Luento luonnejalostamisesta sekä rotukohtainen neuvottelu

Cockerspanielit ry järjesti jalostuksellisen päivän ja ensimmäistä kertaa siihen oli mahdollista osallistua etänä. Olen jo muutamana vuotena miettinyt osallistumista, mutta sitten se on järjestetty joko turhan kaukana tai kun se oli viime vuonna lähellä, oli minulla siihen päivälle jo muita suunnitelmia. Nyt ilmoittauduin mukaan etänä.

Alkuun meillä oli parin tunnit Katriina Tiiran pitämä luento ”Miksi koira puree? Faktaa koiran aggressiivisuudesta”. Luennolla käytiin ensin läpi erilaisia aggressiivisuus muotoja: impulsiivi-, resurssi/reviiri-, ihmis-, koira-aggre, emän aggre suojellessaan pentujaan, lauman muiden koirien käytös ja uudelleen suunnattu aggressio. Ihmis- ja koira-aggre jaoteltiin vielä vieraisiin kohdistuvaan ja omaan perheeseen kohdistuvaan.

Impulsiiviaggressiivisuudella tarkoitettiin tilanteita, joille ei oikeasti tunnu löytyvän mitään selkeää syytä.

Lauma-esimerkkinä oli jokin karkuun päässyt husky-lauma, joka oli käynyt vastaantulevan yksittäisen koiran kimppuun tappaen sen. Kuulemma yksikään niistä koirista ei olisi yksinään käyttäynyt niin. Uudelleen suunnatusta aggressiosta oli puolestaan esimerkki, jossa koira oli pyrkinyt päästä lenkillä toisen koiran kimppuun, kun siinä ei onnistunut, oli aggressio kohdistunutkin omaan omistajaan.

Resurssiaggressio näkyy jo pentuna (Lunahan taisi käydä Lolan päälle ensimmäisen kerran siinä nelikuisena…), mutta reviiriaggressio tulee yleensä sukukypsyyden jälkeen.

Omistajaan kohdistuva aggressio oli yleisintä nuorilla 1-3 vuotiailla uroksilla. Tätä on pitkään pidetty johtajuusongelmana, mutta nykytutkimuksen mukaan ei ole kyse siitä. Yleensä kyse on arkuudesta/epävarmuudesta, mutta oli myös ilman selkeää syytä olevaa impulssiaggressiivisuutta. Nämä koirat yleensä olivat vieraille ihmisille ystävällisä, eli aggre kohdistui tosissaan vaan omaan omistajaan/perheeseen.

Koira-aggressiivisuuteen on perimällä iso vaikutus. Pentuna tai nuorena saadut huonot kokemukset vaikuttavat.

Kastrointi ei vähennä aggressiivisuutta. Eli luonne-ongelmat eivät johdu testosteronista.

Cockereilla näistä isoin ongelma on tuo resurssiaggressiivisuus, mutta muitakin muotoja löytyi.

Aggressiivisuus voi näkyä ja johtua monestakin eri seikasta. Kipu tai pelko voi saada koiran reagoimaan aggressiivisesti. Se voi olla myös opittu tapa, koira on oppinut että se saa oman rauhan/muun tahtonsa läpi vain ilmoittamalla siitä aggressiivisesti (ts. ihminen/omistaja ei osaa lukea aikaisempia merkkejä). Negatiiviset kokemukset eritoten pentuaikana voi näkyä aggressiivisuutena myöhemmin.

Aggressiivisuus sinällään on aivan luontaista käytöstä koirilla (ja ihmisillä, kyllähän ihmisetkin suuttuvat joskus). Osalla roduista se on myös haluttu ominaisuus (vartiokoirat ym.)

Tilastojen mukaa eniten purevat kastroidut urokset, vähän liikuntaa saavat koirat, rescue taustaiset koirat sekä ketjuun kytkettynä olevat tai vapaana omalla tontilla olevat koirat. Puremat kohdistuivat eniten miehiin ja lapsiin.

Cockereiden luonneongelmia on tutkittu jo aikaisemmin, oliko ensimmäiset tutkimukset 80-luvulta, jolloin todettiin että eri värien luonteissa on eroja. Eniten ongelmia oli punaisella, sen jälkeen mustalla ja kolmantena oli kirjavat (jostain syystä muita yksivärisiä ei eroteltu). Tiira oli käynyt koiranettiä läpi viimeisen kymmenen vuodelta ajalta katsoen aggressiivisuuden takia lopetettuja ja totesi, että ainakaan Suomen tilastoissa ei voi erotella yhtä väriä ylitse muiden, siellä oli kaikkia näkyvissä. Tietysti koiranetin tiedoissa on pari aukkoa. A. siellä on vain ilmoitetut tapaukset, eli jos omistaja ei ole ilmoittanut koiran lopetuksesta ollenkaan, vaikka se olisi luonteen takia, se ei tuolla näy. B. aggressiivinen koira on lopetettu jostain muusta syystä. Mutta jalostustoimikunta oli samaa mieltä siinä, että meillä ongelma ei ole pelkästään punaisten koirien.

2010-2020

Tiira myös kauhisteli, että siellä oli luonteen takia myös lopetettu uroskoira 5-vuotiaana, mutta tästä huolimatta sillä oli keretty teettää 12 pentuetta. Ja ”yllättäen” tämän jälkeläisissäkin oli luonneongelman takia lopetettuja. 

Luonne ei periydy yksittäisten geenien toimesta, kuten jotkut sairauksista, joten luonteen jalostaminen on hankalaa. Mutta se luonne kumminkin selvästi periytyy. Emän luonne vaikuttaa todella paljon (40-50%), mutta isänkin luonteella oli n. 20% vaikutus. Myös ympäristö vaikuttaa luonteen kehitykseen.

Luonteen jalostamisessa on sekin ongelma, että meillä ei ole mitään virallista koetta/testiä joka kertoisi aivan kaiken luonteesta. Tiira kehui kyllä MH-kuvausta, mutta totesi, että siinä ei paljastu resurssi/reviiriaggressiivisuus, kun ollaan vieraalla alueella. 

