Keväistä vaunuilua

Lunan vatsataudista on nyt melkein kuukausi ja neiti on juuri palaamassa omaan ruokaansa. Syötin Lunalle reilu pari viikkoa pelkkää RC:n Gastrointestinalia ennen kuin lähdettiin hiljalleen taas vaihtamaan takaisin tuttuun nappulaan.

Normaalisti saatu tylosiinikuuri on ollut kuin tulppa takamukseen, eli vatsa on taianomaisesti tullut kuntoon heti ensimmäisen tabletin jälkeen. Nyt sitä syötiin koko viiden päivä kuuri, ennen kuin selkeästi tilanne helpotti. Verta tuli myös satunnaisesti vielä muutama päivä antibiootin loppumisen jälkeen. Todettiin, että se suoli on varmaankin ollut niin ärtynyt, että se sitten pienestäkin ärsykkeestä vielä lähtee vuotamaan. Jonka takia sitten päädyin syöttämään Gastron ruokaa vielä hieman pidempään.

Mutta tosissaan nyt voidaan sanoa että ollaan päästy normaaliin. Normaalin ruoan joukossa on enää yksittäisiä Gastron nappuloita ja vatsa toimii normaalisti. Tai ainakin Lunamaisen normaalisti, mikään rautavatsahan tämä punainen ei ole koskaan ollut.

Vahdin vaan jos jotain jäisi minullekin.

Muuten olemme eläneet aika rauhallista elämää. Vaunulla on käyty nyt parina viikonloppuna kun on ollut paremmat säät ja koirat ovat saaneet nauttia metsäelämästä. Pystytin vaunun pihalle taas aidan, jotta tytöt saavat olla vapaana pihalla eivätkä jää hihnoista kiinni koko aikaa jokaiseen tuolinkulmaan. Ensimmäisenä viikonloppuna tietysti taas haukuttiin kaikki pihanohi menevät, toisella kerralla ei enää jaksettu isommin kiinnittää huomiota, vaikka osa tulikin siihen aidan reunalle juttelemaan.

Pari kertaa olemme käyneet treenaamassa. Tuossa omalla kentällä sain tosin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen naishenkilön (ikää arviolta 40?)  marmattamaan. Pitäisi kuulemma olla kaupungin lupa että typötyhjällä kentällä saa olla koiran kanssa. Koska se on kuulemma lasten leikkikenttä. Virallisestihan leikkikenttä on aidattu alue siinä vieressä (ja siellä on ihan koirakieltokyltit), tuo hiekkakenttä on pallokenttä. Yritin siinä naiselle todeta, että jos siihen on lapsia tulossa pelaamaan niin kyllä minä siirryn. Sitä paitsi muilla kentillä saa treenata, yhdellä olen jopa nähnyt kyltin jossa vaan muistutetaan siivoamaan koiran jätökset. Varmistin asian sitten vielä kaupungilta, että saako kentällä treenata ja sieltä tuli vastaus jossa todettiin ettei tyhjällä kentällä treenaamiselle ole mitään estettä.

Kävimme myös rallitassun hallilla treenailemassa S:n ja Bemmin kanssa. Halli on sen verran iso, että systeri katsoi S:n ja Bemmin kanssa agilityä puolikkaalla hallilla ja minä treenasin rallya sitten tyttöjen kanssa toisella puolikkaalla.

Aamulenkillä löytyi aarre. Se vain painoi niin paljon, ettei Luna jaksanut sitä
yksin kantaa.

Pentupuolella on edelleen hiljaista. Yksi ilmoitettu pentue oli jälleen hyvän kuuloinen, mutta ottaessani kasvattajaan yhteyttä kuulin, että jonossa oli jo kuusi varmaa nartunodottajaa (sukulaisia ja tuttuja) ja tähän vielä mahdollisesti aikaisemmin yhteydessä olleet ihmiset. Joten todennäköisyydet sieltä pennun saamiseen on varmaan alle promillen luokkaa.

Löysin sitten vielä uuden kasvattajan, jolla on suunnitelmissa pentue, joka täyttää hyvin vaatimuslistani. Katsotaan mihin tämä sitten etenee.

Ps. Lunan juoksut alkoivat viimein! Kohta kyllä jo tuossa pari viikkoa sitten kun eipä tänne ole tullut postailtua. Juoksujahan odotettiin sinne tammikuulle ja ne alkoivat huhtikuun puolenvälin jälkeen. Melkein jo odotin, että käy kuten viimevuonna, eli Luna pihtaa siihen asti kun kisat saavat taas alkaa.

Ortopedilla

 Muistaakseni maaliskuussa totesin, että toivottavasti tämän vuoden eläinlääkärikeikat olivat siinä, kun jouduimme Lunan kanssa käymään vatsataudin takia vastaanotolla. Tämä oli valitettavasti turha toive.

 Systeri oli ollut Lunan, Laran, äidin sekä Bemmin ja Bemmin omistajan kanssa viikko sitten lauantaina Espoon Luukissa lenkillä (minä oli töissä). Lenkki itsessään oli mennyt kuulemma ihan hyvin ja illalla vielä käytiin saunassa ja pesin ja harjasin Lunan. Illalla käytiin vielä parin kilsan lenkillä, eikä mikään viitannut mitenkään poikkeavaan.

Sunnuntaiaamulla kun heräsin, Luna käytös kiinnitti heti huomion. Normaalisti neiti on aivan täpinöissään kun noustaan ja hän pääsee syömään. Tämä ilmenee sähläämisenä ympäri huonetta ja vaativana vinkumisena, kun minä puen vaatteita päälle mukamas aivan liian hitaasti. Mutta tällä kertaa neiti oli aivan hiljaa ja sähläämistä ei ollut. Luna kyllä rapsutteli itseään normaalisti ja venytteli, mutta heti mietin että nyt ei kaikki ole kunnossa.

Lähdin koirien kanssa aamupissatukselle ja Luna oli edelleen turhan rauhallisen oloinen ja käveli vähän hankalan näköisesti. Mietin että nyt sillä on joko todella huono olo (koska silloin se myös kävelee hassusti) tai se on kipeä jostain. Tämä ajatus vahvistui, kun tarpeet oli tehty. Normaalisti tässä vaiheessa Lunalla alkaa täysi neliveto kohti kotia ja ruokakuppia. Nyt käveltiin koko loppumatka löysällä hihnalla.

Kotona kumminkin ruoka maistui ihan hyvin, joten totesin että sillä tuskin on huono olo. Kun sitten itse tein aamupalaa, Luna joka normaalisti osallistuu keittiössä kaikkeen, pysytteli omassa mökissään. Eli se oli kipeä. Tunnustelin koko koiran läpi ja liikuttelin jalkoja sinne tänne, mutta minkäänlaista kipureaktiota en saanut mistään. Kumminkin kun neiti lopulta tuli keittiöön ja yritti nousta kaappia vasten, näki että nousu tuntui inhottavalta ja Luna laskeutuikin heti alas. Samalla tavalla Luna oireili silloin hammaspoiston jälkeen liukastuttuaan eläinlääkärillä. Silloinhan hierojalla todettiin lonkkien kohdalla lihasten venähtäneen.

