Mejä-treeneissä

Näin Facebookin seinältä ilmoituksen mejä-treeneistä, jotka olivat siis valmisjälkiä. Jos tätä nyt lukee joku mejästä tietämätön, niin yleensä mejässä tehdään jälki edellisenä päivänä ja seuraavana päivänä ajetaan se koiran kanssa. Tämä on syy miksi en ole innostunut (vielä) mejä-kokeista, kun harvoin pystyn varaamaan kahta päivää kokeelle. Varsinkin kun koepaikalle on usein matkaa. Joten silloin tällöin on ihan virallisia valmisjälkikokeita, joissa jäljet on vedetty valmiiksi toisten toimesta. Hintaa näillä on kyllä paljon enemmän.

Mutta nyt oli siis mahdollisuus valmisjälkitreeniin Iitissä. Järjestäjänä Metsäkulman eläinpalvelut. Sain Lunalle viimeisen vapaan paikan lauantaille klo 13. Halusin tehdä lähes koemaisen avo-jäljen, koska olimme kumminkin jonkun verran harjoitelleet mejää. Mutta jäljet ovat olleet aina lähes poikkeuksetta minun tekemiäni ja Luna tuppaa helposti lähteä seuraamaan minun hajujälkeä ennemmin kuin sitä verijälkeä. Joten oli kiva päästä oikeasti toisen tekemälle jäljelle.

Tietysti edelliset mejäilyt meillä on ollut viime vuoden kesällä, joten ehkä tietysti olisi ollut Lunalle reilumpaa ottaa alkuun lyhyempi jälki, mutta ihan heti ei toista tällaista tilaisuutta tule.

Kävimme ensin  testaamassa laukauksen siedon. Eli sidoin Lunan puuhun ja siirryin itse kauemmaksi. En uskonut tässä olevan ongelmaa, eikä sitten ollutkaan. Luna istui kun tatti paikoillaan eikä hätkähtänytkään laukausta. Tästä siirryimme sitten jäljelle.

Näytin Lunalle jäljen alun ja hieman kannustin ensimmäisillä metreillä, kunnes neiti lähti itsenäisesti etenemään. Pääsimmekin varmaan ensimmäiset pari sataa metriä hyvin maavainulla, kunnes jälki hukattiin. Nenänsä perässä neiti kyllä kulki koko ajan, mutta suunta olikin kohti supiloukkua. Oliko siellä sitten paremmat hajut.

Palautin Lunan takaisin jäljelle ja matka jatkui. Seuraavaksi neiti siirtyikin ilmavainuun ja aloimme koukerrella jäljen kummallakin puolen aika laajojakin kierroksia. Palauduimme kyllä aina takaisin jäljelle, joko hieman edemmäs tai sitten samaan kohtaan mistä lähdimme kaarrokseen. Perässä tullut kouluttajaopaskin totesi, että hienosti se osaa pääasiassa itse tulla takaisin jäljelle, josta hetki jatkettaan maavainun kanssa eteenpäin. Molempien makuiden yli vaan käveltiin, joten niitä on selvästi treenattava. Kouluttajaoppaan ohjeilla palautin neidin takaisin makuualueelle, jotta sitä hetki haisteltiin ja sitten jatkettiin matkaa.

Löytyi matkalla pari ojaakin joissa Luna pulikoi. Toisen ojan yli meni jälki, mutta Luna sitten päätti pistäytyä vilvoittelemassa. Toinen oli sitten muutaman metrin jäljen sivussa jossa neiti päätti käydä kääntymässä. Molemmista ojista kyllä matka jatkui ihan suullisella käskyllä.

Tässä vaiheessa alkoi selvästi Lunalta hieman luotto loppua, kun se monta kertaa kääntyi katsomaan minua. Toinen oire tästä oli ruohon syöminen. Jatkoi kyllä jäljellä, kun vaan totesin ”jälki tai missä jälki”. Ihan näin pitkiä jälkiä ei Lunan kanssa olla tehty, on tainnut ne omat jäljet olla sellaisia noin 500 metrin mittaisia. 

