokeita, joissa jäljet on vedetty valmiiksi toisten toimesta. Hintaa näillä on kyllä paljon enemmän.

Mutta nyt oli siis mahdollisuus valmisjälkitreeniin Iitissä. Järjestäjänä Metsäkulman eläinpalvelut. Sain Lunalle viimeisen vapaan paikan lauantaille klo 13. Halusin tehdä lähes koemaisen avo-jäljen, koska olimme kumminkin jonkun verran harjoitelleet mejää. Mutta jäljet ovat olleet aina lähes poikkeuksetta minun tekemiäni ja Luna tuppaa helposti lähteä seuraamaan minun hajujälkeä ennemmin kuin sitä verijälkeä. Joten oli kiva päästä oikeasti toisen tekemälle jäljelle.

Tietysti edelliset mejäilyt meillä on ollut viime vuoden kesällä, joten ehkä tietysti olisi ollut Lunalle reilumpaa ottaa alkuun lyhyempi jälki, mutta ihan heti ei toista tällaista tilaisuutta tule.

Kävimme ensin  testaamassa laukauksen siedon. Eli sidoin Lunan puuhun ja siirryin itse kauemmaksi. En uskonut tässä olevan ongelmaa, eikä sitten ollutkaan. Luna istui kun tatti paikoillaan eikä hätkähtänytkään laukausta. Tästä siirryimme sitten jäljelle.

Näytin Lunalle jäljen alun ja hieman kannustin ensimmäisillä metreillä, kunnes neiti lähti itsenäisesti etenemään. Pääsimmekin varmaan ensimmäiset pari sataa metriä hyvin maavainulla, kunnes jälki hukattiin. Nenänsä perässä neiti kyllä kulki koko ajan, mutta suunta olikin kohti supiloukkua. Oliko siellä sitten paremmat hajut.

Palautin Lunan takaisin jäljelle ja matka jatkui. Seuraavaksi neiti siirtyikin ilmavainuun ja aloimme koukerrella jäljen kummallakin puolen aika laajojakin kierroksia. Palauduimme kyllä aina takaisin jäljelle, joko hieman edemmäs tai sitten samaan kohtaan mistä lähdimme kaarrokseen. Perässä tullut kouluttajaopaskin totesi, että hienosti se osaa pääasiassa itse tulla takaisin jäljelle, josta hetki jatkettaan maavainun kanssa eteenpäin. Molempien makuiden yli vaan käveltiin, joten niitä on selvästi treenattava. Kouluttajaoppaan ohjeilla palautin neidin takaisin makuualueelle, jotta sitä hetki haisteltiin ja sitten jatkettiin matkaa.

Löytyi matkalla pari ojaakin joissa Luna pulikoi. Toisen ojan yli meni jälki, mutta Luna sitten päätti pistäytyä vilvoittelemassa. Toinen oli sitten muutaman metrin jäljen sivussa jossa neiti päätti käydä kääntymässä. Molemmista ojista kyllä matka jatkui ihan suullisella käskyllä.

Tässä vaiheessa alkoi selvästi Lunalta hieman luotto loppua, kun se monta kertaa kääntyi katsomaan minua. Toinen oire tästä oli ruohon syöminen. Jatkoi kyllä jäljellä, kun vaan totesin ”jälki tai missä jälki”. Ihan näin pitkiä jälkiä ei Lunan kanssa olla tehty, on tainnut ne omat jäljet olla sellaisia noin 500 metrin mittaisia. 

Viimeinen kolmannes sujui taas vahvasti maavainulla. Ainakin siihen asti, kun jaloissa olevat oksat solmivat snaapelin takajalat yhteen. Kun risut saatiin pois, jatkui matka taas vauhdikkaammin.

Lopulta päästiin maaliin. Lopusta löytynyt koipi oli alkuun tarkasti haisteltava, mutta lopulta Luna heittäytyi siihen makaamaan ja nakertamaan palkintoa.

Eli ei nyt olla ainakaan ihan koevalmiita, mutta päästiin me kumminkin sinne maaliin asti. Et ei tuo Luna ihan toivoton tapaus ainakaan ole. Itse totesin, että ensi kerralla hankin sellaisen pyören kumisen liinan. Tämä minun grippiliina jäi joka samperin oksaan kiinni. Se hieman haittasi menoa, kun tietysti Lunan matka tyssäsi siihen jos en saanut hihnaa irroitettua heti.

Keväistä vaunuilua

Lunan vatsataudista on nyt melkein kuukausi ja neiti on juuri palaamassa omaan ruokaansa. Syötin Lunalle reilu pari viikkoa pelkkää RC:n Gastrointestinalia ennen kuin lähdettiin hiljalleen taas vaihtamaan takaisin tuttuun nappulaan.

