tiistai 24. lokakuuta 2017

Touhu&Temmellys




Satuin keväällä huomaamaan kuinka joku fb-kavereistani tykkäsi paikasta nimeltään Touhu&Temmellys, kiinnostuneena kävin katsomassa sivuja ja huomasin sen olevan vajaan parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä oleva koirien puuhamaa. Silloin ei kerennyt käymään ja loppukesästä Lara tuli jonka jälkeen joutui tietysti odottelemaan että pikkuneiti saisi rokotussuojan voimaan. 

Luna aloitti juoksunsa viimeviikolla, joten monet aktiviteetit ovat nyt hetken aikaa pannassa. Pohtiessani mitä koirien kanssa voisi nyt tehdä palasi Touhu&Temmellys mieleen. Yritin sivuilta etsiä tietoa saako alueelle tulla juoksuisen koiran kanssa ja varmistin asian vielä paikan omistajalta. Juoksunartut olivat yhtälailla tervetulleita, joten varasin meille tunniksi ajan Touhuun.

 Alueella on 3 aidattua osiota, joissa jokaisessa on hieman eri aktiviteetit. Touhu ja Temmellys -alueet ovat noin 1,5 hehtaarin kokoisia peltoalueita, Tempo 2000 neliömetrin pienempi puistomainen alue. Alueilta löytyy myös grillipaikat jos haluaa viettää useamman tunnin ulkoillen. Varattu alue on yksityiskäytössä eli omalla ajalla sinne ei tietenkään siten tule muita koiria. 

Omistaja tuli ensin esittelemään alueen (koirat saivat jo kulkea vapaana päästyämme aitojen sisälle), jonka jälkeen saimme oleskella tunnin loppuun ihan rauhassa. Alkuun oli mukava -1 asteen pakkanen, mutta tunnin päätyttyä oli sää mennyt plussan puolelle ja sen huomasi kun alue muuttui kurasemmaksi. Omistaja sanoi että alueella on muiden koirien hajujen lisäksi todella paljon muita eläimiä kuten myyriä, hiiriä, lintuja ja näiden hajut tietenkin. Luna ainakin selvästi löysi hajut heti ja kulki todella paljon heinikossa nenänsä perässä. Lara puolestaan keskittyi rallittamaan.

 Voin jo varoittaa että tässä postauksessa on paljon kuvia. :) 




Alkuun tytöt keskittyivät enimmäkseen juoksentelemaan keskenään ja itsekseen. Lähdimme sitten kiertämään alueen aktivitteetteja yksitellen. Ensimmäisenä olimme heinäpaaleilla. Heinäpaalit oli laitettu lyhyen välimatkan päähän toisistaan suunnilleen ympyrän muotoon, siinä sai koirat kiipeillä paaleilla ja hyppiä paalilta toiselle.





 Sitten oli taitopuomit edessä, tässä oli pieni esterataversio sekä pitkät tasapainopuomit. Jälkimmäisiä ei keretty tekemään kun ne alkuut oli liian jäässä ja liukkaita ja lopussa meiltä vaan loppui aika. :D Mutta esterataa kerettiin kokeilemaan. Siinä sai tietysti tehdä mitä lystäsi, mennä yli tai ali. Pääasiassa molemmat tytöt kiipesivät parrujen yli, mutta houkuteltiin ne parin alikin.


Laralla alkaa kokoa olla sen verran että sen alitukset olivat hieman hankalia.


Takana näkyy myös tasapainopuomit

Pari rengastakin oli sijoitettu esteradalle.


Siitä kuljettiin heinälabyrinttiin, jonne minun piti mennä ensimmäisenä jotta koirat tajusivat idean. Tai luulen että lopulta meidän aktiviteetti meni niin että minut etsittiin sieltä labyrintistä, juostiin ulos ja tultiin uudestaan etsimään. :D








Lyhyimmän aikaa olimme kunkkukukkulalla, mikä oli siis keskelle aluetta rakennettu korkeampi alue, koirat saivat juosta ylösalas.






Sitten heinälato. Tämä oli varmaan yksi Lunan lempipaikoista. Heinissä taisi olla hiirien hajua (omistaja sanoi että kylmillä keleillä hiiret tulevat latoon lämmittelemään) joita Luna sitten nuuskutti innokkaasti, neidistä oli myös kiva etsiä heiniin heitettyjä herkkupaloja.







Heti vieressä oli pallomeri, jota Luna selvästi taas vierasti. Kyllä sinne mentiin herkkuja etsimään, mutta namin löydyttyä tultiin äkkiä pihalle. Lara taas tykkäsi kulkea pallojen seassa pidempään. Enempi pallohullukoira voisi olla aivan täpinöissään.





Pitkällä nurmisuoralla otettiin muutama luoksetulotreeni.


Luna osoitti mieltään kun Lara juoksikin kovempaa.



Lara ei oikein sisäistänyt että piti juosta minun luokse vaan veti tuhatta ja sataa ohi, Luna sai siis palkan ensimmäisenä. :D 

Juomatauko
 Seuraavana siirryttiin kantometsään. Löysi jotain hajuja taas kun kulki kuonomaassa häntä ropellina pyörien ja työnsi päätään kantojen sisään. Lara ei oikein ymmärtänyt kantojen alle menemistä. Kantometsän päällekin pääsi kävelemään, jossa koirat joutuivat oikeasti keskittymään mihin tassunsa laittavat etteivät putoa.






Mitän sä sinne ylös pääsit?




Mitäs tuolla alhaalla olikaan...?
 Rauniorata oli vielä keskeneräinen, mutta mukavasti tekemistä löytyi sieltäkin. Betoniputkia oli kaivettu maahan ties kuinka monta ja eri pituisia. Isoja renkaita ja erilaisia piiloja löytyi myös useampia. Tämä voisi olla kiva kesämmällä, tai miksei talvellakin kun systerikin pääsee noista kepeistään eroon. Toinen pitelisi koiria ja toinen menisi piilosille.




Betonisilta meni kuopan yli (vaikka kuvasta sitä ei nääkkään niin sillalta oli n. 1 metrin pudotus alas)









Lopuksi otimme vielä hieman kiipeilyä betoniputkilla Lunan kanssa joka olikin yllättävän ketterä kun kerksin hieman alkuun epäilemään että neiti jää vain pomppimaan putkia vasten.






