Paroksysmaalinen vestibulaarisyndrooma

Vestibulaarisyndrooma on tasapainohäiriö, jota tavataan useimmiten iäkkäämmillä koirilla, mutta myös nuoremmat koirat voivat ”sairastua”.

Vestibulaarioireiksi kutsutaan sisäkorvan ja tasapainoelinten oireita. Vestibulaarin oireita ovat pään kallellaan pitäminen, liikkumisen haparointi, koira saattaa kääntyillä nopeasti/pyöriä ympyrää siihen suuntaan mihin pää on kallellaan, mahdollisesti kaatuilu, silmät ”tärisevät” tai liikkuvat nopeasti puolelta toiselle (nystagmus) ja joissain tapauksissa voi olla myös huonovointisuutta sen takia syömättömyyttä/oksentelua.

Vestibulaarioireita voi aiheuttaa korvatulehdukset, kasvaimet/polyypit aivoissa tai korvissa tai päähän kohdistuneet vauriot esimerkiksi putoamisesta tai muusta onnettomuudesta. Myös kilpirauhasen vajaatoiminta voi tehdä vestibulaarioireita. Joskus syytä ei tutkimuksista huolimatta löydetä (idiopaattinen).

Paras tapa tutkia oireilua, on ottaa magneettikuvat päästä ja verikokeet (mm. kilpirauhanen). Magneettikuvissa nähdään aivojen ja korvien tilanne tarkasti ja esimerkiksi kuvissa saatetaan huomata muuten oireeton korvatulehdus.

Jos vestibulaarioireina on pahoinvointia/syömättömyyttä, voidaan koiralle määrätä pahoinvointilääkettä. Jos oireet johtuvat tulehduksesta, on antibiootit tarpeen. Idiopaattinen vestibulaarisyndrooma harvoin tarvitsee lääkehoitoa (ellei nyt ole paha pahoinvointi tms.) koska oireet poistuvat itsekseen. Osalla oireilu loppuu nopeasti, osalla, varsinkin iäkkäämmillä koirilla, saattaa oireilu jatkua päiviä, viikkoja, huonoimmillaan kuukausia. Joillakin saattaa jäädä pysyvästi pää kallelleen.

Tässä linkissä on Vestibular Disorderes Associationin helmikuussa 2020 kirjoittama aika selkokielinen juttu (PDF englanniksi). 

-

Jos tästä joku osasi jo arvata, Lunan maaliskuun lopussasaama kohtaus uusiutui. Minulla oli vapaapäivä ja aamu oli mennyt aivan normaalisti. Aamupala syötiin heti herättyä ja lenkillä käytiin parin tunnin päästä. Kaivoin sitten ompelukoneen esiin ja ensin korjasin Laran juoksuhousut (tai tarkalleen vaihdoin tarranauhat) ja aloin ompelemaan äidin auton penkinsuojaan tarranauhoja. Luna oli ihan normaalisti mukana ompeluhommissa ja istui tietysti keskellä penkinsuojaa kun asettelin tarroja reunalle. Sitten taisi Lara lähteä liikkeelle ja Luna meni perään katsomaan mihin toinen lähti. Keskityin ompelemiseen, mutta sitten näin sivusilmällä, kun Luna hetken päästä lähti eteiseen ja huomio kiinnittyi kävelemisasentoon: pää oli reilusti kallellaan oikealle.

Lähdin sitten Lunan perään ja kun neiti tuli vastaan makuuhuoneen ovella, tajusin uuden kohtauksen olevan päällä. Lunan silmät ammottivat taas täysin auki, mutta neiti ei pystynyt kohdistamaan katsettaan ja pää teki nykimisliikettä. Hieman yllättäen kyllä, Luna käveli melko hyvin itse, vähän ehkä normaalia hitaampaa ja välillä tuli sivuaskelia, mutta kun katsoin kameralta tapahtumat jälkikäteen, neiti oli kompastumatta kävellyt olkkarin koiraportista, jonka suuaukko on vain 30cm leveä ja siinä on kynnys 10cm korkeudella maasta. Samaten se oli mennyt makuuhuoneeseen portinläpi kompastumatta. Mutta ennen eteiseen lähtöä se oli kääntynyt olohuoneessa päänsä mukana tehden U-käännöksiä oikealle.