Normaalisti saatu tylosiinikuuri on ollut kuin tulppa takamukseen, eli vatsa on taianomaisesti tullut kuntoon heti ensimmäisen tabletin jälkeen. Nyt sitä syötiin koko viiden päivä kuuri, ennen kuin selkeästi tilanne helpotti. Verta tuli myös satunnaisesti vielä muutama päivä antibiootin loppumisen jälkeen. Todettiin, että se suoli on varmaankin ollut niin ärtynyt, että se sitten pienestäkin ärsykkeestä vielä lähtee vuotamaan. Jonka takia sitten päädyin syöttämään Gastron ruokaa vielä hieman pidempään.

Mutta tosissaan nyt voidaan sanoa että ollaan päästy normaaliin. Normaalin ruoan joukossa on enää yksittäisiä Gastron nappuloita ja vatsa toimii normaalisti. Tai ainakin Lunamaisen normaalisti, mikään rautavatsahan tämä punainen ei ole koskaan ollut.

Vahdin vaan jos jotain jäisi minullekin.

Muuten olemme eläneet aika rauhallista elämää. Vaunulla on käyty nyt parina viikonloppuna kun on ollut paremmat säät ja koirat ovat saaneet nauttia metsäelämästä. Pystytin vaunun pihalle taas aidan, jotta tytöt saavat olla vapaana pihalla eivätkä jää hihnoista kiinni koko aikaa jokaiseen tuolinkulmaan. Ensimmäisenä viikonloppuna tietysti taas haukuttiin kaikki pihanohi menevät, toisella kerralla ei enää jaksettu isommin kiinnittää huomiota, vaikka osa tulikin siihen aidan reunalle juttelemaan.

Pari kertaa olemme käyneet treenaamassa. Tuossa omalla kentällä sain tosin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen naishenkilön (ikää arviolta 40?)  marmattamaan. Pitäisi kuulemma olla kaupungin lupa että typötyhjällä kentällä saa olla koiran kanssa. Koska se on kuulemma lasten leikkikenttä. Virallisestihan leikkikenttä on aidattu alue siinä vieressä (ja siellä on ihan koirakieltokyltit), tuo hiekkakenttä on pallokenttä. Yritin siinä naiselle todeta, että jos siihen on lapsia tulossa pelaamaan niin kyllä minä siirryn. Sitä paitsi muilla kentillä saa treenata, yhdellä olen jopa nähnyt kyltin jossa vaan muistutetaan siivoamaan koiran jätökset. Varmistin asian sitten vielä kaupungilta, että saako kentällä treenata ja sieltä tuli vastaus jossa todettiin ettei tyhjällä kentällä treenaamiselle ole mitään estettä.

Kävimme myös rallitassun hallilla treenailemassa S:n ja Bemmin kanssa. Halli on sen verran iso, että systeri katsoi S:n ja Bemmin kanssa agilityä puolikkaalla hallilla ja minä treenasin rallya sitten tyttöjen kanssa toisella puolikkaalla.

Aamulenkillä löytyi aarre. Se vain painoi niin paljon, ettei Luna jaksanut sitä
yksin kantaa.

Pentupuolella on edelleen hiljaista. Yksi ilmoitettu pentue oli jälleen hyvän kuuloinen, mutta ottaessani kasvattajaan yhteyttä kuulin, että jonossa oli jo kuusi varmaa nartunodottajaa (sukulaisia ja tuttuja) ja tähän vielä mahdollisesti aikaisemmin yhteydessä olleet ihmiset. Joten todennäköisyydet sieltä pennun saamiseen on varmaan alle promillen luokkaa.

Löysin sitten vielä uuden kasvattajan, jolla on suunnitelmissa pentue, joka täyttää hyvin vaatimuslistani. Katsotaan mihin tämä sitten etenee.

Ps. Lunan juoksut alkoivat viimein! Kohta kyllä jo tuossa pari viikkoa sitten kun eipä tänne ole tullut postailtua. Juoksujahan odotettiin sinne tammikuulle ja ne alkoivat huhtikuun puolenvälin jälkeen. Melkein jo odotin, että käy kuten viimevuonna, eli Luna pihtaa siihen asti kun kisat saavat taas alkaa.

Ei kevättä ilman vatsatautia

Vahvasti näyttää siltä että koko keväänä emme pääse ohjattuihin treeneihin. Pidetään peukkuja kesän treenien alkamisesta.

Meillä on myös perinteisesti vietetty vatsatautikevättä. Hieman yllättäen, Lara aloitti tällä kertaa. Yleensä tämän on yksinoikeudella Lunan hommaa. Eli tuossa muutama viikko takaperin Laralla oli vatsa kuralla. Tukihoidosta huolimatta (Inupekt tupla-annoksella, Dia-Tab, ruokana riisi-sei-seos) kakka ei vaan ottanut kiinteytyäkseen. Pikku-bc muuten voi hyvin, söi hyvällä ruokahalulla (ei tosin arvostanut riisiä, yritti onkia pelkät seit) ja jaksoi liikkua. Ongelmaksi hänellä tosin tuli jatkuva takamuksen peseminen ulkoilujen jälkeen, kun tietysti sitten housukarvat oli siinä itsessään. Vaikka kuinka yritti pestä vain karvoja, niin silti iho alkoi ärtymään ja oli välillä todella punainen. Neidillä oli myös vaikeuksia istua. Joten lääkäriinhän sitä lopulta tie vei. Ja sieltä sitten tylosiinikuurin kanssa poistuttiin. Jälleen kerran tylosiini näytti voimansa, kun ensimmäisen tabletin jälkeen ripuli loppui kuin seinään.