Lopputunnista oli maa jo sen verran sulanut että kuraa olikin sitten jokapaikassa.
 Täytyy sanoa että tuo oli ihan mukava paikka ja molemmat koirat kyllä väsyivät kunnolla. Kävimme kyllä vielä kaupoilla tämän jälkeen, mutta näin kun kirjoittelen tätä puoli seitsemän maissa niin molemmat ovat edelleen väsyineitä. Pitää mennä uudelleenkin jos saisi vaikka tolleripojat Kodan ja Cooperin mukaan (he alkavat olla ainoita sellaisia tuttuja joiden kanssa tiedän Lunan pärjäävän ilman kokoaikaista vahtimista.) Varaa vaikka useamman tunnin ja paistaa ne makkaratkin siellä. Nyt nuo Lunan juoksut tekivät sen että oli parempi mennä näin pienellä tyttöporukalla.


 Kerkesimme viikkoa ennen Lunan juoksuja käymään uimassakin. PetBrosin fb-sivulle tuli ilmoitus että loppuillan uinnit -50%, joten mehän varattiin nopeasti aika. Lunalle homma oli tuttua, mutta Laralle allas oli uusi asia. Yllättäen alkuun pentu ei sitä osannut pelätäkään, rampilta mentiin hienosti Lunan perässä altaaseen ja uittaja pääasiassa vain käveli reunustalla. Sitten yhdellä kertaa Lara vetikin yllättäen taaksepäin ja putosi rampilta alas, jonka jälkeen rampista ja uimisesta tulikin pelottavampaa. Uittajan avulla saatiin hieman rohkaistua pikkuneitiä ja lopulta loppuajalla Lara lähti jo hieman rohkeammin rampilta alas, mutta yritti uida suoraan reunoille.

Pitää yrittää mennä jossain vaiheessa uudestaan (jos osuisi taas alennus hyvään saumaan), jotta saadaan tuota yllättäen tullutta ramppipelkoa hieman pois.

-

Lunan juoksuista johtuen jouduin sitten perumaan meidän ilmottautumisen ensi viikon tokokokeeseen, eli saa meidän VOI:n luokan starttaus vielä odottaa. Hieman hämmästyin kun kokeen järjestäjä vaati eläinlääkärin todistusta juoksuista jotta saisin koemaksun takaisin. Yleensä olen kuullut riittäneen kahden eli henkilön allekirjoittama todistus. Kyselin sitten hieman hintoja ja meidän vakkarieläinlääkäriasemalla kyseiselle lapulla olisi tullut hintaa neljä kertaa koemaksun verran (koemaksu 25€, todistus 100+€). Kyselin fb:ssä että onko kukaan tällaista joutunut hankkimaan ja mistä sen saisi alle 25€ hintaan. Eihän ole järkeä maksaa enempää todistuksesta kuin mitä koemaksu oli.

Moni sitten kommentoi että ei tuon ihan noin pitäisi mennä, yleensä on aina riittänyt joko oma ilmoitus tai sitten se kahden henkilön allerkirjoittama lappunen. Laitoin sitten samana iltana vielä kyselyä kokeenjärjestäjälle että eikö tuo jälkimmäinen heille oikeasti kelpaisi, kun ell.todistus maksaa monin kertaisesti. Tarjouduin jopa lähettämään kuvaa (:'D) jos se kelpaisi todistukseksi.

En tiedä olivatko järjestäjistä joku seurannut fb-keskustelua, mutta aika nopeasti sieltä tuli pahoitteleva viesti:

 "Kahden henkilön allekirjoittama todistus riittänee. Pahoitteluni että jouduit näkemään vaivaa hintoja kysellessäsi mutta näin minua ohjeistettiin toisen koetoimitsijan taholta vastaamaan. Ilmeisesti väärinkäsitys sillä säännöt ovat muuttuneet jossain kohtaa."

Hieman epämääräistä minusta, mutta pääasia että saan koemaksun takaisin. Laitan sen sivuun sitten seuraavaa koetta varten. Ärsyttävää kun keväällä meillä oli pitkä koetauko, kun Luna ei aloittanut juoksuja ajallaan (piti olla tammikuussa, mutta neiti venytti huhtikuuhun) enkä uskaltanut sitten ilmoittaa tuota mihinkään kun mun tuurilla ne juoksut olisi alkanut juuri silloin. Nyt kun en olettanut juoksuja kuin aikaisintaan marraskuussa ne tulivat kuukauden etuajassa... ._.


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Laran mätsäridebyytti, Luna BIS1!

Laran rokotusten kolmen viikon varoaika tuli täyteen ja mikäs sen parempi kuin lähteä heti seuraavana viikonloppuna mätsäröimään. Porvoossa oli Borgå Folkakademi koirakonsultti opiskelijoiden järjestämä Match Show. Myönnettävä on että tapahtuman mainostus tuntui jääneen hieman puolitiehen, kun osa tiedoista puuttui (mm. keitä tuomareita, monessa kehässä pyörii), eikä kysymyksiin vastattu Koirat.comin tapahtumasivuilla tai Facebookissa. Todettiin kumminkin että lähdetään nyt katsomaan, kun se tekee Laralle hyvää joutua aivan uudenlaiseen tilanteeseen.
Surkeiden säiden takia olen joutunut pesemään molempia koiria tiuhempaan (mikä on kyllä pääasiassa erittäin kuraisten metsälenkkien syytä), mutta Lunankin turkki oli sen verran hyvässä kuosissa ettei sitä tarvinnut kuin hieman harjata auki. Laran turkkihan ei hirveästi mitään työtä taas tarvitse.


Automatka meni rauhallisesti, kun nuorempi neiti oli riehunut koko aamun ja turvavöihin jouduttuaan simahti heti. Systeri olisi halunnut ottaa Laralle kevythäkin mukaan jotta toinen olisi päässyt harjoittelemaan sinne rauhoittumista, johon totesin että otetaan häkki siinä vaiheessa kun systeri pystyy itse kantamaan jotain. Minulla ei riitä kädet taluttamaan kahta (innostuksesta vetävää) noin 10 kg koiraa sekä kantamaan treenikassia ja isoa kevythäkkiä, kun systeri köpöttelee kainalosauvoillaan perässä.

