Talvilomailua saaristossa

 Kohta on taas kuukausi vierähtänyt. Jotenkin tämä aika nyt vaan kuluu kuin lennossa ja ei ole hirveästi jäänyt aikaa säännölliseen blogin päivittämiseen. Mutta, tässä nyt taas ollaan ja käyn läpi mitä tässä muutamassa viikossa on kerennyt tapahtumaan.

Grillillä odottamassa makkaran valmistumista. Lunalla oli kylmä vaikka takki oli päällä, niin se pääsi sitten Kismetin kärryihin.

Kismet

Kismetin olkaoperaatiosta on kulunut nyt aikaa viitisen viikkoa. Eli onneksi – tai toivottavasti – olemme jo yli puolen välin, kun arvioitu sairasloman kesto oli noin 8 viikkoa. Toki, tämähän ei tarkoita, että 8 viikon jälkeen päästään täysin normaalielämään, mutta siinä vaiheessa toivottavasti olemme jo lähellä. Kipulääkkeistä neidillä menee enää Neurontin ja sitäkin pitäisi kohta alkaa ajamaan alas.

Kismet saa lenkkeillä jo noin 25 minuuttia kerrallaan ja kolme kertaa päivässä. Edelleenkin, lenkkien pitäisi olla pääasiassa kävelyä, mutta varsinkin alkuun se on kaikkea muuta. Systeri on myös käynyt pennun kanssa vesijuoksumatolla, mutta siellä Kismet harjoittaa enemmän äänihuuliaan kuin lihaksiaan.

Ontumista ei ole oikeastaan näkynyt, mutta seuraava kontrolli on tulossa ja sitten sen näkee miten pentu liikkuu lääkärin kovalla lattialla.

Geishan kanssa saimme ensimmäisen rally-kurssin päätökseen ja oman seuran kurssi on alkamassa ensiviikolla. Neiti osaa hyvin sivuaskelta lukuun ottamatta kaikki alokasluokan liikkeet ja avoimestakin luokasta sujuu kaikki muut paitsi houkutus. Isoin ongelma meillä on sen seuraamisen kanssa, kun paikka edelleen elää melko helposti ja kesto on välillä todella lyhyt. Ja kaiken maailman houkutukset vetävät puoleensa. :’D

Geishan tuohon seuraamisen kesto-ongelmaan, mistä viime kerralla mainitsin (eli neiti seuraa yhden pätkän ja palkan jälkeen kokee tehtävän loppuneen), keksin selityksen. Minähän otan seuruuta melkein joka lenkillä pätkän. Ja usein miten se on yksi pätkä, jonka jälkeen neiti saa jatkaa normaalia lenkkiä. Tästä Geishalle on todennäköisesti jäänyt päähän ajatus, että seuruuta tehdään se yksi pätkä ja se on siinä. Joten olen nyt alkanut ottamaan seuruuta useamman pätkän peräkkäin. Jouduin myös vaihtamaan palkkasanan, koska neiti otti Jes-sanan vapautuksena. Olen myös ihan puhtaasti kieltänyt jos Geisha on irtautunut seuraamisesta ilman lupaa ja tämä on toiminut ehkä yllättävänkin hyvin. Nyt pitäisi sitten seuraavaksi alkaa päästä apukädestä eroon.

Geisha ja Lara on ilmoitettu Helsinki KV:hen 15.5. Mästäristä oppineena, ilmoitin Geishan äkkilähdöllä kolmen kerran näyttelykurssille, kun ajat osui hyvin yksiin työvuorojen kanssa.

Meitä oli kurssilla 6 koirakkoa. Hieman pelotti miten Geisha reagoi, kun se ei välillä välitä vieraista koirista lähellä. Mutta selvästi tämä otettiin jonkin sortin treeninä, koska muut koirat eivät lähellä isommin häirinneet, muuten kuin yli-innokkaalle dobermannille piti hieman näytellä pepsodenttejä.

Kouluttajallekin sanoin, että meidän isoin ongelma on kiihtyminen muista koirista, mikä sitten vaikuttaa liikkumiseen. Ja tämä nähtiin hyvin, kun ensin liikutettiin kolme koiraa kerrallaan. Lisähaastetta toi yksi koira, joka rähisi muille juostessaan, mikä kiihdytti Geishaa lisää. Neiti ei onneksi lähtenyt rähinään mukaan, mutta liikkeestä ei tullut yhtään mitään. Seisottaminen sujui hyvin, mutta kouluttaja suositteli, että opettelen seisomaan Geishan edessä mieluummin kuin sivussa. Näinhän teen Lunan kanssa, mutta Geishan seisominen ei ole ollut aivan niin vahvaa että olisin edessä seisoskellut.

Sitten otimme hieman yksilöliikkeitä. Voin sanoa, että ei se mennyt sen paremmin kuin ryhmässäkään. Tuo Venyvän koiran uusi hyppy-hallihan ei ole mikään järjettömän iso, joten siinä ei kovin pitkää matkaa päässyt kerrallaan liikkeelle. Ja sen koko matkan Geisha veti nelivedolla. Jos se liike oli vaikeaa poispäin muista koirakoista, oli se siitä vielä tuplasti vaikeampaa kohti muita. Kouluttaja käski ensin kokeilla ilman herkkuja kädessä ja katse koirasta pois, mutta tilanne ei helpottanut ollenkaan. Tämän jälkeen kouluttaja käski ottamaa namit käteen ja yrittämään uudelleen. Ei se siitä paljoa paremmaksi muuttunut siinä meidän lyhyen harjoituksen aikana, mutta en tästä nyt hirveästi yllättynyt. Teimme taas hieman seisotusharjoitusta niin, että kouluttaja tuoli tuomarin tavoin hieman hiplaamaan. Geisha pysyy kyllä hyvin paikoillaan ainakin kun etupuolta tutkitaan, mutta pientä epäluuloista vilkuilua näkyy.

Joten nyt sitten harjoitellaan ahkerasti sitä liikkumista. Eihän sitä toki pennun tarvitse täydellisesti kulkea, mutta kunhan se edes olisi jotain sinnepäin. Ja tässä onneksi on vielä kaksi treenikertaa ja monta päivää omitoimitreeneihin ennen näyttelyä.

