We are expecting

 Lara on astutettu, tai tarkalleen ottaen siemennetty, heinäkuun loppupuolella tanskalaisella uroksella. Neiti on viikko sitten ultrattu kantavaksi.

Astutus on ollut tähtäimessä jo pidemmän aikaa ja vuosi sitten vahvistui, että astutus tapahtuisi tämän kevään-kesän juoksuista.

Alkuperäinen suunnitelma oli, että systeri lähtisi Magical Joy -kasvattajan kanssa autolla Tanskaan astutusreissulle, mutta rajojen ollessa milloin auki ja milloin kiinni, kaatui tämä suunnitelma koronaan. Sitä kyllä vielä pohdittiin viikkoa-kahta ennen juoksujen alkuakin, kun selvisi, että jotkut olivat jo menneet Tanskaan koiranäyttelyynkin.

Toisena vaihtoehtona olikin sitten pakastesperman lähetys. Pakasteen etu verrattuna tuoreeseen oli sen säilyvyys. Sen pystyi tilaamaan reilusti etukäteen ja jos oikeat päivät osuisivat viikonlopulle, olisi sperma jo täällä. Koska viikonloppuna ei taas rahti kulkenut. Siemennys itsessään tosin maksoi enemmän viikonloppuna, mutta ei ainakaan kaatuisi siihen ettei tavaraa ole.

Uroksen omistajan ja tanskalaisen eläinlääkäriaseman suosituksesta, sitä päädyttiin kumminkin jäähdytettyyn spermaan. Tämä oli huomattavasti edullisempi vaihtoehto, mutta isompi riski tuli ajankohdan kanssa. Uroksen omistajalle piti saada tieto hyvissä ajoin, jotta hän kerkesi varaamaan eläinlääkäriajan seuraavalle aamulle. Lähetys piti saada matkaan Tanskasta aamu yhdeksään mennessä, jotta se oli seuraavana päivänä Suomessa. Joten tiedon tullessa sen verran myöhään, että eläinlääkäri olisi kmennyt jo kiinni, olisi lähetys pakosti siirtynyt päivällä eteenpäin. Ja perjantai-sunnuntai aikavälillä ei tietystikään liikkunut mikään.

Jotta koko siemennysprosessi ei olisi ollut ilman jännitystä ja stressiä, oli heti alkuun ongelmia. Kun juoksut alkoivat, siitä hetken päästä alkoi progesteronin mittaaminen. Ensimmäinen mittaus oli sovittu perjantaille Reprovettiin. Olimme silloin kesälomalla vaunulla ja systeri lähti aamusta Laran kanssa matkaan, mikä sitten tyssäsikin parin kilometrin päähän lossirantaan. Lossi nimittäin meni rikki juuri tullessaan mantereelta saaren puolelle. Systeri sitten hieman ärsyyntyneenä odotteli rannassa jonkin aikaa, kunnes varmistui että lossi tosissaan oli rikki. Joten hän joutui soittamaan lääkäriin, että nyt he eivät vaan konkreettisesti pääse tulemaan. Vaikka joku olisi heittänyt systerin ja Laran veneellä väylän yli, niin ilman autoa olisi ollut hankala jatkaa matkaa.

Seuraavan ajan he sai maanantaille. Hieman siinä joutui jännittämään, missä vaiheessa silloin mentiin, koska Larahan ei ole tähän mennessä oikeastaan koskaan selvästi näyttänyt juoksujen vaiheita. Toisin kuin Luna joka ensinnäkin tyrkyttää itseään Laralle aina kun silmä välttää (ja Lunahan tyrkyttää itseään vaikka Laralla olisi ne juoksut…), ja punaisella neidillä lähtee selvästi häntä sivulle. Joten meillä ei ollut Laran juoksujen tilanteesta mitään tietoa. 

Maanantaina systeri ja Lara pääsi sitten lääkärille asti. Laralle tehtiin progen lisäksi papakoe ja emätintutkimus, jossa katsottiin että kaikki on ok, mikään ei estäisi luonnollista astumista tai synnytystä. Papakoe näytti kuulemma todella hyvältä, ”valmiilta” niin sanotusti. Mutta proge näyttikin sitten vain 0,3mg/ml:a. Tässä vaiheessa elettiin siis päivää 9. juoksujen alusta.

Progesteroni on ovulaation aikaan 5-10ng/ml välillä. Nousu on yleensä hidasta n. 2ng/ml asti ja siitä sitten nousee nopeasti. Jäähdytetyllä spermalla tehtävä siemennys tehdään pari päivää ovulaation jälkeen.

Koska papakoe näytti ns. valmiilta, suositteli lääkäri seuraavaa mittausta keskiviikolle (päivä 11), mutta heidän ollessa kiinni käskivät käymään Mevetissä. Systeri siis varasi sinne ajan keskiviikolle. Varauksesta meni varmaan pari tuntia eteenpäin, kun Mevetistä soitettiin takaisinpäin että heidän progelaite on rikki. Joten ei voinut muuta, kuin varata torstaille aika Reprovettiin ja toivoa, että vaikka papa näytti valmista, niin proge ei kumminkaan olisi noussut.

Torstain lääkärikäynnillä sitten todettiin, ettei se tosissaan ollut noussut. Arvo oli silloin 0.8ng/ml.

Kolmas mittaus meni sitten sunnuntaille (päivä 15). Reprovet oli jälleen kiinni, joten toiveet laitettiin Mevettiin ja siihen että laite olisi korjattu. Yhteydenotto sinne paljasti, että korjaaja oli tulossa, mutta asia piti varmistaa vielä seuraavana päivänä. Seuraavan päivän soitolla sitten selvisi, että laite oli korjattu ja systeri lähti sunnuntaina päivystykseen jonottamaan testiin pääsyä. Uroksen omistaja oli sopinut sikäläisen lääkäriaseman eläinlääkärin kanssa, että voi ilmoittaa sunnuntaina että pitääkö heidän tulla maanantaiaamusta paikalle vaiko ei. Sunnuntaina arvo olikin sitten 6,04ng/ml.

Päiviä 30, ei vielä mitään isoa pömppistä.

Joten uros kävi maanantaina eläinlääkärillä tyhjentämässä lastin, joka sitten tuli tiistaina puolilta päivin DHL:n mukana Suomeen. Uroksen omistaja otti heti maanantaina yhteyttä sanoen että sperman laatu ei tällä hetkellä ollut huippuhyvää. Ei se huonoakaan ollut, oliko liikkuvuus 70%, mutta selvästi huonompaa kuin viimeksi kun lasti lähetettiin. Sitä kumminkin päädyttiin käyttämään.