Minulla oli jo nyt vaikeuksia kun pääsimme ilmoittautumispisteelle, kun Luna veti itään ja Lara länteen, yritin siinä samalla kaivaa lompakkoa ja rokotustodistuksia treenilaukusta. Ilmoittautuminen oli vielä kevyen teltan sisällä ja Lara meinasi kaataa koko teltan kiertäessään sen yhden jalan ja lähtien päättäväisesti vetämään siitä poispäin. Olin siinä ihan tyytyväinen kun saimme ilmot pois alta. Kehät olivatkin sitten hieman hankalasti kun Lunan kehä oli alueella olevan hallin sisällä aivan takareunassa, Laran kehä taas hallin ulkopuolella. Eli molempien kehien seuraaminen oli mahdotonta. Onneksi tyttöjen numerot olivat melko isolla erolla. Luna oli (2)12 ja Lara (4)25. Isojen pentujen kehässä myös oli ensin lapsi&koira –kehä, joten parkkeerasimme ensin Lunan kehän reunalle halliin. Osallistujia ei ollut ihan hirveästi (yhteensä varmaan about 100 koiraa oli ilmoitettu) joten paikka ei ollut aivan tupaten täynnä. Laraa jännitti selvästi ympäröivät koirat ja välillä olikin vaikeuksia kulkea näiden ohi. Pikkuneiti ei onneksi lähtenyt räksytyslinjalle ja yllättäen osasi odotella melko nätisti vuoroaan (…vai oliko se sitten vaan liian väsynyt…) :D

Sisähallissa oli pienenä ongelmana lattialla olevat sahanpurut mikä tarttuivat kummankin turkkiin. Yritin sitten pikaisesti harjalla saada pahimpia pois ennen Lunan kehää. Tuomarina meillä oli bortsukasvattaja, joka oli Laraa silitellyt kun yritin ilmoittautumista hoitaa. Punainen neiti veti jälleen todella hienosti kehässä, paikalla seisottiin häntä heiluen ja liikkeessä kuljettiin hyvää vauhtia hieman minun edellä. Pöydälle yritettiin tapansa mukaan hypätä (Luna nostaa etutassut pöydänreunalle ja jää pomppimaan siihen), jolloin tuomari naureskeli että taitaa agilitykoira olla kyseessä. Piti siihen todeta Lunaa nostaessa että itse asiassa kyllä tokokoira. Tuomari kyseli kisataanko ihan ja pääsinkin ”kehuskelemaan” että siirryttiin voittajaluokkaan keväällä, mikä tuomarista olikin todella hienoa. Näyttelykäynneistäkin kyseli johon totesin että joo ollaan muutaman kerran käyty, mutta siellä Luna ei oikein pärjää. Tuomari siinä vielä ihasteli Lunan lihaskuntoa.

(c) Dagfinn Tjosvoll

Luna sai kehästä punaisen nauhan, jonka jälkeen kävin pikaisesti vilkaisemassa ulkona isojen pentujen tilanteen. Siellä mentiin vasta koirassa 10, joten hyvin kerkesi pienten aikuisten värikehätkin alkaa. Näitä ei ollut kuin 6 koiraa kummassakin värikehässä, joten melko varmasti uskalsin ajatella Lunan sijoittuvan, vaikka kehässä oli myös toinen cockeri. Juoksimme yhdessä ympäri, harmittelin siinä kehän pienuutta kun Luna liikkui niin nätisti, mutta ei päässyt parhaimpaansa esittämään kun tilaa ei ollut. Ja siinä juostessa edellä kulkeva corgi päättikin alkaa ärisemään Lunalle (meille tuli pikainen stoppi kun se corgi yllättäen vetikin täyskäännöksen Lunaa kohti). Neiti ei onneksi ollut siitä moksiskaan, annoin vielä enemmän tilaa heille juosta edellä (mikä tosin ei auttanut kun corgi oli päättänyt vain äristä ja katseli taaksepäin). Loppuseisonnassa tuomari kätteli kaksi koirakkoa pihalle. Täytyy sanoa että vaikka sitä on mielessään sitä mieltä että meillä on mennyt niin hyvin että meidän on pakko sijoittua varsinkin kun kilpailijoita ei ole montaa, niin koskaan tuomareista ei tiedä. Huokaisin helpotuksesta vasta siinä vaiheessa kun nämä kaksi oli kätelty pihalle ja jäljellä oli vain neljä sijoittujaa.

Tuomari aloitti sijoittamisen ja hieman taas hämmästelin kun jäljelle kehään jäi Lunan lisäksi tämä toinen cockeri. Meidät juoksutettiin vielä ympäri jonka jälkeen tuomari osoitti meidän ensimmäiselle palkinnolle. Kättelin tuomarin ja menin palkintopaikalle hakemaan palkintopussin.

Käytin Luna pikaisesti kävelemässä, jonka jälkeen siirryimme siitä sitten ulos Laran kehän luokse. Vettä oli alkanut hiljalleen satamaan jolloin monet vielä paikalla olevat olivat siirtyneet halliin suojaan.  Onneksi Laraa ennen ei ollut siinä vaiheessa enää montaa koiraa, joten meidänkään ei tarvinnut aivan läpimäräksi kastua. Nuorempi neiti oli onnistunut likaamaan turkkinsa vähän enemmän makoillessaan hallissa, se ensinnäkin oli täynnä purua mutta valkoisissa jalkakarvoissa oli myös jotain mustaa mitä en saanut mitenkään pois. Harjasin päällisin puolin mitä pystyin ja vein pennelin sitten kehään. Vastassa meillä oli saksanpaimenkoira joka varmaan lähenteli vuoden ikää. Juoksimme ensin ympäri ja Lara kyllä ravasi melko nätisti, mutta kulki kyllä kuin höyryveturi – eli täysillä eteenpäin. Yritin siinä sitten hieman hidastella vauhtia aika huonolla tuloksella.


Seisominen sujuikin sitten paremmin. Nami nenän edessä Lara seisoi pitkiäkin aikoja todella nätisti paikoillaan, yritin vähän siinä pikkuneidin jalkoja asetella paremmin mutta en nyt lähtenyt pilkkua viilaamaan asennossa. Kävimme tuomarin hiplattavana ja yllättäen neiti seisoi suht nätisti paikoillaan. Olin varma että se heittäytyy selälleen nähdessään vieraan ihmisen tulevan luokse.  Kuljimme vielä kolmion täysillä ravaten.

Lara sai kehästä sinisen nauhan, mitä systerin kanssa kyllä hieman ihmeteltiin. Sakemanni nimittäin ei juossut eikä seisonut oikeastaan itse ollenkaan. Oliko sitten rakenteellisesti kehittyneempi koira tuomarin mieleen enemmän.

Menimme hetkeksi sivuun odottelemaan kunnes kutsuttiin kaikki sinisen saaneet takaisin. Menimme paikoillemme seisottamaan koiria kunnes todettiin että yksi puuttuu. Tuomari totesi että odotetaan. Tästä huolimatta tuomari kumminkin käveli ja katseli koiria arvioiden. Hieman tässä mietin että minusta kun puhutaan odottamisesta niin ei siinä vaiheessa kuuluisi arvostella muita, jouduin siis seisottamaan Laraa vähän liiankin pitkään kun tuomari tarkkaili meidän ”odotellessa”. Tuomari vielä päätti sitten juoksuttaakin ryhmän kahdessa osassa ennen kuin tämä yksi kerkesi kehään. Lopulta tämä puuttuva koirakko pääsi toisesta kehästä ja hänet sitten juoksutettiin yksin.