Vietimme pääsiäisen jälkeen talvilomaviikon vaunulla. Hieman siinä alkuun jännitti että miten käy, kun pennut pitäisi pääasiassa edelleen pitää erossa toisistaan. Ja miten pennut pärjäävät vaunussa, kun tilaa joutuu entisestään rajaamaan pienemmäksi.

Mutta lopputulos oli, että yllättävän hyvin. Säät onneksi suosi ja olimme niin paljon ulkona, että vaunuun mennessä kaikki koirat pääasiassa simahti sen sileän tien. Kävimme ostamassa Kismetille Kirkkonummelta kärryt, jossa pentu joutui sitten matkustamaan pidempien lenkkien aikana. Eli ensin Kismet käveli puolet sallitusta ajasta, jonka jälkeen se vipattiin kärryihin ja paluumatkalla se sai kävellä loppuosan. Niinä aikoina, kun Kismet käveli, työnsi äiti Lunaa kärryissä. Hetken totuttelun jälkeen molemmat matkustivat kärryissä suht tyytyväisenä kunhan vaan sinne lensi satunnaisesti raksuja.

Geisha myös unohti pissaamistarpeensa vaunulla. Kotona ulos piti päästä melkein vähintään neljän tunnin välein yölläkin, tai muuten löytyi jostain lattialta pissat. Tässä näki, että pikkuG:n pissaaminen johtuu enemmän stressistä ja kiihtymisestä. Toki päivällä olimme paljon ulkona, joten pennut saivat tehdä tarpeensa usein ulos. Mutta sitten Geisha kumminkin pärjäsi yöt hyvin ilta yhdestätoista sinne kuuden ja seitsemän väliin aamusta. Tällöin päästin neidin vain pihalle pikaisesti ja palattiin nukkuman.

Kävi neidillä toki muutama vahinko, mutta verrattuna tilanteeseen kotona, päästiin paljon vähemmällä.

Tulipa myös opittua että perhosentoukat eivät ole vain kivoja pieniä karvaisia ryömijöitä. Palatessamme lenkiltä vaunulle, tällainen karvamato ryömi tiellä. Yritin näyttää sitä Geishalle, joka ei sitten katsonut ollenkaan mitä sille näytettiin vaan nappasi toukan suuhunsa. Kerkesin juuri ja juuri kieltämään, ettei sitä saa syödä kun neiti jo sylkäisi toukan pihalle. Jatkoimme matkaa, mutta todella nopeasti Geisha alkoi nikottelemaan ja kakomaan. Hetken päästä se oksensi valkeaa vaahtoa. Jatkoimme matkaa pentu edelleen köhien ja taas parin kymmenen metrin päässä se oksensi taas. Geisha jatkoi köhimistä koko loppumatkan vaunulle, jossa se sitten oksensi lenkillä saamansa namit ja osan aamupalasta ylös.

Otin sitten eläinlääkäriin yhteyttä, joka käski antaa kortisonitabletin. Toukka on todennäköisesti tehnyt jonkinlaisen allergisen ärsytysreaktion nielussa, mikä sitten aiheuttaa kakomisen ja oksentelun. Hieman mietin kun kortisonia ei yleensä suositella jos koira oksentaa, mutta köhiminen loppui nopeasti tabletin antamisen jälkeen. Lääkäri käski antamaan vielä Antepsinia jos kortisonista huolimatta köhiminen jatkuisi, mikä viittaisi että toukka on ärsyttänyt limakalvoja kunnolla. Onneksi Antepsinia ei tarvittu, varsinkaan kun Lunan Antepsinit oli kotona eikä saaren apteekin lääkekaapista sitä tietenkään löytänyt.

Netistä tuli luettua että ulkomailla on oikeasti vaarallisia perhosentoukkia, jotka syötynä voivat jopa tappaa koiran. Ja että ne pehmeät karvat siinä toukan päällä on poltinkarvoja.

Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta täytyy sanoa että eipä meillä ole aikaisemmin yksikään koira yrittänyt edes syödä toukkia. Pikemminkin niitä on tuijoteltu ja ihmetelty.

Kurssin loppu

 

Rallitassun toiseksi viimeisellä kurssilla harjoittelimme luoksetuloa ja osittain luopumista.

Teimme alkuun hieman samanlaista namileikkiä kun ensimmäisellä tunnilla, eli heitin herkun, jonka perään Geisha tietenkin lähti. Kun nami oli syöty, sanoin luoksetulo käskyn ja neidin tullessa takaisin heitin namin toiseen suuntaan.

Geisha osaa kyllä luoksetulon, mutta kuten edellisessä postauksessa totesin, niin treeneissä se luoksetulon vauhti on melko rauhallinen. Ajattelin tämän johtuvan matkasta, mutta nyt päästyäni muutaman kerran treenaamaan pidempää matkaa, ei se vauhti ole(kaan) siitä noussut. Luulen että tarvitsen tässä treenissä nyt toisen apua, joka pitäisi pikkuGstä kiinni, jotta minä saisin mentyä kunnolla kauemmas ja hetsattua sitä.

Seuraavaksi otettiin sitä luoksetuloa ja luopumista. Eli maahan laitettiin lelut ja kun koira bongasi nämä ja oli menossa kohti leluja, piti se kutsua luokse. Tämä olikin Geishalle hieman haastavaa, se kun tykkää niistä leluista. Ja pikkuneiti on pirun nopea, siinä vaiheessa kun minä tajusin että se bongasi lelut, olikin neiti jo syöksähtänyt lelulle. Jouduin sitten toden teolla ennakoimaan, jotta saimme ensimmäisen onnistumisen. Kun tämä saatiin, alkoi tehtävä helpottua. Ainakin siihen asti kunnes lelun tilalle vaihdettiin ihminen. Geishalta alkoi jo energia loppua, kun olin alkuun palkannut lelulla, joten vaihdoin tässä vaiheessa takaisin namipalkkaan. Tämä siirsi pennun seuraamismoodiin ja jouduin kulkemaan todella lähellä kouluttajaa, jotta Geisha edes vilkaisi sitä. Toki, kuten lelussakin, pikkuneitihän olikin sitten salamana menossa kouluttajan luokse ja vielä kun olimme aivan lähettyvillä, niin oma reagoiminen oli autuaan myöhässä. Muutamien harjoituskertojen jälkeen opin ennakoimaan ja käskyttämään oikea-aikaisesti.  