Systeri soitti DHL:lle Reprovetin suosituksesta, että paketti piti pysäyttää heidän terminaaliin, mistä systeri kävi sen sitten noutamassa. Paketti oli meillä jääkaapissa hetken aikaa ennen lähtöä Reprovettin.

Lääkärillä kuluikin sitten aikaa. Kuulemma ensin oli kasa papereita täytettäväksi. Sitten spermaa lämmiteltiin ja tutkittiin ja jaettiin kahteen osaan. Kunnes todettiin, että sen laatu ei olekaan niin hyvä, että siemennystä kannattaa tehdä kahtena päivänä. Oli kuulemma riski, että seuraavana päivänä ei olisikaan yhtään siittiötä elossa. Joten se sperma sitten taas yhdistettiin yhdeksi annokseksi.

Itse siemennys oli ollut helppo Laran seisoessa paikoillaan kuin tatti.

Sitten odotettiin 4 viikkoa, jotta päästiin ultraan, joka paljasti neidin olevan paksuna. Ainakin 5 pentua löytyi, mutta siinähän on mahdollisuus että joku pentu on jäänyt piiloon. Ja onhan tässä mahdollista että osa vielä menetetään. Mutta Lara jäi ultran jälkeen virallisesti mammalomalle.

Pentukyselyitä on jo tarpeeksi, joten uusia kyselyitä ei enää oteta. Pennut syntyvät Magical Joy -nimen alle, mutta systeri päätyi kasvattajan kanssa siihen että Lara synnyttää ja hoitaa pennut täällä kotona.

Miten voi olla yhden pentuemainoksen tekeminen hankalaa. Ajattelin että voisin harjoitella mainoksen tekemistä, ja siihen lopulta menikin sittenvarmaan yli 10 tuntia, kun suomikasvattaja halusi sitä tätä ja tota ja sitten peruutettiinkin ja tehtiin kolmatta asiaa, mikä ei sittenkään ollut hyvä ja yritettiin neljättä ja niin pois päin. Mutta yllä näette lopputuloksen, jonka lopullinen versionumero on nro15. :'D 

Suomen Rally-tokovalio

 Olemme juhannuksesta asti oltu kesälomalla ja suurimman osan ajasta vietetty vaunulla. Tytöt on tykänneet kun on päässyt pulikoimaan aikalailla päivittäin näiden helteiden takia (eikä sinilevää ole vielä näkynyt!) ja lenkkimaastot on höystetty peurojen, hirvien ja muiden eläinten tuoksuilla. Bemmi-kultainennoutaja on ollut menossa mukana tyttöjen seurana (tai kiusana).

Lämpöä on piisannut ehkä hieman liiaksikin, vaikka saaressa ollaan merellä, on ne lämmöt olleet siellä lähempänä kolmeakymppiä varjossakin. Joten emme ole oikeastaan tehneet kuin yhden hieman pidemmän lenkin päivässä, kun normaalisti olemme käyneet pidemmällä aamu- ja iltalenkillä. Nyt lenkit ovat ajoittuneet aamupäivään ja suuntana saaren toinen ranta, jossa on sitten vietetty hetki aikaa pulikoiden.

Kävimme myös muutaman päivän sukuloimassa Salossa. Tädin saksanseisoja Topi oli jostain syystä aivan hullaantunut Lunaan, jolla on valeraskaus päällä. Seurasi kuin hai laivaa ja aina kun neiti vaihtoi paikkaa, meni Topi pesemään lattian siitä kohti missä Luna oli istunut/maannut. Mutta Topia ei sitten kiinnostanut Lara sen enempää, vaikka tällä puolestaan alkoi juoksut kun olimme siellä. Aloin jo miettimään mahdollista kohtu- tai pissatulehdusta Lunalla, mutta mitään näkyviä oireita (eikä lämpöä) ei ole eikä sitten taas Bemmi kiinnitä mitään huomiota Lunaan. Joten pitänee nyt vaan seurata.

Olin ilmoittanut Lunan Itä-Helsingin agilityharrastajien rally-tokokisoihin, kahteen kisaan keskiviikolle ja yhteen torstaille. Joten tiistaina pakkasin Lunan autoon ja lähdettiin pariksi päiväksi kotiin. Siinä kerkesi hyvin siivoamaan (olimme lähteneet vähän kamat kasaan ja autoon tyylillä, niin koti jäi vähän siihen kuntoon kun se oli ja me kun emme systerin kanssa ole mitään himosiivoojia) ja pesemään muutaman koneellisen pyykkiä.

Keskiviikkona sitten ensimmäinen rata alkoi klo 17.30 oli lämpötila mukavat 29 astetta. I-HAHin kenttähän on aivan auringossa eikä autojakaan saatu mihinkään varjoon (siitä kyllä kiitos, että saimme käyttää kentän lähellä olevaa koriskenttää parkkiksena, koska oikealta parkkipaikalta oli melkoinen matka kentälle.)

Molemmilla radoilla oli tuomarina Anna Pekkala. Ensimmäinen rata näytti omaan silmään oikeastaan ihan mukavalta, toinen rata sitten oli meille se haastavampi. Joten mielessäni toivoin, että saamme sen puuttuvan valiotuloksen ensimmäiseltä radalta, koska aika varmasti emme sitä siitä jälkimmäiseltä saa.

Olimme vuorossa kuudentena, mikä sopi paremmin kuin hyvin. Mieluiten olen ensimmäisten joukossa, mutta en ensimmäisenä, koska inhoan sitä odottamista, kun jännitän niin perkuleesti koko ajan. Lämpöä oli kyllä aivan liikaa, mutta kyllä siinä varjossa odotellessa pärjäsi. Lunalla oli päällä kylmä kylpytakki (kotona kasteltu ja heitetty kylmälaukkuun kylmäkallen kanssa). Hieman siinä mietin että mitäköhän tästä tulee, kun herkkuna mukana minulla oli taas vain kuivia nappuloita (koska Luna keulii paremmilla nameilla), mutta riittivätkö ne tällä helteellä siihen että neiti jaksaa yrittää koko radan. Siihen päälle vielä se valeraskaus, vaikka normaalisti Luna ei sitä sen kummemmin oireile. Tissit kyllä roikkuvat.

Lopulta lähdimme radalle. Videon kuvasi Johanna Malmberg.

