lauantai 23. joulukuuta 2017

Toiset tokotreenit

Tällä kertaa aiheena oli luoksetulon pysäytys. Jouduin hetken tunnin alussa miettimään mitä lähdettäisiin Lunan kanssa treenaamaan, kunnes muistin että koetreeneissä Lunalla oli ollut hidas jarru pysähdyksessä.

Meillä oli takatargetti käytössä ja ensin näytettiin mikä meillä oli ongelma. No, kuten viimekin kerralla, tälläkään kertaa meillä ei oikein ollut ongelmaa. Luna teki ihan nätin pysähdyksen. Otettiin uudestaan ja tällä kertaa tulikin ennakointi ongelma esille, kun neiti stoppasi itsenäisesti parin metrin jälkeen. Sanoin uuden luoksetulokutsun, jonka jälkeen Luna tulikin nätisti loppumatkan.

Lähdöt olivat hieman tahmeita, mutta sanoin sen johtuvan todennäköisesti takapalkasta. Tehtiin sitten muutama lähtö niin että minä ensin houkuttelin kädessä olevalla palkalla, jotta Luna ei jäisi kiinni takana olevaan namiin. Saimme pari ihan siedettävää lähtöä, kunnes kouluttaja huomasi seuraavan ongelman (mistä muistelen että hän on huomauttanut joskus aikaisemminkin), Luna on niin rutinoitunut liikkeisiin, että se kerkeää tehdä muuta siinä välillä. Eli kun jätän neidin odottelemaan, se tietää että mitään ei tapahdu ennen kuin olen siirtynyt kentän toiselle puolelle, joten Luna unohtui katselemaan ”televisiota” eli viereisellä kentällä olevia aksatreenejä. Sen takia Lunalta meni ensimmäinen luoksetulokutsu aivan ohi korvien. Sain vaihteeksi huomautuksen, että kannattaa sanoa koiran nimi siinä kutsussa, koska se herättää myös Lunan mielenkiinnon jos ajatus on muualla. Joten otettiin sitten vielä työnalle yllätyslähdöt, eli kutsuin Lunan luokse jo matkalta. Ensimmäinen kutsu meni tässäkin hieman ohi, kun neiti ei selvästikään ollut varma pitikö lähteä vai ei kun poikettiin rutiinista. Toinen yritys sujui paljon paremmin. Kouluttajan mielestä olisi parempi jos Luna olisi mieluummin koko ajan ”varpaillaan” että milloin tulee kutsu, koska muuten on se riski, että se jää katselemaan jotain muuta odotellessaan ja käskyt menee ohi. Vaihtelu on varmasti hyväksi, mutta en tiedä onko meillä auttanut se että vähän turhan paljon teen liikkeet koemaisena, jolloin Luna tietää koetilanteessakin tehdä ne täysin samalla tavalla.

Loppuun otettiin häiriötreeniä, eli menimme kaikki yhdessä kentälle ja teimme omissa nurkissamme jotain mitä koira osaa. Lunallahan ei ollut mitään ongelmia keskittyä tekemiseen vaikka kentällä oli muitakin. Otimme kaukokäskyjä, jääviä sekä seuraamista. Kouluttaja kävi sitten jokaisen luona katsomassa ja ohjeistamassa. Lunalla hän huomasi ongelman kaukokäskyissä (mitkä minusta olivat menneet hyvin), neiti kuulemma M-S vaihdossa nojaa todella paljon eteenpäin, minkä takia seuraavassa liikkeessä tassut liikkuvat. Tämä tuli ihan yllätyksenä ja sekoitti minun pakan, minkä Luna sitten taisi vaistota ja kaukot eivät enää onnistuneetkaan sen jälkeen. Minä en enää tiennyt mistä minun sitten piti palkata kun edestä katsottuna Luna teki todella hyvin.

Kouluttajan ohje oli että laitan jonkun kynän Lunan takatassujen kohdalle (mitä kuulemma kannattaa harjoitella jo sen takia että tuomari saattaa liikkeessä tuoda tikun koiran viereen eikä koira saisi tästä häiriintyä) ja katsoa ettei tassut siitä liiku.

Kotimatkalla aloin miettimään että se tikku ei itse asiassa meillä auta yhtään mitään, koska edestä katsottuna minä en vain yksinkertaisesti näe Lunan takajalkoja jos olen paria metriä kauempana. Minähän katson Lunaa alaviistoon ja neidillä kun on jalat ja vatsa täynnä karvaa, mikä estää näkyvyyden takajalkoihin.  Aloitin M-S vaihdon houkuttelemalla namilla Lunan ylös, ja siitä on tainnut tulla tuo etunojaongelma. Olen yrittänyt siis tehdä niin että Luna nousee että laskeutuu hissinä, jolloin mitkään tassut ei liiku ja näin olen olettanut Lunan tekevänkin. Mutta ylösnoustessa neidillä on kuulemma lähes koko paino etutassuilla jolloin kevyet takatassut lähtevät todella helposti liikkeelle. Eli minun pitäisi keksiä miten saan painon pysymään takatassuilla. Toisin sanoen minun pitäisi saada Luna nousemaan aivan toiseen suuntaan tässä vaihdossa.

Pohdin pitkään että mitä pahusta minun pitäisi tehdä, kunnes päätin lähteä aivan alusta ja yrittää namilla houkutella neidin uudelle liikeradalle. Vaihdoin kuuluisi kuulemma näyttää kuten tällä videolla kohdassa 1.30 -KLIK- jota nyt lähdettiin yrittämään. (Jos videota ei jaksa katsoa, niin koira nousee ylös siirtäen etutassuja hieman taaksepäin.) Saan kyllä Lunan tekemään vaihdon näin, mutta neiti siirtää niitä etutassuja liikaa, jolloin maahanmenokaan ei onnistu ilman tassujen siirtoa.

Otin vielä meidän takajalkatargetit käyttöön, jos se auttaisi neitiä hahmottamaan edes pikkaisen että vaatimus on edelleen sama (takatassut paikallaan) vaikka liikerata muuttuikin. Näin muutaman päivän treenin jälkeen, on pieni valonpilkahdus näkyvissä. Edelleen Luna useimmiten tarjoaa vanhaa ja väärää siirtymistapaa, mutta silloin tällöin kun tästä ei palkkaa tipukaan, tulee tämä uusi siirtymistapa tarjolle.

Onhan tuosta uudesta siirtymisestä tietysti myös se apu, että S-I siirtyminen saattaa helpottua ja onnistua useammin, kun Lunalla pitäisi olla se paino jo ennestään takana.  Saa nähdä.

Lopuksi videota lauantaisista kotikaukoista, olen tässä vielä tarkoituksella lähellä tulee ihan reilut kroppa-avut, mutta alkaa nuo M-S vaihdot olla omaan silmään oikeanlaiset. (On siellä näköjään yksi hissinousukin) Takatassutkaan eivät näytä ihan hirveästi liikkuvan, yhdessä I-S vaihdossa kun ensimmäinen jäi vähän puolitiehen ja seuraavasta käskystä tultiikin liikaa eteenpäin.

Sitten jossain vaiheessa Luna ei meinaa nousta istumaan ollenkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)