Viimeisellä kurssikerralla jatkoimme luoksetuloa ja seuraamista häiriössä. Teimme pienen houkutusten highwayn. Alkuun toki hieman helpoilla häiriöillä, eli ensin seuruutettiin pelkkien merkkitötsien välistä edestakaisin. Nämä ei pahemmin Geishaa kiinnostunut, mutta tilanne oli toinen kun tötsien väliin pistettiin leluja. Ei sekään mikään mahdottomuus ollut, mutta selvästi pikkuneidin kiinnostus kohdistui leluihin seuraamisen sijasta. Kolmannella kierroksella tötsien ja lelujen seassa seisoi sitten kurssitoverit koiriensa kanssa. Yllättäen tämä ei ollut kovinkaan iso haaste, siinä läpikulkiessa Geisha pikaisesti vilkaisi yhtä koirista, mutta muuten jatkoi tehtäväänsä.

Loppuun otettiin sitten melkein samalla tyylillä luoksetuloa. Eli ensin pelkillä tötsillä ja seuraavaksi lelujen kanssa. Olin itse arvannut että pikkuG saattaisi sortua leluun. Pientä haastetta toikin yllättäen paikallaolot, kun Geisha taas ei oikein meinannut pysytellä paikoillaan. Jouduin palaamaan muutamia kertoja takaisin, välillä vain palkkaamaan ja välillä palauttamaan Geishan lähtöpaikalleen. Kunpa nuo lähikentät sulaisivat niin pääsisi treenaamaan niitä paikallaoloja paremmin. Mutta yllättäen, meidän tähän astinen luoksetulon ”ongelma”, eli luoksetulon hidas vauhti ei tällä kertaa ollutkaan ongelma. Geisha nimittäin tuli sitten kutsusta täysillä luokse ja kävi minulla olevaan leluun kiinni. Eikä se siinä vauhdissa kerennyt katsomaan mitään muita leluja. Mutta tosissaan, tarvitaan paljon vahvistusta vielä paikallaoloon.

Näin meillä loppui jälleen yksi kurssi ja seuraavan alkamista nyt odotellaan. Olen ilmoittanut minut ja Geishan Lystitassun 10 viikkoa kestävään (verkko)seuraamisvalmennukseen, joka alkaa maaliskuun alussa. Sekä maaliskuun puolessa välissä alkavalle koirakoulu Karvoihin katsomatta rally-tokon jatkokurssille, eli hypätään suoraan alkeiden yli. Tämä ihan siitä syystä, että alokasluokka-tason kursseja on tällä hetkellä todella vähän tarjolla. Ainoat rallyn alkeiskurssit on kirjaimellisesti sellaisia alkeiskursseja, jotka on tarkoitettu koirakoille, jossa laji on ihmisellekin aivan uusi. Eli ei ihan meille tarkoitettuja kursseja. kysyin sitten tästä jatkokurssista, että minkä tasoinen se on ja kun vastaukseksi tuli alo-avo-taso, niin ilmoitin meidät sinne. Sanoin kyllä, että emme ole käyneet alkeiskurssia, mutta kaikki alokasluokan liikkeet alkavat olla Geishalle jo tuttuja.

Tulipa myös käytyä jälleen vaunulla. Perjantaina oli aivan märkää, mutta lauantai ja sunnuntai olikin sitten aurinkoisia ja kuivia päiviä, vaikka lämpötilat olivatkin plussan puolella. Tuli lenkkeiltyä ja koirat saivat rallatella jäällä.

Ja Lunakin vanheni taas vuodella. Snaapelineiti saavutti veteraani-iän.

Keväistä vaunuilua

Lunan vatsataudista on nyt melkein kuukausi ja neiti on juuri palaamassa omaan ruokaansa. Syötin Lunalle reilu pari viikkoa pelkkää RC:n Gastrointestinalia ennen kuin lähdettiin hiljalleen taas vaihtamaan takaisin tuttuun nappulaan.

Normaalisti saatu tylosiinikuuri on ollut kuin tulppa takamukseen, eli vatsa on taianomaisesti tullut kuntoon heti ensimmäisen tabletin jälkeen. Nyt sitä syötiin koko viiden päivä kuuri, ennen kuin selkeästi tilanne helpotti. Verta tuli myös satunnaisesti vielä muutama päivä antibiootin loppumisen jälkeen. Todettiin, että se suoli on varmaankin ollut niin ärtynyt, että se sitten pienestäkin ärsykkeestä vielä lähtee vuotamaan. Jonka takia sitten päädyin syöttämään Gastron ruokaa vielä hieman pidempään.

Mutta tosissaan nyt voidaan sanoa että ollaan päästy normaaliin. Normaalin ruoan joukossa on enää yksittäisiä Gastron nappuloita ja vatsa toimii normaalisti. Tai ainakin Lunamaisen normaalisti, mikään rautavatsahan tämä punainen ei ole koskaan ollut.

Vahdin vaan jos jotain jäisi minullekin.

Muuten olemme eläneet aika rauhallista elämää. Vaunulla on käyty nyt parina viikonloppuna kun on ollut paremmat säät ja koirat ovat saaneet nauttia metsäelämästä. Pystytin vaunun pihalle taas aidan, jotta tytöt saavat olla vapaana pihalla eivätkä jää hihnoista kiinni koko aikaa jokaiseen tuolinkulmaan. Ensimmäisenä viikonloppuna tietysti taas haukuttiin kaikki pihanohi menevät, toisella kerralla ei enää jaksettu isommin kiinnittää huomiota, vaikka osa tulikin siihen aidan reunalle juttelemaan.

Pari kertaa olemme käyneet treenaamassa. Tuossa omalla kentällä sain tosin ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen naishenkilön (ikää arviolta 40?)  marmattamaan. Pitäisi kuulemma olla kaupungin lupa että typötyhjällä kentällä saa olla koiran kanssa. Koska se on kuulemma lasten leikkikenttä. Virallisestihan leikkikenttä on aidattu alue siinä vieressä (ja siellä on ihan koirakieltokyltit), tuo hiekkakenttä on pallokenttä. Yritin siinä naiselle todeta, että jos siihen on lapsia tulossa pelaamaan niin kyllä minä siirryn. Sitä paitsi muilla kentillä saa treenata, yhdellä olen jopa nähnyt kyltin jossa vaan muistutetaan siivoamaan koiran jätökset. Varmistin asian sitten vielä kaupungilta, että saako kentällä treenata ja sieltä tuli vastaus jossa todettiin ettei tyhjällä kentällä treenaamiselle ole mitään estettä.