Tällä kertaa systeri pohti, että olikohan Luukin kierros (about 10km) ollut Lunalle liikaa, kun siellä oli ollut todella jyrkkiä ylämäkiäkin. Eli Lunalla olisi takapää jumissa. Itse en tähän uskonut, koska kyllähän Luna on tottunut kävelemään pitkiäkin matkoja ja vapaana juostessaan hankalassakin maastossa. Plus, neidille on tehty nyt ihan mäkitreeniä takapään lihasten kehittämiseksi (eli sitä liikutetaan isompaa mäkeä ylös alas), joten ihmettelisin jos kyse olisi siitä. Itse aloin miettiä myöhemmin, että olisiko Luna voinut jälleen liukastua, kun se pesun jälkeen normaalisti saa hepulit ja juoksee ympäri taloa.

Vaunulla iski vesisade lenkillä

Lähdimme kumminkin metsälenkille, kun ihan käveleminen näytti Lunalta sujuvan ongelmitta. Seurailin neidin menoa ja hetken metsässä kävelyn jälkeen, päästin Lunan vapaaksi. Alkuun olin ajatellut että mennään remmissä koko lenkki, ettei se nyt riehu ja kipeytä itseään lisää, mutta systeri ja äiti oli taas hieman sitä mieltä, että kannattaisi antaa kulkea vapaana. Päästin neidin siis irti ja sehän tietysti sinkosi Laran perään heti. Normaalisti tytöt saattavat juosta pitkiäkin matkoja, mutta nyt Luna spurttasi ehkä kymmenen metriä ja sen jälkeen jätti jahtaamisen sikseen.

Otin hetken päästä Lunan takaisin hihnaan ja teimme hieman lyhyemmän lenkin, kun systeri ja äiti jatkoi Laran kanssa eteenpäin. Hieman pohdin, että näinköhän Luna suostuu lähtemään minun kanssa kotiin kesken lenkin, nähdessään loppuporukan jatkavan matkaa, mutta yllättäen neiti vain vilkaisi kerran taakseen, jonka jälkeen suunta oli selvästi kohti kotia.

Loppupäivän Luna oli ylirauhallinen ja makoili pääasiassa mökissään. Kävimme pikaisesti siskopuolen luona poikien synttäreillä (olimme siis ulkona terassilla) ja päätettiin mennä autolla, kun Lunalla oli hankaluuksia laskeutua portaita alas. Neiti pääasiassa makoili tai istui tuolin vieressä, vaikka siskopuolen pommipentu räksytti metrin päässä koko ajan. Kotona onneksi oli jäänyt Metacamia hammasoperaation jälkeen, joten annoin sitten sunnuntaina yhden annoksen kipulääkettä.

Päädyin sitten varaamaan ajan ortopedille. Mietin ortopedillä käymistä jo silloin tammikuussa, kun Lunalla on ne lonkat ja polvet löysät, mutta se sitten jäi kun neidin olo helpottui selvästi sen hieronnan jälkeen. Nyt taas kun oireilu on selvästi takapäässä, päädyin tarkistuttamaan tilanteen.

Varattiin siis aika Ari Suhoselle. Vaikka aikanaan totesinkin, että en varamaan uskalla viedä Lunaa kyllä hänelle hänen lääkemyönteisyyden takia (hyvä ettei myynyt säkillistä lääkkeitä silloin kun Laralla oli jotain pientä vatsataudin poikasta, kun mentiin nenäpunkkilääkitystä hakemaan), mutta sen verran kyseistä lääkäriä kumminkin on kehuttu koirien nivelrikkoryhmässä (ehkä kyllä enemmän liittyen nivelsideoperaatioihin), että päädyin hänelle sen ajan varaamaan. Varasin ajan ”ontumatukimuksena” ja röntgenkuvauksena, vaikka suoranaisesti Luna ei ”onnu”.

Halusin mahdollisimman aikaisen ajan, jotta Luna kerkeää rauhoituksesta, mutta tietysti ortopedillä oli maanantaille vain ilta-aikoja. Joten otettiin ensimmäinen mahdollinen aika ja systeri vei Lunan lekurille minun ollessa töissä. Hän sitten jatkoi siitä ratsastamaan, kun mitä taas töistä päästyäni ajelin lekurille odottamaan Lunan tutkimuksen valmistumista.

Sen verran systeri laittoi viestiä, kun oli Lunan jättänyt lääkärille (koska sinnehän ei tällä hetkellä saa mennä mukana ellei ole ihan pakko) että lääkäri on yhteydessä kun ontumatutkimus on tehty. Voi olla että Lunaa ei tarvitsisi kuvata, jos siltä löytyy joku selkeä kipupiste esimerkiksi selästä.

No, tästä ei kulunut kymmentäkään minuuttia kun lääkäri soitti ja totesi, ettei hän oikein löytänyt mitään selkeää syytä oireilulle. Totesi, että joo polvet ja lonkat on löysät näin käsikopelolla tutkiessa, mutta kumpiakaan se ei selkeästi aristanut. Hän myös sanoi, että koska Lunan polvet luksoituu lateraalisesti (eli ulospäin), ne harvemmin lähtevät pois pakoiltaan (verrattuna mediaaliseen luksoitumiseen). Hän myös sanoi suoraan, ettei hän lähtisi polvia operoimaan ainakaan tällä hetkellä, kun Luna ei niitä sen enempää oireile. Hieman ihmetystä tuli kyllä kun ortopedin mukaan molemmat polvet olisivat 1 asteisia. Kolme vuotta sitten tutkimuksissa ne oli 2 / 1 ja fyssari on ollut hieman sitä mieltä, että polvet olisi molemmat kakkoset.

Vasemmasta polvesta kuului pientä napsetta (pohti ristisidevauriota), mutta kaikki tehdyt testit puhuivat sitä vastaan.

Joten hänkin oli sitä mieltä, että kuvataan (polvet, lonkat ja selkä) ja katsotaan mitä sieltä löytyy.

Siinä sitten odottelin puolisen tuntia, kunnes lääkäri soitti uudelleen. Selkä- ja polvikuvat oli puhtaat, mutta lonkissa näkyy nivelrikkomuutosten eteneminen. Oikealla puolella hieman enemmän kuin vasemmalla. Eli todennäköisesti ne oli ne lonkat mitkä kipuili, vaikka Luna ei suoranaisesti ontunut tai muuten reagoinut lonkkien hiplaukseen.