Pari viikkoa saimme viettää ripulivapaata, kun sitten Luna päätti aloittaa vuorostaan. Alkuun ajattelimme, että punaisen neidin vatsa reagoi stressiin, kun Luna vietti lauantaina kuutisen tuntia oikeasti yksikseen. Lunallahan on aina ollut ongelmia yksinolon kanssa. Saimme sen siihen opetettua vanhassa asunnossa lopulta, sitten muutimme tähän neljä vuotta sitten ja taas jouduimme totuttelemaan yksinoloon. Sitten tuli Lara, jonka jälkeen Luna ei kovin usein ole oikeasti yksin. Satunnaisia lyhyitä yksinoloja tuli treenien pyöriessä, kun systeri lähti Laran kanssa treeneihin, saattoi Luna olla tunnin kaksi yksikseen ennen kuin itse tulin iltavuorosta töistä. Joten niitä yksinoloja ei oikeasti ole kovin usein. Ainoastaan kun systeri satunnaisesti lähtee Laran, E:n ja Vanillan & Dalian kanssa lenkille.

Luna oli saanut maanantaista alkaen Zylkeneä ja suihkutin huoneeseen vielä PetRemedyä ennen töihin lähtöä, mutta kamera ilmoitteli siihen tahtiin liikkeestä ja ääntelystä, että totesin etteivät rauhoitteet olleet auttaneet ollenkaan. Olin jättänyt vielä radiokin päälle.

Mutta tosissaan, ajateltiin että lauantai-illan pieni löysävatsaisuus johtui tuosta yksinolon stressistä. Annoin varuilta Inupektiä. Sunnuntaina vatsa on lenkeillä löysä, mutta neiti hyvin pidätti aina seuraavaan lenkkiin asti. Sitten sunnuntai-maanantai yönä jouduin juoksemaan muutamaan kertaan ulkona Lunan kanssa. Taas, Luna pärjäsi päivän ihan hyvin ilman jatkuvaa ulkona ramppausta. Kotona vaihdoin Inupektin Kaopektiin, mutta tilanne ei parantunut ollenkaan. Maanantai-tiistai yö meni taas ulkona juostessa melkein 2-3 tunnin välein. Mutta taas tiistaipäivällä Luna pärjäsi ihan hyvin 5 tuntia sisällä (olin jättänyt varuilta paperit lattialle). Tosin kun tulin kotiin niin neiti pomppi ulko-ovea vasten, eli kiire ulos oli kova.

Mietin jo tiistai-iltana, että pitää varata Lunalle lääkäriaika, mutta missään lähilääkäreissä ei näyttänyt olevan vapaita aikoja sellaiseen aikaan, että saisin neidin sinne kuljettettua. Tiistai-keskiviikko yö vietettiin taas ulkona juosten. Aloin keskiviikkoaamuyöstä jo ihmetellä, kun Luna yritti ulkona kakata, mutta en nähnyt mitään tulevan ulos. Eikä maassakaan pimeässä näkynyt mitään. Myöhemmin aamulla kun oli valoisempaa, totesin ulkona, että ei ihme ettei yöllä näkynyt kuin pelkkää nestettä tulee pihalle. Ja se oli muuttunut punertavaksi.

Aloin tässä vaiheessa etsiä uudelleen sitä eläinlääkäri aikaa, vain todetakseni että aamuaikoja ei löytynyt oikeastaan mistään mistä katsoin. Ja sentään yritin tutkia Kerava-Mäntsälä-Nurmijärvi-Helsinki-akselilta. Systerillä oli pitkä päivä töissä ja itselläkin oli 11-19 vuoro. Joten selvittelin voisiko äiti viedä Lunan lääkärille päivällä, jos jättäisin oman autoni hänelle. Mutta äidilläkin oli kokous pidettävänä 13-16 välillä, kun Keravalla oli ensimmäinen vapaa aika klo 14.

Varasin sitten lopulta ajan Malmille klo 17. Siinä aamutoimia tehdessä totesin, että Lunalla oli selvästi huono olo, koska se ei tullut aamuruoalle mökistään. Myöskään kun tein omaa aamupalaa, minulla ei ollut totuttuun tapaan jaloissa pyörivää ja häsläävää spanielia. Kävin antamassa neidille hieman ruokaa mökkiinsä, mutta ei se niihin koskenut. Tämän takia sitten se tietysti oksenteli muutaman kerran vaahtoa (tyhjää vatsaa). Pienen pienen palan juustoa Luna lopulta suostui syömään. Pohdin siinä että lähdenkö hakemaan Nutri-Plussaa apteekista, kun se vaan aukeaa. Kun aloin syömään omaa leipää, ilmestyi Luna mökistään. En tiedä oliko rutiini vaan niin vahva, koska siinä se istui edessäni kerjäten, mutta siitä huolimatta kun tarjosin leivän palaa, tippui se neidin suusta sohvalle. Ihan pari pientä palaa lopulta meni alas asti.