Kävimme myös rallitassun hallilla treenailemassa S:n ja Bemmin kanssa. Halli on sen verran iso, että systeri katsoi S:n ja Bemmin kanssa agilityä puolikkaalla hallilla ja minä treenasin rallya sitten tyttöjen kanssa toisella puolikkaalla.

Aamulenkillä löytyi aarre. Se vain painoi niin paljon, ettei Luna jaksanut sitä
yksin kantaa.

Pentupuolella on edelleen hiljaista. Yksi ilmoitettu pentue oli jälleen hyvän kuuloinen, mutta ottaessani kasvattajaan yhteyttä kuulin, että jonossa oli jo kuusi varmaa nartunodottajaa (sukulaisia ja tuttuja) ja tähän vielä mahdollisesti aikaisemmin yhteydessä olleet ihmiset. Joten todennäköisyydet sieltä pennun saamiseen on varmaan alle promillen luokkaa.

Löysin sitten vielä uuden kasvattajan, jolla on suunnitelmissa pentue, joka täyttää hyvin vaatimuslistani. Katsotaan mihin tämä sitten etenee.

Ps. Lunan juoksut alkoivat viimein! Kohta kyllä jo tuossa pari viikkoa sitten kun eipä tänne ole tullut postailtua. Juoksujahan odotettiin sinne tammikuulle ja ne alkoivat huhtikuun puolenvälin jälkeen. Melkein jo odotin, että käy kuten viimevuonna, eli Luna pihtaa siihen asti kun kisat saavat taas alkaa.

Ortopedilla

 Muistaakseni maaliskuussa totesin, että toivottavasti tämän vuoden eläinlääkärikeikat olivat siinä, kun jouduimme Lunan kanssa käymään vatsataudin takia vastaanotolla. Tämä oli valitettavasti turha toive.

 Systeri oli ollut Lunan, Laran, äidin sekä Bemmin ja Bemmin omistajan kanssa viikko sitten lauantaina Espoon Luukissa lenkillä (minä oli töissä). Lenkki itsessään oli mennyt kuulemma ihan hyvin ja illalla vielä käytiin saunassa ja pesin ja harjasin Lunan. Illalla käytiin vielä parin kilsan lenkillä, eikä mikään viitannut mitenkään poikkeavaan.

Sunnuntaiaamulla kun heräsin, Luna käytös kiinnitti heti huomion. Normaalisti neiti on aivan täpinöissään kun noustaan ja hän pääsee syömään. Tämä ilmenee sähläämisenä ympäri huonetta ja vaativana vinkumisena, kun minä puen vaatteita päälle mukamas aivan liian hitaasti. Mutta tällä kertaa neiti oli aivan hiljaa ja sähläämistä ei ollut. Luna kyllä rapsutteli itseään normaalisti ja venytteli, mutta heti mietin että nyt ei kaikki ole kunnossa.

Lähdin koirien kanssa aamupissatukselle ja Luna oli edelleen turhan rauhallisen oloinen ja käveli vähän hankalan näköisesti. Mietin että nyt sillä on joko todella huono olo (koska silloin se myös kävelee hassusti) tai se on kipeä jostain. Tämä ajatus vahvistui, kun tarpeet oli tehty. Normaalisti tässä vaiheessa Lunalla alkaa täysi neliveto kohti kotia ja ruokakuppia. Nyt käveltiin koko loppumatka löysällä hihnalla.

Kotona kumminkin ruoka maistui ihan hyvin, joten totesin että sillä tuskin on huono olo. Kun sitten itse tein aamupalaa, Luna joka normaalisti osallistuu keittiössä kaikkeen, pysytteli omassa mökissään. Eli se oli kipeä. Tunnustelin koko koiran läpi ja liikuttelin jalkoja sinne tänne, mutta minkäänlaista kipureaktiota en saanut mistään. Kumminkin kun neiti lopulta tuli keittiöön ja yritti nousta kaappia vasten, näki että nousu tuntui inhottavalta ja Luna laskeutuikin heti alas. Samalla tavalla Luna oireili silloin hammaspoiston jälkeen liukastuttuaan eläinlääkärillä. Silloinhan hierojalla todettiin lonkkien kohdalla lihasten venähtäneen.

Tällä kertaa systeri pohti, että olikohan Luukin kierros (about 10km) ollut Lunalle liikaa, kun siellä oli ollut todella jyrkkiä ylämäkiäkin. Eli Lunalla olisi takapää jumissa. Itse en tähän uskonut, koska kyllähän Luna on tottunut kävelemään pitkiäkin matkoja ja vapaana juostessaan hankalassakin maastossa. Plus, neidille on tehty nyt ihan mäkitreeniä takapään lihasten kehittämiseksi (eli sitä liikutetaan isompaa mäkeä ylös alas), joten ihmettelisin jos kyse olisi siitä. Itse aloin miettiä myöhemmin, että olisiko Luna voinut jälleen liukastua, kun se pesun jälkeen normaalisti saa hepulit ja juoksee ympäri taloa.

Vaunulla iski vesisade lenkillä

Lähdimme kumminkin metsälenkille, kun ihan käveleminen näytti Lunalta sujuvan ongelmitta. Seurailin neidin menoa ja hetken metsässä kävelyn jälkeen, päästin Lunan vapaaksi. Alkuun olin ajatellut että mennään remmissä koko lenkki, ettei se nyt riehu ja kipeytä itseään lisää, mutta systeri ja äiti oli taas hieman sitä mieltä, että kannattaisi antaa kulkea vapaana. Päästin neidin siis irti ja sehän tietysti sinkosi Laran perään heti. Normaalisti tytöt saattavat juosta pitkiäkin matkoja, mutta nyt Luna spurttasi ehkä kymmenen metriä ja sen jälkeen jätti jahtaamisen sikseen.

Otin hetken päästä Lunan takaisin hihnaan ja teimme hieman lyhyemmän lenkin, kun systeri ja äiti jatkoi Laran kanssa eteenpäin. Hieman pohdin, että näinköhän Luna suostuu lähtemään minun kanssa kotiin kesken lenkin, nähdessään loppuporukan jatkavan matkaa, mutta yllättäen neiti vain vilkaisi kerran taakseen, jonka jälkeen suunta oli selvästi kohti kotia.