Heti alkuun Luna oli hieman keulimassa ja ensimmäisellä kyltillä oli menossa kiertämään kyltin, mutta sain herätettyä neidin ja ohjattua kiertämään minut. Sitten päästiin pitkä pätkä hyvin, mitä nyt välillä oli pientä keulimista, mutta muuten tehtiin tarkasti. Molemmat käännös oikealle -käännöksessä Luna ei kääntynyt niin tiukasti kuin normaalisti ja joutui täten selkäni taakse. Taisin itsekin ottaa sivuaskeleen jotta neiti pääsi takaisin oikealle puolelle. Tästä tuli yllättäen vain -1p (tvä). Tästä jatkettiin taas hienosti, kunnes tuli kyltti 14 (täyskäännös oikealla koira oikealla), mikä oli tämän radan pelottavin. Jos olosuhteet on huonot (kuuma, väsymys, palkkaamattomuus, yms) se näkyy Lunalla ensimmäisenä oikeanpuolen käännöksissä oikealle. Joko niitä ei tehdä ollenkaan tai ne on todella laajoja käännöksiä. Mutta tällä kertaa liike sujui muuten ihan hyvin, mutta Luna kääntyi ehkä liiankin tiukasti ja osui minua oikeaan jalkaan. Tästä tuli -1p (kontr) ja matka jatkui. Tuplatäyskäännöksen jälkeen tultiin peruuttamaan, jossa Luna lähti muuten hienosti, mutta sieltä tuli yksi kovaääninen haukahdus. Hieman jäin myös miettimään peruutusmatkan pituutta, mutta koska Luna oli jo pysähtynyt, en voinut muuta kuin kutsua neidin takaisin vierelle. Seuraava oikeanpuolen käännös oikealle oli tosi hyvä. Sitten viimeisellä kyltillä (istu-askel seiso -2 askelta istu – 3 askelta maahan), Luna taas keuli ja en saanut sitä pysähtymään ja istumaan ennen kuin olin jo kyltin kohdalla. Seisominen ja istuminen meni suht hyvin, istuminen oli ehkä pikkiriikkisen vino. Mutta maahanmenossa sitten sitä vinoutta olikin jo reilusti. Siinä sitten on kiva yrittää arvioida onko se yli vai alle 45 astetta vino ja miltä se mahtaa näyttää sieltä tuomarin paikalta. Minusta oltiin ehkä just siinä 45 asteessa. Totesin vaan että perkule ja jatkettiin matkaa maaliin. Tästä tulikin sitten -1p ov (liike aloitettiin kyltin vierestä), sekä vain -1p (vino).

Täten meille jäi 96p ja saimme viimeisen puuttuvan valiotuloksen!

Tätähän en tietysti tiennyt ennen kuin 15 minuutin päästä, kun tulokset tultiin kirjaamaan tulostaululle. Tiesin itsekin, että mitään isoa virhettä siellä ei tullut, mutta ajattelin että -3p olisi tullut niistä lopun vinouksista ja siitä yhdessä oikealle käännöksestä.

Siinä sitten odotettiin viimeisten kisailijoiden suoritukset. Ilmoitin jo, että koska saatiin puuttuva tulos, niin en jää sille toiselle radalle, enkä myöskään osallistu torstain kisoihin vaan lähdemme jatkamaan kesälomaamme saaristoon. En kokenut järkeväksi jäädä seisomaan sinne helteeseen, kun saimme jo sen mitä tulimme hakemaan.

Joten ennen muiden seuraavaa rataantutustumista, palkittiin meidät valioruusukkeella ja otettiin valokuvat, jonka jälkeen me lähdimme Mustin ja Mirrin kautta kotia tekemään valioilmoitusta kenneliittoon.

Sijoituksille ei kumminkaan päästy. Taisimme olle 5. sijalla.

Pitkästä aikaa kisakentillä

Koronarajoitusten hieman höllentyessä, meidän seura sai järjestettyä pitkästä aikaa rally-tokokilpailut. Meillä piti olla ensimmäiset kilpailut jo 15.5. mutta rajoitukset eivät vielä tällöin höllentyneen tarpeeksi, joten ne kilpailut peruttiin. Nämä sitten järjestettiin niin että voittajaluokka oli lauantaina ja mestariluokka sunnuntaina, molemmissa oli 15 koirakkoa. Ja nämä 15 kisaajaakin oli vielä ajoitettu niin että 5 meni paikalle klo 17, seuraavat viisi kello 18 ja loput viisi kello 19. Edellisistä ryhmistä paikalle jäi vain ne koirat, jotka sillä hetkellä olivat sijoittumassa 3 parhaan joukkoon tai oli tuomarinpalkintoehdokkaana.

Mehän olimme Lunan kanssa kisanneet viimeksi marraskuussa, joten tässä oli kerennyt olla taas mukava puolen vuoden tauko. Jännitystä lisäsi tietysti myös se, että meiltähän puuttuu vain yksi 95+p tulos valionarvoon. Kisojen ollessa sunnuntaina, niin minä aloitin jännittämisen jo keskiviikkona. :’D

Ainakin meidän seuralla on koronan myötä tullut ”tavaksi”, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, kun kahdessa kisassa on nyt näin tehty, mutta kisarata tulee näkyviin Facebookin tapahtumaan tuntia-kahta ennen ensimmäisen ryhmän aloitusta. En tiedä onko tämä sinällään hyvä vai huono juttu, koska jos rata näyttää hirveän vaikealta, kerkeää sitä kiroamaan pidempään. Tai kerkeisihän joku sitä sitten treenaamaankin, mutta en nyt tiedä kuinka moni oikeasti jaksaa lähteä rakentamaan rataa vielä kisapäivänä tai kuinka moni siitä oikeasti enää hyötyisi.

Olimme Lunan kanssa sunnuntain viimeisessä ryhmässä. Ensin ajattelin, että pahus, joudumme odottelemaan (lue: minä jännittämään) pidempään. Mutta sitten mietin, että jos meillä kumminkin menee hyvin, niin viimeisessä ryhmässä ei tarvitse sitten odotella niin pitkään.

Tutkiessani rataa kotona, totesin että se ei ole meille se helpoin. Ensisilmäyksellä se näytti melko sekavalta, mutta kun sitä lähti käymään kyltti kyltiltä läpi, niin kyllä se siitä selkiytyi. Siellä oli aika paljon oikealla puolella pysäyttäviä liikkeitä, mitkä tiesin olevan Lunalle ne hankalimmat, mutta en siltikään pitänyt rataa mitenkään mahdottoman vaikeana. Totesin kyllä itsekseni, että melko varmasti emme hae meidän viimeistä valiotulosta tästä kisasta.