Juostiin taas tässä välissä ulkona, jolloin uloste oli jo ihan pelkkää veristä nestettä. Siinä kello kahdeksan maissa mietin, että varattuun eläinlääkäri aikaan on ehkä turhan pitkä aika kun tilanne on tämä. Mentiin takaisin sisälle ja Luna kävi juomassa. Mielessäni ajattelin, että hyvä että neiti sentään juo niin ei varmastikaan kuivu. Menikö siitä puoltakaan tuntia, kun vesi lensi kaaressa suoraan olkkarin matolle. Mukana tietysti ne kaikki pienet ruokapalat mitä olin saanut neidin syömään. No, aloin sitä vesioksennusta siivoamaan. Luna meni eteiseen ja tuli sieltä piakkoin pois. Kun kävin heittämässä oksennuspyyhettä pesuun, näin eteisen lattialla kunnon verilammikon. Aloin sitä siivoamaan, niin kuulin, että Luna oksensi taas olkkarissa. Heitettyäni verisen pyyhkeen (koska yksinkertaisesti talouspaperi oli loppu enkä viitsinyt nenäliinoilla siivoamaan), kylppäriin menin sitten taas siivoamaan oksennuksia. Luna kävi sillä välin juomassa, meni mökkiinsä ja oksensi taas vedet sinne mökkiin.

Tässä vaiheessa totesin, että nyt me lähdetään sinne lääkäriin. Olin Tammistoon soittanut jo aamulla ja sovittu, että jos en saa aikaa minnekään ja tilanne näyttää siltä, niin lähdemme sinne päivystykseen (koska aikoja ei ollut heilläkään). Joten eikun Luna kainaloon ja lähdettiin ajamaan kohti Tammiston Evidensiaa.

Siellä sitten ilmoittauduttiin infossa. Ilmoittautumisen jälkeen meidät lähetettiin autoon odottelemaan. Sanottiin että siinä on muutamia tullut ennen meitä, joten voi hetki mennä että hoitaja soittaa. No, emme varmaan kerenneet autossa olla varttiakaan kun puhelu tuli. Selitettyäni tilanteen, he päättivät että Luna tulee nesteytykseen heti. He ottavat verikokeet ja sitten katsotaan mitä tehdään. Tämä oli kymmenen maissa. Ilmoitin töihin että tuli paikalle heti kun tiedän miten tästä jatketaan, jääkö Luna sisälle vai saanko sen mukaan, jolloin se menee äidille hoitoon. No, pari tuntia sain odottaa lääkärin soittoa, joka sitten päätti soittaa tietysti juuri silloin kun olin päättänyt lähteä käymään kotona siivoamassa se veriset&oksennuksen täyteiset pyyhkeet pesuhuoneen lämmitetyltä lattialta. E. joka oli töissä samaisessa paikassa, oli huomannut meidän olevan siellä ja kävi katsomassa Lunaa töittensä välissä. Sieltä tuli kommenttia että ei ole yhtään Lunamainen, kun se ei heiluttanut häntää eikä edes murissut hänelle. Totesin, että se voi kyllä johtua myös siitä että se ei tykkää eläinlääkäriasemista ollenkaan ja on yleensä ”mallioppilas” koska ei uskalla tehdä mitään.

Verikokeissa ei näkynyt mitään hälyttävää. Luna ei ollut mitenkään merkittävästi kuivunut (tähän totesinkin, että se on kyllä juonut koko ajan hyvin Nutrisalilla höystettyä vettä, joten olisin ehkä hieman ihmetellyt jos se olisi ollut todella kuiva). Mutta koska veriripuli saattaa mennä nopeastikin huonommaksi (minusta jo aamulla mentiin nopeasti huonompaan), he päättivät pitää neidin tipassa ainakin neljään asti ja aloittaisivat antibiootti hoidon. Jos tilanne olisi parempi ja ulostamistiheys pienentynyt, voisi Lunan hakea neljältä. Jos ei, niin sitten he pitäisivät spanielin pidempään.

Päädyttiin siihen, että he soittaisivat jos Luna jäisi pidemmäksi aikaa, ja jos puhelua ei kuulu, voisin noutaa sen neljältä. Joten minä menin töihin muutamaksi tunniksi. Sain valokuvan kolmen jälkeen, että Luna oli selvästi piristynyt. Herkut maistuivat, häntäkin heilui ja ääntä löytyi.

Ja sitä ääntähän löytyi, kun varttia yli neljä pääsin Evidensian aulaan, kuului Lunan ulvonta hyvin aulaan asti. Hetki jouduttiin odottelemaan vakuutusyhtiön päätöstä, jonka jälkeen pääsin maksamaan ja erittäin pirteä Luna tuotiin, joka oli aivan valmista lähtemään mahdollisimman kauas ko. paikasta.