Eli näistä ilmoittaminen on tällä hetkellä aika lailla omistajan itsensä vastuulla. Ja valitettavasti kasvattajien käytös vaikuttaa tähän ilmoittamisinnokkuuteen, jos kasvattaja alkaa väittämään, että vika on vain ja ainoastaan omistajassa, kuinka moni enää haluaa ilmoittaa luonneongelmasta? Tällaiset kasvattajat eivät varmaankaan sitten ilmoita asiasta eteenpäin, kun ”eihän koirassa ole mitään vikaa.” Tiira totesi, että pitäisi kasvattajille saada taottua päähän, että ei syyttäisi vain omistajaa, vaikka osasyy olisi omistajassa, on toinen osasyy aina myös koirassa.

Tiiran mielestä jalostus on mennyt liiaksi ulkomuodon tavoitteluun ja nyt pitäisi alkaa ottaa sitä luonnetta enemmän jalostukseen mukaan. Kukaan ei tee mitään huippukauniilla koiralla, jolla on mittavat luonneongelmat.

Rotukohtainen neuvottelu

Tässä käytiin läpi PEVISA, JTO, tilastoja sekä jalostuksentoimintaohje. Tähän olen lisännyt omia mielipiteitä asioista.

Cockereiden päivitetty PEVISA hyväksyttiin vastikään, mitään isoja muutoksia siihen tosin ei tullut. Pakollisia edelleen lonkka- ja alle 24kk vanha silmätutkimus. D-lonkkainen pitää parittaa A-lonkkaisen kanssa.

Mutta sitten on iso kasa suosituksia jalostuskoirille.

Silmät
Silmät on tosissaan tarkistettava, mutta tulos ei vaikuta pentujen rekisteröintiin. Suositus on tietysti, ettei kahta saman sairauden omaavaa yksilö yhdistettäisi. Suositus on myös, että jalostuskoiralla tulee olla geenitestitulos, jossa se tutkittu prcd-PRA ellei se ole tästä puhtaista vanhemmista.

Noin 30% cockereiden silmistä tutkitaan, terveitä niistä on noin puolet. Yleisin ongelmahan näillä on distichiasis, eli ylimääräiset ripset, todetuista noin 35% on tätä. Tästä osa on sitä mieltä, että on tyhmää luetella tämä sairauksiin. Koska tämän saatuaan koira on ”sairas” vaikka sillä olisi vain yksi ylimääräinen ripsi, mikä ei häiritse yhtään mitenkään. Ja voi hyvin olla että kahden vuoden päästä seuraavassa tutkimuksessa se on kadonnut! Tietysti jos ylimääräisiä ripsiä on paljon, saattavat ne vaurioittaa silmää. Distichiasista oli 20v aikana todettu n. 1000 koiralla, tästä seuraavat sairaudet on paljon harvinaisempia määriltään muutamista kymmenistä tapauksista reiluun sataan. Näitä oli mm. silmäluomen ulospäin kiertyminen (105), ektooppinen cilia (ylimääräiset ripset luomen sisäpinnalla) (53), kortikaalinen katarakta (55).

Lonkat

Näissäkin vain noin joka kolmas lonkkakuvataan. Pääsääntöisesti cockereilla on noin 50% A-lonkkia, 30% B-lonkkia, 15% C-lonkkia ja loput sitten D:tä ja pienen pieni määrä E:tä. Mitään isompaa muutosta näihin määriin ei ole tutkitulla aikavälillä tullut. Yksivärisillä ja käyttölinjaisilla on hieman huonommat lonkkatulokset (70% A-B, 30% C-E) kuin kirjavilla. Lonkissa cockereilla on BLUP-indeksit ja suositus on, että pentueen vanhempien keskiarvon olisi oltava yli 100.

PEVISA:ssa on siis maininta, että D-lonkkainen yhdistettävä A-lonkkaiseen. Kokouksessa tuli minusta erittäin hyvä ehdotus, että jos tämän muuttaisi niin että D:tä ei saa käyttää ollenkaan ja C-lonkkainen olisi yhdistettävä A-lonkkaiseen. JTO:ssakin on maininta että D-lonkkaisten koirien käyttöön ei ole tarvetta, joten ne voisi jättää jalostuksen ulkopuolelle. Valitettavasti, kun PEVISA on juuri hyväksytty, ei tätä pääse enää muuttamaan, mutta ajatus on nyt heitetty ilmaan seuraavaa PEVISA:a varten.  Ja näitä D-lonkkaisia silloin tällöin näkee pentueiden sukupuissa, yleensä ovat olleet näyttelyissä voitokkaita koiria.

Sydänsairaudet

Suositus olisi ultrata jalostuskäyttöön tulevat koirat.

Sydänviat ovat harmillisen yleisiä cockerspanieleilla, ongelmahan näissä on, että osalla sairaus todetaan vasta myöhemmällä iällä ja koiraa on keretty jo käyttämään jalostukseen. Ja tietysti tutkimukset kertovat vain sen hetkisen tilanteen. Joten tässä tapauksessa minusta pitäisi muistaa seurata myös niitä suvun vanhempia koiria. Tietysti olisi hyvä tarkastuttaa se koira siinä ennen jalostusaikeita, mutta varmistaa myös ettei kummankaan vanhemmilla ja isovanhemmilla ole oireita.

Toinen ongelma sydänsairauksissa on sama mikä on polvissa. Kun oireet todetaan, niitä vain aletaan hoitamaan/lääkitsemään. Virallisia tarkkeja ei siinä vaiheessa yleensä enää tehdä (eikä se tavalliselle kotikoiran omistavalle Matti Meikäläiselle pakosti tule mieleenkään), joten se ei tule näkyviin tilastoihin. Ja vaikka asiasta ilmoitetaan kasvattajalle, ilmoittaako kasvattaja siitä eteenpäin. Tämä on asia, mihin voisi eläinlääkärit puuttua. Kun vika todetaan, voisivat he suositella virallista tarkistusta tai ainakin sanoa, että omistaja ilmoittaisi jalostustoimikunnalle.