Viimeinen kolmannes sujui taas vahvasti maavainulla. Ainakin siihen asti, kun jaloissa olevat oksat solmivat snaapelin takajalat yhteen. Kun risut saatiin pois, jatkui matka taas vauhdikkaammin.

Lopulta päästiin maaliin. Lopusta löytynyt koipi oli alkuun tarkasti haisteltava, mutta lopulta Luna heittäytyi siihen makaamaan ja nakertamaan palkintoa.

Eli ei nyt olla ainakaan ihan koevalmiita, mutta päästiin me kumminkin sinne maaliin asti. Et ei tuo Luna ihan toivoton tapaus ainakaan ole. Itse totesin, että ensi kerralla hankin sellaisen pyören kumisen liinan. Tämä minun grippiliina jäi joka samperin oksaan kiinni. Se hieman haittasi menoa, kun tietysti Lunan matka tyssäsi siihen jos en saanut hihnaa irroitettua heti.

Verijälki

Eli nyt teen pienen postauksen verijäljen teosta. Itse tykkään tehdä Lunalle aina silloin tällöin jäljen, kun tuo ensinnäkin tykkää nenänkäytöstä ja hajutyöskentely on todella hyvää väsyttävää aivotyötä.

Verijäljen voi tehdä muutamallakin eri tavalla, mutta selitän tässä kuinka teen sen itse.

Ensimmäisenä välineet:

Verijäljen tekoon tarvitaan:
- Verta (tätä löytyy ihan kauppojen [mm. Prisma/Citymarket] pakasteosastolta, meilläpäin on sijainnut yleensä erikoislihojen [kengurut, äyriäiset ym] vieressä)
- Pesusieni (tällä ei nyt oikein ole väliä millainen sieni on, itse tykkään noista missä on tuo ripustusnaru koska siihen saa helposti vetonarun kiinnitettyä)
- Pitkä naru (minä olen käyttänyt noin 3-5 metrin mittaista)
- Merkkinauhoja
- Koiralle palkka jäljen loppupäähän
(- Ämpäri)

Verijälki tehdään siis ilman koiraa. Alue kannattaa olla semmoinen ettei siinä hirveästi ole muuta liikennettä (koiranulkoiluttajia ym) jotka voivat kulkea jäljen yli. Lupa-asioista pikaisesti, netistä asiaa aluksi selvittäessäni osa väitti että metsänomistajan lupa tarvitaan verijäljen tekoon ja osa ei. Cockerispanielit ry:n koulutuksessa kysäisin asiaa niin siellä kouluttaja oli sitä mieltä että lupaa ei tarvitsisi pakosti kysyä, mutta olisihan se ystävällistä kumminkin niin tehdä. Myös Koirakeitaan jäljestyskurssin vetäjä ei pitänyt lupaa pakollisena, kunhan nyt katsoi millaiselle alueelle jäljen tekee (ettei esimerkiksi kenenkään pellolle).

Netistä löytää myös erilaista tietoa sopivasta jäljestyksen aloitusiästä. Osa sanoo että jos haluaa kunnon jäljestyskoiran, pitäisi jäljestykseen totuttaa heti pennusta asti ja toinenpuoli käskee odottamaan pahimman murrosiän yli. Tämä taitaa kyllä olla aika koirakohtaista mikä on sopiva aloitusikä kenellekin.

Jälki tehdään sitten koiran tason mukaan, ensikertalaisille tietysti lyhyempi ja  veren suhde veteen voi olla huomattavasti isompi kuin sitten kokeneemmalla jäljestäjällä. Aivan aloittelijalle sopiva jälki on vain kymmeniä metrejä pitkä, kun taas kokeneet menevät jopa reilun kilometrin jälkiä.