Lopulta tuomari lähti valitsemaan sijoittujia. Neljänneksi kutsuttiin numero 425. Minä seisoin siinä paikallani kun tuomari ja kehäsihteeri katsoi kohti, vilkaisin numeroani ja tuomaria ja uudestaan numeroa ennen kuin tajusin että pahus sehän oli meidän numero! Jotenkin menin sekaisin kun minulla nyt oli sekä Lunan että Laran numerot. Eikun neljännelle palkintopallille hakemaan pennelin palkintopussia. Luna oli ulissut melkein koko kehän ajan, vanhempi neiti ei voi ymmärtää että miksi olen jonkun toisen kanssa kehässä kun hän haluaisi olla mukana.

Lara meni oikeasti yllättävän hyvin ensikertalaiseksi joka kehien ulkopuolella jännitti muita koiria. Jostain syystä kun kehään päästiin niin pikkuneiti keskittyi tekemiseen niin että kaikki ympäröivä oikeastaan unohtui. Valmistauduttiin siihen että Lara lähtee kehästä vain kokemusta rikkaampana, kun pentukehä on vielä niin epätasainen. On aivan eri asia olla kehässä juuri rokotevaroajan täyttäneen pennun kanssa kun vanhimmat osallistujat ovat hieman vajaa vuoden ikäisiä.

Palasimme sisälle halliin odotelemaan BIS-kehien alkua (odotettiin siis isojen pentujen punaisten kehän loppua).  Kerkesin hieman vielä harjata Lunaa, mutta totesin sen olevan melko turhaa puuhaa. Sade oli kastellut turkin sen verran että se oli lähtenyt laineilemaan enemmän eikä harjaus suoristanut sitä ollenkaan karvan ollessa märkää. Lunan tassutkin oli hallin pohjan takia muuttuneet lähes mustiksi.

Lopulta huudeltiin BIS-osallistujia kehään. Menimme ensin numerojärjestykseen, josta tuomarit sitten kaikkien ollessa paikalla sijoitti isoimmat ja mukamas nopeammin juoksevat edelle ja pienet taakse. Ensin juoksutettiin viisi ensimmäistä ja sitten viisi jälkimmäistä. Vähän siinä pyörittelin kyllä silmiäni kun kaksi selvästi Lunaa hitaampaa koiraa (joista toinen vielä pentu joka ei halunnut juosta) sijoitettiin Lunan edelle. Vaikka jätin kunnon tilan niin ei mennyt kuin hetki kun saimme edellä kulkevat kiinni ja jouduin hidastamaan Lunan hienon liikkeen.

Sitten meitä seisotettiin, seisotettiin ja seisotettiin. Siinä meni varmaan kymmenen minuuttia kunnes tuomarit tulivat luokse ja pyysivät muutamia (meidät mukaan lukien) juoksemaan edestakaisin. Sitten taas seisottiin. Ja seisottiin. Ja seisottiin vielä lisää. En muista milloin olen joutunut seisottamaan Lunaa niin pitkään paikallaan, annoin tihenevin väliajoin nakin palasen neidille, jonka häntä vipatti kyllä koko odotuksen, mutta jalat eivät meinanneet enää pysytellä paikoillaan. Pyörittelin silmiä systerille joka istuskeli kehänreunalla ja selvästi ihmetteli pitkää seisottamista myös.


Muutamankin kerran näin eri tuomareiden (kehässä arvosteli kaikki tuomarit yhdessä) käyvän vilkaimassa meidän numeroa ja kuulin heidän puhuvan cockerista, joten siinä mielessäni lähdin ajattelemaan että me saatettaisiin jopa sijoittua. Jokainen tuomari valitsi neljä mieluisinta ja sitten he yhdessä vielä valitsivat näistä ne lopulliset sijoittujat. En tiedä kuinka kauan aikaa oli kulunut, olin melkein syöttänyt jo kaikki nakit taskustani kun tuomarit lopulta totesivat tuleensa suht yksimieliseen päätökseen. Tuomarit ilmoittivat neljänneksi ja kolmanneksi tulleet, sitten toiseksi tulleen, jolloin oli jo ihmeissäni. Lopulta ykköseksi julistettiin 212! Minä taas katsoin tuomareita, sitten omaa numeroani ja tajusin että pahus se oikeasti oli meidän numero (minä taas jotenkin sekoilin nyt Laran numeroon). Luna oli BIS1!

Kättelin jonkun tuomarin ja menin ykköspaikalle. Siinä sitten tuli käteltyä vuorotellen kaikki tuomarit ja otettua valokuvat. Luna tässä vaiheessa alkoi jo todeta että seisominen riittää ja jouduin sen monta kertaa asettamaan uudelleen. Systeri yritti ottaa paikaltaan kuvaa, mutta aika huonolla menestyksellä. Joko siinä oli koko ajan joku edessä tai sitten kuvat tärähti. Lopulta kuvaajat kaikkosivat, jolloin nappasin Lunan palkintopystin ja ruusukkeen.

Tavaraa olikin sitten kaksinkertainen määrä kotiin vietäväksi, vaikka BIS-kehästä ei muuta saanutkaan kun pokaalin ja ruusukkeen.

Systeri yritti ottaa kehän reunalta kuvaa, mutta tämän parempaa niistä ei tietenkään tullut... yritän saada joltain kuvaajalta paremman otoksen, kun olisihan se hienoa saada kunnon kuva ensimmäisestä BIS1 sijoituksesta.
(c) Dagfinn Tjosvoll
(c) Dagfinn Tjosvoll


(c) Dagfinn Tjosvoll

Automatka kotiin olikin taas hiljainen kun molemmat tytöt nukkuivat rauhassa. Voin melkein sanoa että koko loppuilta oli melko rauhallinen, sen verran väsyttävä tapahtuma oli Laran mielestä ettei pentukaan jaksanut hirveästi riehua.