Lonkat ei sinällään tullut yllätyksenä, koska pientä nivelrikkoa niissä näkyi jo kolmivuotiskuvissa. Ja sehän ei sieltä katoa mihinkään vaan etenee koko ajan. Mutta polvet tuli yllätyksenä, olin satavarma, että sielläkin on näkyvissä jo rikkomuutosta polvien löysyyden takia, mutta ei. Olin itseasiassa varma, että Luna ennemminkin oireilee polvia kuin lonkkia. Se, että rikkoa ei sieltä polvista löytynyt, viittaa tosissaan siihen, että vaikka ne polvet on löysät, ei ne muljahtele pois paikoiltaan. Koska Lunan aktiivisuudella niihin olisi sitä rikkoa kyllä jo tullut. Tämä tuli itselle myös henkisenä helpotuksena, kun sekä eläinlääkäri (se joka tutki silloin 3 vuotta sitten) että pari muuta on ollut sitä mieltä, että polvien operoiminen ennen ongelmia olisi optimi. Mutta minä olen itse taas pohtinut, että en haluaisi oireetonta koiraa leikkauttaa, koska myös se leikkaus edistää nivelrikon syntymistä kun nivelpintoihin kosketaan. Hieman vielä lisää vastahakoisuutta toi tieto, että en ole tähän mennessä kuullut kerralla onnistuneesta patellaleikkauksesta cockerspanielilla. Viimeisimmässä cockeri-lehdessäkin oli asiasta juttua.  Keskustelu ortopedin kanssa kertoi, etten ole ollut aivan väärässä, kun en heti polvitulosten tultua varannut aikaa leikkaukseen.

Keskustelin ortopedin kanssa jatkosta (tämähän meni niin, että lääkäri oli Lunan kanssa sisällä ja minä istuin ulkona autossa puhelimessa). Hän taas kertoi kaikki mahdolliset hoitomuodot, aloittaen tietysti särkylääkkeestä ja Cartrophen-pistoksista. Sanoinkin, että Cartrophen voidaan aloittaa ja ottaa kipulääke kuurina, mutta en halua vielä lähteä syöttämään sitä jatkuvasti, koska tosissaan, tämä on toinen kerta kun Luna oireilee, ensimmäisellä kerralla se johtui liukastumisesta ja tällä toisella kerralla olen 80% varma, että syy on sama. Perusterve koirakin voi olla kipeä liukastuttuaan jossain.

   

Siinä sitten puhuttiin, että jos alkaa näyttää siltä että kipulääke kuurin jälkeen oireet palaa, niin voidaan ottaa särkylääke jatkuvaan käyttöön. Mutta tietysti sitten olisi hyvä käydä verikokeissa. Ja jos joskus edetään siihen pisteeseen että kipulääke ei riitä, joukkoon voi lisätä gabapentiinin. Nämä nyt sinällään oli itselle tuttuja, koska farmaseuttina nivelrikon hoitoon on tullut perehdyttyä ja tässä on tiennyt kumminkin jo aika pitkään, että tämä on joskus edessä joten muiden kokemuksia on tullut luettua.

Viimeisenä hoitomuotona lääkäri sanoi tekonivelleikkauksen, mutta olen melko varma että siihen vedän oman rajani. Patellaleikkauksen vielä olen valmis tekemään, jos se nyt Lunalle tulee joskus eteen, mutta tekonivelleikkaukseen en enää lähtisi. Varsinkin jos etenemistahti on tämä, tulee Luna olemaan aika varmasti jo sen verran iäkäs, että en näe järkeä tekoniveltä asentaa. Säännölliseen kipulääkkeen antamisen ymmärrän, jos koira voi elää sillä kivutonta normaalia elämää, mutta sitten kun ne ei enää riitä, on aika päästää irti.

Mutta, onneksi ja toivottavasti olemme vielä kaukana tuosta ajasta. Koska tosissaan, ei Luna normaalisti oireile.

Eli päädyimme ortopedin kanssa kipulääkekuuriin ja Cartrophenin aloitukseen. Hieman siinä vielä keskusteltiin kipulääkkeistä, kun sanoin että Metacamia en halua, koska Luna ei pysty syömään sitä muutamaa päivää kauempaa ilman että se laukaisee närästyksen. Toisena vaihtoehtona oli Canicaral tai Onsior. Totesin, että jos minä saan päättää niin ottaisin Onsiorin, koska koksibi on vatsaystävällisempi kuin karprofeeni. Joten sain sitten reseptin kuudelle paketille Onsioria, ohjeena syöttää 1-2 viikon kuureina tarvittaessa. Ortopedi sanoi laittavansa Lunalle vielä pistoksen ja sitten hoitaja toisi neidin ulos.

Saimme myös ohjeistukset nivelravinteiden käytöstä (no ne on ollut käytössä jo 5 vuotta), uinnista/vesijuoksusta (tätäkin tehdään) sekä fyssarilla käymisestä (hoidossa tämäkin).

Ajattelin siinä menevän hetken, ennen Lunan saapumista, joten yllätyin kuin minuutin päästä vielä hieman tokkurainen neiti ilmestyikin ovesta ulos. Hoitaja käski odottaa muutaman minuutin, jotta lääkäri saa kirjoitettua paperit. Kun parin minuutin päästä olin menossa sisälle, kurkki lääkäri ovesta ja ilmoitti ettei hän kerennyt Lunalle pistosta vielä antamaan. Hoitaja oli tainnut viedä koiran kun lääkäri oli vasta hakemassa tarvikkeita. :’D 

Joten minä kiikutin erittäin epä-innostuneen Lunan takaisin sisälle. Pistos otetaan nyt kerran viikossa neljä kertaa ja sen jälkeen puolen vuoden välein.

Pistoksen jälkeen sain maksettua ja lähdimme kotiin nukkumaan tokkuraa pois.

Kotona sain taas todeta, kuinka tokkurainen cockerspanieli muuttuu hyppiväksi apinaksi. Yritä siinä pitää koiraa maan tasalla, kun selkäni käännettyä Luna oli jo sohvalla. Sain neidin sitten lopulta lattiatasolle nostamalla sen muutamaan kertaan tyynylle ja peittäen sen huovalla.

Lunalla on aina rauhoituksen/nukutuksen jälkeen himo pitää jotain suussa. Ja siitä päästetään irti vasta kun nukahtaa.

Jo seuraavana päivänä Luna oli paljon parempi, eikä oikeastaan minkäänlaista kipuoireilua enää näkynyt (tämä vähän vahvisti omaa ajatusta siitä, että se oli ehkä venäyttänyt taas takapäänsä). Päätin kumminkin syöttää sen viikon kipulääkettä, koska oli se sen verran kipeä pari päivää takaperin. Myös kaikki ylimääräinen riehuminen jätettiin pois, eli lenkit tehtiin hihnassa pysyen.

Vapuksi mentiin vaunulle ja siellä kyllä lenkkeiltiin muuten normaaliin tapaan, mutta pidin edelleen Lunan flexissä. Oli muuten pikkasen vaativaa, kun neidillä oli menohaluja reilusti oltuaan monta päivää rauhallisilla lenkeillä. Luna harrasti myös omatoimista fysioterapiaa kahlaten pitkin ojia. Annoin neidin muutenkin käppäillä lenkeillä vapaasti ojiin ja sieltä pois jotta maasto olisi vähän monipuolisempaa kuin pelkkä hiekkatie. Sunnuntaina sitten päästin neidin hieman rallattamaan pellolle Laran kanssa, niin eiköhän neiti sitten vetänyt lipat ja oli mukkelis makkelis. Onneksi sillä nyt on vielä se kipulääkekuuri päällä, mutta katostaan ollaanko maanantaina sitten kipeämpiä.