Aloin etsimään puhelinta saadakseni tilanteen videolle ja kun puhelimen lopulta löysin, oli Luna kävellyt makuuhuoneesta takaisin olohuoneeseen ja hypännyt(!) pikkusohvalle (kamera tosin paljasti että hieman oli neiti joutunut hakemaan hyppypaikkaa).

Tässä vaiheessa pääsin kuvaamaan, aivan kohtauksen lopun. Video alla.

Laitan tähän perään vielä sen maaliskuisen videon

Videosta näkee lautas-silmät ja jos laatu ei huonone hirveästi, niin silmät tekee pientä ylös-alas liikettä (kulmat liikkuvat reilummin). Katse taas osoittaa kattoon, mutta se nyt ei niin loista tästä kun minä kuvaan taas ylhäältä alaspäin.

Tällä kertaa kohtaus oli ”lievempi”, ainakin silmien osalta kun en ainakaan itse huomannut että ne olisi missään vaiheessa ollut kokonaan valkoisina kuten maaliskuussa. Kohtaus ei myöskään kestänyt kuin viitisen minuuttia tällä kertaa. Ja kuten maaliskuisessakin kohtauksessa, kun se loppui, Luna oli täysin normaali. Mitään merkkejä kohtauksesta ei jäänyt. Eikä loppupäivänä ollut mitään merkkejä uusiutumisesta.

Mutta koska tämä oli jo toinen kohtaus, varasin seuraavalle päivälle ajan neurologille Aistiin. Kun puhutaan vestibulaarioireista, lähes kaikkialla puhutaan sen olevan vanhan koiran ongelma. Luna 6v ei nyt vielä mene vanhan koiran kategoriaan. Muita vaihtoehtoja olikin sitten kasvain päässä/korvissa tai korvatulehdus jossain syvällä korvassa. Päädyttiin, että on parempi lähteä käymään neurologilla.

Sain ajan klo 11 ja koska Aistin ohjeissakin jo mainittiin, että koira todennäköisesti pitää magneettikuvata, piti Lunalta jättää aamupala väliin (mistä se ei ollut kovin iloinen). Pohdin ensin Laran ottamista mukaan, että kävisin lenkillä Lunaa odottaessa, mutta kun en tiennyt kauan joudun olemaan lääkärissä mukana ja ilma oli aika lämmin, päätin jättää Laran kotiin odottamaan. Luna kun ei tykkää lääkärillä olosta ollenkaan, niin en halunnut ottaa Laraa sisälle asti, koska Lunan pitelemisessä olisi jo työtä.

Kun pääsimme neurologin luokse, lääkäri teki ensin neurologisen perustutkimuksen (ja yleiskliinisen ja ortopedisen). Kaikki reaktiot ja refleksit oli normaaleja, kuten E.kin viimeksi maaliskuussa totesi. Lääkäri siinä luetteli vaihtoehdot mistä kohtaukset johtuvat (tuntematon syy, kasvain, tulehdus, kilpirauhanen) ja sitten antoi kolme vaihtoehtoa, joko tehdään ns. täysitutkimus eli magneettikuvaus ja verikokeet, tai voi ottaa pelkät verikokeet tai kolmantena, että ei tehdä mitään.

Mielessäni ajattelin, että en minä Aistiin asti tullut vain lähteäkseni takaisin kotiin. Ja en kokenut kovinkaan mukavana ajatuksena elää epätiedossa, että onko Lunalla kasvain päässä vaiko ei. Joten sanoin että otetaan koko tutkimus. Neidille annettiin rauhoitteet ja hetken päästä hoitaja haki Lunan tutkimuksiin.