Saimme antibiootit kotiin. Yleensä tylosiini on auttanut Lunalla todella nopeasti, nytkin vahvasti näytti siltä että apu on hyvä. Eläinlääkäriltä päästyämme Luna kakkasi ensimmäisen kerran vasta illalla, tosin se oli edelleen löysää ja veristä. Ruoka maistui normaaliin, erittäin ahneeseen tapaan. Yö saatiin pitkästä aikaa nukkua hyvin ilman ulkona juoksemista. Torstaina uloste oli jo menettänyt punaisuutensa, mutta edelleen on ollut löysää. Ja illalla Luna kertaalleen pyysi takaisin ulos vaikka oli juuri tullut sieltä. Eli tällä kertaa tuo antibiootti ei ole auttanut niin nopeasti kuin aikaisemmin. Toivotaan, että se lähtee puremaan, koska tässä on nyt tietysti viikonloppu tulossa. Viettäisin sen mieluiten jossain muualla kuin palaamalla päivystykseen.

Sydämen uusintaultra

Kun ei ole muutakaan tekemistä, niin käydään nyt sitten tarkastuksissa.

Lunalla todettiin sivuääni sydämessä vatsataudin yhteydessä 2018, jolloin todettiin että se todennäköisesti johtuu suolistotulehduksesta. Siitä vuosi eteenpäin, sivuääni kuului edelleen. Joten lähetin systerin sitten Lunan kanssa sydänultraan, koska kuukauden ainoa vapaa aika oli keskellä omaa työpäivää.

Tällöin neidillä todettiin pieni aorttaläppävuoto. Lääkärin mukaan vuoto ei häiritsisi mitenkään, mutta jos oli jalostussuunnitelmia, suositeltiin uusintatutkimusta noin vuoden päästä. No, Lunallahan ei ole edelleenkään niitä jalostussuunnitelmia, joten se siitä.

Viime vuoden lopulla Luna käytettiin sydämen auskultaatiossa, jossa sivuäänen ”voimakkuudeksi” todettiin 2. Nämä sivuäänen numerot tuppaavat muuttumaan hieman kuuntelevan lääkärin mukaan, tottuneempi lääkäri kuulee äänen nopeammin ja helpommin, kun taas ei niin rutinoitunut saattaa joutua etsimään ääntä. Mutta hieman alkoi mietityttämään, kun viime vuonna Lunaa tuli juoksutettua lääkärillä useaan otteeseen ja parikin lääkäriä joutui ääntä etsiskelemään, olin olettanut sivuäänen asteeksi korkeintaan sen ykkösen.

Ultran jälkeen lähdettiin kohti Inkoota ja vaunua.

Tähän syssyyn tuli vielä cockereiden fb-ryhmässä esille useampia sydänsairaita tapauksia lyhyen ajan sisään. Joten juttelin sitten joulukuussa Lunan Cartrophen-pistoksia uusiessa sydämeen erikoistuvan lääkärin kanssa, että kannattaako meidän lähteä uudelleen ultraan. Hän oli silloin sitä mieltä, että voi hyvin olla että Lunan tilanne ei siitä etene koskaan mihinkään, mutta olisi se uusintaultra ehkä järkevä parin vuoden päästä edellisestä ultrauksesta.

No, koska edellinen ultraus oli 2019 helmikuussa olisi seuraava ajankohtainen 2021.

Sopivasti bongasin joukkotarkastusryhmästä Kellokoskella olevan tarkin, jossa oli kaksi ultrausaikaa vapaana. Ja mikä parasta, hinta oli oikeasti halpa, 175€. Ja lääkärinä oli vielä cockeriryhmässä usein kehuttu Anders Eriksson.

Joten 13.3. lauantaina ajeltiin Lunan kanssa sitten Kellokoskelle. Koronarajoitteiden takia en päässyt neidin kanssa sisälle, joten odottelin sitten siinä ulkopuolella.

Noin puolentunnin päästä Luna palautettiin ja hoitaja kertoi tulokset. Pieni mitätön sivuääni löytyi, mikä ei vaikuttaisi mihinkään. Totesinkin siinä, että se oli jo tiedossa. Tulimme pikemminkin tarkistamaan tilanteen, ettei se ole huonontunut. 

Eli aika varmasti Lunan sydänongelma on sellainen ei etenevä versio, mutta niinhän sanottiin Lunan silmistäkin ja se kumminkin eteni. Tietysti olisi ollut kiva, että olisin voinut keskustella lääkärin kanssa ”löydöksestä”, mutta vallitsevan tilanteen takia se nyt ei ollut mahdollista, joten pitää keskustella sitten tuon oman eläinlääkäriaseman lääkärin kanssa seuraavalla kerralla, kun siellä asioi.

Hetken päästä ilmestyi koiranettiin tulokset ja siellä oli ”diagnoosina” kammioväliseinämäreikä.