Olimme oman ryhmämme toisena vuorossa, mikä minusta oli ihan hyvä suoritusvuoro. Kerkeää hetken lämmittelemään ja kertaamaan, mutta ei tarvitse pitkään odotella. Odotusalueella Lunaa alkoi hirveästi kutittamaan jokin. Vähän väliä neiti ravisteli korvia tai istahti maahan rapsuttamaan. Yritin siinä vuoroa odotellessa tutkailla mikä kutituksen aiheuttaa mutta en mitään löytänyt. Voin vaan toivoa, että kutitus ei iske radalla.

Siinä mielessä lähdin radalle ihan hyvillä mielin, kun meillä on viimeiset kolme ohjattua treenikertaa mennyt todella hyvin. Luna on keskittynyt ja kuunnellut ja jaksanut pitkiäkin pätkiä palkatta ja ilman ylimääräistä ääntelyä.

Ensimmäiset kyltit olivat helppoja, koiralle ehkä enemmän pientä erottelua. Putken jälkeen lähdettiin spiraaliin, jossa jännitystä toi merkkitötsät, jotka tällä kertaa olivat tasapainotyynyjä. Lunahan rakastaa tasapainoilua, joten pieni pelko oli, että neiti ne nähdessään juokseekin niiden päälle. Vedin varuilta kierrokset hieman tavallista kauempaa, mutta ei Luna onneksi näyttänyt edes vilkaisevan tyynyjä.

Siitä puolenvaihdolla oikealle puolelle ja ensimmäinen hieman epävarmempi kyltti. Tässä ongelmia oli ensimmäisessä istumisessa. Luna ei nimittäin meinannut oikein millään istahtaa. Mutta ei se onneksi tehnyt mitään muutakaan, joten kun lopulta sain neidin takamuksen maahan kolmannen käskyn jälkeen, jatkoimme vaan suoraan matkaa. Seisominen, seuraava istuminen ja maahanmeno olivat ihan ok. Jatkoimme käännöksen kautta peruutukseen oikealla puolella, mikä oli seuraava hieman jännittävä kyltti. Itse peruutus sujui minusta todella hyvin, mutta tästä kyltistä tuli -3 TVÄ (epätarkasti suoritettu tehtävä). En oikein ole varma mistä pistevähennys tuli.

Seuraavan kiepin jälkeen sitten iski kutkutus, mutta Luna onneksi vain päätyi ravistelemaan, joten matka pääsi jatkumaan. Sitten tehtävänä oli istu, käännös oikealle istu. Ensimmäinen istuminen oli hyvä, mutta en tiedä jäikö peruuttaminen jotenkin päälle, koska sitten kääntyessä Luna lähtikin aivan liikaa taaksepäin. Sitä korjatessa sitten neidin rintamasuunta lopulta kääntyi, joten jouduin uusimaan kyltin (-3 uusi). Toisella yrittämällä Luna sitten teki ensimmäisen istumisen aivan liian kauaksi minusta. Mietin sitä siinä sen sekunnin, kunnes totesin että minun on turha yrittää liikettä uudelleen kun neidillä menee vaan hermot. Onneksi, kääntyessä Luna tiivisti todella hyvin ja lopun istuminen oli aivan oikeassa kohdassa. Siitä eteenpäin taas ei ollut ongelmia, oli 350 käännös vasemmalle, oli liikkeestä istuminen mikä sujui nätisti (tässä tosin oli tehty varmaan agikoiria ajatellen kiusaa, kun koira jätettiin istumaan esteiden eteen ja kutsuttiin sitten luokse). Esteiden jälkeen oli taas pientä ravistelua. Sitten oli 270 käännös vasemmalle. Tässä Lunalla huomio herpaantui hetkeksi ja olimme aivan liian lähellä kylttiä kun sain neidin kontaktin takaisin. Onneksi Lunan vasemmat käännökset ovat todella tiukkoja ja sain neidin käännettyä varmaan millien päästä kylttiä. Ajattelin ensin että meillä tuli jotain virhettä kyltillä, kun kuulin tuomarin kommentoivan, mutta tuloslapussa olikin kyltin kohdalla ”Magee!” kommentti.

Loppurata (houkutus ja hitaasti kävely) meni ongelmitta.

Radalta poistuttaessa fiilis oli ihan hyvä, tiesin että siellä oli meillä tullut virheitä joten en uskonut meidän saavan sitä viimeistä valiotulosta, mutta uskoin meillä muuten menneen ihan hyvin. Oma pistearvio olisi ollut siellä 88-92 paikkeilla.

Kävimme systerin kanssa pienen kävelylenkin siinä viimeisten koirakoiden suorittaessa ja tullessamme takaisin oli meidän pisteet ilmestyneet tulospaperiin. 94p! Täytyy sanoa, että vaikka pisteethän on aivan huippuhyvät, niin ensimmäisenä mielessä oli että voi p*rkele. Lunan valioituminen jäi yhdestä pirun pisteestä kiinni.

No, ei siinä mitään voinut. Tulospaperi näytti että meiltä tosissaan lähti 2x-3 pistettä, mikä sinällään oli onni ettei ollut yhtään -1 pisteen virhettä, koska se olisi ärsyttänyt vielä enemmän. Tällä suorituksella sijoituttiin kolmansiksi.

Lunalla piti aloittaa jälleen puolivuosittainen Cartrophen-kuuri, joten seuraavat kisat meillä onkin sitten vasta heinäkuussa, jos vaan päästään mukaan. Toivotaan sieltä sitä viimeistä valiotulosta.

 

Mejä-treeneissä

Näin Facebookin seinältä ilmoituksen mejä-treeneistä, jotka olivat siis valmisjälkiä. Jos tätä nyt lukee joku mejästä tietämätön, niin yleensä mejässä tehdään jälki edellisenä päivänä ja seuraavana päivänä ajetaan se koiran kanssa. Tämä on syy miksi en ole innostunut (vielä) mejä-kokeista, kun harvoin pystyn varaamaan kahta päivää kokeelle. Varsinkin kun koepaikalle on usein matkaa. Joten silloin tällöin on ihan virallisia valmisjälkikokeita, joissa jäljet on vedetty valmiiksi toisten toimesta. Hintaa näillä on kyllä paljon enemmän.