Minä sitten menin autoon odottelemaan, olin varautunut että tutkimuksissa menee hetki, joten lueskelin tabletilla siinä odotellessa ja käväisin kaupassa, kun olin saanut mieleni rauhoitettua. Aikaa sitten menikin melkein kolme tuntia. Siinä ajan kuluessa mietin, että ei uutisia on varmaan hyviä uutisia? Jos kuvissa olisi jokin kasvain löytynyt, olisin olettanut että lääkäri olisi ollut nopeammin yhteydessä.

Lopulta tuli puhelu, että Lunan voi tulla noutamaan. Menin sisälle ja hetken päästä pääsin takaisin tutkimushuoneeseen. Neurologi näytti magneettikuvat (enhän minä niistä hirveästi ymmärtänyt) ja totesi ettei sieltä mitään poikkeavaa löytynyt. Kaikki aivojen osat oli normaalit ja korvissakaan ei ollut yhtään mitään. Vestibulaariin hänkin päätyi, aiheuttaja tuntematon, koska mitään selittävää tekijää ei löytynyt. Tuloksista tietysti joku korvatulehdus olisi ollut helpoin, koska sen olisi pystynyt hoitamaan. Mutta ei tämä ”tuntematon syy”kään ollut huonovaihtoehto, koska idiopaattinen vestibulaari yleensä paranee/loppuu itsekseen ja yleensä mitään lääkityksiä ei oireisiin tarvita.

Neurologi totesi, että mitään virallista lääkitystä tähän ei ole. Voi olla että kohtaukset loppui tähän, tai voi olla että niitä vielä tulee. Jos kohtaukset olisi viikottaisia, niin jotain lääkitystä voisi kokeilla, mutta hän ei sen tarkemmin sanonut sitten niistä vaihtoehdoista. Totesinkin, että se, että minä olen nähnyt kohtauksen kahdesti, ei tietenkään tarkoita sitä etteikö niitä olisi ollut useampia.

Kohtaukset eivät satuta koiraa mitenkään ja on täysin vaarattomia, vaikka pahalta näyttävätkin. Tietysti pitää varoa sen verran, että ei päästä Lunaa mihinkään portaisiin kohtauksen ollessa päällä, jos niitä vielä tuppaa tulemaan. Mutta muuten saamme jatkaa ihan normaalia elämää.

”Viralliseksi” diagnoosiksi tuli paroksysmaalinen vestibulaarisyndrooma, eli kohtauksittainen tasapainoelimen häiriö, tuntemattomasta syystä.

Pääsimme siitä sitten maksamaan ja jälleen kerran kiittelin vakuutusta. Tuli nimittäin Lunan ennätys, lähtöhinta oli lähes 1300€. Tiesin että magneettikuvaus tulee maksamaan, joten sinällään en yllättynyt, mutta kyllä siinä silti tuli hetken hengenpidätys kun rahastaja sanoi summan. Kyllä hän siitä sitten jatkoi, että vakuutus maksoi suurimman osan ja minulla jäi kustannettavaa noin 350€.

Tässä on jo useamman kerran tullut mietittyä, että kyllä nämä ongelmat yhdellä koiralla jo riittäisi, mutta ei näköjään riitä. Meillä sinällään on ollut onnea matkassa siinä mielessä, että vaikka ”ongelmalista” kasvaa tässä vuosien saatossa koko ajan, mikään ei vielä estä harrastamista ja kisaamista.

Liityin Facebookissa englanninkieliseen (amerikkalaiseen?) vestibulaariryhmään ja olen todennut meidän päässeen helpolla. Siellä suurin osa tapauksista on huomattavasti pahempia kuin Lunan saamat kohtaukset. Siellä on koiria jotka eivät ole syöneet useaan päivään pahoinvoinnin takia tai eivät moneen päivään meinaa pysyä itse pystyssä. 
Lunalla kumminkin ruokahalu on säilynyt koko ajan eikä se myöskään kaatuile, vaikka askel hieman haparoikin. 

Kohtaus aamuyöllä

Meillä ei nämä vatsataudit näköjään koskaan jää vaan siihen vatsatautiin. Torstaina saatiin tosissaan antibiootit ja ne lähtivätkin toimimaan hyvin ja nopeasti. Toiveissa oli, että saisin pitkästä aikaa nukkua ainakin lähes koko yön. Oli varmaan tähän mennessä elämäni kamalin yö.

