Ehkä se joskus antaa vielä koskea

Lunalla on ollut ongelma alusta alkaen että se ei suostu kaikkien silitettäväksi. Eikä siinä mitään ei sen tarttekaan, mutta toko ja näyttelyharrastukset vaativat että tyttö opisi sietämään edes sen pienen hetken tuomarin koskemista.
Sattumalta sitten löysin koirakeitaalta "Saa katsoa ja koskea" -kurssin, missä neljä koirakkoa opettelee juuri tottumaan ja pitämään vieraan koskemista mukavana. Yksi paikka oli jäljellä joten pitihän minun ilmottautua Lunan kanssa. :) Totesin että ei siitä meille ainakaan mitään haittaa ole. Ensiviikon torstaina kurssi alkaa.

Toko etenee normaalisti, viime viikolla treenattiin luoksetuloa (Luna tulee hyvällä vauhdilla suoraan sivuun). Sitten vaikeutimme tehtävää yrittäen saada Luna pysähtymään kesken luoksetulon. Kyllähän Luna pysähtyy, olen sitä kotona sen kanssa harjoitellut tosin hitaammassa vauhdissa, mutta treeneissä se vaati parhaimmillaan 5 metrin matkan että tuo oli kokonaan pysähtynyt. Se mistä olen yllättynyt on se että Luna oikeastaan keskittyy vaan omaan tekemiseensä, tai ehkä tarkemmin sanottuna, ei tee niinkuin naapuri tekee. Kyllä Luna seuraa välillä mitä kaveri tekee siinä vieressä mutta jos kaveri lähtee juoksemaan omistajansa luokse, Luna pysyy paikallaan.
Treenasimme luoksetuloa lisää myös lauantaina vaunulla, jolloin heitin lumipalloja palkkioksi. Silloin Luna tajusi että pysähtyä pitää heti eikä vasta kun vauhti loppuu, saa nähä muistaako se sitä enää keskiviikkona. :D

Lauantaina mentiin vaunulla käymään ja Luna sai hyvin purkaa energiansa. Ensin tehtiin lumityöt, jolloin Luna parisen tuntia juoksenteli siinä vaunun pihalla. Perhetuttu vaununaapuri nuori mies T. tuli siihen sitten seuraksi ja Luna taas haukkumisellaan osoitti epävarmuutensa. Luna kyllä alkoi leikkimään kun T. heitteli sille lumipalloja ja häntä heilui koko ajan, mutta heti jos T yritti vähäänkään koskea niin Luna peruutti ja haukkui taas kunnolla.  Toivon että koirakeitaan kurssista olisi oikeasti meille hyötyä.

Lumitöitten jälkeen syötiin ja sitten mentiin metsään. Pidin Lunan ensin 5 metrin liinassa, kun edellinen metsäreissu oli turhan hyvässä muistissa. Testasin alkumatkan koiran kuuntelua ja todettiin että nyt se on ihan erilailla kun viimeksi. Tyttö kuunteli ja seurasi missä me mentiin, toisin kuin edellisellä kerralla sillä selvästi oli hälläväliä tyyli.
Hyvin Luna pysyikin porukassa, välillä käyden hieman kauempana polusta (pysyi kyllä suht hyvin ihan näköetäisyydellä). Mutta tuli siinä todettua että luoksetulossa on edelleen treenaamista kun koira ei siitä ekasta kutsusta tule. Sunnuntaiaamuna käytiin uusi lenkki ja silloin Luna pari kertaa katosikin metsään, tosin tuli minuutin parin päästä takaisin. Kunnon jäljen saatuaan se ei vaan kuuntele vaan menee nenänsä perässä. Olen miettinyt pitäisikö se opettaa pilliin, jos oma ääni ei vaan jotenkin lyö läpi.

Kyllä mä tänne mahun, eikä mua nyt voi
unohtaa!

Murkkuikä

Murkkuikä on tainnut nyt iskeä meidän neidille ainakin osittain. Mentiin käymään asuntovaunulla tarkoituksena tehdä lumityöt, mutta ei siellä sitten mitään lunta ollutkaan. Siinä sitten odotellessa että naapurit palaavat kaupasta, lähdettiin systerin ja Lunan kanssa metsään. Heti lenkin alusta asti Luna oli jotenkin todella innokas ja juoksu hajujen perässä, pitäen kyllä meitä silmällä. No siinä kävellessä tein muutaman kutsuharjoituksen ja ihmettelin että kun tyttö ei tullutkaan heti ensimmäisestä kutstusta kuten normaalisti, vaan hyvä jos reagoi mitenkään kutsuun. Joka kerta joutui kutsumaan useamman kerran että Luna tuli vierelle. Pari kertaa tyttö juoksi jopa niin pitkälle että ei ollut enää meidän näköpiirissä, tuttuun tapaan me pysähdyimme ja jäimme odottamaan että Luna huomaa meidän jääneen jälkeen ja palaa. Ensimmäisellä kerralla meni paljon normaalia kauemmin että Luna palasi ja toisella kerralla kun koira katosi, se ei enää palannutkaan.

Molemmat meistä kutsui Lunaa minkä kerkesi ja välillä hiljennyttiin kuuntelemaan kuuluuko mistään rapinaa että koira olisi palaamassa. Lunta oli maassa sen verran että näimme tassunjälkien menevän meidän normaalilta polulta pois ja lähdimme niitä seuraamaan Lunaa huudelleen. Onneksi meidän ei tarvinnut kuin parikytä metriä edetä kun kuului hirveä rapina ja Luna tuli juosten meitä vastaan. Molemmat kehuimme tyttöä hyvästä paluusta ja laitoin sen hihnaan ja lähdimme metsästä pois. Kumpikaan ei halunnut kokea samaa heti uudestaan. Luna ei ollut kateissa kuin korkeintaan 5 minuuttia, mutta siinä kerkesi jo kauhukuvat pyöriä mielessä kuinka se ei koskaan palaa vaan eksyy metsään ja sydän hakkasi rinnassa tuhatta ja sataa.

Päästyämme takaisin huomasi Luna leikkikentällä lumen alla menevät metsähiirenpolut ja haisteli niitä innokkaasti. Sitten minä huomasin lumen alla liikkuvan hiiren varjon ja yritin osoittaa sitä Lunalle joka jäljesti hiirtä ihan väärältä polulta. Siinä sitten tulikin kunnon sekasorto kun hiiri juoksi poluillaan Lunan alla ja Luna yritti pysyä jyrsijän perässä. Jotenkin ihmeen kaupalla Luna kyllä sai hiiren kiinni (en olisi koskaan sitä arvannut) ja joko hiiri onnistui irrottautumaan tai luna totteli kun me systerin kanssa karjastiin irti, mutta lopulta hiiri pääsi karkuun puun juurien alle.

Keväiset säät herätti kärpäsen - ja Lunan metsästysvietin.

Harjottelin vanhasta paidasta naruleluntekoa. Ei se nyt ihan suora ole, mutta
onneksi Luna ei siitä niin välitä. :D

Vaunulla leikittiin lumihangessa.

Vaunulta kotiin matkatessa tuli sitten uni.