Mutta sieltä tuli Lunan ensimmäinen (ja toivottavasti ei viimeinen) BIS1 sijoitus! Pari kertaa olimme niin lähellä ja nyt lopulta tärppäsi. Täytyy myöntää että tuli muisteltua kolmen vuoden takaisia mätsäreitä, joissa pohdin että tuleeko Lunasta koskaan koiraa jolla on sijoitusmahdollisuudet kun tuomaria juostiin paniikissa karkuun. Kuinka monta kertaa meidän käteltiin kehästä ensimmäisenä ulos kun neiti osoitti selviä arkuuden merkkejä ja ei antanut tuomarin edes tulla lähelle saati koskea. Muistan kuinka ylpeä olin ihan ensimmäisestä sijoituksesta (Luna hieman reilu vuoden vanhana sinisten 4.), se kertoi että tästä voi jopa tulla vielä jotain. Näin 44. mätsäriä (:’D) myöhemmin tuli lopulta se paras mahdollinen sijoitus.

Sitten pakolliset palkintokuvat:



Väsynyttä porukkaa kotona 
Tokosta olen vähän niin kuin luovuttanut sen suhteen että saan meitä mihinkään kurssille tässä syksyllä. Odotan kiltisti että meidän joulukuinen kurssi alkaisi. Kurssin aiheena on tokon omat ongelmat ja minun on myönnettävä että olen yrittänyt pohtia että mitkä on ne meidän ongelmat. Voittajan liikkeet alkaa olla siinä kuosissa, että omissa treeneissä ne sujuvat 80-90% varmuudella. Tietysti minulla nyt ei ole ollut kouluttajaa seuraamassa joka osoittaisi ne pikkutarkat virheet joita minulla aivan varmasti tulee. 


Fb:n tokoryhmässä huudeltiin osallistujia Lohjalla pidettävään tokokokeeseen lokakuun lopulla, kisaan oli kuulemma tulossa ulkomailta osallistuja ja he haluaisivat sen kokeen pitää. Siinä sitä sitten pohdin että pitäisikö minun ihan huvikseen ilmoittaa Luna kokeeseen. Pohdin sitä sen illan ja lopulta laitoin ilmon menemään. Lähdetään kokeeseen nyt hieman sillä ajatuksella että katsotaan mitä käy ja otetaan enemmän koemaisena treeninä se. Itse koen kyllä että meillä on mahdollisuudet jopa siihen ykköstulokseen, ellei Luna jotenkin reagoi eritavalla koetilanteessa, mitä se ei ainakaan avo-luokan kokeissa tehnyt. Jos nyt käy niin ettei koe mene ihan putkeen, niin ainakin saan aiheita jotka voin sanoa omat ongelmat –kurssilla meillä käsiteltäviksi.

lauantai 30. syyskuuta 2017

Ehkä vuoden viimeinen saarireissu

Pitkästä aikaa pääsimme käymään vaunulla. Täytyy myöntää että en oikein tiennyt mitä odottaa viikonlopulta. Luna oli viimeisen viikon ollut hieman kärttyisemmällä päällä eikä oikeastaan edes leikkinyt Laran kanssa. Ja nyt ne joutuisivat olemaan pienessä ahtaassa asuntovaunussa yhdessä.
Pääsimme lähtemään melko myöhään, minkä takia olimme Inkoossa vasta lähempänä kymmentä. Eipä siinä kerinnyt kuin heittää tavarat vaunuun, antaa koirille ruoat ja sitten lähdettiinkin loppuiltaa viettämään grillille. Kulttispoika Bemmi olikin jo grillillä ja hän ei ollut yhtään tyytyväinen että kaksi kaveria käveli vain ohi ja pääsi ihan grillin viereen kun hän joutui olemaan kauempana penkkiin sidottuna! Lara oli ihan innoissaan kun tajusi grillillä olevan muita ihmisiä ja Luna puolestaan pääsi heti kerjäämään ruokaa katseellaan.


Grillailun jälkeen käytiin pienellä iltalenkillä ja Luna oli vähän turhankin täpinöissään. Alue on ollut hiljaisempi kesän jälkeen ja sehän on tehnyt sen että saaren peuralaumat ovat tulleet lähemmäksi laiduntamaan. Luna, jolla on identiteettiongelmia eikä se tiedä onko se cockeri vai hirvikoira, oli menossa jokaisen löytämänsä hajun perään. Laraa taas selvästi hieman jänskätti kun oli pimeää ja alue täynnä outoja uusia hajuja.

Käytin Laran vielä erikseen pissalla hetki ennen nukkumaanmenoa ja meitä vastaan tuli noin vuoden ikäinen ja pieni (on siis Laraakin pienempi kooltaan) sekarotuinen Lucky poika. Nuori neiti oli alkuun hieman epäileväinen kun pimeydestä ilmestyi toinen nelijalkainen, mutta aika pian hän hiffassi että siinähän on kiva kaveri. Toinen oli myös innokas leikkimään joten koirat vetivät pienet hihnajuoksupainit siinä tiellä.

Lara tapasi myös kk saksanseisojapoju Tazzin
Vaunussa olemisessa olikin sitten omat haasteensa, mitä myös eniten pelkäsin. Onneksi Luna ei ole ollut Laran kanssa sellainen pomo kuin mitä Lolan kanssa. Lola jos vaunulla (tai kotona) liikuttaa häntäänsäkään niin Luna on vieressä vahtimassa että mihin toinen luulee liikkuvansa. Lara sai siis aika vapaasti liikkua vaunussa, mutta ihan turvallisuus syistä vahdin etteivät tytöt vahingossakaan joudu vastakkain vaunun kapeimmalla osalla. Nukkumisjärjestelyjäkin jouduttiin tekemään, systeri nukkui Laran kanssa vaunun perällä ja aitasimme pienen tilan kompostikehikon palalla. Minä ja Luna sitten nukuimme vaunun keskellä (jos joku ei ole asuntovaunussa käynyt niin meillä on vaunun perällä sänky, keskellä ruokailuryhmä jonka saa sängyksi sekä keulassa isompi ruokailuryhmä mikä myös avautuu pediksi). Systerin ja minun sängyn välisessä seinässä on pieni ”ikkuna” josta normaalisti Luna hyppii edestakaisin. Nyt tietysti jouduimme sen sulkemaan ja ensimmäisenä yönä Luna olikin ihmeissään kun ei päässyt vaihtamaan sänkyä. Punainen neiti kävi alkuyöstä useaan otteeseen kokeilemassa, josko luukku aukeisi raapimalla.