Jäljen teko

 Minä aloitan merkitsemällä nauhalla aloituspaikan. Seuraavaksi tulisi maahan potkia aloitusalue (semmoinen noin 30cmx30cm), itse en tätä pidä niin pakollisena vaiheena (myönnän että joskus alue jää potkimatta). Idea siinä on että haju jää paremmin kiinni "rikkinäiseen" maahan.

Seuraavaksi veretetään sieni. Sienen pitäisi olla märkä, joten se kannattaa kastella ennen metsään menoa tai tarvittaessa ottaa ämpärissä vettä mukaan. Veri ei siis imeydy kunnolla sieneen jos se on kuiva. Ensimmäisillä jäljillä melkein itse kannatan että kannattaa verta käyttää reilusti, jotta koira varmasti onnistuu kun haju on vahva. Sitten kokemuksen karttuessa verta kannattaa lähteä laimentamaan (ottaa sitten ämpäriin sitä vettä mukaan ja sekoittaa veren joukkoon, esimerksiksi suhteessa yksi osa verta kahdesta viiteen osaan vettä).

Itse kaadan vielä ennen liikkeelle lähtöä verta ihan sienen päälle ja sitten vain vedetään jälki. Matkalla kannattaa muistaa merkitä aina silloin tällöin jäljen reittiä solmimalla esimerkiksi ohitettavan puun oksaan merkkinaru. Merkkinaru pitäisi sijoittaa kumminkin sen verran ylös ettei koira näe tai haista sitä.

Aloittelijan kannattaa aloittaa ihan suoralla jäljellä ja myöhemmin lisätä sitten mutkia mukaan. Vaikeutta saa myös lisäämällä omaa vauhtia, hitaasti kulkiessa sieni osuu koko ajan maahan ja vauhti nopeuttaessa lähtee sienikin pomppimaan jolloin jälki ei enää ole aivan niin yhtenäinen.

Jäljen loppuun kannattaa taas potkia maata rikki ja itse kaadan verta alueelle hieman reilummin. Palkkio laitetaan myös jäljen loppuun. Palkkioksi kelpaa melkein mikä tahansa, yleensä koiralle todella mieluinen herkku, Hyviä palkintoja on esimerkiksi lihaisat luut, mutta nakki käy ihan yhtä hyvin. Tietysti se kannattaa huomioida että metsässä liikkuu muitakin elukoita, että ja esimerkiksi jokin vahvasti tuoksuva voi joutua parempiin suihin ennen kuin koiran kanssa jäljelle pääsee. Sen takia otan varuiksi jäljelle lähtiessä vielä toisen herkun taskuun mukaan.

Kun palkkio on asetettu pitää jäljeltä lähteä pois. Poislähtiessä varmistetaan ettei sienestä tiputtele verta maahan (esimerksi laittamalla sieni pussiin tai ämpäriin) ja jäljeltä poistutaan kiertäen jo tehty jälki mahdollisimman kaukaa.

Sitten odotetaan hajun laskeutumista, ensimmäisillä kerroilla tunti on ihan sopiva aika, myöhemmin jäljen voi antaa laskeutua vaikka yönkin yli.

Jäljellä

Kun jälki on laskeutunut voi sinne mennä koiran kanssa. Koiralla kannattaa olle valjaat päällä ja noin 5-7 metrin liina. Liina antaa tilaa koiralle hoitaa homma itse, ilman että omistaja vahingossa nykisi remmistä koko ajan. Osoita koiralle jäljen alku (tai jotkut kyllä haistavat jo matkan päästä mistä jälki lähtee) ja sitten vain seurataan. Jos koira epäröi voi sitä siinä kannustaa, mutta kun homman taitaa ei tarvitse muuta kuin seurata muutaman metrin perässä.

Aikuiselle koiralle sopiva jäljestysväli on yleensä 1-2 viikkoa, joillakin riittää jopa kerta kuussa.