Luna löysi aarteen kun rallatteli pellolla. Tässä vaiheessa totesin, että meillä on ehkä koulutus
mennyt jotenkuten perille, kun Luna vapaaehtoisesti tuli näyttämään löytynyttä luu-aarretta. 

Todennäköisesti ilves tai merikotkan saaliin jämät Ei ollut kalloa jäljellä joten tunnistaminen oli hankalaa, mutta luiden koosta arvioisin että joko isohko lintu tai joku about rusakon kokoinen nisäkäs.

Kickbikella pääsiäiseen

Hiljaiselta treenirintamalta päivää. Täytyy myöntää, että nyt kun ei ole ohjattuja treenejä saati kisoja, on tuo treeni-intokin ollut hakusessa. Sinällään taas, ehkä kunnon tauko tekee ihan hyvää itse kullekin.

Ryhmärämä, uutena tulokkaana mäykky Siiri. 

Olen monesti miettinyt talvella, että Laralla kun on virtaa olisi kiva lähteä harrastaa vetoa. Tyylilllä, että minä menisin suksilla ja Lara tietysti vetohihnassa edellä. No, taitaa olla turha satsata hiihtovarusteisiin kun ei täällä Etelä-Suomessa tiedä tuleeko sitä lunta vaiko ei. Siitä ajatus sitten siirtyi canicrossin suuntaan, mutta totesin, että minä itse inhoan (pitkänmatkan) juoksemista. 

Toisekseen, siinä vaiheessa kun Lara olisi vasta lämmitellyt, minä olisin jo kuoleman rajamailla.

Siitä sitten kolmantena vaihtoehtona tuli eteen kickbike. Niitä sitten katselin hieman pidempään ja lueskelin netistä käyttäjäkokemuksia. Muutamallakin sivulla moni kertoi ostaneensa tarvikkeet Kainpolta. Kainpo myi valmiita paketteja sisältäen kickbiken sekä koiravarusteet poislukien tietysti koiran valjaat.

Hinnat sitten vaihtelivat mukavasti parista sadasta eurosta lähemmäs tuhanteen euroon. Siinä pyöriä tutkiessani totesin, että ei ihan halvinta kannata ottaa, mutta sitten taas jos harrastus jää lyhyeen, niin ei tekisi mieli sitä tonniakaan pulittaa.

Lopulta päädyin Cross FIXiin. Hintaa kaikkien varusteineen (nyt mukaan lukien Laran vetovaljaat) tuli hintaa reilu 700 euroa. Kyseinen potkupyörä käy sekä maastoon että kaupunkiajoon, mutta ei ihan pienimmille metsäpoluille. Koira-adapterina valitsin Ultra Swingin. Kun tilaus oli lähtenyt, pitikin lähteä Laran kanssa valjaskaupoille.

Ainut harmitus on, että puhelimen liikuntaohjelmat ei oikein tunnista Kickbikella liikkumista. Google Fit otti päivän liikunta saldosta vain 1/3. Päivittäin tuli kumminkin liikuttua aika lailla se noin 10km, GFitin mukaan vain n.3km.

Sen verran hain niistäkin kokemuksia, että suurin osa suositteli bordercollielle joko huskyvaljaita tai Zero DC Short-valjaita. Lara tietysti ei ole ihan normikokoinen bc, mutta rakennehan sillä on kumminkin rodunomainen vaikka koko onkin pieni. Varmistelin vielä Kainpolta kumpia hän suosittelisi, mutta kuulemma kickbikellä mentäessä molemmat käy. Joten lähdimme sitten ajamaan kohti Murren Murkinaa, jossa molempia oli myynnissä ja parikin oli sanonut että myyjät osaavat auttaa oikean kokoisten valjaiden valitsemisessa.

Kokeilimme ensin myyjän avustuksella huskyvaljaita, joissa M-koko (normi bc-koko) oli aivan liian iso, mutta sitten taas yksi koko pienempi aivan liian pieni. Myyjä totesi tässä vaiheessa että huskyvaljaat voidaan unohtaa, koska koot menee aika samalla tavalla muun merkkisillä valjailla, joten sieltä ei löytyisi sopivaa. Siirryimme sitten Zeron valjaisiin. Sieltäkin jouduimme kokeilemaan paria eri kokoa. Ensimmäiset (koko SL) näytti hyvältä, mutta myyjä totesi että vetäessä valjaat osuu väärään kohtaan eturinnassa. Koon isommat (SB) sitten istuivat paremmin.

Kickbike saapui matkahuollon mukana parin päivän päästä. Siinä sitten menikin hetki koota. Vaikka jossain olikin mainittu, että paketin mukana tulevat ohjeet olivat p*rseestä, niin en muista milloin viimeksi minun on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin. Siis ihan oikeasti, ne ohjeet oli ihan surkeat. Ensinnäkin siinä oli kaikkien potkupyörien ohjeet samassa, eikä mikään ohje ollut suoraan Cross FIXille. Siinä sitten yritin verrata ohjekuvia ja edessäni olevaa pyöränrunkoa ja pohtia että mitä ohjetta lähden seuraamaan.

Kyllä se pyörä siinä hiljalleen alkoi kokoontumaan. Viimeisin isoin ongelma olikin sitten jarrut. Vaikka kuinka menin ohjeen mukaan, osui renkaat levyjarruihin koko ajan. Jouduin niihin kysymään hieman ohjeita ja kun toinen käyttäjä sekä Kainposta sanottiin että ei tarvitse mennä ihan ohjeiden mukaan vaan vähän silmä- ja näppituntumalla, uskalsin sitten kokeilemalla säädellä. Lopulta sain jarrut sellaisiksi, että ne eivät enää pitäneet hirveää meteliä, mutta silti ajaessa jarrut toimivat.

Pääsiäiseksi sitten mentiin vaunulle. Onni onnettomuudessa, että meillä on vaunu Inkoossa, joka kuuluu edelleen Uusimaahan.

Kävin heti torstaina lyhyen kokeilukierroksen kickbikella. Eli Laralle valjaat päälle ja pyörän eteen.

Täytyy sanoa, että en tiedä oikein miten oletin Laran toimivan. Yksi vaihtoehto oli, että Lara lähtee aivan täysillä vetämään, koska se tykkää rallattaa ja juosta. Toinen vaihtoehto, se joko pelkää pyörää ihan sikana tai sitten se yhdistää sen potkulautaan ja täten yrittää syödä sen. Positiivinen asia oli, että Lara ei toiminut jälkimmäisellä tavalla. Mutta ei se kyllä toiminut myöskään tuolla ensimmäisellä. Neiti kyllä lähti pyörän mukaan, mutta juoksi pikemminkin nätisti pyörän vierellä. Joka kerta, kun Lara meni sen verran edelle, että hihna kiristyi ja joutui ”vetämään”, neiti hidasti ja vilkuili epäluuloisena minua ja pyörää. Mutta kyllä Laran kanssa pystyi kulkemaan, mutta joudun itse tekemään paljon enemmän töitä.

