Talvilomailua saaristossa

 Kohta on taas kuukausi vierähtänyt. Jotenkin tämä aika nyt vaan kuluu kuin lennossa ja ei ole hirveästi jäänyt aikaa säännölliseen blogin päivittämiseen. Mutta, tässä nyt taas ollaan ja käyn läpi mitä tässä muutamassa viikossa on kerennyt tapahtumaan.

Grillillä odottamassa makkaran valmistumista. Lunalla oli kylmä vaikka takki oli päällä, niin se pääsi sitten Kismetin kärryihin.

Kismet

Kismetin olkaoperaatiosta on kulunut nyt aikaa viitisen viikkoa. Eli onneksi – tai toivottavasti – olemme jo yli puolen välin, kun arvioitu sairasloman kesto oli noin 8 viikkoa. Toki, tämähän ei tarkoita, että 8 viikon jälkeen päästään täysin normaalielämään, mutta siinä vaiheessa toivottavasti olemme jo lähellä. Kipulääkkeistä neidillä menee enää Neurontin ja sitäkin pitäisi kohta alkaa ajamaan alas.

Kismet saa lenkkeillä jo noin 25 minuuttia kerrallaan ja kolme kertaa päivässä. Edelleenkin, lenkkien pitäisi olla pääasiassa kävelyä, mutta varsinkin alkuun se on kaikkea muuta. Systeri on myös käynyt pennun kanssa vesijuoksumatolla, mutta siellä Kismet harjoittaa enemmän äänihuuliaan kuin lihaksiaan.

Ontumista ei ole oikeastaan näkynyt, mutta seuraava kontrolli on tulossa ja sitten sen näkee miten pentu liikkuu lääkärin kovalla lattialla.

Geishan kanssa saimme ensimmäisen rally-kurssin päätökseen ja oman seuran kurssi on alkamassa ensiviikolla. Neiti osaa hyvin sivuaskelta lukuun ottamatta kaikki alokasluokan liikkeet ja avoimestakin luokasta sujuu kaikki muut paitsi houkutus. Isoin ongelma meillä on sen seuraamisen kanssa, kun paikka edelleen elää melko helposti ja kesto on välillä todella lyhyt. Ja kaiken maailman houkutukset vetävät puoleensa. :’D

Geishan tuohon seuraamisen kesto-ongelmaan, mistä viime kerralla mainitsin (eli neiti seuraa yhden pätkän ja palkan jälkeen kokee tehtävän loppuneen), keksin selityksen. Minähän otan seuruuta melkein joka lenkillä pätkän. Ja usein miten se on yksi pätkä, jonka jälkeen neiti saa jatkaa normaalia lenkkiä. Tästä Geishalle on todennäköisesti jäänyt päähän ajatus, että seuruuta tehdään se yksi pätkä ja se on siinä. Joten olen nyt alkanut ottamaan seuruuta useamman pätkän peräkkäin. Jouduin myös vaihtamaan palkkasanan, koska neiti otti Jes-sanan vapautuksena. Olen myös ihan puhtaasti kieltänyt jos Geisha on irtautunut seuraamisesta ilman lupaa ja tämä on toiminut ehkä yllättävänkin hyvin. Nyt pitäisi sitten seuraavaksi alkaa päästä apukädestä eroon.

Geisha ja Lara on ilmoitettu Helsinki KV:hen 15.5. Mästäristä oppineena, ilmoitin Geishan äkkilähdöllä kolmen kerran näyttelykurssille, kun ajat osui hyvin yksiin työvuorojen kanssa.

Meitä oli kurssilla 6 koirakkoa. Hieman pelotti miten Geisha reagoi, kun se ei välillä välitä vieraista koirista lähellä. Mutta selvästi tämä otettiin jonkin sortin treeninä, koska muut koirat eivät lähellä isommin häirinneet, muuten kuin yli-innokkaalle dobermannille piti hieman näytellä pepsodenttejä.

Kouluttajallekin sanoin, että meidän isoin ongelma on kiihtyminen muista koirista, mikä sitten vaikuttaa liikkumiseen. Ja tämä nähtiin hyvin, kun ensin liikutettiin kolme koiraa kerrallaan. Lisähaastetta toi yksi koira, joka rähisi muille juostessaan, mikä kiihdytti Geishaa lisää. Neiti ei onneksi lähtenyt rähinään mukaan, mutta liikkeestä ei tullut yhtään mitään. Seisottaminen sujui hyvin, mutta kouluttaja suositteli, että opettelen seisomaan Geishan edessä mieluummin kuin sivussa. Näinhän teen Lunan kanssa, mutta Geishan seisominen ei ole ollut aivan niin vahvaa että olisin edessä seisoskellut.