Loppupäivän Luna oli ylirauhallinen ja makoili pääasiassa mökissään. Kävimme pikaisesti siskopuolen luona poikien synttäreillä (olimme siis ulkona terassilla) ja päätettiin mennä autolla, kun Lunalla oli hankaluuksia laskeutua portaita alas. Neiti pääasiassa makoili tai istui tuolin vieressä, vaikka siskopuolen pommipentu räksytti metrin päässä koko ajan. Kotona onneksi oli jäänyt Metacamia hammasoperaation jälkeen, joten annoin sitten sunnuntaina yhden annoksen kipulääkettä.

Päädyin sitten varaamaan ajan ortopedille. Mietin ortopedillä käymistä jo silloin tammikuussa, kun Lunalla on ne lonkat ja polvet löysät, mutta se sitten jäi kun neidin olo helpottui selvästi sen hieronnan jälkeen. Nyt taas kun oireilu on selvästi takapäässä, päädyin tarkistuttamaan tilanteen.

Varattiin siis aika Ari Suhoselle. Vaikka aikanaan totesinkin, että en varamaan uskalla viedä Lunaa kyllä hänelle hänen lääkemyönteisyyden takia (hyvä ettei myynyt säkillistä lääkkeitä silloin kun Laralla oli jotain pientä vatsataudin poikasta, kun mentiin nenäpunkkilääkitystä hakemaan), mutta sen verran kyseistä lääkäriä kumminkin on kehuttu koirien nivelrikkoryhmässä (ehkä kyllä enemmän liittyen nivelsideoperaatioihin), että päädyin hänelle sen ajan varaamaan. Varasin ajan ”ontumatukimuksena” ja röntgenkuvauksena, vaikka suoranaisesti Luna ei ”onnu”.

Halusin mahdollisimman aikaisen ajan, jotta Luna kerkeää rauhoituksesta, mutta tietysti ortopedillä oli maanantaille vain ilta-aikoja. Joten otettiin ensimmäinen mahdollinen aika ja systeri vei Lunan lekurille minun ollessa töissä. Hän sitten jatkoi siitä ratsastamaan, kun mitä taas töistä päästyäni ajelin lekurille odottamaan Lunan tutkimuksen valmistumista.

Sen verran systeri laittoi viestiä, kun oli Lunan jättänyt lääkärille (koska sinnehän ei tällä hetkellä saa mennä mukana ellei ole ihan pakko) että lääkäri on yhteydessä kun ontumatutkimus on tehty. Voi olla että Lunaa ei tarvitsisi kuvata, jos siltä löytyy joku selkeä kipupiste esimerkiksi selästä.

No, tästä ei kulunut kymmentäkään minuuttia kun lääkäri soitti ja totesi, ettei hän oikein löytänyt mitään selkeää syytä oireilulle. Totesi, että joo polvet ja lonkat on löysät näin käsikopelolla tutkiessa, mutta kumpiakaan se ei selkeästi aristanut. Hän myös sanoi, että koska Lunan polvet luksoituu lateraalisesti (eli ulospäin), ne harvemmin lähtevät pois pakoiltaan (verrattuna mediaaliseen luksoitumiseen). Hän myös sanoi suoraan, ettei hän lähtisi polvia operoimaan ainakaan tällä hetkellä, kun Luna ei niitä sen enempää oireile. Hieman ihmetystä tuli kyllä kun ortopedin mukaan molemmat polvet olisivat 1 asteisia. Kolme vuotta sitten tutkimuksissa ne oli 2 / 1 ja fyssari on ollut hieman sitä mieltä, että polvet olisi molemmat kakkoset.

Vasemmasta polvesta kuului pientä napsetta (pohti ristisidevauriota), mutta kaikki tehdyt testit puhuivat sitä vastaan.

Joten hänkin oli sitä mieltä, että kuvataan (polvet, lonkat ja selkä) ja katsotaan mitä sieltä löytyy.

Siinä sitten odottelin puolisen tuntia, kunnes lääkäri soitti uudelleen. Selkä- ja polvikuvat oli puhtaat, mutta lonkissa näkyy nivelrikkomuutosten eteneminen. Oikealla puolella hieman enemmän kuin vasemmalla. Eli todennäköisesti ne oli ne lonkat mitkä kipuili, vaikka Luna ei suoranaisesti ontunut tai muuten reagoinut lonkkien hiplaukseen.

Lonkat ei sinällään tullut yllätyksenä, koska pientä nivelrikkoa niissä näkyi jo kolmivuotiskuvissa. Ja sehän ei sieltä katoa mihinkään vaan etenee koko ajan. Mutta polvet tuli yllätyksenä, olin satavarma, että sielläkin on näkyvissä jo rikkomuutosta polvien löysyyden takia, mutta ei. Olin itseasiassa varma, että Luna ennemminkin oireilee polvia kuin lonkkia. Se, että rikkoa ei sieltä polvista löytynyt, viittaa tosissaan siihen, että vaikka ne polvet on löysät, ei ne muljahtele pois paikoiltaan. Koska Lunan aktiivisuudella niihin olisi sitä rikkoa kyllä jo tullut. Tämä tuli itselle myös henkisenä helpotuksena, kun sekä eläinlääkäri (se joka tutki silloin 3 vuotta sitten) että pari muuta on ollut sitä mieltä, että polvien operoiminen ennen ongelmia olisi optimi. Mutta minä olen itse taas pohtinut, että en haluaisi oireetonta koiraa leikkauttaa, koska myös se leikkaus edistää nivelrikon syntymistä kun nivelpintoihin kosketaan. Hieman vielä lisää vastahakoisuutta toi tieto, että en ole tähän mennessä kuullut kerralla onnistuneesta patellaleikkauksesta cockerspanielilla. Viimeisimmässä cockeri-lehdessäkin oli asiasta juttua.  Keskustelu ortopedin kanssa kertoi, etten ole ollut aivan väärässä, kun en heti polvitulosten tultua varannut aikaa leikkaukseen.