Hieman tätä kummastelin, kun lueskelin asiasta enemmän. Joka paikassa todetaan, että tässä tapauksessa sivuääni kuullaan jo pennulla. Luna oli neljä vuotta ennen kuin sivuääni alkoi kuulumaan. Ja jos pentuna ei oireile, on ennuste siinä mielessä hyvä, että koira lähes aina elää normaalin elämän. Toisekseen, tämä nyt kumminkin mielestäni on hieman eri asia kuin pari vuotta takaperin diagnosoitu aorttaläpän vuoto.

Mutta pääasia on, että vika on sellainen ettei se tule Lunan elämää mitenkään häiritsemään.

EDIT 16.3.21. Laitoin viestiä vielä ultranneelle eläinlääkärille ja hänen vastaus oli, että nämä lievät muutokset eivät pakosti tule esiin kuin uusimmilla laitteilla ja lääkärin kokemuksella on tietysti osansa. Aorttaläppävuodossa ei kuulemma tule kuultavaa sivuääntä. (Tässä vaiheessa vähän naurahdin, kun syksyn auskultaation tehnyt lääkäri oli todennut systerin sanoessa läppävuodosta, että "kuulostaa ihan siltä" :'D ) Mutta lääkäri laittoi kuvan, missä väliseinämäreikä näkyi, joten uskottakoon häntä.

Crimson Moon's

 4 kuukauden odottelun jälkeen postiluukusta lopulta tupsahti tällainen.

Kuten aikaisemmassa postauksessa silloin lokakuussa kirjoitin, halusin kennelnimen, joka on jotenkin saanut Lunasta vaikutteita. Eli joko Luna = Kuu tai sitten virallisesta nimestä Mystery. Ei sillä, että se olisi mitenkään erinomainen jalostusyksilö (kaukana siitä), mutta Luna on kumminkin se ensimmäinen oma. Ja osittain mallina mitä cockerspanielin ei kuulu olla.

Vaihtoehtoina minulla oli alkuun Moon Whisper’s, mikä kaatui jo siihen että se oli varattuna muualla. Sitten pitkään pohdin Mystical Moon’sia, Mystical Windsiä. Sitten jossain vaiheessa aloin pohtimaan värejä, olin miettinyt joskus seuraavan koiran nimeksi Terraa (tämä vähän jäi kun pohdin, että nimi on hankala sanoa pakkasella kun suu on jäässä). Mutta tästä sain idean katsoa muita värisävyjä.

Sieltä sitten se löytyi Crimson Moon’s eli karkea suomennos punainen kuu. Nimeä ei löytynyt FCIn listoilta, joten laitoin tämän laitoin ensimmäiseksi toiveeksi ja olin tyytyväinen, kun se hyväksyttiin.

Tosissaan, jalostuskoiraahan minulla ei (vielä) ole. Viime kesästä asti olen seuraillut ja etsinyt mahdollista seuraavaa pentua, kun hiljalleen alkaa vaikuttaa siltä, että Luna ei pakosti enää kisaa kovin pitkään. Joten olisi kiva saada hiljalleen seuraava harrastuskoira kasvamaan. Se, että tuleeko seuraavasta koskaan jalostuskoiraa, näkee sitten ajan kanssa.

Pennun etsinnässä on ollut hieman ongelmia. Yksi tietysti on korona, pentukysyntä on aivan huikeaa. Parhaimmillaan on ollut melkein 200 kyselyä yhteen pentueeseen. Ja tämän takia pentuja ei ilmoiteta missään, joten vaatii hieman enemmän salapoliisityötä jotta löytää tulevia pentueita.

Toinen ongelma on omat vaatimukset, jotenkin taidan etsiä cockerpentuetta bordercollien (terveystulokset&kisatulokset) pohjalla.

Eli vaatimukset/toiveet seuraavalle pennulle on

1) Sukutaulussa ei samoja koiria kuin Lunalla. Lunan luonne- ja terveysongelmat tietäen, en halua samoja koiria seuraavan sukutauluun. Valitettavasti yksivärisiä katsoessa, ne samat koira vaan löytyy lähes jokaisesta sukutaulusta. Joten vähän olen joutunut pelaamaan sillä, että jos niistä ei pääse eroon, haluan ne mahdollisimman kauas sinne sukutauluun. 

2)     Laajemmat tutkimukset kuin Pevisa (=silmät&lonkat). Liittyen edelleen Lunan terveysongelmiin. Toiveissa tietysti olisi mahdollisimman laajat tutkimukset, eli Pevisan lisäksi ainakin polvet, kyynärät ja selkä. Mutta edelleenkään aivan näin laajasti tutkii todella harva kasvattaja. Mutta esimerkiksi selkiä on alettu nyt kuvaamaan selvästi enemmän. 

3)     Vanhemmilla jotain harrastustulosta. Koska haen harrastuskoiraa, toiveissa olisi että vanhemmilla olisi jotain näyttöä, että toimivat harrastuksissa. Mutta valitettavasti, suurimmalla osalta löytyy vain niitä näyttelytuloksia. Joten harrastustulokseksi olen alkanut laskemaan myös hyväksytyn taipumuskoesuorituksen. Tai että kasvattaja kertoo että koiran kanssa harrastetaan. 