Aivan ensimmäinen jälki minkä tein Lunalle oli varmaan  korkeintaan 15-20 metriä pitkä. Luna oli muistaakseni noin puolivuotias ja selvästi vielä liian nuori jäljelle. Kun pääsimme jäljen alkuun ja tyttö haistoi veren päätti hän tehdä täyskäännöksen sillä sekunnilla ja haluta takaisin kotiin. Ohjasin kumminkin neidin päättäväisesti jäljen loppuun, kehuen aina kun tuo pikkaisenkin nuuskaisi verta. Halusin myös näyttää että lopussa odottaa palkinto.

Seuraavan kun tein reilun kuukauden vajaan parin päästä oli tilanne jo ihan eri, Luna kulki nätisti jäljen alusta loppuun. Pituutta ei silloinkaan ollut kuin se max 20 metriä. Kesälomalla tein jo pidemmän varmaan 70 metrin (tosi hankala arvioida pituutta) jäljen joka sujui todella hyvin. oin ottavinani siitä videonkin tänne laitettavaksi, mutta jäljen lopussa totesinkin puhelimen olleen kamerassa eikä videokuvauksessa eli mitään videota ei sitten ollutkaan. 

Nykyään ei meillä ole mitään ongelmaa itse jäljessä ja pitäisikin alkaa hiljalleen vaikeuttamaan tehtävää; pidentämällä matkaa reilummin ja laimentamalla käytettyä verta.

Jäljestystä

Viime viikon sunnuntaina alkoi Lunan jäljestyskurssi. Kurssi alkoi ohjaajan opastuksella, mistä siirryttiin Koirakeitaan pihalta hieman sivummalle (vieressä on jonkin metsikkö sekä hiekanhakualue). Kokonaisuudessaan meitä oli 5 koirakkoa; Lunan lisäksi siis bokseri, springerspanieli, englanninsetteri sekä lyhytkarvainen collie.

Kurssi aloitettiin ihmisjäljellä. Ohjaajan mukaan ensin potkittiin maastoon neliö, mihin ripotelltiinmakupaloja. Idea on siis että koira oppisi erottamaan rikkoutuneen maan hajun. Luna päästi ensimmäisenä esittelemään kykyjään ja hienostihan tuon nenä toimi ja se löysi kaikki herkut neliöstä. Ihan kumminkaan tyttö ei toiminut ohjaajan toiveen mukaan, kun tarkoitus oli että koira poistuisi neliöstä ja palaisi takaisin tajuttuaan ettei sen ulkopuolella olekkaan namuja. Luna kun söi kaikki namit ennen kuin lähti hieman neliöstä harhailemaan. :D

Pian siirryttiin neliöstä suoran jäljen tekemiseen. Siinä potkitaan maahan taas alkuneliö, mihin laitetaan namuja, siitä sitten jatketaan että pikkasen potkitaan maata auki jokaisella askeleella ja namut laitetaan sekä kantapään kohdalle että varpaiden kohdalle. Loppuun taas potkitaan isompi alue ja palkaksi enemmän namuja. Hiljalleen namujen määrää kuuluu vähentää eikä maata tarvitse erikseen rikkoa.

En tiedä vaikuttiko meillä se että muutaman kerran olen verijäljen tehnyt Lunan kanssa, mutta tyttö ei meinannut ymmärtävän että siinä kesken jäljen on makupaloja, vaan tuo oli menossa jäljen loppuun heti. Muutamat makupalat se nappasi jäljeltä mukaan mutta nekin taisi vain vahingossa osua nenään. Myöhemmin kun itsekseni jäljentekoa kokeilin, oli tilanne sama: makuapalat jäivät maahan kun tuo meni suoraan loppuun. Metsässä taas testasin sitten niin että laitoin vain jäljen alkuun ja loppuun namuja, mutta askelilla rikoin maata, Hyvin tuo seurasi jäljen alusta loppuun vaikka namuja ei ollut ja tein vielä pari mutkaakin matkaan.