Keskustelin ortopedin kanssa jatkosta (tämähän meni niin, että lääkäri oli Lunan kanssa sisällä ja minä istuin ulkona autossa puhelimessa). Hän taas kertoi kaikki mahdolliset hoitomuodot, aloittaen tietysti särkylääkkeestä ja Cartrophen-pistoksista. Sanoinkin, että Cartrophen voidaan aloittaa ja ottaa kipulääke kuurina, mutta en halua vielä lähteä syöttämään sitä jatkuvasti, koska tosissaan, tämä on toinen kerta kun Luna oireilee, ensimmäisellä kerralla se johtui liukastumisesta ja tällä toisella kerralla olen 80% varma, että syy on sama. Perusterve koirakin voi olla kipeä liukastuttuaan jossain.

   

Siinä sitten puhuttiin, että jos alkaa näyttää siltä että kipulääke kuurin jälkeen oireet palaa, niin voidaan ottaa särkylääke jatkuvaan käyttöön. Mutta tietysti sitten olisi hyvä käydä verikokeissa. Ja jos joskus edetään siihen pisteeseen että kipulääke ei riitä, joukkoon voi lisätä gabapentiinin. Nämä nyt sinällään oli itselle tuttuja, koska farmaseuttina nivelrikon hoitoon on tullut perehdyttyä ja tässä on tiennyt kumminkin jo aika pitkään, että tämä on joskus edessä joten muiden kokemuksia on tullut luettua.

Viimeisenä hoitomuotona lääkäri sanoi tekonivelleikkauksen, mutta olen melko varma että siihen vedän oman rajani. Patellaleikkauksen vielä olen valmis tekemään, jos se nyt Lunalle tulee joskus eteen, mutta tekonivelleikkaukseen en enää lähtisi. Varsinkin jos etenemistahti on tämä, tulee Luna olemaan aika varmasti jo sen verran iäkäs, että en näe järkeä tekoniveltä asentaa. Säännölliseen kipulääkkeen antamisen ymmärrän, jos koira voi elää sillä kivutonta normaalia elämää, mutta sitten kun ne ei enää riitä, on aika päästää irti.

Mutta, onneksi ja toivottavasti olemme vielä kaukana tuosta ajasta. Koska tosissaan, ei Luna normaalisti oireile.

Eli päädyimme ortopedin kanssa kipulääkekuuriin ja Cartrophenin aloitukseen. Hieman siinä vielä keskusteltiin kipulääkkeistä, kun sanoin että Metacamia en halua, koska Luna ei pysty syömään sitä muutamaa päivää kauempaa ilman että se laukaisee närästyksen. Toisena vaihtoehtona oli Canicaral tai Onsior. Totesin, että jos minä saan päättää niin ottaisin Onsiorin, koska koksibi on vatsaystävällisempi kuin karprofeeni. Joten sain sitten reseptin kuudelle paketille Onsioria, ohjeena syöttää 1-2 viikon kuureina tarvittaessa. Ortopedi sanoi laittavansa Lunalle vielä pistoksen ja sitten hoitaja toisi neidin ulos.

Saimme myös ohjeistukset nivelravinteiden käytöstä (no ne on ollut käytössä jo 5 vuotta), uinnista/vesijuoksusta (tätäkin tehdään) sekä fyssarilla käymisestä (hoidossa tämäkin).

Ajattelin siinä menevän hetken, ennen Lunan saapumista, joten yllätyin kuin minuutin päästä vielä hieman tokkurainen neiti ilmestyikin ovesta ulos. Hoitaja käski odottaa muutaman minuutin, jotta lääkäri saa kirjoitettua paperit. Kun parin minuutin päästä olin menossa sisälle, kurkki lääkäri ovesta ja ilmoitti ettei hän kerennyt Lunalle pistosta vielä antamaan. Hoitaja oli tainnut viedä koiran kun lääkäri oli vasta hakemassa tarvikkeita. :’D 

Joten minä kiikutin erittäin epä-innostuneen Lunan takaisin sisälle. Pistos otetaan nyt kerran viikossa neljä kertaa ja sen jälkeen puolen vuoden välein.

Pistoksen jälkeen sain maksettua ja lähdimme kotiin nukkumaan tokkuraa pois.

Kotona sain taas todeta, kuinka tokkurainen cockerspanieli muuttuu hyppiväksi apinaksi. Yritä siinä pitää koiraa maan tasalla, kun selkäni käännettyä Luna oli jo sohvalla. Sain neidin sitten lopulta lattiatasolle nostamalla sen muutamaan kertaan tyynylle ja peittäen sen huovalla.

Lunalla on aina rauhoituksen/nukutuksen jälkeen himo pitää jotain suussa. Ja siitä päästetään irti vasta kun nukahtaa.

Jo seuraavana päivänä Luna oli paljon parempi, eikä oikeastaan minkäänlaista kipuoireilua enää näkynyt (tämä vähän vahvisti omaa ajatusta siitä, että se oli ehkä venäyttänyt taas takapäänsä). Päätin kumminkin syöttää sen viikon kipulääkettä, koska oli se sen verran kipeä pari päivää takaperin. Myös kaikki ylimääräinen riehuminen jätettiin pois, eli lenkit tehtiin hihnassa pysyen.

Vapuksi mentiin vaunulle ja siellä kyllä lenkkeiltiin muuten normaaliin tapaan, mutta pidin edelleen Lunan flexissä. Oli muuten pikkasen vaativaa, kun neidillä oli menohaluja reilusti oltuaan monta päivää rauhallisilla lenkeillä. Luna harrasti myös omatoimista fysioterapiaa kahlaten pitkin ojia. Annoin neidin muutenkin käppäillä lenkeillä vapaasti ojiin ja sieltä pois jotta maasto olisi vähän monipuolisempaa kuin pelkkä hiekkatie. Sunnuntaina sitten päästin neidin hieman rallattamaan pellolle Laran kanssa, niin eiköhän neiti sitten vetänyt lipat ja oli mukkelis makkelis. Onneksi sillä nyt on vielä se kipulääkekuuri päällä, mutta katostaan ollaanko maanantaina sitten kipeämpiä.

Luna löysi aarteen kun rallatteli pellolla. Tässä vaiheessa totesin, että meillä on ehkä koulutus
mennyt jotenkuten perille, kun Luna vapaaehtoisesti tuli näyttämään löytynyttä luu-aarretta. 

Todennäköisesti ilves tai merikotkan saaliin jämät Ei ollut kalloa jäljellä joten tunnistaminen oli hankalaa, mutta luiden koosta arvioisin että joko isohko lintu tai joku about rusakon kokoinen nisäkäs.