Sydänsairauksista oli kuulemma tullut jo jotain kommenttia (kennelliitolta? pevisaan liittyen?) liittyen Agrian tilastoihin, jossa sydänviat oli alle 10-vuotiaan cockerin yleisin kuolinsyy. Näistä isoin osa oli dilatoivaa kardiomyopatiaa. Eli tähän pitäisi alkaa kiinnittämään enemmän huomiota.

Dilatoiva kardiomyopatia eli sydänlihas rappeuma, on ainakin viime aikoina ollut enemmän esillä fb:n cockeriryhmässä. Cockereilla tämä ei onneksi ole yleensä niin ”tappava”, vaikka lopultahan tähänkin koira lopulta menehtyy. Tauti etenee cockereilla hitaammin kuin monella muulla rodulla ja vaste lääkehoitoon on yleensä hyvä.

Ihotaudit

Suositus: koiraa jolla on ollut toistuvia korva- ja/tai ihotulehduksia tai diagnosoitu atopia taikka allergia ei saa käyttää jalostukseen. Koiraa, jonka huulipoimut ovat kroonisesti tulehtuneet tai leikattu, ei saa käyttää jalostukseen.

Kutina- ja allergiaoireet/ihotulehdukset ovat terveyskyselyjen mukaan vähentyneet. Mutta edelleen niitä esiintyy kyselyn mukaan noin 13% prosentilla ja yleisin ongelma on huulipoimutulehdukset. Kyselyn mukaan 2005-2008 22% cockereista olisi sairastanut huulipoimuntulehduksen, 2009-2014 kyselyssä 13%. Suuri osa näistä vaatii säännöllistä ihon puhdistusta, ettei tulehdus palaa. Osa on pitänyt leikata.

En tiedä kuinka moni kasvattajista oikeasti pohtii jotain huulipoimujen pituutta jalostuskoirassaan.

Ulkokorvatulehdus

Suositus: koiraa, jolla on ollut toistuvia korvatulehduksia tai krooninen korvatulehdus ei saa käyttää jalostukseen.

Tämä on sellainen ikuisuusaihe ja moni vieraskin aina kyselee, että kuinka paljon cockereilla on korvatulehduksia. Tietysti, cockerin korvan rakenne on sellainen, että se altistaa tulehduksille, varsinkin jos niitä korvia ei trimmata tai trimmataan liian harvoin.

34% prosentilla terveyskyselyyn vastanneista cockereista on ollut korvatulehdus vähintään kerran. Näistä puolestaan 40% on ollut useampia tulehduksia ja 6% tulehdukset oli kroonisia.

Luusto

Selän ongelmat

Terveyskyselyn (2005-08) mukaan 19% on tuki- ja liikuntelimiin liittyvä vaiva ja näistä 55% oli selkävaivoja, 28% nivelrikko ja 10% pentuiän ontuminen. Selkävaivoista puolet koski välilevyvaivoja ja 44% lihasvaivoja. Rodulla on suurentunut riski sairastua selkärangan välilevytyrään. Tutkimuksessa todettiin, että cockerspanielilla on välilevyrappeumalle ja sitä myöten välilevytyrälle altistava retrogeeni 12-FGF4, mikä aiheuttaa välilevyjen varhaisen rappeutumisen ja mineralisaation sekä lyhyet jalat. Retrogeeni on mahdollista löytää geenitestillä.

Spondyloosia tavataan satunnaisesti.

Etujalat

Kieroja eturaajoja on satunnaisesti sekä näyttö- että käyttöcockereilla. Cockereilla on tavattu kyynärnivelten inkongruenssia joka saattaa liittyä äsken mainitun 12-FGF4 retrogeenin vaikutukseen. Cockereille on mahdollista saada kyynärnivelten inkongruenssilausunto.

Kyynärnivelen kasvuhäiriöitä esiintyy vähän.

Patellaluksaatio

Suositus: koiraa, jolla on 2-4 asteen polvilumpioluksaatio ei saa käyttää jalostukseen ja 1-polvi on yhdistettävä 0-polvisen kanssa.

Cockerspanielilla patellaluksaatio on yleensä lateraalinen eli lumpio siirtyy takaraajan ulkosivulle. Patellaluksaatio esiintyy jonkun verran ja viime vuosina etenevin määrin. Ja valitettavasti kuten sydänsairauksissa, näistä ei ilmoiteta. Yleensä polvet vain tarvittaessa operoidaan ja that’s it. Eli tässä taas eläinlääkäreille vastuuta kertoa omistajalle, että asiasta kannattaa ilmoittaa eteenpäin, elleivät ole halukkaita käymään vielä virallisessa tutkimuksessa.

Ja olen samaa mieltä kuin joku kasvattaja joka luennolla totesi, että hän ei ymmärrä miksi pitäisi edes käyttää 1-polvet omaavaa koiraa jalostuksessa. Tilanne cockereilla on vielä hyvä, niitä nollapolvisia on suurin osa. Ja kun ne polvet tuppaavat huononemaan iän myötä, eli vaikka se olisi ykkönen silloin kolmevuotiaana, voi koira olla parinvuoden päästä jo leikkauspöydällä.  

Veri- ja immunologiset sairaudet

Suositus: mihinkään immunologiseen sairauteen sairastunutta koiraa ei saa käyttää jalostukseen. (Minä olisin kyllä erittäin varovainen jo näiden (lähi)sukulaisten jalostuskäytöstä, vaikka perinnöllisyystautasta ei ole tarkkaa tietoa).

Immuunivälitteinen hemolyyttinen anemia (AIHA,IHA tai IMHA) ja trombosytopenia

Rodussa saattaa olla geneettinen alttius ko. sairauksien kehittymiseen, koska sitä esiintyy muihin rotuihin verrattuna usein. Tavallisin sairastuva on keski-ikäinen narttu.