Mutta nyt oli siis mahdollisuus valmisjälkitreeniin Iitissä. Järjestäjänä Metsäkulman eläinpalvelut. Sain Lunalle viimeisen vapaan paikan lauantaille klo 13. Halusin tehdä lähes koemaisen avo-jäljen, koska olimme kumminkin jonkun verran harjoitelleet mejää. Mutta jäljet ovat olleet aina lähes poikkeuksetta minun tekemiäni ja Luna tuppaa helposti lähteä seuraamaan minun hajujälkeä ennemmin kuin sitä verijälkeä. Joten oli kiva päästä oikeasti toisen tekemälle jäljelle.

Tietysti edelliset mejäilyt meillä on ollut viime vuoden kesällä, joten ehkä tietysti olisi ollut Lunalle reilumpaa ottaa alkuun lyhyempi jälki, mutta ihan heti ei toista tällaista tilaisuutta tule.

Kävimme ensin  testaamassa laukauksen siedon. Eli sidoin Lunan puuhun ja siirryin itse kauemmaksi. En uskonut tässä olevan ongelmaa, eikä sitten ollutkaan. Luna istui kun tatti paikoillaan eikä hätkähtänytkään laukausta. Tästä siirryimme sitten jäljelle.

Näytin Lunalle jäljen alun ja hieman kannustin ensimmäisillä metreillä, kunnes neiti lähti itsenäisesti etenemään. Pääsimmekin varmaan ensimmäiset pari sataa metriä hyvin maavainulla, kunnes jälki hukattiin. Nenänsä perässä neiti kyllä kulki koko ajan, mutta suunta olikin kohti supiloukkua. Oliko siellä sitten paremmat hajut.

Palautin Lunan takaisin jäljelle ja matka jatkui. Seuraavaksi neiti siirtyikin ilmavainuun ja aloimme koukerrella jäljen kummallakin puolen aika laajojakin kierroksia. Palauduimme kyllä aina takaisin jäljelle, joko hieman edemmäs tai sitten samaan kohtaan mistä lähdimme kaarrokseen. Perässä tullut kouluttajaopaskin totesi, että hienosti se osaa pääasiassa itse tulla takaisin jäljelle, josta hetki jatkettaan maavainun kanssa eteenpäin. Molempien makuiden yli vaan käveltiin, joten niitä on selvästi treenattava. Kouluttajaoppaan ohjeilla palautin neidin takaisin makuualueelle, jotta sitä hetki haisteltiin ja sitten jatkettiin matkaa.

Löytyi matkalla pari ojaakin joissa Luna pulikoi. Toisen ojan yli meni jälki, mutta Luna sitten päätti pistäytyä vilvoittelemassa. Toinen oli sitten muutaman metrin jäljen sivussa jossa neiti päätti käydä kääntymässä. Molemmista ojista kyllä matka jatkui ihan suullisella käskyllä.

Tässä vaiheessa alkoi selvästi Lunalta hieman luotto loppua, kun se monta kertaa kääntyi katsomaan minua. Toinen oire tästä oli ruohon syöminen. Jatkoi kyllä jäljellä, kun vaan totesin ”jälki tai missä jälki”. Ihan näin pitkiä jälkiä ei Lunan kanssa olla tehty, on tainnut ne omat jäljet olla sellaisia noin 500 metrin mittaisia. 

Viimeinen kolmannes sujui taas vahvasti maavainulla. Ainakin siihen asti, kun jaloissa olevat oksat solmivat snaapelin takajalat yhteen. Kun risut saatiin pois, jatkui matka taas vauhdikkaammin.

Lopulta päästiin maaliin. Lopusta löytynyt koipi oli alkuun tarkasti haisteltava, mutta lopulta Luna heittäytyi siihen makaamaan ja nakertamaan palkintoa.

Eli ei nyt olla ainakaan ihan koevalmiita, mutta päästiin me kumminkin sinne maaliin asti. Et ei tuo Luna ihan toivoton tapaus ainakaan ole. Itse totesin, että ensi kerralla hankin sellaisen pyören kumisen liinan. Tämä minun grippiliina jäi joka samperin oksaan kiinni. Se hieman haittasi menoa, kun tietysti Lunan matka tyssäsi siihen jos en saanut hihnaa irroitettua heti.

Keväistä vaunuilua

Lunan vatsataudista on nyt melkein kuukausi ja neiti on juuri palaamassa omaan ruokaansa. Syötin Lunalle reilu pari viikkoa pelkkää RC:n Gastrointestinalia ennen kuin lähdettiin hiljalleen taas vaihtamaan takaisin tuttuun nappulaan.

Normaalisti saatu tylosiinikuuri on ollut kuin tulppa takamukseen, eli vatsa on taianomaisesti tullut kuntoon heti ensimmäisen tabletin jälkeen. Nyt sitä syötiin koko viiden päivä kuuri, ennen kuin selkeästi tilanne helpotti. Verta tuli myös satunnaisesti vielä muutama päivä antibiootin loppumisen jälkeen. Todettiin, että se suoli on varmaankin ollut niin ärtynyt, että se sitten pienestäkin ärsykkeestä vielä lähtee vuotamaan. Jonka takia sitten päädyin syöttämään Gastron ruokaa vielä hieman pidempään.

Mutta tosissaan nyt voidaan sanoa että ollaan päästy normaaliin. Normaalin ruoan joukossa on enää yksittäisiä Gastron nappuloita ja vatsa toimii normaalisti. Tai ainakin Lunamaisen normaalisti, mikään rautavatsahan tämä punainen ei ole koskaan ollut.

Vahdin vaan jos jotain jäisi minullekin.

Muuten olemme eläneet aika rauhallista elämää. Vaunulla on käyty nyt parina viikonloppuna kun on ollut paremmat säät ja koirat ovat saaneet nauttia metsäelämästä. Pystytin vaunun pihalle taas aidan, jotta tytöt saavat olla vapaana pihalla eivätkä jää hihnoista kiinni koko aikaa jokaiseen tuolinkulmaan. Ensimmäisenä viikonloppuna tietysti taas haukuttiin kaikki pihanohi menevät, toisella kerralla ei enää jaksettu isommin kiinnittää huomiota, vaikka osa tulikin siihen aidan reunalle juttelemaan.