4)     Sitten on ollut se osalle kasvattajista punainen vaate – eli väritoive. Alkuun etsin vain seuraavaa punaista cockeria, mutta tämänkin olen nyt laajentanut punaisten lisäksi punakirjaviin, maksaan ja maksakirjaviin. Valitettavasti vaan nämä värit ovat resessiivisiä, eli sieltä usein putkahtaa sitten sitä mustaa-mustakirjavaa. Mutta osa kasvattajista ovat ehdottomasti sitä vastaan, että ei voi haluta tiettyä väriä. Vaikka se väri ei ole minulla se ainoa toive/vaatimus. Toivoisin kasvattajien ymmärtävän, että en minä halua sitä tietynväristä pentua, jos näyttää siltä että siitä ei olisi harrastuskoiraksi. Eli jos pentueeseen syntyy minun toivoma väri, mutta kasvattaja toteaa että se on arka tai sillä on jotain muuta ominaisuutta miksi se ei sopisi aktiiviseen harrastuselämään, niin jättäisin sen pennun väliin.

Tässä on muutamaa pentuetta jo odoteltu, mutta onni ei ole ollut myötä. Joko ei synny narttuja, ei synny yhtään haluttua väriä, narttu ei tullutkaan tiineeksi tai kasvattajalla käydessä tutustumassa totean, että nartun luonne ei ole sellainen mitä haluan.

Tietysti vielä kun en halua pommittaa useampaa kasvattajaa samaan aikaan, vaan olen pikemminkin ollut yhteydessä yhteen ja jos on näyttänyt että hänelle syntyvä pentue on ollut lähes kaikki ehdot täyttävä, olen jäänyt odottelemaan että mitä syntyy. Ja kun on huomattu, että sieltä ei syntynyt minulle pentua tai jotain muuta on tullut ilmi, jolloin on todettu, että homma tyssäsi tähän, olen taas aloittanut etsinnät alusta.

Mutta ehkä joskus johonkin syntyy minulle se seuraava harrastuskoira.

Lunan 7-vuotissynttäreitäkin juhlittiin 21.2. 

Silmätarkastuksessa

Joulukuussa 2015 Luna on käynyt viimeksi silmätarkastuksessa. Nyt ollaan systerin kanssa kiinnitetty huomiota siihen, että Luna jää lenkkeillessä satunnaisesti yhtäkkiä tuijottamaan tyhjyyteen. Tätä käy sekä pimeällä että valoisalla ja neiti ei ole tätä aikaisemmin tehnyt. Itse huomasin tämän muutama viikko takaperin ja noin viikko sitten systeri otti asian puheeksi, että olenko huomannut Lunan jäävän yhtäkkiä tuijottamaan.

Siinä vaiheessa, kun toinenkin huomaa oudon käytöksen, niin ehkä on parempi asiaa käydä vähän tutkimassa. Joten varasin ajan silmätarkastukseen. Sain Lunan ensin ilmoitettua Kauniaisten joukkotarkastukseen, mutta sieltä tuli edellisenä päivänä ilmoitus, että eläinlääkärin loukkaantumisen takia se joudutaan perumaan. Joten ilmoitin sitten neidin Tammiston Evidensiaan. Oli se 20 euroa kalliimpi, mutta tietysti Tammisto on paljon lähempänä.

Parin viikon takaa, kun oltiin vaunulla viikonloppu.

Paikalle piti mennä se 30 minuuttia etukäteen, jotta saimme laitettua laajentavat tipat silmiin.

Tippojen jälkeen täytin kennelliiton lomakkeen siinä odotellessa. Lunallahan tosissaan tutkittiin 2015 silmät edellisen kerran, jolloin silmistä ei löytynyt cockereille tyypilliseen tapaan ylimääräisiä ripsiä (distichiasis), mutta PHTVL/PHPV aste 1 löytyi. Tämä oli siis odotettavissa tälläkin kertaa, mutta halusin tietysti tietää onko tullut jotain muuta/uutta muutosta silmiin, mikä voisi selittää oudot tuijottamiset.

Hoitohuoneessa käytiin läpi edellisen tarkastuksen tulokset ennen tarkastuksen aloitusta. Todettiin että Luna ei ole jalostuskäytössä, että ihan nyt näiden outojen käytösoireiden takia todettiin että olisi ehkä hyvä tarkistuttaa silmät uudelleen.

Lääkäri aloitti tutkimuksen ja hetken päästä sitten kysäisi selvästi varmistaen, että eihän Lunaa ollut tarkoitus käyttää jalostukseen. Totesin jälleen, että ei todellakaan, mutta tämä kysymys jo kertoi, että jotain muutosta silmissä oli.

Lääkäri siinä sitten totesi, että se PHTVL on edennyt. Hän sanoisi, että aste olisi tällä hetkellä 2,5-3. Mutta se ei kumminkaan olisi todennäköisesti syy Lunan oudolle tuijottamisille, koska kuulemma tämän asteen PHTVL näkyy koiralla silmässä samanlaisena, kuin jos ihmisen silmälaseissa olisi pari pientä roskaa. Distichiasista ei ollut edelleenkään.