Lauantai menikin lenkkeillessä ja treenatessa. Noin puolenkilometrin päässä asuntovaunualueesta oli PokeStoppi jossa sitten juoksin joko kummankin koiran kanssa tai vuorotellen jommankumman (useimmiten Lunan).  Treenattiin myös hieman luoksetuloja, ohitustreenejä, häiriönsietoa ja seuraamista. Kulttis Bemmi kun tarvitsi häiriötreeniseuraa niin treenasin siinä sitten molempien tyttöjen kanssa (toinen oli aina odottamassa systerin kanssa sivulla). Lunalla ei häiriötreeni (Bemmi ja ympärillä olevat ihmiset) tuottanut ongelmia, mutta hän onkin tottunut treenaamaan vaunualueella. Laralla sitten onkin siinä vielä työtä. Bemmi oli Larasta hieman pelottava, kun iso urospentu teki yllättäviä nykäsyjä ja tuli luokse. Meidän ohitustreenit menivätkin sitten niin että yritin saada Laran kulkemaan lähellä eikä kiertämään Bemmiä niin kaukaa kun pääsi.

Luoksetuloja otettiin myös häiriöllä, eli meillä Bemmi istui lähellä ja tytöt joutuivat juoksemaan siitä ohi. Lunan luoksetuloissa otin myös pysähdystä ja yritin pysäyttää neidin suoraan pojan kohdalle. Lunalle on tässä hiljalleen alkanut se pysähtyminen tulla tutuksi, joudun tosin aina ennen treeniä vetämään pientä peruutus-stoppiharjoitusta ja tällöin sanoa seis-käskyn käsimerkin ohella. Siitä seuraavat sujuvatkin pelkällä käsimerkillä. Yhä useammin alkaa myös tulla todella nättejä stoppeja eikä valuta viittä metriä eteenpäin kuten alussa. :D

Olen treenannut Laran kanssa sivulle tuloa ja pikkuneiti on hiffanut sen idean melkein täydellisesti. Välillä tulee pieniä aivopieruja ja perusasentoon tullaan jalkojenpäälle istumaan (niska taittuu yli 90 astetta kun tuo yrittää pitää kontaktia) kokonaan seläntaakse tai oikealle puolelle selkä menosuuntaan päin :'D Mutta sivulle tullaan niin nätisti että Lunakaan harvoin tarjoaa niin nättiä perusasentoa (tosin Lara tulee kyllä kirjaimellisesti ihan kiinni).
Laran jäädessä lenkin jälkeen vaunuun nukkumaan systerin kanssa, lähdettiin Lunan kanssa saaren toiseen päähän lenkille kera äitin, äidin miehen, vaununaapurin ja tämän 5 kuukauden saksanseisojauroksen Tazzin kanssa. Mentiin neidin kanssa vähän edellä pitkässä liinassa kun poju olisi innoissaan halunnut tehdä tuttavuutta Lunan kanssa, joka puolestaan on sitä mieltä että yli-innokkaat pennut voisi kadota maanpäältä. Luna pääsi pulikoimaan uimarannalla pariin otteeseen.  Kun päästiin takaisin olikin taas aika käyttää Lara pissalla.

Käytiin myös meidän rannassa katsomassa ja kerran siellä oli hiljaista päästettiin tytöt hieman rallattelemaan. Luna juoksu suoraan mereen pulikoimaan ja Lara lähti tutustumaan laituriin. Pikkuneiti oppi aika nopeasti että laiturilla kannattaa kulkea varoen, se nimittäin juoksi siellä sellaista vauhtia että lopputuloksena pentu putosi reunalta mereen kun ei se vauhti pysähtynytkään niin nopeasti tai reuna pääsi yllättämään. Onneksi uiminen oli pennelille jo tuttua, joten Lara vaan ui rantaan ja siitä eteenpäin osasi varoa laiturin reunoja. Ei se mitään kauhua saanut tilanteesta, laiturille kyllä mentiin uudestaan ongelmitta ja uimaankin mentiin useaan otteeseen. Pääasiassa tytöt juoksivat hiekalla ja rantavedessä. Olen täällä varmaan maininnutkin, mutta jos Laralla olisi motto, se olisi ”I belive I can fly!” mikä taitaa olla bortsuilla aika yleistä. Rannan reunalla on pientä kalliota joiden takaa Luna lähti juoksemaan ja pentu meni tietenkin perässä. Luna tuli nätisti kallion toiselta reunalta alas, mutta Lara päätikin hypätä kalliolta. Pudotusta oli reilu metri, mutta onneksi pohja oli pehmeää hiekkaa. Naamalleenhan tuo tuli, mutta siitä se vaan nousi ylös ja jatkoi matkaa.




Sunnuntaina sitten päästiinkin merelle ja grillisaareen. Ilma oli aurinkoinen mutta aika tuulinen. Lara pääsi ensimmäistä kertaa moottoriveneen kyytiin. Minusta tuntui ettei se ollut siitä moksiskaan - enemmän pikkuneitiä tuntui häiritsevän päälle puetut pelastusliivit, joiden kanssa se heittäytyi selälleen maahan ja totesi että hän ei kävele. Pidin Laraa sylissä ja istuttiin veneen keulassa, Lunan matkustaessa veneen perällä.

Saaressa Luna sai kulkea vapaana, mutta edellisestä päivästä viisastuneena Lara kulki pitkässä liinassa. Saari on kallioinen ja siinä on monessa kohtaa usean metrin pudotuksia joko toiselle kalliolle tai mereen. Pari kertaa Lara valui mereen loivasta kohdasta yrittäessään jahdata aaltoja ja joutuessaan veden liukastamalle alueelle. Niin kauan kun pudotus oli mereen, ainoin pennun kurotella kuten halusi. Oppiipahan hieman varomaan kun tarpeeksi monta kertaa molskahtaa uimaan. :D Aika hyvin pikkuneiti kyllä varoi korkeilla kallioilla, ei se tainnut kertaakaan edes yrittää hypätä niistä kohdista. Minua eniten arveluttivat tilanteet, joissa Lara kulki vauhdilla Lunan perässä kapeissa kohdissa missä oli korkeampi pudotus. Tytöt myös innostuivat rallittamaan kalliolla (Lara onneksi edelleen pitkässä liinassa, luulen että muuten nuorempi olisi löytynyt merestä).

Kävimme myös grillisaaren toisella puolella, johon ei sitten tuullut ollenkaan ja lämpötilat olivat kesäiset. Tällä puolella Luna yllättäen plumpsahti mereen. En tiedä menikö vanhempi neiti jonkun hajun perässä vai minkä, mutta Luna putosi kohdassa missä oli jyrkkä, mutta kaareva pudotus suoraan mereen. Kuulin vain molskahduksen ja hetken päästä punainen neiti seisoikin takatassut mutapohjassa ja etutassut kalliolla läpimärkänä. Kohta vain oli niin jyrkkä että eihän tuo sieltä itse ylös päässyt, eikä neiti suostunut uimaan kaislikon läpi matalammalle alueelle. Jouduin siis itse menemään tähän jyrkkään kohtaan vetämään neidin pannasta kalliolle. Laran kiusaksi Luna myös lähti omalle tutkimusmatkalleen rantaa pitkin. Vanhempi neiti pysyi kyllä näkösällä, mutta aika pitkälle se sai mennä kallioilla.