Palasin Laran kanssa vaunulle ja otin hetkeksi Lunan pyörän eteen. Lunaahan minun ei ole tarkoitus vedätyttää mitään pidempiä matkoja, neidin polvien takia. Mutta Luna saa mennä pyörän kanssa omaa vauhtiaan. En usko että vapaasta juoksusta ja lyhyistä satunnaisista vetopätkistä on isompaa haittaa, koska juokseehan tuo vapaana muutenkin.

Hieman yllättäen, Luna olikin sitten kunnon turbo päästyään pyörän eteen. Oletin, että lähdemme Lunan kanssa rauhassa liikkeelle, mutta ei kun mitä, kun sain Lunan hihnaan kiinni, niin neitihän lähti kun ohjus eteenpäin. Eipä ollut tuolla kymppikiloisella mitään ongelmaa saada minua ja pyörää liikkeelle.

Hetki saatiin auringossakin paistatella.

 Teimme sitten melkein kaikki lenkit totuttaen koiria pyörään. Eli vaihtelin vuorotellen Lunan ja Laran pyörän eteen (Luna kulki lyhempiä matkoja). S. ja Bemmikin oli mukana. Hieman pohdin, että uskaltaako isoa poikaa ottaa pyörän eteen vai ollaanko ojassa sen jälkeen. Uskalsimme kumminkin testata pidemmän metsälenkin jälkeen, kun pahimmat virrat oli jo poissa.

Bemmillähän on taas voimaa ja massaa sen verran enemmän (kuten 3 vuotiaalla kultainennoutaja uroksella kuuluu ollakin), joten sillehän ei ollut vaiva eikä mikään vetää minua perässä. Suurimmaksi osaksi ajasta poika ravasikin nätisti tiellä pysyen, mutta sitten tuli niitäkin tilanteita, että Bemmi päätti yllättäen mennä joko pissalle tai haistelemaan jotain pusikkoon. Siinä et sitten pahemmin sanonut juuta etkä jaata vaan tuli pakollinen pysähdys ja yritin vain estää ettei se vedä minua pyörineni kokonaan sinne puskaan.

Luna ja Lara ovat sen verran kevyitä, että vaikka ne yrittivät mennä tieltä pois hajunperässä, ne eivät saa vedettyä minua ja pyörää sivusuunnassa. Mutta Bemmillä on sitä voimaa sitten senkin edestä ja se kyllä vaan vetää. Tytöt myös tottelevat suullisia käskyjä hyvin, mitä Bemmi taas ei tee. Aina satunnaisesti poika uskoi, kun kielsin vetämästä pusikkoon, mutta tarpeeksi hyvän hajun tullessa kohdalle kiellot meni kuuroille korville. Ärsyttävintä oli, kun et voinut edes vetää siitä hihnasta saadaksesi Bemmin pois puskasta, koska se hihna vaan jousti.

Ja koska treenit tehtiin normi lenkeillä, niin kaikki kolme koiraa teki sitä samaa, että pyörällä mentiin jonkin matkaa eteenpäin, mutta sitten piti pysähtyä ja varmistaa että loppuporukka pysyy mukana. :’D Totesin, että ehkä on sitten kunnon treenit parasta tehdä yksi koira kerrallaan, jotta ei tarvitse ”huolehtia” takana tulevista.

Mutta siis näin alkutuntumana, Luna on ehkä se luonnonlahjakkuus tässä vetohommassa, Bemmi menettelee, pääasiassa menee ihan hyvin, mutta perustottelevaisuus pitäisi olla parempi, kun taas Lara ei vedä pahemmin ollenkaan, vaan se kulkee nätisti siinä pyörän vierellä tai takaviistossa, jolloin minä joudun tekemään kaiken työn.

Iltasin olikin sitten aika aakkutaakkua

Tuo kickbikella kulkeminen ei myöskään ole ihan kevyimmästä päästä. Varsinkin kaikki (pienemmätkin) ylämäet on yllättävän raskaita, varsinkin jos koira (Lara x)) ei avita ollenkaan. Tasaisella, jos koira vetää edes hieman, tai pienellä alamäellä meno onkin sitten ihan mukavaa ja melko kevyttä.

Tänään kävimme vielä Keinukalliolla lenkkeilemässä (minä kickbikella) ja siellä sitten olikin porukkaa reilusti. Positiivista oli, että kumpikaan koirista ei välittänyt pyörän hihnassa ollessaan muista ihmisistä tai koirista vaan ohitukset tehtiin pääasiassa nätisti. Laran kanssa tuli pari kertaa pientä ongelmaa puolen vaihdoissa, kun yritin siirtää neidin aina pyörän toiselle puolelle, kun ohitettiin muita koiria. Laralle kumminkin on luontevampaa kulkea vasemmalla puolella ja sinne se sitten pyrki kesken ohitusten. Koiran ollessa pyörän hihnassa sitä ei oikeastaan pysty hirveästi hallita. Hihna itsessään on pari metriä ja se venyy siihen noin kolmeen metriin, joten sitä et saa lyhyelle kovin helposti (varsinkaan kun se hihna menee siellä pyörän edessä). Joten jos joku vastaantuleva koira olisi alkanut rähjäämään joko nopeasti ohi menevälle Laralle tai minun pyörälle, olisi parempi että Lara on pyörän toisella puolella.

Laran kannalta nyt seuraavaksi isoin kysymys onkin sitten ne potku- ja skeittilaudat sekä rullaluistelijat, joita neiti inhoaa. Pystyykö/joutuuko Lara keskittymään siihen pyörän vierellä liikkumiseen sen verran, että niistä ei välitetä vai ollaanko me nurin siinä vaiheessa kun se bongaa ensimmäisen. Pääasiassa minun on tarkoitus täällä ”kaupungissakin” mennä tuonne kuntopoluille ja isoimmille metsäpoluille pyöräilemään, missä ei tietenkään sitten näitä ongelmia pahemmin tule vastaan, mutta koska me asutaan aivan ala-asteen kyljessä, niin siinä matkalla että päästään sinne kuntopolulle (n. 500m) niitä vaan tuppaa usein liikkumaan.

Mutta ei me koko pääsiäistä vain potkupyöräilty. Treenattiin me myös hieman dummyjen kanssa (Lunakin jatkoi hienosti etsiä vaikka tätä ei ollakaan pitkään aikaan treenattu), ihmisetsintää sekä mäkitreenejä. Kävipä Bemmi ja Lara myös meressä uimassa (Luna totesi että vielä on aivan liian kylmä ilma ja vesi).

Kotka KV 10.8.2019

Tämä vuosi onkin ollut oikein näyttelyvuosi, kun Lunankin  kanssa ollaan käyty jo kolmessa näyttelyssä. Tämä Kotka oli kyllä sellainen, että pohdin että kannattako neitiä ilmoittaa, kun katselin kyseisen tuomarin aikaisempia cockeri-arvosteluja, huomasin saman yhtäläisyyden kaikkien tykättyjen koirien arvostelussa; tuomari selvästi tykkäsi vahvarakenteisista yksilöistä. Eli Lunan vastakohdista, mutta tuli se sitten kumminkin ilmoitettua mukaan.