Mutta jalostuskäyttöön Lunasta ei enää olisi, johon totesinkin että se on laskettu ulos jalostuskäytöstä jo moneen kertaan tämän 7 vuoden elämänsä aikana.

Pitää siis jatkaa tuota tuijottamisen seurailua. Mielessä kävi myös, että voisiko se liittyä jotenkin Lunan vestibulaarioireisiin, eli jos sillä hetkellisesti jotenkin heittää päässä, minkä takia se sitten jää paikoilleen tuijottamaan. Ota ja tiedä.

Se mikä minusta oli hieman jännä, on että silloin 2015 tuo PHTVL todettiin olevan aste 1, eli lievä ja se ei etene. Mutta nyt kumminkin se oli edennyt, eli onko ensimmäinen silmälääkäri arvioinut asteen väärin, että se olisi jo silloin ollutkin 2 asteen?

Käytiin Salossa tuossa muutama viikko takaperin ja Topi sai jo makoilla todella lähellä tyttöjä.

Tässä vielä kertaukset kennelliiton sivuilta:

PHTVL/PHPV (persistent hyperplastic tunica vasculosa lentis/persistent hyperplastic primary vitreous) tarkoittaa linssiä ympäröivän verisuonituksen ja/tai alkulasiaisen liiallista kasvua sikiönkehityksen alussa ja vajavaista surkastumista syntymän aikoihin/sen jälkeen. Seurauksena on eriasteisia samentumia linssin takana sekä mahdollisesti myös linssin epämuotoisuutta.

Muutokset on jaettu kuuteen vakavuusasteeseen, joista lievin (aste 1) on onneksi yleisin. Siinä linssin takapinnalla on pieniä pistemäisiä (ei paljain silmin nähtäviä) pigmenttipisteitä / sidekudosplakkeja, joista ei koiralle ole haittaa. Vakavammissa muodoissa (2-6) sidekudosplakki on laajempi (aste 2) ja siihen voi liittyä aktiivista verisuonitusta (aste 3) sekä linssin epämuotoisuutta (asteet 4-6). Vakavampiin asteisiin saattaa liittyä toissijaisia kaihimuutoksia ja nämä yhdessä voivat aiheuttaa merkittävää näköhaittaa ja silmän tulehdusta ja kipua.

Sairaus on selkeästi perinnöllinen dobermannilla ja staffordshirenbullterrierillä, joilla se yleensä ilmenee molemmissa silmissä.

Koiria joilla on 1. asteen muutoksia, voidaan käyttää jalostukseen, mutta kumppanilla ei pidä olla samaa diagnoosia. Vakavampia muotoja (aste 2-6) ei pidä käyttää jalostukseen.

Suomen Dobermanyhdistyksen sivuilla oli vielä mainittuna: Vakavuutta kuvataan asteikolla 2-6, jossa 6 aste ilmaisee koiran olevan kokonaan sokean. Koska näkökyky ei ole tärkein koiran aisteista, ainoastaan erittäin vakavat muutokset häiritsevät koiraa. 2-6 asteen hidas eteneminen saattaa johtaa iäkkäämmän koiran näköhäiriöihin ja mahdollisiin pelosta johtuviin käyttäytymismuutoksiin.

Ylimääräisten ripsien (distichiasis ja ektooppinen cilia) karvatuppi sijaitsee luomirauhasessa tai sen vieressä. Distichiasiksessa, joka on näistä lievempi, karva kasvaa ulos luomen vapaasta reunasta. Oireet riippuvat karvan paksuudesta ja kasvusuunnasta. Ohuet, ulospäin suuntautuvat karvat aiheuttavat tuskin lainkaan oireita, paksummat ja silmän pintaan osuvat karvat sitä vastoin voivat aiheuttaa eriasteisia ärsytysoireita: lievää vuotamista ja räpyttelyä tai voimakkaampia kipuoireita ja jopa sarveiskalvovaurioita. Ripsiä voi irrota ja kasvaa takaisin karvan vaihtumisen yhteydessä.

Ektooppinen cilia kasvaa luomen sisäpinnan sidekalvon läpi ja aiheuttaa lähes aina voimakkaat kipuoireet (siristys, hankaaminen ja vetistys) ja sarveiskalvovaurioita.

Hoitona on tarvittaessa ripsien nyppiminen (ripset kasvavat takaisin) tai karvatuppien tuhoaminen joko polttamalla tai jäädyttämällä (distichiasis) tai ripsen ja karvatupen poistaminen kirurgisesti (ektooppinen cilia). Ylimääräisten ripsien merkitys koiralle on usein melko vähäinen, jolloin koiria voi perustellusta syystä käyttää jalostukseen, mutta mieluiten terveen kumppanin kanssa. Vakavia tapauksia (ektooppinen cilia ja selkeitä oireita aiheuttavat distichiat) ei kuitenkaan pidä käyttää jalostukseen.