Hetken lämmittelyn jälkeen lähdimme ajelemaan takaisin vaunulle. Lara oli jo niin naatti että meinasi jo nukahtaa veneeseen. Perillä sitten pakkasimme auton, siivosimme vaunun ja lähdimme ajelemaan kotia ja voin sanoa että molemmat tytöt olivat taju veks lähes koko automatkan. Eivätkä olleet ainoat, minä olin kanssa puolikuollut, systeri totesi että oli piristävää olla taas vaunulla, mutta hän ei juossutkaan kahden koiran kanssa koko aikaa. Pikemminkin vaan istui ensin vaunussa tai pihalla tai saaressa.

 
Aaltoja oli kiva metsästää
Täällä on selvästi ruokatarjoilu




Looppuun vielä tyylikäs kuva Larasta kun se löysi meidän Pokemonjahdilla lätäkön mihin piti puhallella ilmaa :D

tiistai 19. syyskuuta 2017

Välillä meinaa pää räjähtää kun ei kerkeä tai jaksa

Eipä herunut meille paikka HSKH:n rally-tokoryhmistäkään. Sinällään en asiasta yllättynyt, kun ajattelee lajin olevan tällä hetkellä perus tokoa paljon suositumpi, mutta silti pidin mielessäni peukkuja pystyssä josko sittenkin… Pitää nyt vaan sitten katsoa jostain muualta löytyisikö meille mitään kiinnostava kurssia mistään.

Myönnettäköön että tässä on Lunan kanssa treenaaminen jäänyt hieman vähille ja se ärsyttää. Mutta tällä hetkellä ei yksinkertaisesti aika ja oma jaksaminen riitä kovin tiheään treenaamiseen. Piti käydä tuolta edellisestä postauksesta katsomassa, mutta en siellä ollut maininnutkaan että systeri putosi hevosen selästä ja mursi nilkkansa tuossa muutama viikko takaperin. Viikon systeri vietti sairaalassa ja jalka leikattiin, nyt hän on kerinnyt olla kotona jo pari viikkoa. Jalkaa pitää varoa muutama kuukausi ennen kuin siihen saa alkaa painoa oikeastaan laittamaan. Eli sehän ei nyt sitten pysty hirveästi tekemään mitään vaikka kotona onkin ja Lunan lisäksi joudun juoksemaan ja tekemään Larankin kanssa enemmän. Minulla oli vähän suunnitelmissa elellä helpotettua pentuarkea antaen systerin tehdä päätyöt, mutta nyt se sitten on kumminkin minulla. Minä nousen sohvalta kun Lara nappaa suuhunsa jotain sopimatonta (ellei se nyt satu olemaan juuri sohvan vieressä), minä nousen siivoomaan pissat kun ne menevät ohi pissa-alustasta, minä hyppään ylös jos näyttää että Lara etsii kakkapaikkaa. Raahaan myös aina kaikki tavarat ja koirat autolle ja sieltä kotiin. Voi jes.  Tätä jatkuu sitten parhaimmillaan marras-joulukuuhun asti.

Onneksi Larakin kasvaa tuosta hiljalleen, aamuherätykset tapahtuvat nykyään siinä 7-8 välillä ja riippuen hieman päivästä, välillä ei ole yöllä tullut pissejä ollenkaan tai välillä aitauksessa on parikin lätäkköä. Lenkkeily alkaa myös hiljalleen sujumaan niin että oikeasti edetään jopa eteenpäin, eikä Laran tarvitse syödä kaikkea mitä suuhunsa saa (sienetkin saa olla rauhassa maassa, muistan jonkun aikaa sitten naureskelleeni perhetutulle joiden kulttispentu söi sieniä kun ei Luna niistä koskaan välittänyt.) Lara myös osaa aika hyvin irrottaa käskystä, jos sinne suuhun sattuu jotain ylimääräistä eksymään. Ehkä me tästä selvitään.

Luna edelleenkin sietää Laraa hyvin, mutta silloin tällöin tulee ongelmia. En tiedä auttaako niihin aika, Lunalla vaan välillä napsahtaa päässä ja se käy jopa raivolla päälle jolloin siihen saa huutaen juosta väliin. Täysin täyspäinenhän Luna ei ole, sen tiedän ja myönnän. Voisiko tilanne helpottua jos pääsisin taas säännöllisesti treenaamaan Lunan kanssa jotta sekin joutuisi väsyttämään pääkoppaansa enemmän.Vai onko tämä asia jonka kanssa joutuu vaan elämään. Olen myös miettinyt voiko kysesssä olla kipukäytös, mutta tilanteet eivät yleensä ole viitanneet sinne päin (enemmän siis liittynyt resurssiaggreen.)  Lunahan tosissaan ei tunnu muistavan näistä ns. tappeluista mitään enää hetken päästä vaan olisi valmis leikkimään uudestaan. Mietinnässä on myös ollut että auttaakohan mitään että yritän tehdä Lunan hetkista Laran kanssa mahdollisimman palkitsevia. Eli palkkaisin namilla aina kaikki tyttöjen ohitustilanteet, leikkihetket ynnä muut. Se tosin vaatisi että muistaisin pitää nameja oikeasti ihan koko ajan mukana.

Mutta saa nähdä milloin Luna pistää tiukemmat rajat mm. leikkeihin, kun pentu alkaa kooltaan olla jo Lunaa isompi (korkeudeltaan mennyt ohi parilla sentillä, mutta paino on vielä ainakin muutaman kilon alhaisempi). Isoja positiivisia yllätyksiä näiden yhdessä elossa on mm. ollut se, että Lara on saanut änkeä samaan pieneen kevythäkkiin jossa Luna on. Tämäkin on käynyt leikin tiimellyksessä, eli Luna on juossut häkkiin piiloon ja Lara on hetken päästä ängenyt mukana. Luulen, että jos Luna muuten olisi nukkumassa häkissä rauhassa saisi pentu äkkilähdön yrittäessään sisälle.  :D Tytöt myös söivät samaa (arviolta 40cm pituista) keppiä ulkona. He pärjäävät niin hyvin nykyään yhdessä, että melkein uskaltaisin sanoa että nämä kaksi voisi nykyään jo jättää kahdestaan kotiin ilman aitausta – jos Lara ei yrittäisi tuhota kaikkea. Tämän takia tyttö saa vielä pysytellä yksinolot aitauksessaan, en halua palata kotiin ja todeta että kaikki huonekalut on syöty.