Verijäljellä taas kun ei palkkiota saa ennen kuin vasta lopussa, joten luulen ettei tyttö oli vain tottunut siihen että niitä namuja on kesken jäljen. Sama kun olen Lunan opettanut etsimään meidän kilpikonnan, niin ei se herkkuja saa ennen kuin konna oikeasti löytyy.

Lauantaina käytiin julhimassa tädin tradenomiksi valmistumista ja todettiin että Luna ei osaa arvostaa kukkapenkkejä.

Tänään jäljestystunnilla treenasimme tonnikala- ja verijälkeä. Täytyy sanoa että tilanne on ihan eri kun jäljen tekee itse, sitä tietää meneekö koira lähelläkään jälkeä, nyt kun ohjaaja meni tekemään pusikkoon jäljen piti minun vain luottaa että Luna seuraa oikeasti jälkeä eikä mene jonkun ihan oman hajun perässä.

Tonnikalajälkeä kerettiin tekemään kaksi, ensin lyhyempi jonka Luna suoritti kepoisesti (ja yllättäen löysi jopa reitille jätetyt makupalat) ja seuraavaksi pidempi. Pidemmässä itse kuljin silmät pyöreenä koiran perässä, joka päättäiväisesti ohjasi minut ensin suoraan ja sitten pusikon läpi lopulta tyssähtäen loppupaikalle missä odotti herkkukasa. Ohjaaja ei ainakaan maininnut että olisimme menneet täysin ohi jäljen joten eiköhän Luna sitten seurannut tonnikalatuoksua.

Hieman kuvaa jäljestysalueelta.

Verijälki oli taas lyhyempi, mutta siinäkin onnistuin olemaan täysin pihalla minne mennä. Itse jälkeä tehdessäni olen käyttänyt verta sen verran enemmän että pystyn silmin sieltä täältä näkemään missä jälki menee ja ohjaajan tekemää en erottanut maasta mitenkään eli taas mentiin Lunan perässä. Tai niinhän jäljestäessä kuuluukin mennä, koira seuraa jäljeä ja omistaja koiraa. Kesken jälken Luna siirtyi metrin verran sivulle ja olin itse jo varma et nyt se menee jonkun väärän hajun perässä kunnes kouluttaja vaan totesi et seuraa koiraa, kyllä se tietää. No, näin tehtiin ja kyllä se loppuun herkkukasan luokse löysi.
Pitää joskus laittaa tarkempaa tekstiä verijäljestä kun teen sen itse.

Seuraavalla viikolla olisi sitten tarkoitus tehdä ihmishakua. Saa nähdä miten siinä käy kun etsittävä on vieras ihminen ja Lunakun ei niin välitä vieraista. :D

Jäljestyksen jälkeen oli pesu- ja takkujenselvittely hetki jonka jälkeen uni maittaa.

Offtopicina tuli nyt haettua Lunan voittamalla Golden Eagle lahjakortilla 2kg ruokasäkki. Järvenpään Petpostissa oli hakuhetkellä vain penturuokaa pieni pussi, joten he tilasivat minulle pienen säkin kanaa. Omasta mielestä nämä nappulat ovat mukavan pieniä (verrattuna siis RC Medium sensibleen mitä meillä syödään) ja ainakin tällä hetkellä maistuvat Lunalle hyvin. Annan näitä siis pääasiassa makupalana tai laitan aktiviteettileluihin ym. Tosin Lunalle tuntuu maistuvan kaikki mikä ei näytä tai haise omalta nappulalta (Lolan nappulat käy siis normaalisti tyhjentämässä kun tädillä olemme).

Sisältökään ei vaikuta huonolta: ei vehnää, soijaa tai maissia, proteiinilähteinä kana, possu, lohi ja kananmuna, hiilihydraattina kokojyvä riisi (ruskea ja valkoinen) ja kaura.

Luna nyt onneksi ei ole millekkään allerginen (ei ainakaan olla minkään huomattu mitään oireita aiheuttavan), tietysti jos hirveästi syö jotain herkkuja ja ihmisten ruokaa isoja määriä menee tytöllä vatsa löysälle.