Pari kertaa olemme käyneet treenaamassa. Tuossa omalla kentällä sain tosin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen naishenkilön (ikää arviolta 40?)  marmattamaan. Pitäisi kuulemma olla kaupungin lupa että typötyhjällä kentällä saa olla koiran kanssa. Koska se on kuulemma lasten leikkikenttä. Virallisestihan leikkikenttä on aidattu alue siinä vieressä (ja siellä on ihan koirakieltokyltit), tuo hiekkakenttä on pallokenttä. Yritin siinä naiselle todeta, että jos siihen on lapsia tulossa pelaamaan niin kyllä minä siirryn. Sitä paitsi muilla kentillä saa treenata, yhdellä olen jopa nähnyt kyltin jossa vaan muistutetaan siivoamaan koiran jätökset. Varmistin asian sitten vielä kaupungilta, että saako kentällä treenata ja sieltä tuli vastaus jossa todettiin ettei tyhjällä kentällä treenaamiselle ole mitään estettä.

Kävimme myös rallitassun hallilla treenailemassa S:n ja Bemmin kanssa. Halli on sen verran iso, että systeri katsoi S:n ja Bemmin kanssa agilityä puolikkaalla hallilla ja minä treenasin rallya sitten tyttöjen kanssa toisella puolikkaalla.

Aamulenkillä löytyi aarre. Se vain painoi niin paljon, ettei Luna jaksanut sitä
yksin kantaa.

Pentupuolella on edelleen hiljaista. Yksi ilmoitettu pentue oli jälleen hyvän kuuloinen, mutta ottaessani kasvattajaan yhteyttä kuulin, että jonossa oli jo kuusi varmaa nartunodottajaa (sukulaisia ja tuttuja) ja tähän vielä mahdollisesti aikaisemmin yhteydessä olleet ihmiset. Joten todennäköisyydet sieltä pennun saamiseen on varmaan alle promillen luokkaa.

Löysin sitten vielä uuden kasvattajan, jolla on suunnitelmissa pentue, joka täyttää hyvin vaatimuslistani. Katsotaan mihin tämä sitten etenee.

Ps. Lunan juoksut alkoivat viimein! Kohta kyllä jo tuossa pari viikkoa sitten kun eipä tänne ole tullut postailtua. Juoksujahan odotettiin sinne tammikuulle ja ne alkoivat huhtikuun puolenvälin jälkeen. Melkein jo odotin, että käy kuten viimevuonna, eli Luna pihtaa siihen asti kun kisat saavat taas alkaa.

Ei kevättä ilman vatsatautia

Vahvasti näyttää siltä että koko keväänä emme pääse ohjattuihin treeneihin. Pidetään peukkuja kesän treenien alkamisesta.

Meillä on myös perinteisesti vietetty vatsatautikevättä. Hieman yllättäen, Lara aloitti tällä kertaa. Yleensä tämän on yksinoikeudella Lunan hommaa. Eli tuossa muutama viikko takaperin Laralla oli vatsa kuralla. Tukihoidosta huolimatta (Inupekt tupla-annoksella, Dia-Tab, ruokana riisi-sei-seos) kakka ei vaan ottanut kiinteytyäkseen. Pikku-bc muuten voi hyvin, söi hyvällä ruokahalulla (ei tosin arvostanut riisiä, yritti onkia pelkät seit) ja jaksoi liikkua. Ongelmaksi hänellä tosin tuli jatkuva takamuksen peseminen ulkoilujen jälkeen, kun tietysti sitten housukarvat oli siinä itsessään. Vaikka kuinka yritti pestä vain karvoja, niin silti iho alkoi ärtymään ja oli välillä todella punainen. Neidillä oli myös vaikeuksia istua. Joten lääkäriinhän sitä lopulta tie vei. Ja sieltä sitten tylosiinikuurin kanssa poistuttiin. Jälleen kerran tylosiini näytti voimansa, kun ensimmäisen tabletin jälkeen ripuli loppui kuin seinään.

Pari viikkoa saimme viettää ripulivapaata, kun sitten Luna päätti aloittaa vuorostaan. Alkuun ajattelimme, että punaisen neidin vatsa reagoi stressiin, kun Luna vietti lauantaina kuutisen tuntia oikeasti yksikseen. Lunallahan on aina ollut ongelmia yksinolon kanssa. Saimme sen siihen opetettua vanhassa asunnossa lopulta, sitten muutimme tähän neljä vuotta sitten ja taas jouduimme totuttelemaan yksinoloon. Sitten tuli Lara, jonka jälkeen Luna ei kovin usein ole oikeasti yksin. Satunnaisia lyhyitä yksinoloja tuli treenien pyöriessä, kun systeri lähti Laran kanssa treeneihin, saattoi Luna olla tunnin kaksi yksikseen ennen kuin itse tulin iltavuorosta töistä. Joten niitä yksinoloja ei oikeasti ole kovin usein. Ainoastaan kun systeri satunnaisesti lähtee Laran, E:n ja Vanillan & Dalian kanssa lenkille.

Luna oli saanut maanantaista alkaen Zylkeneä ja suihkutin huoneeseen vielä PetRemedyä ennen töihin lähtöä, mutta kamera ilmoitteli siihen tahtiin liikkeestä ja ääntelystä, että totesin etteivät rauhoitteet olleet auttaneet ollenkaan. Olin jättänyt vielä radiokin päälle.

Mutta tosissaan, ajateltiin että lauantai-illan pieni löysävatsaisuus johtui tuosta yksinolon stressistä. Annoin varuilta Inupektiä. Sunnuntaina vatsa on lenkeillä löysä, mutta neiti hyvin pidätti aina seuraavaan lenkkiin asti. Sitten sunnuntai-maanantai yönä jouduin juoksemaan muutamaan kertaan ulkona Lunan kanssa. Taas, Luna pärjäsi päivän ihan hyvin ilman jatkuvaa ulkona ramppausta. Kotona vaihdoin Inupektin Kaopektiin, mutta tilanne ei parantunut ollenkaan. Maanantai-tiistai yö meni taas ulkona juostessa melkein 2-3 tunnin välein. Mutta taas tiistaipäivällä Luna pärjäsi ihan hyvin 5 tuntia sisällä (olin jättänyt varuilta paperit lattialle). Tosin kun tulin kotiin niin neiti pomppi ulko-ovea vasten, eli kiire ulos oli kova.

Mietin jo tiistai-iltana, että pitää varata Lunalle lääkäriaika, mutta missään lähilääkäreissä ei näyttänyt olevan vapaita aikoja sellaiseen aikaan, että saisin neidin sinne kuljettettua. Tiistai-keskiviikko yö vietettiin taas ulkona juosten. Aloin keskiviikkoaamuyöstä jo ihmetellä, kun Luna yritti ulkona kakata, mutta en nähnyt mitään tulevan ulos. Eikä maassakaan pimeässä näkynyt mitään. Myöhemmin aamulla kun oli valoisempaa, totesin ulkona, että ei ihme ettei yöllä näkynyt kuin pelkkää nestettä tulee pihalle. Ja se oli muuttunut punertavaksi.