Epilepsia

Suositus: Epilepsiaa sairastavaa koiraa ei saa käyttää jalostukseen. Samoin on vältettävä sellaisten riskilinjojen yhdistämistä, joiden tiedetään tuottaneet epileptikoita. Koiraa, joka on tuottanut epileptikkojälkeläisen ei saa käyttää uudelleen jalostukseen.

Kyselyn mukaan 3% koirista on epilepsia tai ne ovat saaneet vastaavia kohtauksia. Lisäksi yhdellä koiralla epäiltiin poissaolokohtauksia.

Kuurous

Suositus: synnynnäiseen kuurouteen on kiinnitettävä huomiota jalostuksessa tois- tai molemminpuoleisesti kuuroa koiraa ei saa käyttää jalostukseen.

Cockerspanielilla (sekä dalmatiankoiralla, englanninsetterillä, bullterrierillä) on täyskuurouden esiityminen yleisempää kuin muilla roduilla. Amerikkalaisen aineistoin mukaan 8,7% cockereista oli toispuoleisestai tai täysin kuuroja. Kuurous voi johtua perimästä tai olla hankittu vika. Perimästä johtuva synnynnäinen muoto johtuu aistinsolujen toiminnasta, mikä yhdistyy usein turkin valkoiseen väritykseen. Cockereilla turkin valkolaikkuisuuden aiheuttavaan resessiiviseen piebaldismi-geeniin (pystyyköhän tätä testata geenitestillä?). Hankittu kuurous taas johtuu usein esim. kroonosista korvatulehduksista.

Listassa oli lueteltu myös muita sairauksia, mutta niissä oli esiintynyt yksittäistapauksia, niin en käy niitä tässä läpi.

Luna, jolla on terveydellisesti ongelmia vähän kaikessa.

Sitten niihin muihin ”ongelmiin”.

Cockereilla edelleen (minusta) nähdään samojen urosten ylikäyttämistä, vaikka JTO:ssa mainitaan että ”takavuosien matadorijalostusta ei enää esiinny”.  Top 10 uroksella oli parhaimmillaan 170 pentua. Tilastoja läpikäyvän cockerikasvattaja-eläinlääkärin mielestä isoin ongelma, on se, että suurin osa listan uroksista oli ulkomaantuonteja. Eritoten kun ulkomailla pyörivät ihan samat linjat kuin täällä kotosuomessakin, eli sieltä ei hirveästi oikeasti uutta verta tule. Mutta tuota jälkeläismäärää reilusti rajoittamalla voitaisiin kasvattaa sitä suomalaisten urosten suosiota. Kun kaikki ei vaan pystyisi käyttämään sitä yhtä ulkomaantuontia. Keskustelussa tuli ilmi, että (epävirallinen?) rajoitus urosten jälkeläismäärälle tulisi olemaan 70 pentua. Koska jos me emme laita joitain rajoitusta, joku tulee jossain vaiheessa sen laittamaan. Minusta tuo 70 pentuakin kuulostaa todella isolta määrältä, kun mietitään että cockerin keskimääräinen pentuekoko on 5 pentua, tekee tuo 70 pentua yhteensä 14 pentuetta! Jos minulta kysyttäisiin, rajaisin määrän 5(-6) pentueeseen tai 30 pentuun.

Tähän liittyen JTO:ssa suositellaan käytettävän niitä ns. ihan kotikoirauroksia jalostukseen. Ongelmaksihan tässä oikeastaan tulee se matala ”vain kotikoirien” terveystarkastusinnokkuus. Jos niitä saataisiin käymään enemmän tarkistuksissa, niin varmasti alkaisi hiljalleen lisääntymään näidenkin käyttäminen jos/kun uroksen pentumääriä rajoitetaan. Eli pitää keksiä jokin hyvä porkkana nostamaan terveystarkkien innostusta, koska näköjään cockerin terveys ei ole sellainen kotikoirien omistajille. Kasvattaja tietysti saattaa pystyä vaikuttamaan tähän, järjestämällä joukkotarkkeja ja olemalla muutenkin yhteydessä kasvattien omistajiin enemmän, mutta sitten olen kuullut myös sitä toista puolta, että omistaja kokee että kasvattaja painostaa/pakottaa. Otollisinta olisi, että halu tutkia koira lähtisi siitä omistajasta itsestään.

-

Yksi ehdotus jalostuspäivillä oli (nyt en muista kuka tämän heitti ilmaan, oliko kasvattaja vai harrastaja), että nostettaisiin koiran näyttelytulos”vaatimus” Erinomaiseen. Eli jalostustoimikunnan suosituksissa on tällä hetkellä jalostuskoiralla EH:n vaatimus tai jos koiralla on käytynä rotutyypillinen koe (taipparit, metsästys), riittää H. Pieni puhe oli myös tämän H:n nostaminen EH:hon.

Tässä koettiin ongelmaksi se, että kun jokainen tuomari lukee rotumääritelmää vähän eri tavalla. Valiokoiratkin saavat välillä EH:ta. Tai Luna joka käyttää skaalaa ERI:stä H:on. Itse en näe tarvetta nostaa vaatimusta yhtään korkeammalle, kuten Tiirakin aikaisemmin sanoi, pitäisi sitä luonnetta alkaa jalostaa ennemmin kuin ulkonäköä. Sitä paitsi, lähes satavarmasti EH:n koirakin saa joltain tuomarilta joskus sen ERI:n. Ja jos nostetaan tuo rotutyypillisten raja H:sta EH:hon, niin lähes kaikki käyttölinjaiset pentueet ovat suositusten ulkopuolella.

-

Viimeisenä asiana äänestettiin seuraavan vuoden sponsoroinneista. Viimeiset pari vuotta on sponssattu geenitestejä. Nyt tehtiin äänestys geenitestien, sydänultran, selän ja lonkkien välillä. Sydänultra ja selkä saivat eniten ääniä, mutta selkä voitti nipin napin, joten sponssi ensivuodesta on sitten selkään ja lonkkiin. 