Kymmenen maissa menimme sänkyyn ja nukahdettiin melko nopeasti. Kolmen maissa aamuyöstä heräsin, kun Luna maiskutteli suutaan. Laitoin valot päälle ajatellen, että sillä on nälkä. Koska olihan edellisestä ateriasta jo monta tuntia aikaa ja annokset oli edelleen melko pieniä.

Luna makoili sängyn jalkopäässä ja nousi istumaan heti valojen sytyttyä.
Sitten sain shokin. Lunan pää oli omituisessa asennossa ja silmistä ei näkynyt melkein mitään muuta kuin silmän valkuaiset. Pupillit osoitti kattoa kohti ja neiti yritti selvästi katsoa minua päin, mutta pää vaan heilahteli ylöspäin. Sekunnin ajattelin ja toivoin, että Luna vaan näki jonkin ötökän katossa, mutta valitettavasti en nähnyt katossa mitään.
Tässä vaiheessa olin  varma, että sillä on jokin massiivinen aivoverenvuoto tai aivoveritulppa.

Luna kyllä kuuli minut ja pää pelitti normaalisti, mutta näkeminen oli selvästi hankalaa (tosin mitä muuta voi olettaa kun silmät osoittaa aivan väärään suuntaan). Silmät ei kumminkaan ollut sokeat, kun Lunan silmät reagoi kun heilutin kättä niiden edessä. Annoin muutaman raksun ja neiti söi ne ihan tyytyväisenä. Lujaa itseään ei vaiva näyttänyt isommin haittaavan, mutta minä olin ihan paniikissa.

Nappasin Lunan syliin ja laskin sen lattialle. Neiti seisoi itse, mitä nyt pää edelleen heijasti, kun se yritti kohdentaa katseensa minuun. Silmät oli hiljalleen jo alkanut laskeutumaan, mutta ei olleet vieläkään normaalit ja näkeminen oli selvästi hankalaa. Kumminkaan Lunan ei kävellyt porttia päin, joten sekin kertoi että se näki jotain. Tässä vaiheessa tajusin alkaa videoimaan (kun alitajuntaisesti ymmärsin, ettei se Luna ole ihan heti käsiin kuolemassa.) Video alla, mutta enhän minä siinä paniikissa osannut kuvata suoraan. Toinen video on huoneeni videokamerasta, se valitettavasti on pätkäisty versio, kun en viitsi tänne laittaa videota jossa kuljen alusvaatteissa. Tässä tarkkasilmäinen voi nähdä että Lunan silmät on valkoisena kun normaalisti ne on tummat.

Herätin sitten systerin ajatellen, että meidän pitää lähteä päivystykseen. Etsin äkkiä Tammiston Evidensian numeron ja systeri soitti sinne (minä olin sen verran paniikissa, että olisin varmaan pillahtanut itkuun siinä yrittäessäni selittää tilannetta). He totesivat, että voidaan tulla kyllä heille, mutta koska kyse on selvästi neurologisesta ongelmasta, he suosittelivat olemaan yhteydessä Aistiin. Joten soitimme vielä sinne, he sanoivat  että voi olla kyse ihan vatsataudin aiheuttamasta elektrolyyttihäiriöstä, mikä aiheutti kohtauksen. Olin kyllä antanut Lunalle Nutrisal-vettä jokaisen ruoan kanssa, mutta tietysti se myös ripuloi todella paljon.

Toinen mahdollinen oli tietysti epilepsiakohtaus, mutta hieman tätä itse epäilen kun Luna oli ihan selkeä päästään ja kaikki aistit toimi.

Kuulemma kyseessä saattoi olla myös ihan once in a lifetime tuntemattomasta syystä tullut kohtaus. Suositus oli, että seurataan koiraa ja jos/kun kohtaus uudistuu, otetaan tilanne kunnolla videolle ja viedään neiti neurologille.