Aloin tässä vaiheessa etsiä uudelleen sitä eläinlääkäri aikaa, vain todetakseni että aamuaikoja ei löytynyt oikeastaan mistään mistä katsoin. Ja sentään yritin tutkia Kerava-Mäntsälä-Nurmijärvi-Helsinki-akselilta. Systerillä oli pitkä päivä töissä ja itselläkin oli 11-19 vuoro. Joten selvittelin voisiko äiti viedä Lunan lääkärille päivällä, jos jättäisin oman autoni hänelle. Mutta äidilläkin oli kokous pidettävänä 13-16 välillä, kun Keravalla oli ensimmäinen vapaa aika klo 14.

Varasin sitten lopulta ajan Malmille klo 17. Siinä aamutoimia tehdessä totesin, että Lunalla oli selvästi huono olo, koska se ei tullut aamuruoalle mökistään. Myöskään kun tein omaa aamupalaa, minulla ei ollut totuttuun tapaan jaloissa pyörivää ja häsläävää spanielia. Kävin antamassa neidille hieman ruokaa mökkiinsä, mutta ei se niihin koskenut. Tämän takia sitten se tietysti oksenteli muutaman kerran vaahtoa (tyhjää vatsaa). Pienen pienen palan juustoa Luna lopulta suostui syömään. Pohdin siinä että lähdenkö hakemaan Nutri-Plussaa apteekista, kun se vaan aukeaa. Kun aloin syömään omaa leipää, ilmestyi Luna mökistään. En tiedä oliko rutiini vaan niin vahva, koska siinä se istui edessäni kerjäten, mutta siitä huolimatta kun tarjosin leivän palaa, tippui se neidin suusta sohvalle. Ihan pari pientä palaa lopulta meni alas asti.

Juostiin taas tässä välissä ulkona, jolloin uloste oli jo ihan pelkkää veristä nestettä. Siinä kello kahdeksan maissa mietin, että varattuun eläinlääkäri aikaan on ehkä turhan pitkä aika kun tilanne on tämä. Mentiin takaisin sisälle ja Luna kävi juomassa. Mielessäni ajattelin, että hyvä että neiti sentään juo niin ei varmastikaan kuivu. Menikö siitä puoltakaan tuntia, kun vesi lensi kaaressa suoraan olkkarin matolle. Mukana tietysti ne kaikki pienet ruokapalat mitä olin saanut neidin syömään. No, aloin sitä vesioksennusta siivoamaan. Luna meni eteiseen ja tuli sieltä piakkoin pois. Kun kävin heittämässä oksennuspyyhettä pesuun, näin eteisen lattialla kunnon verilammikon. Aloin sitä siivoamaan, niin kuulin, että Luna oksensi taas olkkarissa. Heitettyäni verisen pyyhkeen (koska yksinkertaisesti talouspaperi oli loppu enkä viitsinyt nenäliinoilla siivoamaan), kylppäriin menin sitten taas siivoamaan oksennuksia. Luna kävi sillä välin juomassa, meni mökkiinsä ja oksensi taas vedet sinne mökkiin.

Tässä vaiheessa totesin, että nyt me lähdetään sinne lääkäriin. Olin Tammistoon soittanut jo aamulla ja sovittu, että jos en saa aikaa minnekään ja tilanne näyttää siltä, niin lähdemme sinne päivystykseen (koska aikoja ei ollut heilläkään). Joten eikun Luna kainaloon ja lähdettiin ajamaan kohti Tammiston Evidensiaa.

Siellä sitten ilmoittauduttiin infossa. Ilmoittautumisen jälkeen meidät lähetettiin autoon odottelemaan. Sanottiin että siinä on muutamia tullut ennen meitä, joten voi hetki mennä että hoitaja soittaa. No, emme varmaan kerenneet autossa olla varttiakaan kun puhelu tuli. Selitettyäni tilanteen, he päättivät että Luna tulee nesteytykseen heti. He ottavat verikokeet ja sitten katsotaan mitä tehdään. Tämä oli kymmenen maissa. Ilmoitin töihin että tuli paikalle heti kun tiedän miten tästä jatketaan, jääkö Luna sisälle vai saanko sen mukaan, jolloin se menee äidille hoitoon. No, pari tuntia sain odottaa lääkärin soittoa, joka sitten päätti soittaa tietysti juuri silloin kun olin päättänyt lähteä käymään kotona siivoamassa se veriset&oksennuksen täyteiset pyyhkeet pesuhuoneen lämmitetyltä lattialta. E. joka oli töissä samaisessa paikassa, oli huomannut meidän olevan siellä ja kävi katsomassa Lunaa töittensä välissä. Sieltä tuli kommenttia että ei ole yhtään Lunamainen, kun se ei heiluttanut häntää eikä edes murissut hänelle. Totesin, että se voi kyllä johtua myös siitä että se ei tykkää eläinlääkäriasemista ollenkaan ja on yleensä ”mallioppilas” koska ei uskalla tehdä mitään.

Verikokeissa ei näkynyt mitään hälyttävää. Luna ei ollut mitenkään merkittävästi kuivunut (tähän totesinkin, että se on kyllä juonut koko ajan hyvin Nutrisalilla höystettyä vettä, joten olisin ehkä hieman ihmetellyt jos se olisi ollut todella kuiva). Mutta koska veriripuli saattaa mennä nopeastikin huonommaksi (minusta jo aamulla mentiin nopeasti huonompaan), he päättivät pitää neidin tipassa ainakin neljään asti ja aloittaisivat antibiootti hoidon. Jos tilanne olisi parempi ja ulostamistiheys pienentynyt, voisi Lunan hakea neljältä. Jos ei, niin sitten he pitäisivät spanielin pidempään.

Päädyttiin siihen, että he soittaisivat jos Luna jäisi pidemmäksi aikaa, ja jos puhelua ei kuulu, voisin noutaa sen neljältä. Joten minä menin töihin muutamaksi tunniksi. Sain valokuvan kolmen jälkeen, että Luna oli selvästi piristynyt. Herkut maistuivat, häntäkin heilui ja ääntä löytyi.