Hieman mielessäni naureskelin, kun mielestäni parikin ihmistä ei pitänyt sydänultraa järkevänä "koska se on niin kallis". Halvimmillaan olen tainnut nähdä jossain joukkotarkissa n. 160-170€ hintaan. En tiedä mitä nämä kommentoijat äänestivät, mutta jos äänestivät selkää, niin eipä ne selkäkuvat ole pahemmin sen halvempia. :'D

JAU:n agilitykisat

Seuraavat agilitykisat oli Järvenpäässä. Koska molemmat olivat mitattava uudelleen, joutui systeri lähtemään paikan päälle jo klo 6.30. Laran mitta pysyi samana, mutta tämä tuomari mittasi Lunan mediksi. Joten jälleen kerran systeri joutui käydä vaihtamassa Lunan kilpailuluokkaa.

Molemmat tytöt oli ilmoitettu kahdelle Marko Mäkelän hypärille.

Luna meni tällä kertaa luokkansa ensimmäisenä ja hienosti nollatuloksella maaliin. Aikaa jäi taas vajaa sekunti. Minä taas seurailin tuloksia kotoa. Liveä ei valitettavasti saatu näissäkään kisoissa toimimaan, mutta systeri onneksi sai jonkun kuvaamaan suoritukset.

Tällä Luna sijoittui luokkansa toiseksi ja sai tietenkin toisen LUVAnsa.

Laralla sujui puolestaan paremmin kuin edellisissä kisoissa. Valitettavasti vauhtia oli niin paljon, että neiti kerkesi radalla hypätä ylimääräisen esteen, joten siitähän tuli HYL.

Toisella radalla Luna suoritti taas tasaisesti, mutta valitettavasti otti 5 vp renkaalta hypätessä liian kaukaa ja rengas aukesi sekä kepeiltä, mutta tässä systeri sanoi että hän lähti ajattelematta hölkkäämään liian nopeasti, minkä takia neiti sitten ohitti yhden keppivälin. Uusinta onnistui. Näiden takia tuli tietysti myös yliaikaa, joten lopputulos oli 15,32.

Lara veti aika samanlaisen suorituksen kuin ensimmäiselläkin radalla, eli nappasi putken jälkeen tähtäimeen väärän esteen ja kävi hyppäämässä sen, ottaen toisen HYL -tuloksen. Toisin kuin edellisissä kisoissa, jälkimmäisellä radalla kepit sujuivat hyvin.

Lunalla on vielä marraskuun alussa seuran omat rally-kisat ja sen jälkeen tuleekin reilun kuukauden mittainen Cartrophen -kisatauko.

Tytöt jakoivat taas kiltisti saman boksin.

Uusi aluevaltaus

Systeri ilmoitti molemmat tytöt oman seuran agilitykisoihin. Laran kanssahan tuo pääasiassa treenaa, Lunan kunnon agilitytreenit ovat sieltä viiden-kuuden vuoden takaa. Mitä se nyt on välillä tehnyt pientä hömppäaksaa ja käynyt systerin kanssa satunnaisesti supermölleissä. Mutta pienemmästä treenimäärästä huolimatta, Luna on radalla varmempi suorittaja. Tietysti ikä vaikuttaa, Luna on vanhempana rauhallisempi ja rotuna hitaampi kuin bordercollie.

Puhe oli, että systeri kisaisi satunnaisesti ykkösluokassa Lunan kanssa, koska neidin polvet/lonkat eivät kyllä kestä kunnon treeniä. Mutta tällä hetkellä tuo juoksee metsässäkin hyppien ja pomppien useamman tunnin, joten en usko lyhyehköjen ykkösluokan ratojen olevan kovin rankkoja.

Ensimmäiset agilitykisat tarkoittivat myös ensimmäistä kunnollista virallista mittausta. Lunan säkä on kotimittauksissa ollut noin 37,5cm ja tämä on otettu niinkin virallisesti kuin koira matolle seisomaan, metallinen mittanauha viereen ja kirjalla sään kohdalta mitta. Lara on puolestaan ollut arviolta 45cm.

Eli näillä tiedoilla, Lunan piti olla varma medi ja Lara rajatapaus pikkumaksi-maksi välillä.

Oli sitten ollut yllätys kun tuomari ilmoitti Lunan olevan rajatapaus. Systeri oli kuulemma hieman kauhuissaan ajatellut, että eihän Luna voi olla mitenkään pikkumaksi, kunnes tuomari oli todennut neidin olevan mini; 34,6cm. Tätä ei ihan helposti hyväksytty vaan tuomari joutui mittaamaan Lunan kolmesti, ennen kuin tulokseen oli uskottava ja todettava, että meidän kotimittaukset on heittänyt häränpyllyä.

Joten systeri joutui käymään toimistolla vaihtamassa Lunan kilpailuluokka medeistä mineihin. Lara oli sitten siellä paikkeilla missä oletettiinkin.

Eli molemmat joutuvat vielä uusinta mittaukseen.

Luna osallistui ensin agiradalle. Systeri ei ollut tähän ilmoittanut Laraa ollenkaan, koska bc-neidillä on kontaktit uudelleen koulutuksessa.

Minä seurasin etänä tollerista tuloksia ja katselin, kuinka koirakot toisensa jälkeen otti hylkyjä. Lopulta sieltä tuli yksi nollatulos hylkyjen lisäksi ennen Lunan vuoroa. Hetken päästä Lunan kohdalle ilmestyi 5,11. Jotka oli pelkkiä aikavirheitä. Eli puhdas rata oli muuten. Systeri myöhemmin laittoi viestiä, että Luna oli pyörinyt putken edessä, mikä kulutti aikaa. En ollut tästä yhtään yllättynyt, heti kun meillä koiratanssi treenit alkoivat, on Luna tarjonnut pyörimistä rally-tokossakin joka toisella kyltillä. Parhaimmillaan se pyörii putken suulla niin että meinaa törmätä siihen putkeen. Toinen missä aikaa kului oli kepit. Lunahan ei ”virallisesti” osaa keppejä. Eli sitä pitää ohjata koko keppien matkalta edes takaisin. Luna kuuntelee kyllä ohjeita todella hyvin, mutta tässä tietysti menee aikaa.