Loma part 2

Meillä alkoi kesäloman kakkososuus tässä elokuun alusta. Isoja suunnitelmia ei enää ole, käymme Kotkassa näyttelyssä ensi lauantaina, mutta siinä oikeastaan se. Osa ajasta vietetään kotona kun treenit on ja osa sitten ollaan vaunulla. 

Meillä piti alkuun olla vahvasti rally-treenipainotteinen loma, koska olimme ilmoittautuneet mukaan seuran rallyn SM-joukkueeseen. En alkuun ollut edes ajatellut ilmoittautuvani, varsinkaan näin kun kisataan mestarissa, koska tämän meidän lyhyen (1,5 vuoden) rally-uran aikana olin useammasta suunnasta kuullut, että SM-kisoihin pitää olla valio ja yli 95 pisteen keskiarvo tuloksissa. Mutta kouluttajat totesivat, että ne eivät olleet ilmoittautumiseen vaadittavia tuloksia ja seuralla oli ongelma että koko joukkuetta ei meinattu saada kasaan.  Ja kun kisat oli Kuopiossa, kouluttaja totesi että voi hyvin olla ettei porukka jaksa lähteä niin pitkälle ja mestariluokan raja putoaa. Joten laitoin sitten ilmon menemään. Alkuun näytti siltä, että joukkue jäisi todella pieneksi, me Lunan kanssa ainoat ylemmän luokan kisaajat ja sitten kaksi alemman luokan kisaajaa. 

Kun ilmoittautumisen deadline alkoi lähestyä, aloin epäillä, että näinköhän meidän pisteet tulee kumminkaan riittämään (tai sanotaanko olin 95% varma että pisteet eivät riitä) jolloin tajusin että jos me ei päästä kisaamaan ei pääse koko joukkuekaan. Onneksi viimeisillä päivillä mukaan ilmoittautui vielä yksi alemmanluokan ja yksi voittajaluokan koirakko, joten kun mestarin karsintaraja ilmoitettiin ja Lunan kanssa karsiuduttiin, pääsi loppu joukkue kisaan mukaan. 

Eli siihen meni meidän rally-painotteinen loma. Mutta nyt voidaan pitää loma lomana, ei tarvitse stressata, että meidän olisi pakko treenata. 

Luna ottaa loman rennosti - viemällä tietysti sohvan parhaan paikan

Vaunulla meillä oli loman alussa jokavuotinen “lystilauantai”, eli pääasiassa lapsille ja lapsenmielisille tehty toimintapäivä, jossa oli pientä kisailua, poniajelua, ongintaa, arvontaa ja syömistä. Yleensä olen itse ollut paikalla kuvaamassa, mutta tällä kertaa tuli sitten osallistuttua kisoihin. Koirat olivat mukana, tosin pääasiassa oleskeltiin tanssilavan reunalla, jossa meidän äidillä oli hyppynarupiste vahdittavana. Siinä oli penkkien alla sopivasti varjoa neideille.  

Pääsi koirat kyllä mukaan poniajelulle, jossa taas näki koirien luonne- tai kokemuseron. Luna hieman haisteli istuessaan edessä kärryjä vetävää shettistä, mutta totesi sitten että tämä nyt on tällainen kyyti. Lara puolestaan ei näyttänyt ymmärtävän miksi hänen on istuttava ponin vetämässä kärryssä. Varsinkin kun kärryt lähtivät vauhdilla liikkeelle ja alkumatkan Lara kulki selkä menosuuntaan päin. Puolessa välissä kierrosta Lara sitten käännähti ympäri, minkä takia fleksi kolahti kärryjen lattialle mitä pikkuneiti sitten väisti. Ainut että Lara väisti sitä Lunan suuntaan, joka sitten pörähti bortsulle joka kehtasi häntä töniä. Tässä vaiheessa Lara olikin sitten jo vahvasti sitä mieltä että hänen matkansa loppui tähän, mutta onneksi sain neidin vielä rauhoitettua viimeisen 20 metrin ajaksi. 

Mutta pohdin taas mielessäni jälkeenpäin että onko Luna vaan sopeutuvampi luonteeltaan uusiin tilanteisiin vai onko sen kanssa tehty niin paljon kaikkea hölmöä, että se ei vaan enää osaa ihmetellä asioita. Kaikki käy kunhan vain yhdessä tehdään. Lara puolestaan joko on paljon epäilevämpi luonteeltaan tai sitten se ei vaan ole tottunut tekemään. Mutta kun tässä pohdin Laran pentuaikaa, niin kyllä se oli minusta epäileväisempi jo silloin asioiden suhteen. 

Se mistä Lara saa pointsit, on suhtautuminen päälle käyviin koiriin. Nyt on ollut joko todella huonoa tuuria tai jotain, mutta meillä on kolmesti (kaksi kertaa tosin sama koira) tullut omien päälle vaunulla. Ensimmäinen kerta oli kun olimme lähdössä lenkille. Yläkentältä (meidän asuntovaunu on siis alakentällä) oli sekarotuinen Mesi wc-rakennuksen luona kun sen rollaattorilla kulkeva omistaja oli vessassa. Tämä ei sinällään ollut mitään uutta, olemme usein menneet siitä ohi (ja koirilla oli väliä kumminkin sen kymmenisen metriä) ongelmitta. Mutta sillä kerralla Mesi reagoi johonkin ja tuli päälle. 

Mesihän on jo iäkkäämpi narttu, se on tuotu Virosta varmaan 9-10 vuotta sitten, eikä se silloinkaan ollut ihan pieni pentu. Painoa arviolta sellainen 15kg. Luna ja Mesi eivät ole koskaan tulleet toimeen, molemmat ovat dominoivia luonteeltaan, mutta ne voi esimerkiksi lenkillä yleensä ohittaa toisensa ihan ongelmitta. Lara ja Mesi puolestaan ei ole koskaan kunnolla edes tutustuneet, kun Mesin kanssa se on samalla tavalla kuin Lunan, koskaan ei tiedä millä mielellä toinen on, että käykö se heti päälle vai onko se tällä kertaa hyvällä päällä. 