Eli lähdimme samalla kokoonpanolla kuin aikaisemmin: Luna, Lara ja Bemmi. 

S. ja Bemmi tulivat Nurmijärveltä ja tapasimme Porvoon kohdilla aamukahdeksalta. Siitä ajoimme yhdessä Kotkaan. 

Laran ja Lunan kehät olivat laitettu alkamaan samaan aikaan (klo 10) ja Bemmi oli vasta iltapäivällä. 

Systeri jäi Laran kanssa oman kehänsä viereen, kun me veimme muut tavarat Lunan ja Bemmin kehien luokse (olivat vierekkäin). Minä jäin seuraamaan cockerikehiä kun S. kävi katsomassa ja kuvaamassa systerin ja Laran kehän. 

Merelle nousi yllättäen kunnon sumu ja taustalla näkyvä saari katosi näkyvistä muutamaan otteeseen.

Laralla oli edellisellä viikolla alkanut karvanlähtö ja minua oikein syyhytti päästä harjaamaan pikkuneidin turkkia pois. Mutta kaikki kiva aina kielletään ja jouduin pitämään näppini erossa näyttelyihin asti. Joten Laralta on tässä viime päivien aikana vain napattu pois harmaan roikkuvat karvatupsut, joita tosin tuli vähän väliä lisää. Myös ylimääräistä rapsuttamista on vältetty, ettei se karva irtoaisi kokonaan. Systeri vielä ennen kehää veti viimeiset irtotupsut irti. Kyseinen tuomari kun ei aikaisempien tulosten perusteella välittänyt liian “kapeista” bortsuista, joten turkki tuo Laralle kaivattua massaa ulkonäköön. Varsinkin pienen koonsa takia karvanlähtö saa sen näyttämään vieläkin pienemmältä. 

Vaikka karvanlähtö ei jäänyt tuomariltakaan huomaamatta (oli kuulemma irrotellut karvoja käsistään yksilöarvostelun jälkeen), oli Lara esiintynyt hyvin ja karvaa oli tarpeeksi jäljellä hyvään tulokseen. Lara sai siis ERI SA ja ollen lopulta PN2 ja saaden vara-cacibin. 

Tuomarina oli siis Harri Lehkonen.

Laran arvostelu:
 
"Hyvän kokoinen jäntevä narttu. Oikeanmuotoinen feminiininen pää. Hyvät mittasuhteet. Tasapainoiset kulmaukset. Oikeanlaatuinen turkki. Erinomaiset rodunomaiset liikkeet. Esiintyy reippaasti.”

Toisena oli Lunan vuoro. Neiti esiintyi tapansa mukaan nätisti, mitä nyt oli ehkä tavallista enemmän namien perään siinä vuoroa odotellessa. Ensin ajattelin joutuvani esittämään Lunan “perinteisellä cockerityylillä” eli kiinni pitäen, koska tuomari näytti olevan tyyppiä joka kävi yhdessä seisottaessakin useasti hiplaamassa koiria. Neiti sietää pöydällä hiplailun, mutta ei oikein sitä että maassa seistessä vieras ihminen kumartuu päälle koskemaan. Aloitin kumminkin vapaalla tyylillä ja seurasin tuomaria, jos näyttäisi siltä että se olisi tulossa hiplailemaan “meille väärässä kohdassa” vaihtaisin esitystapaa. Mutta onni onnettomuudessa, ensimmäinen koira hieman säikähti luoksetullutta tuomaria, joten tuomari ei sitten tullut meidän loppujen luokse enää kuin katsomaan. 

Lunan liike oli muuten ihan ok, mutta nenä meinasi tippua maahan muutamia kertoja. Olihan nurmikko täynnä linnunkakkaa ja minä kun esitän löysällä hihnalla, niin pää pääsee vapaasti laskeutumaan. 

Mutta siinä loppuseisonnassa kuulin osan arvostelusta ja totesin, että kuten oletin, ei se ERI sieltä tullut. 

Tuomarina Rudy Feyaerts (Belgia)

"Feminine head & expression. Over all rather narrow standing & moving. Upright in shoulder. Good depth of brisket. Well angulated behind. Good coat quality. Very happy on the move but carries tail too high” 

AVO-EH, AVK3 

Kuten osasin odottaa, Luna on liian kuikelo tälle tuomarille, mutta yllättäen taitaa olla ensimmäisiä tuomareita, jonka mielestä eturinta oli hyvä. Yleensä sitä kaivataan lisää. Häntä sai taas kommenttia, mutta ihan ansaitusti. Kun katsoin kuvia jälkeenpäin näytti että häntä oli vielä tavallista korkeammalla tällä kertaa. 

Sitten piti vielä odotella Bemmin kehää. Kävimme ensin kiertelemässä myyntikojut, josta mukaan tarttui uusi oranssi(!) kevythäkki sekä 2mx2m auringonsuojapeitto. Samperi kun se oranssi häkki oli laitettu oikein näkyvästi esille ja jäin sitä siinä ihastelemaan. Hintakaan ei ollut paha, 39€ (norm. 69€) mutta koko vähän väärä Lunalle (XL). Meillähän on tällä hetkellä pääsääntöisesti käytössä L-kevythäkki, autotallissa myös yksi XL (vai XXL?  en muista) jonka systeri yleensä ottaa mukaan kun hän lähtee E:n ja Vanillan kanssa näyttelyihin kun molemmat bortsut mahtuvan siihen hyvin samaan aikaan. Mutta Lunan kanssa ei häkkiin voi oikein ketään muuta änkeä, kun neiti omii koko tilan itselleen. 

Aurinkosuojapeitekin oli pienessä alessa 25€ (norm. 30€). Minä siinä pohdin ja pohdin ja myyjäkin jo totesi seläntakana, että saan molemmat 60 eurolla jos ostan. Lopulta luovutin ja kaivoin pankkikortin taskusta. S. vähän tuntui pyörittelevän silmiään, kun palasimme koirien luo uuden häkin kanssa. 

Avasin häkin ja laitoin suojapeiton molempien häkkien päälle. Laitoin Laran uuteen häkkiin, kun Luna makoili vanhassa, mutta lopulta piti vaihtaa koirat päittäin, kun Lara ei arvostanut uutta mökkiä. Kun pikkuneiti pääsi tuttuun vanhaan pienempään häkkiin, se örähti tyytyväisenä ja kävi torkkumaan. Minä sitten vuorostani pyörittelin silmiäni, Luna ei välitä millaisessa mökissä oleskelee ja kävikin maate uuteen häkkiinkin ihan ongelmitta. Lara taas on tarkka, että pitää olla se “oma” mökki. Ehkä kun Luna on esikäyttänyt tuota häkkiä tarpeeksi (siihen jää tuttu haju) niin pikkuneitikin hyväksyy uuden mökin makuupaikaksi.

Lunasta uudessa mökissä ei ollut ongelmaa. 