Muita tuloksia ei radalta tullut, joten Luna sijoittui 2.

Myöhemmin oli sitten hyppyrata, jossa molemmat tytöt kisasi. Systeri oli sanonut että hypäri näytti vaikeammalta kuin mitä agirata oli ollut. Ja tulokset puhuivat puolesta, kun sieltäkin tuli hylky toisensa perään. Lopulta oli Lunan vuoro. Tuijotin tolleria tuloksia odottaen ja lopulta riville ilmestyi miinusmerkkinen aika (tosin alle sekunti jäi aikaa) sekä sen perässä rv 0! Ja täten tuli ensimmäinen LUVA!

Pahoittelut, en saa tästä isompaa, klikkammalla aukeaa paremmin.

Hieman myöhemmin pääsi Lara radalle. Rata lähti hyvin, mutta kepit koitui kohtaloksi. Lara pyrki pari kertaa kakkosväliin. Kun rata ei edennyt, alkoi sitten kaikki muu kiinnostamaan. Muutaman yrityksen jälkeen systeri luovutti ja jatkoi radan loppuun ottaen tästä tietysti hylyn.

Laran suorituksesta on huonolaatuinen video, Lunasta ei valitettavasti ole kun itse olin kurssilla eikä alueelle saanut tulla ylimääräisiä ihmisiä koronarajoitusten takia.

 

Mutta sitten minun viikonloppu meni näissä merkeissä:

Eli olin Pornaisissa kasvattajan peruskurssilla.

8 tuntia sekä lauantaina että sunnuntaina tuli istuttua työväenopiston kovalla penkillä maski päässä. Voin sanoa, että pikkaisen oli pää kipeä ja väsynyt olo päivien jälkeen, kun ei sitä maskin kanssa pystynyt aivan normaalisti hengittämään. Lauantaina oli paljon perus biologiaa, käytiin koiran luita ja lihaksia läpi sekä DNA:n rakennetta, josta päästiin perinnöllisyyteen. Alussa käytiin myös Kennelliiton toimintatapoja läpi. Ainut harmi, että tästä 8 tunnista, varmaan 6,5 tuntia oli sitä biologiaa ja loppuaika sitten päästiin niin periytyviin ominaisuuksiin ja tauteihin, josta tottakai aika loppui sitten vielä kesken. Sunnuntaina oli sitten enemmän kasvatukseen liittyvää luentoa, astuttamisesta synnytykseen ja pentujen hoitoon, mitä sopimuksia voidaan tehdä ja millaisilla lomakkeilla, mitä lakisääteisiä asioita on huomioitava koirankasvatatuksessa, mitä oikeuksia on kasvattajalla, mitä oikeuksia on ostajalla, pennun ohjekirjan kirjoittamista sun muuta. Lopuksi oli sitten 20 monivalintakysymyksen tentti.

Jännitin tuota tenttiä ihan hirveästi, mutta kun siihen lopulta päästiin totesin että aika turhaan. 20 kysymyksestä 18 oli vastaus suoraan tiedossa, kahdesta jäljelle jäävästä toinen oli selkeä kun hetken sisäistin kysymystä ja vastauksia (oli kompakysymys) ja mihin käytin eniten aikaa oli se, että oliko aikuisella koiralla 42 vai 46 hammasta. :’D

Kokeen tulokset luvattiin lähettää sähköpostilla sunnuntai-iltana, jotta tarkistus ei keräisi turhaa jonoa (koronan takia). Minä sitten odotin sitä tulosta myöhään iltaan ja kun sitä ei nukkumaan mennessä (klo 22) kuulunut aloin jo pohtia, että onkohan se lähetetty väärään osoitteeseen tai jotain. Mutta ei, aamulla huomasin että 23.50 oli tullut sähköposti, jossa ilmoitettiin minun tulokseni olevan täydet 20/20.

Nythän minulla on 5 vuotta aikaa hakea kennelnimeä. Mikään kiirehän tässä ei ole, koska eihän minulla ole kasvatukseen sopivaa koiraakaan eikä mikään tarkoita, että seuraavakaan koira olisi jalostukseen sopiva. Voi olla että minullekin käy niin kuin luennolle puhuneelle kennelneuvojalle, joka on saanut oman kennelnimensä 2005, mutta ei tähän päivään mennessä ole tehnyt yhtään pentuetta, koska hänellä on ollut erittäin huono tuuri narttujen kanssa (oliko hänellä nyt kolmas vai neljäs narttu, jonka on todennut ettei se sovi jalostukseen). Mutta ajatus kumminkin oli hakea sitä nimeä, kun vaan keksin kivoja. Tähän mennessä keksimäni nimet ovat sitten kumminkin löytyneet jostain päin Eurooppaa, ja koska samaa ei saa olla, olen nämä joutunut hylkäämään.

Haluaisin Lunan jotenkin näkyvän nimessä, eli jotenkin siinä saisi näkyä ”kuu” tai ”mysteeri” jotenkin ja mieluiten englannin kielellä.

Tarkoitus olisi kasvattaa pienimuotoisesti, kiinnittäen erityistä huomioita luonteisiin ja tietysti muuhun terveyteen (tutkia mahdollisimman laajasti) sekä toiveissa olisi käyttää koiria, joilla on jonkin sortin tuloksia muista lajeista kuin näyttelyistä. Tietysti omalta osalta tämä hoituu, mutta tulenko löytämään urosta joka täyttää kaikki vaatimukset on sitten toinen juttu. Mutta onneksi tämä ei tosissaan ole tämän hetkinen tilanne, varmaan menee lähemmäs viiden vuoden päähän aikaisintaan.

Tässä piti olla hieno kuva mun todistuksesta, mutta posti ei ole saanut sitä edelleenkään tuotua vaikka se on kuulemma maanantaina laitettu eteenpäin. Joten joudutte tyytymään Omakoiran kuvaan.

Todistus tuli viimein 2.11.