Sitten otimme hieman yksilöliikkeitä. Voin sanoa, että ei se mennyt sen paremmin kuin ryhmässäkään. Tuo Venyvän koiran uusi hyppy-hallihan ei ole mikään järjettömän iso, joten siinä ei kovin pitkää matkaa päässyt kerrallaan liikkeelle. Ja sen koko matkan Geisha veti nelivedolla. Jos se liike oli vaikeaa poispäin muista koirakoista, oli se siitä vielä tuplasti vaikeampaa kohti muita. Kouluttaja käski ensin kokeilla ilman herkkuja kädessä ja katse koirasta pois, mutta tilanne ei helpottanut ollenkaan. Tämän jälkeen kouluttaja käski ottamaa namit käteen ja yrittämään uudelleen. Ei se siitä paljoa paremmaksi muuttunut siinä meidän lyhyen harjoituksen aikana, mutta en tästä nyt hirveästi yllättynyt. Teimme taas hieman seisotusharjoitusta niin, että kouluttaja tuoli tuomarin tavoin hieman hiplaamaan. Geisha pysyy kyllä hyvin paikoillaan ainakin kun etupuolta tutkitaan, mutta pientä epäluuloista vilkuilua näkyy.

Joten nyt sitten harjoitellaan ahkerasti sitä liikkumista. Eihän sitä toki pennun tarvitse täydellisesti kulkea, mutta kunhan se edes olisi jotain sinnepäin. Ja tässä onneksi on vielä kaksi treenikertaa ja monta päivää omitoimitreeneihin ennen näyttelyä.

Vietimme pääsiäisen jälkeen talvilomaviikon vaunulla. Hieman siinä alkuun jännitti että miten käy, kun pennut pitäisi pääasiassa edelleen pitää erossa toisistaan. Ja miten pennut pärjäävät vaunussa, kun tilaa joutuu entisestään rajaamaan pienemmäksi.

Mutta lopputulos oli, että yllättävän hyvin. Säät onneksi suosi ja olimme niin paljon ulkona, että vaunuun mennessä kaikki koirat pääasiassa simahti sen sileän tien. Kävimme ostamassa Kismetille Kirkkonummelta kärryt, jossa pentu joutui sitten matkustamaan pidempien lenkkien aikana. Eli ensin Kismet käveli puolet sallitusta ajasta, jonka jälkeen se vipattiin kärryihin ja paluumatkalla se sai kävellä loppuosan. Niinä aikoina, kun Kismet käveli, työnsi äiti Lunaa kärryissä. Hetken totuttelun jälkeen molemmat matkustivat kärryissä suht tyytyväisenä kunhan vaan sinne lensi satunnaisesti raksuja.

Geisha myös unohti pissaamistarpeensa vaunulla. Kotona ulos piti päästä melkein vähintään neljän tunnin välein yölläkin, tai muuten löytyi jostain lattialta pissat. Tässä näki, että pikkuG:n pissaaminen johtuu enemmän stressistä ja kiihtymisestä. Toki päivällä olimme paljon ulkona, joten pennut saivat tehdä tarpeensa usein ulos. Mutta sitten Geisha kumminkin pärjäsi yöt hyvin ilta yhdestätoista sinne kuuden ja seitsemän väliin aamusta. Tällöin päästin neidin vain pihalle pikaisesti ja palattiin nukkuman.

Kävi neidillä toki muutama vahinko, mutta verrattuna tilanteeseen kotona, päästiin paljon vähemmällä.

Tulipa myös opittua että perhosentoukat eivät ole vain kivoja pieniä karvaisia ryömijöitä. Palatessamme lenkiltä vaunulle, tällainen karvamato ryömi tiellä. Yritin näyttää sitä Geishalle, joka ei sitten katsonut ollenkaan mitä sille näytettiin vaan nappasi toukan suuhunsa. Kerkesin juuri ja juuri kieltämään, ettei sitä saa syödä kun neiti jo sylkäisi toukan pihalle. Jatkoimme matkaa, mutta todella nopeasti Geisha alkoi nikottelemaan ja kakomaan. Hetken päästä se oksensi valkeaa vaahtoa. Jatkoimme matkaa pentu edelleen köhien ja taas parin kymmenen metrin päässä se oksensi taas. Geisha jatkoi köhimistä koko loppumatkan vaunulle, jossa se sitten oksensi lenkillä saamansa namit ja osan aamupalasta ylös.

Otin sitten eläinlääkäriin yhteyttä, joka käski antaa kortisonitabletin. Toukka on todennäköisesti tehnyt jonkinlaisen allergisen ärsytysreaktion nielussa, mikä sitten aiheuttaa kakomisen ja oksentelun. Hieman mietin kun kortisonia ei yleensä suositella jos koira oksentaa, mutta köhiminen loppui nopeasti tabletin antamisen jälkeen. Lääkäri käski antamaan vielä Antepsinia jos kortisonista huolimatta köhiminen jatkuisi, mikä viittaisi että toukka on ärsyttänyt limakalvoja kunnolla. Onneksi Antepsinia ei tarvittu, varsinkaan kun Lunan Antepsinit oli kotona eikä saaren apteekin lääkekaapista sitä tietenkään löytänyt.

Netistä tuli luettua että ulkomailla on oikeasti vaarallisia perhosentoukkia, jotka syötynä voivat jopa tappaa koiran. Ja että ne pehmeät karvat siinä toukan päällä on poltinkarvoja.

Onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta täytyy sanoa että eipä meillä ole aikaisemmin yksikään koira yrittänyt edes syödä toukkia. Pikemminkin niitä on tuijoteltu ja ihmetelty.