Harjoittelin hieman siinä odotellessa Bemmin kanssa. Poju muuten kulki ihan hyvin kuulolla, mitä nyt maassa olevan linnunkakat kiinnosti selvästi sitäkin ja jouduin kalastella päätä takaisin ylös muutamaankin otteeseen. Sitten sain myös selville että minulla oli aivan väärät kengät kyseiselle nurmikentälle. Nimittäin aivan yllättäen kesken käännöksen Bemmi noteerasikin lähellä olevan kulttisnartun ja nykäisi sen luokse. Minä joka olin juuri itse kääntymässä, en tietenkään olettanut nykäisyä ja vaikka kroppa vaistomaisesti otti nykäsyn vastaan, niin kengät olivat nurmikentällä kuin luistimet, minkä takia lensin sitten siihen nurmelle perseelleen.  

Bemmihän on hömelö kuten Lola eikä ymmärrä ettei joku koira voi pitää hänestä (paitsi Lunan se on jo oppinut). Onneksi tämä narttu vain väisti ja sen omistajakin pääsi siihen väliin (minullahan oli Bemmin hihna koko ajan käsissä, mutta kesti hetken että sain itseni ylös ja jalat sen verran tukevasti että sain pojan takaisin hallintaan), joten mitään omia hiertymiä pahempaa ei tapahtunut vaikka siinä itse kerkesin jo säikähtää.

Sen jälkeen poika ei enää yrittänyt mennä muiden luokse minun kanssani, mutta varuilta vaihdoin systerin kanssa kenkiä ennen kehään menoa. Tennarit hänelläkin oli, mutta pohja aivan erilainen joten pito oli paljon parempi.

Kehässä sitten ei ollut isompia ongelmia onneksi. Bemmi oli ehkä vähän liian innostunut tervehtimään tuomaria, mutta sain sen kumminkin pidettyä jotenkuten aisoissa (pientä etutassuhyppelyä oli välillä havaittavissa). Yritin liikkeessä saada pojua liikkumaan hieman rivakammin, mutta B. siirtyi laukkaamaan turhan helposti joten jouduin sitten pitämään nopeuden sellaisena että pysyttiin ravissa.

Yksilöarvostelu sujui myös ihan hyvin, tosin alkuun jouduin hieman pyöräyttämään Bemmiä jotta sain sen pysymään paikoillaan. Ja hieman jännitystä toi seuraavaksi yksilöarvosteluun tuleva uros, jonka esittäjä sitten alkuun seisotti koiraansa suoraan pojan edessä. Mielessä kävi että näinköhän B. päättää lähteä tuota tervehtimään, mutta onneksi taisi esittäjä myös tajuta olevansa hieman huonossa paikassa ja siirtyi siitä kauemmaksi. 

Tuomarina Satu Ylä-Mononen

“Hyvä koko ja mittasuhteet. Vahva pää. Kaunis ilme, hieman löysät huulet. Luusto saisi olla voimakkaampi. Riittävä eturinta, hyvä rungon vahvuus. Hyvä häntä. Saisi liikkua pidemmällä askeleella. Hyvä turkin laatu ja esitetään kauniissa näyttelykunnossa.” 

Vaikka arvostelu oli minusta todella hyvä, sai poju kumminkin EH:n. Ja koska ERIn saaneita tuli lopuksi useita, ei tarvinnut osallistua kilpailuluokkaan.

Siitä sitten pakkasimme tavarat, kävimme ottamassa vielä pari yhteiskuvaa rannalla ennen lähtöä. Kävimme jälleen ABC:llä syömässä, Lara ja Bemmi saivat omat hampparit, Lunalle annettiin vain pieni maistiainen, kun sen vatsa ei vaan kestä paljoa mitään ylimääräistä. Ruokailun jälkeen ajoimme yhtä matkaa Porvooseen asti, josta S. ja Bemmi sitten kääntyivät kohti Nurmijärveä.

 Kotona Lara sitten pääsi karvoistaan.

Petotesti – Ilves

Meidän maaliskuinen petotesti kun peruuntui, niin aika pitkään saatiin odotella seuraavaa, mikä osui sopivalle etäisyydelle ja sopivaan aikaan. Tänään sitten kävimme Kellokoskella tutustumassa ilvekseen. Bemmi jäi pois porukasta, koska poju on tässä todettu hermorakenteeltaan melko säikyksi. S. oli nimittäin tässä jonkun aikaa sitten käynyt Bemmin kanssa MH-kuvauksessa, mikä sitten piti keskeyttää kun poika säikähti liiaksi. Joten S. koki ettei hänen kannata tuoda Bemmiä, koska se todennäköisesti loppuisi taas lyhyeen.  

Mutta me menimme sitten systerin kanssa. Päivä oli kuuma, mutta onneksi meille osui aamun ensimmäiset ajat.  

Paikanpäällä saimme tietää, että meidän eteen oli siirretty kaksi koiraa, joten hetken aikaa siinä odottelimme. Meitä ennen oli kaksi molossia sutta katsomassa, Cane Corso ja mastiffi. Ensimmäinen koira haukkui heti, mutta piti turvallisen etäisyyden edessä kulkevaan petoon. Jälkimmäinen mastiffi, vaikka omistaja arveli toisen haukkuvan ja puolustavan, taas päätti ottaa ritolat.  

Sitten tuli meidän vuoro. Luna päätti näyttää rohkeutensa heti ilmoittautumisteltalla, haukkuen siinä olevat ihmiset häntä koipien välissä. Alkuhaastattelun jälkeen testaaja katosi verhon taakse ja odotimme hetken lupaa siirtyä aloituspaikalle.  

Lähtöön oli laitettu ilveksen kakkaa, jota Luna haisteli tarkasti. Neiti lähti kumminkin minun perässä liikkeelle. Muutaman metrin kävelyn jälkeen ilves ilmestyi verhon takaa. Luna tuijotti petoa pää pystyssä ja aloitti haukkumisen. Verrattuna kolmen vuoden takaiseen karhuun, neiti pysytteli edempänä ja kauempana minusta. Karhussahan Luna oikeastaan haukkui koko ajan minun selän takaa ja vaikka tälläkään kertaa ei neiti ollut kunnolla minun ja pedon välissä, niin se kumminkin oli minusta vajaan liinan mitan sivulla samassa tasossa.  

Luna ei myöskään kääntänyt selkää ilvekselle oikeastaan kertaakaan. Neiti liikkui joko sivusuunnassa tai sitten se oikeasti pakitti taakse päin. Pari kertaa Luna kävi minun selän takana, ennen kuin siirtyi kauemmaksi.  

Mielessä kävi kun liikuimme kohti kentänreunaa, missä systeri kuvasi, että näinköhän Luna päättää lähteä sinne turvaan, mutta ei. Vaikka neiti selvästi bongaa systerin, jää se silti haukkumaan ilvestä.  