Luna on myös käytetty tässä välissä virallisessa sydämen auskultaatiotutkimuksessa. Tiedossahan oli, että neidillä on sivuääni, mutta halusin sen näkymään jalostustietokantaan. Ja koska kaikki vapaat ajat oli keskellä päivää, joutui systeri kuljettamaan Lunan Viikkiin Ahmaan jossa oli PEVISA-päivät.

Lääkäri oli kuulemma ollut erittäin outo, todennut kuuntelun jälkeen että tämä pitäisi ultrata. Kun systeri oli sanonut, että se on jo ultrattu ja todettu pieni läppävika, oli lääkäri todennut että siltä se kuulostaakin. Muuten oli ollut erittäin vähäpuheinen. Lopulta se oli todennut, että nyt se näkyy koiranetissä ja lähettänyt systerin Lunan kanssa ulos kertomatta edes mikä se tulos oli. Siinä sitten odotettiin jonkun aikaa, että tulos ilmestyi näkyviin. Tunnin päästä Lunan tietoihin ilmestyi ”Sivuääni: kyllä, oireeton, aste II”.

Hieman yllätti tuo II -tulos, kun itse olin ajatellut sen olevan pikemminkin I kun osa eläinlääkäreistä on joutunut sitä etsimällä etsimään. Voihan se tietysti olla, että se on tässä alkanut vahvistumaan, joten pitää keskustella tuon meidän lääkäriaseman eläinlääkärien kanssa, että pitäisikö meidän käydä ultraamassa sydän uudelleen vai mitä tehdään.

Täytyy sanoa, että sydän”ongelmat” ja nivelrikko on aika huono yhdistelmä. Kun päästään siihen vaiheeseen, että sydän alkaa oireilla, pitäisi välttää turhaa/raskasta rasitusta. Varsinkin helteillä. Mutta sitten taas nivelrikossa hoitona on ensisijaisesti hyvä lihaskunto, joka vaatii tietynlaisen rasituksen että ne lihakset pysyvät hyvänä. Joten jos vältetään rasitusta, köyhtyy lihakset ja jos hoidetaan lihaskuntoa, ei sydän tykkää siitä. Myöskin osa nivelrikon tulehduskipulääkkeistä ei sovi sydänvaivaisille. Tietysti siellä on vaihtoehtona sitten gabapentiinit sun muut.

Mutta tällä hetkellä onneksi sekä sydän että nivelrikko ovat oireettomia, joten jatketaan normaaliin tapaan.

Hallikausi alkoi

 Hallikauden treenit ovat alkaneet, meillä kävi tällä kertaa niin hyvä tuuri, että pääsimme kaikkiin hakemiimme ryhmiin. Eli meillä on koiratanssi ja rally-toko vuoroviikoin ja kerran kuukaudessa ohjattu tokokurssi.

Treenit alkoivat viime viikon koiratanssilla. Ohjaajana meillä on seuran ulkopuolinen Laulajainen Anna. Ymmärsin että muut olivat tainneet ollakin jo hänen kurssillaan, ainakin olivat sen verran tuttavallisen oloisia. Meidän vuorolla kävimme alkuun hieman taustoja läpi, totesin että meidän koiratanssitausta rajautuu meidän seuran omaan alkeiskurssiin. Silloin olin kovin suuntautumassa freestylen puoleen, mutta tässä koronatauon aikana olen asiaa pohtinut uudelleen ja päätynyt että ehkä se heelwork olisi meille helpompi aloitettava. Koska vaikka Luna osaa vaikka ja mitä, niin minä en. Ja edelleenkin olen ihan pulassa omien käsien kanssa. Kouluttaja totesi kanssa että heelwork olisi tokotaustaiselle koiralle helpompi aloitettava.

Joten kävimme sitten hieman läpi meidän lähtökohtia heelworkiin. Positioista Lunalle on erittäin tuttuja tietysti perus seuruupaikat oikealla ja vasemmalla kuono samaan suuntaan, melko tuttuja on jalkojen välissä sekä edessä kuono oikealle. Muita ei sitten olla vielä edes treenattu.

Positioiden vaihtoihin tulee rally-tokosta suurin osa, eli edestä, takaa ja jalan alta puolenvaihdot. Minä kun sanoin että rallyssa ohjaan hirveästi käsimerkein, testasimme vaihdot ja joitakin liikkeitä (ympäripyöriminen, kieppi vierellä) ilman käsiä. Tai pidin käsiä milloin selän takana, milloin lanteilla tai muussa melko järkevässä paikassa. Pari kertaa Luna hieman ihmetteli ja arpoi, mutta sitten tajusi alkaa kuunnella käskyjä. Hetken päästä kouluttaja sitten kyselikin, että mihin minä niitä käsimerkkejä tarvitsinkaan, kun Luna teki ihan hyvin pelkällä suullisella käskyllä.

Musiikkina olin ajatellut pitää saman Alessia Caran How far I’ll go:n, mutta nyt pitää sitten alkaa miettiä musiikkiin sopivaa ohjelmaa.

Rally-toko

Rallyssa olemme jälleen Heinin voi-mes kurssilla. Tällä kertaa kurssi on enemmän tekniikkapainotteinen, eli lyhyitä ratapätkiä täyspitkien ratojen sijasta.  Meillä oli kolme rataa, lämmittelyratana avoluokan 10 kyltin rata, sitten 6 kyltin voi- ja mes-rata. Me Lunan kanssa aloitettiin kylmiltään voi-luokan radasta. Neidille ei ole optimaalisen tilanne lähteä suoraan radalle, kun vire on tässä vaiheessa korkea ja vauhtikin sen mukainen.

Tämä sitten huomattiinkin meidän miniradalla. Koko ajan jouduin huomauttamaan oikeasta seuruupaikasta, mutta tästä huolimatta päästiin ihan hyvin eteen istu kyltille asti, jossa Luna sitten ennakoi väärin ja lähti vauhdilla peruuttamaan istumisen sijasta. Uusinta sujui ihan hyvin kun vielä painotin istu-käskyä. Heini tosin kysyi että onko Lunalla lihakset jumissa tai jotain, kun oikeaan täyskäännös ei ollut niin tiivis kuin normaalisti. Teimme käännöksen vielä pariin kertaan, mutta Heinin mukaan nekään eivät näyttäneet normaaleilta vaikka olivatkin parempia.