Mutta siis, Mesi tosissaan tuli sieltä wc-rakennukselta tielle. Mesi oli fleksillä (hihna pitkänä) kiinnitetty rollaattoriin, mutta vanha rouva veti koko pirun rollaattorin mukanaan. Mesi ei vilkaissutkaan Lunaa (vaikka minä siinä vaistomaisesti nappasin Lunan vielä syliin koska tiesin että jos se tulisi lähelle niin olisi oikeasti sota pystyssä), vaan lähti Laran perään. Pikkuneiti ei oikein alkuun tajunnut koko tilannetta ja Mesi pääsi nappaamaan Laraa takamuksesta. Onni onnettomuudessa Lara omaa kunnon pehkon tuota turkkia, joten hampaat eivät ylttäneet ihoon asti. 

Äiti sitten sai Mesin lopulta kiinni (jonka omistaja oli tässä ajassa tullut pois vessasta, mutta ei tietenkään pystynyt liikkumaan kunnolla kun rollaattori oli mennyt koiran mukana.) 

Kun Mesi oli saatu kiinni, totesi Lara tilanteen olevan ohi ja oli vain menossa jatkamaan lenkkiä. 

Mutta sitten lystilauantaina Mesi teki saman toistamiseen. Ainut että paikka oli eri, olimme lähdössä leikkikentältä koiria pissattamaan, kun totesin Mesin omistajineen olevan parinkymmenen metrin päässä nurmella varmaan menossa takaisin vaunualueelle. Äiti meni edellä Lunan kanssa ja sanoin sille että ottaa neidin kunnolla lähelle kun Mesi on näkyvillä. Taas kerran, Laran nähdessään Mesi vetäisi rollaattorin omistajaltaan (en tiedä mitä se omistaja teki, ei ainakaan pitänyt koirasta tai rollaattorista kunnolla kiinni) ja lähti Laran luokse. Matkaa oli onneksi nyt sen verran enemmän ja rolla taas hidasti Mesin tuloa että kerkesin kaivaa taskusta Pet Correctorin painesuihkeen ja vetämään Laran selkäni taakse. Suihkautin sitten kunnon suhauksen, jolloin Mesi pysähtyi siirtyi selvästi ihmetellen sivummalle. Se ei kumminkaan kestänyt kauaa, vaan vanha rouva yritti uudestaan, jolloin suihkautin uudelleen. Pidin Laran koko ajan selkäni takana, josta pikkuneiti taisi muutaman kerran irvistellä lähestyvälle koiralle. Lopulta sain tallattua Mesin fleksinarun päälle ja napattua sen käsiini. Tässä vaiheessa Mesikin taisi tajuta että ei voi enää mitään, vaan heilutteli minulle iloisena häntäänsä. Vanha rouvahan on näykkinyt myös (ohikulkevia) ihmisiä ja tietysti tappelutilanne on sellainen missä se olisi saattanut purra, mutta onneksi olin Mesille tuttu ihminen, kun silloin 10 vuotta takaperin vietin monia päiviä sen luona tottuen sitä ihmisiin (oli arka silloin aikoinaan). 

Annoin hihnan Mesin omistajalle ja olin jatkamassa matkaa, kun totesin että rollattori oli siinä tuoksinnassa lentänyt tietenkin ojaan. No, istutin Laran paikoilleen ja kävin nostamassa rollattorin ylös, tässä vaiheessa tuli jo pari muuta auttamaan, joten nappasin pikkuneidin hihnan ja lähdettiin lenkille. 

En tiedä mikä Larassa sitten on, että Mesillä napsahtaa päässä. Larahan ei provosoi, pikemminkin se on yrittänyt kävellä ohi vilkaisemattakaan Mesiä. Näkeekö Mesi sen jotenkin helpompana kohteena verrattuna Lunaan, joka oikeasti vastaisi tappeluun? Lara pyrkii aina väistämään kun vain voi. 

Kolmas oli näiden kahden kerran välissä, kun tulimme lenkiltä oli leikkikentällä joku vieras perhe staffin kanssa. Staffi näki kyllä meidän ihmiset leikkikentän ja tien välissä olevien puskien yli, mutta siinä vaiheessa kun se näki Laran tulevan puskan takaa (matkaa oli varmaan taas se parikytä metriä), lähti se kuin ohjus Laraa kohti. Onni onnettomuudessa Lara oli vapaana ja oli paljon ketterämpi kuin staffi, joten pikkuneiti väisteli staffin syöksähdyksiä helposti. Staffin omistaja kyllä tuli juosten ja huutaen koiransa perässä onneksi ja sai sen kiinni ennen kuin mitään kerkesi sen isommin tapahtumaan. 

Taas kun “tilanne oli ohi” eli vieras koira oli saatu kiinni, jatkoi Lara lenkkiään kuin ei mitään olisi tapahtunut. 

Kilpikonnavahti

Mitäköhän se nyt syö?

Lunallahan nämä tilanteet jää mieleen helposti ja yleensä parin kerran jälkeen se menettää luottonsa siihen tiettyyn koiraan/ihmiseen ja aloittaa rähjäämisen jo haistaessaan ne. Eli se ennakoi että sieltä se taas kumminkin tulee päälle, kuten on käynyt meidän naapurin mittelin/kleinin kanssa. Lunalle riittää nykyään jo että kyseisen asunnon ihminen kävelee ohi ilman koiraa, niin murina alkaa ja kierrokset ovat niin korkealla, etten ole enää saanut niitä alas ja koiraa kuuntelemaan. Onneksi, se ei Lunallekaan jää päälle koko ajaksi, vaan yleensä siinä vaiheessa kun ihminen tai tämä naapurin koira on mennyt ohi, neitikin rauhoittuu. 

Mutta ärsyttävää kun Luna ei muutenkaan välitä vieraista koirista, niin nämä tilanteet eivät helpota sitä sietämistä ollenkaan. Ja voi hyvin olla että jossain vaiheessa Larallakin tulee mitta täyteen päälle tulevista koirista, vaikka vielä tällä hetkellä näyttää onneksi siltä että tilanteen ollessa ohi se on jo pyyhkiytynyt pikkuneidin muistista.

Ostin tytöille ihan oman koirankopin Zooplussasta. Olisin halunnut puisen, mutta joko ne oli liian pieniä Laralle tai sitten mentiin liian isoon joka ei enää mahtunut suunnitellulle alueelle. Tämä muovinen oli ainoa sopiva, kiitos aukeavan sivuoven..