Lopulta ilves karkoitetaan takaisin verhon taakse, mutta Luna senkun jatkaa haukkumista. Jommallekummalle edellisistä molosseista kuulin testaajan sanovan, kun koiran palautumisesta suorituksen jälkeen puhuivat, että koiralle siinä vaiheessa kun petoa ei enää näe, sitä ei enää ole. Tiedä sitten onko Luna sen verran viisaampi, että se tajuaa, että peto on siellä edelleen vaikka se silmistä katosikin. :’D Koska jos luonnossa ilves katoaa puskan taakse, ei se lakkaa olemasta. Neiti kyllä myös haukkui testaajan, joka tuli verhon takaa esille.  

En tiedä oliko testaaja odottanut totaalista karkaamista Lunan alkuihmispelon jälkeen, koska hän siinä teltalle kävellessämme totesi pariinkin otteeseen, että Luna oli kyllä oikeasti tosi rohkea.  

Kommentteina siinä tuli, että hyvin työskenteli myös itsenäisesti (eli kauempana minusta). Piti koko ajan sopivan turvavälin ilvekseen. Pelkoa ei näkynyt, päinvastoin häntä oli pystyssä koko ajan. Tyhmänrohkeakaan ei ollut, koska hyökätä ei edes yrittänyt, tiesi ettei pärjää tuon kokoiselle eläimelle.  

Teimme sitten vaihdon, eli kävin heittämässä Lunan autoon, kun systeri meni Laran kanssa alkukeskusteluihin. 

Olin menossa kentän sivulle samaan paikkaan missä systeri kuvasi Lunan suorituksen, kun katsoin että Lara oli tulossa perään. Käännyin siis takaisin ja menin teltalle. Testaaja totesi että voisi olla parempi, että minä kuljen mukana ja kuvaan, mieluummin kuin menen kentänreunalle. Ettei käy niin että Lara päättää haluta mieluummin minun luokse kuin ilveksen syötäväksi. Joten minä sitten kävelin mukana ja yritin kuvata. 

Lara ei oikein ensin tajunnut ilveksen kakkaa, vaan systeri joutui sen sille näyttämään - jolloin neiti päätti sitten syödä sitä. :’D Systeri vetäisi Laran siitä liikkeelle. Hetken päästä ilves ilmestyi verhon takaa, mutta neiti ei alkuun oikein reagoinut siihen mitenkään vaan käveli tyynesti eteenpäin. Eikö sille sitten pedon haju sanonut yhtään mitään ja kuvitteli vastaan tulevan vaan oudonnäköisen koiran? Koska oikeastaan vasta kun ilves tuli lähelle ja Lara katsoi sitä tarkemmin, tulikin kiire kauemmas ja haukkuminen alkoi. Lara käyttäytyi osittain samalla tavalla kuin Luna, eli piti turvallisen etäisyyden pedosta (tosin lähti karkuun kääntäen selän pedolle), mutta tuli vähän useammin meidän jalkoihin haukkumaan.  Kun ilves kääntyi, Lara lähti hieman voimakkaammin perään, mutta pedon kääntyessä lähdettiin taas äkkiä karkuun. Kun ilves siirtyi kauemmaksi, totesi Lara että “okei se lähti pois” ja päätti itsekin, että nyt riittää ja siirtyi kauemmaksi lähteäkseen. Kun hihna ei päästänyt ja ilves vaan palasi, kävi neiti sen vielä kertaalleen haukkumassa, mutta sen jälkeen häntä laskeutui alas ja Lara selvästi halusi jo pois. Testaaja lopetti testin tähän. 

Palasimme teltalle, missä oli lapsia katsomassa testejä, niin Larahan juoksi suoraan lapsien rapsuteltavaksi. Pikkuneiti on siis selvästi tyyliä poissa silmistä poissa mielestä.  

Arvostelulomakkeet olivat tytöillä siis lähes identtiset, ainoat erot oikeastaan että Luna reagoi hajuun vahvemmin, mutta Lara puolestaan palautui nopeammin.  

Edellisenä päivänä kävimme uimassa Bemmin kanssa, melko lähellä S. ja Bemmin kotia olevalla järvellä (eli meiltä oli kyllä matkaa reilu puolituntia). Meillä olikin melkein private beach, muutama uimari oli samaa aikaa ensimmäisen puolisen tuntia, mutta sen jälkeen ei ketään. Pidin Lunalla varuilta liinaa pannassa kiinni, koska jos joku vieras koira ilmestyisikin yhtäkkiä jostain, saisi neidin nopeasti kiinni.  

Tilaa oli juosta ja rallattaa, Lunakin sai ihan rauhassa mennä veteen ilman että kukaan oli tulossa päälle samaa aikaa. Yllättäen Luna oli vaihteeksi oikein innostunut pulikoimisesta, toisekseen, rannalla oli matalaa varmaan parikytä metriä ennen kuin järvi syveni, joten neiti sai kahlata sydämensä kyllyydestä. Tietysti lämmin keli ja lämmin vesi edestauttoi uimista, koska Luna joka ei rasvakerrosta pahemmin omaa, kylmenee yleensä nopeasti ja uiminen loppuu usein siihen.  

Mutta nyt neiti jaksoi uida useaan otteeseen koko kahden tunnin aikana mitä rannalla oltiin. 

Harjoiteltiin myös hieman VePeä. Pääsiassa piti treenata Laran kanssa, mutta pääsi Bemmi ja Lunakin kokeilemaan. En tiedä onko kyseessä rotuominaisuus (vaikka Luna ja Bemmi eivät samaa rotua olekaan, mutta lintukoiria kumminkin) vai sattuma, mutta Lara on aina ollut huono palauttamaan asioita. Eli kun heität sille lelun, neiti harvoin tuo lelua takaisin. Eikä kyse ole siitä että se lähtisi rallattamaan lelun kanssa, vaan siinä vaiheessa kun pikkuneidin tassut ylttävät pohjaan, tippuu lelu suusta. Vaikka ranta ei olisi lähelläkään. Tätä samaa Lara harrasti nyt vepeillessä, eli kun tassut osuivat pohjaan, jäi pelastaminen siihen. Lunalla ja Bemmille puolestaan oli kohde päästä rantaan asti. Eli meillä oli lelu sidottuna hyppynaruun, mistä koirat vetivät uimarengasta rantaan. Luna ja Bemmi eivät päästäneet lelusta irti rannassakaan, kun rengas osui pohjaan. Tässä vaiheessa minä päästin narun toisesta päästä irti, jotta koirat saivat viedä lelun ylpeinä kuivalle maalle.  

Jälleen taas nähtiin tyttöjen vaikutusvalta Bemmiin. Poika nimittäin yritti leikkiä Laran kanssa, mutta tämän leikit on jo pitkään ollut nuoresta neidistä turhan rajuja. Joten Lara sitten irvistää ja ajaa Bemmin pois, mutta poika palaa uudelleen ja uudelleen takaisin. Hyvä ettei Laralla ole vaaleita karvatuppoja suussa, kun se yrittää häätää toisen koko ajan rajummin ja rajummin. Sitten kun Bemmi vahingossa erehtyy Lunan luokse, vanhempi neiti murahtaa kertaalleen niin Bemmi tekee täyskäännökset ja häipyy mahdollisimman kauas.  

Mutta täytyy sanoa että parin tunnin pulikoinnin jälkeen, oli kotona erittäin dööd koiria.