Tämän miniradan jälkeen menimme tauolle, jossa pääsimme hetken odottelun jälkeen tekemään avo-luokan rataa. Tässä ei sinällään ollut hankalia liikkeitä, mutta jatkuvat istumiset ja kääntymiset saa nykyään Lunan ääntelemään. Ei se suoranaisesti haukkumaan ala, mutta sellaista epämääräistä örinää kuuluu.

Saimme avo-radalla suurimmat energiat purettua, joten mes-minirata meillä menikin sitten ihan nappiin. Mitä nyt itse ohjasin meidän liian lähelle tulppaanin kylttiä, mutta silti saatiin se suoritettua ongelmitta.

Cockeri ei ole tyytyväinen.

Sitten meillä alkoi vielä ohjatut tokotreenit Mari Leiviskän opeissa. Systeri oli käyttänyt koirat metsälenkillä ennen treenejä, joten mielessä kävi että näyttääköhän Luna meidän vinkumisongelmaa ollenkaan jos on väsyneempi. No, täytyy todeta, että kyllä se näytti. En tiedä tekikö pitkä odottelu sen (olimme viimeisenä vuorossa) vai oliko sillä muuten vaan jäänyt energiaa, mutta heti päästyämme kentälle ja esitellessä meitä, Luna näytti hienosti kuinka ääntä käytetään odotellessa.

Totesin, että tämä on tällä hetkellä meidän isoin ongelma. Liikkeitä on treenattu ja ne alkaa sujumaan hiljalleen ihan hyvin, mutta en halua mennä kokeilemaan kokeeseen kuuntelemaan vinkumista. Sanoinkin meillä olleen viimeiset pari vuotta tokossa palkasta luopumisen treenaaminen tehtävänä. Luna osaa siitä näennäisesti luopua, mutta todellisuudessa ei. Kerroin että meillä oli herkkupalkka odottamassa kentänreunalla, mutta sitten kokeissa kävi ensin niin, että Luna oli jokaisen liikkeen välillä menossa palkalle. Seuraavalla kerralla sitten liikkeiden aikana oli lähdössä kentältä pois. Joten nyt olen pyrkinyt siihen, että Luna kuvittelee palkan olevan aina minulla. Vinkuminen sitten taas näkyy edelleen pääasiassa odottaessa. Pitkä seuraaminen on toinen missä vinkumista tuppaa tulemaan, varsinkin mitä pidempi seuruupätkä on kyseessä ja varsinkin jos pohjalla on jo pari liikettä palkatta.

Luopumisen treenausta olen myös jatkanut satunnaisesti ruokakipolla, ja kun kysyin kouluttajalta onko se hänestä ”liian vaikea” aloitus, koska ruokakippohan on Lunan elämän numero yksi. Ja todetusti, Lunalla on ollut ongelmia esimerkiksi ihan vain istua, kun ruokakippo on kyseessä. Hän ei pitänyt sitä liian vaikeana, kun vaan tehtävät aloittaa tarpeeksi helposta (tosin naurahti, että istumisen voisi kyllä jo kuvitella olevan tarpeeksi helppo). Hän myös sanoi että kannattaa kokeilla treenata kipon ollessa eri paikoissa. Esimerkiksi pöydällä oleva ruokakippo on vähemmän houkutteleva kuin lattialla oleva. Ja todennäköisesti kädessä oleva kippo olisi se hankalin. Joten tämä treeni jatkukoon.

Kouluttaja käski nyt jatkossa tehdä namista luopumisen aina ennen liikkeiden alkua ja palkata oikeasta mielentilasta.

Otimme pätkän seuruuta, jossa Luna nyt tietenkään ei sitten näyttänyt vinkumistaan. Tosin pätkä oli lyhyehkö, joten neiti ei kerennyt vielä keräämään kierroksia.

Kouluttaja totesi, että Luna seuraa hieman etäällä. Joo, osasyy on varmaan se, että minä olen tallannut tassuille useammin kuin kerran ja toisekseen parikin eri kouluttajaa on sanonut, että Luna on sen verran pieni ja kun se pyrkii pitämään kontaktia, se ei pysty sitä tekemään suoraan vierestä treenitaskun takia. Tämäkin kouluttaja totesi että joo, tuokin vaikuttaa, mutta minä myös kävelen kohti koiraa koko ajan.

Katsoin hetken pöllästyneenä ja totesin, että en sitten taida osata kävellä suoraan. Minähän katson seuraamisessa alaviistoon, jotta näen Lunan tulevan oikeassa kohdassa mukana. Pitää varmaan opetella katsomaan enemmän eteenpäin ja ottaa jokin kiintopiste mitä kohti kävellä. Kouluttaja myös käski treenata enemmän koirasta poispäin menevää liikettä, jotta saataisiin vahvistettua oikeaa seuraamispaikkaa.

Otimme loppuun vielä jäävät. Seisominen sujui hyvin, maahanmeno jostain syystä jäi seisomaan, mutta uudella yrittämällä onnistui. Istuminen meni hieman hankalaksi, kun tila loppui (seinä tuli vastaan). Luna kyllä istui hienosti, mutta itse tuli annettua pieni kroppa-apu. Kouluttaja totesi kumminkin, että tuon pienen kroppa-apu huomioimatta liike oli oikein sujuva. Tässä vaiheessa meillä loppui aika, joten kotiläksynä meillä jatkui luopumisharjoitukset.

-

Tokotreenien jälkeen Luna pääsi (tai joutui) perjantaina vesijuoksemaan ja siitä parin tunnin päästä hierojalle. Vasemmassa lonkankoukistajassa oli kireä jumi, josta hieroja sanoi että on varmasti vaikuttanut liikkumiseen. Mutta yllättäen tällä kertaa lantiossa ei ollut mitään, vaikka tähän asti siellä on aina ollut jumia.