Ja sitä ääntähän löytyi, kun varttia yli neljä pääsin Evidensian aulaan, kuului Lunan ulvonta hyvin aulaan asti. Hetki jouduttiin odottelemaan vakuutusyhtiön päätöstä, jonka jälkeen pääsin maksamaan ja erittäin pirteä Luna tuotiin, joka oli aivan valmista lähtemään mahdollisimman kauas ko. paikasta.

Saimme antibiootit kotiin. Yleensä tylosiini on auttanut Lunalla todella nopeasti, nytkin vahvasti näytti siltä että apu on hyvä. Eläinlääkäriltä päästyämme Luna kakkasi ensimmäisen kerran vasta illalla, tosin se oli edelleen löysää ja veristä. Ruoka maistui normaaliin, erittäin ahneeseen tapaan. Yö saatiin pitkästä aikaa nukkua hyvin ilman ulkona juoksemista. Torstaina uloste oli jo menettänyt punaisuutensa, mutta edelleen on ollut löysää. Ja illalla Luna kertaalleen pyysi takaisin ulos vaikka oli juuri tullut sieltä. Eli tällä kertaa tuo antibiootti ei ole auttanut niin nopeasti kuin aikaisemmin. Toivotaan, että se lähtee puremaan, koska tässä on nyt tietysti viikonloppu tulossa. Viettäisin sen mieluiten jossain muualla kuin palaamalla päivystykseen.

Sydämen uusintaultra

Kun ei ole muutakaan tekemistä, niin käydään nyt sitten tarkastuksissa.

Lunalla todettiin sivuääni sydämessä vatsataudin yhteydessä 2018, jolloin todettiin että se todennäköisesti johtuu suolistotulehduksesta. Siitä vuosi eteenpäin, sivuääni kuului edelleen. Joten lähetin systerin sitten Lunan kanssa sydänultraan, koska kuukauden ainoa vapaa aika oli keskellä omaa työpäivää.

Tällöin neidillä todettiin pieni aorttaläppävuoto. Lääkärin mukaan vuoto ei häiritsisi mitenkään, mutta jos oli jalostussuunnitelmia, suositeltiin uusintatutkimusta noin vuoden päästä. No, Lunallahan ei ole edelleenkään niitä jalostussuunnitelmia, joten se siitä.

Viime vuoden lopulla Luna käytettiin sydämen auskultaatiossa, jossa sivuäänen ”voimakkuudeksi” todettiin 2. Nämä sivuäänen numerot tuppaavat muuttumaan hieman kuuntelevan lääkärin mukaan, tottuneempi lääkäri kuulee äänen nopeammin ja helpommin, kun taas ei niin rutinoitunut saattaa joutua etsimään ääntä. Mutta hieman alkoi mietityttämään, kun viime vuonna Lunaa tuli juoksutettua lääkärillä useaan otteeseen ja parikin lääkäriä joutui ääntä etsiskelemään, olin olettanut sivuäänen asteeksi korkeintaan sen ykkösen.

Ultran jälkeen lähdettiin kohti Inkoota ja vaunua.

Tähän syssyyn tuli vielä cockereiden fb-ryhmässä esille useampia sydänsairaita tapauksia lyhyen ajan sisään. Joten juttelin sitten joulukuussa Lunan Cartrophen-pistoksia uusiessa sydämeen erikoistuvan lääkärin kanssa, että kannattaako meidän lähteä uudelleen ultraan. Hän oli silloin sitä mieltä, että voi hyvin olla että Lunan tilanne ei siitä etene koskaan mihinkään, mutta olisi se uusintaultra ehkä järkevä parin vuoden päästä edellisestä ultrauksesta.

No, koska edellinen ultraus oli 2019 helmikuussa olisi seuraava ajankohtainen 2021.

Sopivasti bongasin joukkotarkastusryhmästä Kellokoskella olevan tarkin, jossa oli kaksi ultrausaikaa vapaana. Ja mikä parasta, hinta oli oikeasti halpa, 175€. Ja lääkärinä oli vielä cockeriryhmässä usein kehuttu Anders Eriksson.

Joten 13.3. lauantaina ajeltiin Lunan kanssa sitten Kellokoskelle. Koronarajoitteiden takia en päässyt neidin kanssa sisälle, joten odottelin sitten siinä ulkopuolella.

Noin puolentunnin päästä Luna palautettiin ja hoitaja kertoi tulokset. Pieni mitätön sivuääni löytyi, mikä ei vaikuttaisi mihinkään. Totesinkin siinä, että se oli jo tiedossa. Tulimme pikemminkin tarkistamaan tilanteen, ettei se ole huonontunut. 

Eli aika varmasti Lunan sydänongelma on sellainen ei etenevä versio, mutta niinhän sanottiin Lunan silmistäkin ja se kumminkin eteni. Tietysti olisi ollut kiva, että olisin voinut keskustella lääkärin kanssa ”löydöksestä”, mutta vallitsevan tilanteen takia se nyt ei ollut mahdollista, joten pitää keskustella sitten tuon oman eläinlääkäriaseman lääkärin kanssa seuraavalla kerralla, kun siellä asioi.

Hetken päästä ilmestyi koiranettiin tulokset ja siellä oli ”diagnoosina” kammioväliseinämäreikä.

Hieman tätä kummastelin, kun lueskelin asiasta enemmän. Joka paikassa todetaan, että tässä tapauksessa sivuääni kuullaan jo pennulla. Luna oli neljä vuotta ennen kuin sivuääni alkoi kuulumaan. Ja jos pentuna ei oireile, on ennuste siinä mielessä hyvä, että koira lähes aina elää normaalin elämän. Toisekseen, tämä nyt kumminkin mielestäni on hieman eri asia kuin pari vuotta takaperin diagnosoitu aorttaläpän vuoto.

Mutta pääasia on, että vika on sellainen ettei se tule Lunan elämää mitenkään häiritsemään.

EDIT 16.3.21. Laitoin viestiä vielä ultranneelle eläinlääkärille ja hänen vastaus oli, että nämä lievät muutokset eivät pakosti tule esiin kuin uusimmilla laitteilla ja lääkärin kokemuksella on tietysti osansa. Aorttaläppävuodossa ei kuulemma tule kuultavaa sivuääntä. (Tässä vaiheessa vähän naurahdin, kun syksyn auskultaation tehnyt lääkäri oli todennut systerin sanoessa läppävuodosta, että "kuulostaa ihan siltä" :'D ) Mutta lääkäri laittoi kuvan, missä väliseinämäreikä näkyi, joten uskottakoon häntä.