Käytin Lunan pikaisesti ulkona, jossa se kyllä käveli ihan hyvin, pissasi ja sitten se halusi takaisin sisälle. Tässä vaiheessa neiti oli palautunut kokonaan normaaliksi. No, minähän sitten en enää nukkunut loppuyönä vaan käperryin sohvalle katsomaan Netflixiä ja vahtimaan Lunan unta. Kohtaus ei onneksi uusiutunut.

 En ollut itkenyt kun tilanne oli päällä, mutta siinä sohvalla sitten pelko alkoi purkautumaan ja nenäliinoja kului useita. Ja itkeminen jatkui ajoittain koko aamupäivän, ehkä enemmän epätietoisuuden takia. Tietysti jos kyseessä on kumminkin epilepsia, niin siihen on lääkitys olemassa. Jos kohtaus johtui elektrolyyttihäiriöstä, se tuskin uusiutuu. Pahimmassa tapauksessa kohtauksen takana voi tietysti olla myös esimerkiksi aivokasvain.

Kävimme päivällä E:n ja Vanillan luona (E:hän on piakkoin valmistumassa eläinlääkäriksi) ja E teki neurologisen tutkimuksen Lunalle. Kaikki refleksit toimi normaalisti eikä mitään muutakaan poikkeavaa löytynyt. Elektrolyyttihäiriötä hänkin pohti. Epilepsiaan Luna on vähän turhan vanha, mutta tietystikään se ei ole mahdoton. Kohtauksen ajankohta puhuu vähän epilepsian puolesta, koska siinä usein kohtaukset alkaa levossa.

Kolmanteen vaihtoehtoon Luna on taas turhan nuori, mutta oireet taas sopii paremmin kuin epilepsiaan, nimittäin vestibulaarisyndroomaan, eli tasapainohäiriöön. Mutta tätä yleensä tavataan vanhoilla, yli 10v koirilla. Laran suomikasvattajatäti epäili taas tätä vaikka Luna iällisesti onkin liian nuori, koska yhdellä hänen koiristaan on tämä ja oireet täsmäisi. Ja kun Lunalla oli täysi ymmärrys kokoajan. Tämä olisi turvallinen diagnoosi, lääkitystä ei tarvita (tai sitä ei ole kun aiheuttajaa ei oikein tiedetä) ja se saattaa kadota ajan kanssa. Tosin pahimpien kohtausten jälkeen koira saattaa kulkea useamman  päivän pää vinossa.

Eli nyt ei voi kun odottaa ja katsoa uusiutuuko kohtaus vai ei. Toivon vahvasti jälkimmäistä.

Mentiin viikonlopuksi Saloon. Hieman pohdittiin uskalletaanko jos kohtaus uusiutuu, mutta koska mitään merkkiä ei Lunalle jäänyt niin päätettiin lähteä. Varuilta kyllä selvitettiin lähin päivystävä eläinlääkäri.

Olen tässä myös ajatellut, kuinka helposti tämä kohtauskin olisi saattanut jäädä huomaamatta, koska se tapahtui keskellä yötä. Normaalisti en reagoi ihan niin herkästi pienimpiin mussutteluihin, nyt vatsataudin takia on aistit selvästi herkistynyt ja ajatus oli heti antaa ruokaa. Tietysti koska Lunaa tuppaa myös ajoittain närästämään, mussuttelun jatkuessa nousen tietysti antamaan ruokaa. Mutta jos tämäkin olisi ollut vaan se muutaman sekunnin mussutus ja Luna olisi jatkanut nukkumista, olisi koko kohtaus jäänyt huomaamatta, koska neiti ei siihen itse reagoinut. Eli mistä minä tiedän onko näitä ollut Lunalla joskus aikaisemminkin.

Voin sanoa, että seuraavakin yö meni vahtiessa ja tarkistaessa muutamaan kertaan miltä Lunan silmät näyttää. Onneksi kohtaus ei uusiutunut tänäkään yönä, joten ehkä nyt ensi yön uskallan jo nukkua.