Lunalla kunnon ilme, mutta leikit niillä on kesken.

Koska Laralla ei ole vielä rokotukset kunnossa, pikkuneiti on saanut harjoitella yksinoloa kun Lunan kanssa ollaan juostu mätsäreissä. Tai juostu ja juostu, ollaanko tässä käyty kolmessa mätsärissä. Hyvin taas näkyy kuinka mätsäreistä ei koskaan tiedä, Luna on aika tasainen suorittaja, yhdessä mätsärissä saadaan sininen nauha ilman sijoitusta ja seuraavassa ollaan ykkösiä ja BIS-sijoittujia.
Viimeisin kisa oli Suomen Welsh Corgi -yhdistyksen järjestämä Nummelassa. Päätettiin lähteä edellisenä iltana ja aamulla vielä selviteltiin haluaako siskopuolen 9v poika lähteä mukaan. Oltiin vähän niin kuin luvattu että otetaan hänet mukaan kun löytyy kisa jossa on lapsi&koira –luokka ja alkoi hieman tulla kiire kun A. on pian täyttämässä 10v mikä on ikärajana monessa paikassa kyseiseen luokkaan. Kun tämä halusi tulla mukaan, jouduttiin vielä noutaa Lola tädin luota. Koettiin rauhallinen kaikkien kaveri Lola parhaimmaksi valinnaksi A:lle. Lolan ainoa ongelmana pidettiin sitä että se saattaisi olla minun perään kehässä, mutta Luna kun ei oikein ollut arkuutensa takia vaihtoehto (Luna voisi lähteäkin A:n mukaan kun herkku on tarpeeksi hyvä ja Luna näkee että olen lähellä, mutta se ei tasan antaisi tuomarin tulla siinä vaiheessa lähelle).

Ilmoittautumisjonossa käskin A:ta pitämään Lolan lyhyellä hihnalla, eikä mieluiten päästäisi sitä haistelemaan muita. Hyvin hän ymmärsi, kun sanoin että ei Lola ei tee kellekään mitään, mutta muut ei pakosti tykkää. Yritettiin pikaisesti ohjeistaa miten kehässä kuuluu mennä, kuinka koira esitetään ja käytiin yksi harjoittelukierroskin tekemässä. Lapsi&koira kehään oli ilmoittautunut vajaa parikymmentä lasta (mikä oli minusta aika paljon? Yleensä kun olen kehää seurannut on osallistuija ollut korkeintaan 10…). Ensin kehään meni ensimmäiset kahdeksan, jolloin A sai katsoa miten muut menivät. Tämän jälkeen kulkeminen ei ollut enää ongelma, varsinkaan kun liike oli vain yhdessä ympäri ja sitten yksitellen edestakaisin. Enemmän A:lla oli ongelmaa seisottamisessa. Lola seisoi kyllä pääasiassa hyvin (itseasiassa yllättävän hyvin) itsekseen, mutta A:n palkkausväli oli vähän turhan harva jolloin Lolakin tietysti alkoi turhautua ja pomppimaan vasten tai istuutui.




Mutta muuten hyvin A. meni Lolan kanssa ensikertalaiseksi, mutta sijoitusta heille ei tullut (ihmettelin tosin että tuomari sijoitti lapsen joka oikeasti huusi koiralleen joka innostui haukkumaan). A. kuulemma oli kysynyt milloin seuraava kisa olisi. Todennäköisesti seuraavaan kisaan kuluu sen verran aikaa, että hän ei enää lapsi&koira kehään iän takia pääse, mutta tajuttiin että Lolahan täyttää 8 vuotta tammikuussa – eli A. voisi viedä vanhimman neidin veteraanikehään. Sekin on luokkana yleensä hieman pienempi.

Menimme sitten Lunan kehän luokse odottelemaan meidän vuoroa. Onneksi suurin osa oli kerinnyt käymään jo kehässä, eikä meitä ennen ollut kuin viitisen paria. Lunan kulki vuorollaan kehässä tavalliseen tapaansa nätisti ja vauhtikin oli ihan hyvä. Pöydällä pysyttiin paikallaan. Lopputuloksena punainen nauha. Mentiin takaisin kehän reunalle odottelemaan. A. tuntui hieman kyllästyvän odotteluun, ei hän siinä (mielestäni) hirveästi valitellut, mutta ei meinannut pysyä paikallaan enää lopuksi. A. pari kertaa ilmoitti käyvänsä pienellä kävelyllä ja siinä sitten pohdin että uskaltaako sitä miten päästää silmistä vieraassa kaupungissa.

Menimme sitten vuorollamme punaisten kehään. Juostiin pari kertaa ympäri ja seisotettiin. Kerkesin siinä jo miettimään että taidetaan lähteä ilman sijoitusta jälleen, kun tuomari ei hirveästi meitä tuntunut katselevan sijoittuvia valitessaan, joten yllätyin kun meidän julistettiin pitkästä aikaa ykkösiksi. Olin jotenkin taas sekaisin siinä ja olin jo lähdössä kehästä pois pelkän ojennetun ruusukkeen kanssa, kunnes minut huudettiin takaisin – palkintopallilla odotti palkintopussi ja valokuvaaja.  Eikun täyskäännös ja takaisin.



Sitten oli tietenkin vielä lisää odottelua. Oikeastaan ainoa kehä kesken oli pentujen kehä, jossa pienet ja isot pennut olivat samassa kehässä. Perhetutut olivat myös kulttispoika Bemmin kanssa kisaamassa, mutta heille ei tälläkään kertaa tullut sijoitusta (mutta pentuja olikin paaaljon.) Pentujen jälkeen oli vielä paras Welsh Corgi –kehä ja sitten pääsi BIS-kehät käyntiin. Koirakoita oli kahdeksan ja me oikeastaan vaan seisottiin paikallamme. Sinällään ihan hyvä, kun en tiedä olisiko Luna jaksanut pitkän odottamisen jälkeen enää juosta kovinkaan näyttävästi. Seisoessa häntäkin heilui vähän turhan rauhallisesti ja yritin kovasti kehumalla saada sitä heilumaan hieman innokkaammin, mutta turhaan. Tämä kumminkin riitti ja Luna sijoittui BIS3!



Palkintona saatiin ruokasäkki, numerolappupidike, silmähuuhde sekä pari lahjakorttia.