Nuuksio - Haukankierros ja Punarinnankierros

Monessa blogissa on näkynyt kansallispuistoissa patikointia ja itseäkin on houkuttanut lähteä. Meillähän on tässä Nuuksio sekä Sipoonkorven kansallispuistot ”lähellä.” Olin vapaalla maanantain, joten aamulla sitten googlailin näitä vaihtoehtoja. Nuuksio houkutti sinällään, kun siellä oli useampia erilaisia reittejä, mutta sinne oli ajomatkaa kumminkin noin tunti.

Sipoonkorvessa taas ei näyttänyt olevan kuin kaksi reittiä. Kartta oli myös hieman epäselvä, mutta kumpikaan reitti ei näyttänyt menevän minkään lammen tai järven ohi, eli koirille ei olisi uimapaikkoja. Päätettiin sitten kumminkin lähteä ajelemaan kohti Nuuksiota.

Ensin ajattelin että menisimme suoraan reitille, jolla oli pituutta noin 7 kilometriä (Korpinkierros), mutta kun kierroksen esittelyssä sanottiin kulkuajaksi noin 4 tuntia (?!) ja tasoksi haastava, alkoi reitti epäilyttämään. Päätimme sitten lähteä kokeilemaan hieman lyhyempää Haukankierrosta. Tälle reitille oli arvioitu matkaa 3,7km ja ajaksi 2 tuntia. Tämäkin oli tasoltaan haastava reitti.

Pakkasimme eväät ja juomat ja lähdimme yhdeltätoista ajelemaan kohti Nuuksiota. Lara vinkui takapenkillä melkein koko matkan, todennäköisesti luullen että olemme menossa uimaan ja kun emme sitten olleetkaan perillä yhtä nopeasti kuin normaalisti, meni pikkuneidiltä hermot. Tosin matkalla luulimme että Laralla on kakkahätä kun autossa alkoi pariin otteeseen haista paukuttelu. Jälkeenpäin todettiin, että hajut lähtivätkin Lunasta.

Pääsimme lopulta perille ja hieman jouduimme kartasta hahmottelemaan että missä me olimme. Lara pääsi pulahtamaan ensimmäiseen lampeen jonka näimme. Sitten lähdimme kävelemään. Täytyy sanoa että melko nopeasti tuli selville miksi reitti oli tasoltaan haastava korkeuserojen takia. Heti ensimmäinen ylämäki oli omalta arviolta yli 45 asteen nousu pari kymmentä metriä. Lara juoksi mäen ylös ja me muut kipusimme perässä.

Jossain vaiheessa matkaa tajusin, että meidän eväät ja juomat jäivät autoon. Olin laittanut eväskassin systerin jalkotilaan, eikä kumpikaan sitten muistanut sitä lähtiessä. Täytyy sanoa että juomapulloa oli ikävä pariin otteeseen kun hiki virtasi selässä. Vaikka sää oli todella tuulinen, ei se tietenkään metsässä sitten pahemmin tuullut. Ja sitten kun reitillä riitti mäkiä ja paljon kiviä ja juurakoita eli jalkoja joutui nostelemaan niin kuumahan sitä tuli. Onneksi silloin tällin puhaltava tuulenvire teki olon hetkellisesti hieman mukavammaksi.

Mutta kokonaisuudessaan maasto oli mukavaa ja varmasti koirien lihaksille hyväksi kun oli niin epätasaista. Lunan kulkeminen tosin tuotti vähän väliä ongelmia, kun neiti yllättäen alkoi kolmijalkaiseksi ja ontui vasenta etutassuaan moneen otteeseen. Onneksi syy oli yleensä havunneula tai jokin muu roska anturan välissä. Kun tassu saatiin putsattua, jatkui matkakin nelijalkaisena. Välillä sitten irrotettiin oksia takajaloista. On se turkkikoiran kanssa lenkkeily metsässä kivaa, vaikka tuo ei pahimmasta päästä olekaan turkkinsa kanssa. Osa matkasta oli taas päällystetty kivirouheella, joiden kohdalla mietin että näinköhän ne kivet satuttaa koirien tassuja.

Reitillä onneksi oli uimapaikkoja joissa koirat saatiin kasteltua. Lara oli aivan täpinöissään ja juoksi odottamaan lentävää keppiä aina vettä nähdessään. Lunaa joutui puolestaan hieman tuuppaamaan takamuksesta, koska se ei tunnu nykyään pystyvän menemään rauhassa uimaan jos Lara juoksee koko ajan ympärillä.

Matkalla oli myös yhdet pitkät metalliportaat. Menimme portaat alaspäin, mikä oli siinä mielessä hieman hankala että koirien piti kulkea 0,5-1 metrin portaiden sivulla ja mäki alas oli jyrkkä ja kivikkoinen. Siinä kun sitten piti yrittää keskittyä itse kävelemään portaita ja katsoa että hihnassa kulkeva koirakin pääsi alas telomatta itseään. Systerin kannalta hyvä että menimme alaspäin, koska hänen olisi ollut hankala nilkkansa kanssa nousta portaita.

Matkaa on liikkeellä hieman hankala arvioida, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua että reitti olisi kyllä pidempi kuin sanottu 3,7km. Systerikin totesi tämän jonkun aikaa minun jälkeen, jolloin katsottiin puhelimesta että melkein 5 kilometriä oli jo tullut täyteen. Eikä matkaa autolta reitin alkuun ollut kyllä kuin muutama sata metriä. Olimme siinä vaiheessa (onneksi) jo loppupuolella, itse seurasin matkaa puhelimella Pokemon Go:ta pelaten ja näin jo kauempana samat salit jotka olimme ohittaneet.

Näillä kohdilla piti koko ajan katsoa jalkoihin tai sitten oli naamallaan maassa.

Palasimme autolle ja pidimme hetken tauon eväät syöden. Tähän ensimmäiseen reittiin meillä kului aikaa noin 1,5 tuntia. Jos vähennetään siitä kaikki pysähdykset, niin hieman reilu tunti olisi ehkä oikea kierrosaika. Eli reittikuvauksessa arvioitu 2 tuntia oli aika paljon yläkanttiin. Tuskin olisi mennyt siihen pidempääkään reittiin 4 tuntia, mutta koska juomat jäivät autoon oli ehkä ihan hyvä ettemme menneet sitä. :D

Kun olimme syöneet ja meillä oli vielä aikaa, lähdimme lyhyemmälle ja helpommalle Punarinnankierrokselle. Pari jyrkempää nousua tälläkin reitillä oli, mutta maasto oli edellistä helpompi. Tälläkin reitillä oli lampia johon koirat saatiin heitettyä. Reitille oli arvioitu kuluvan aikaa tunti, mutta taisimme talsia sen noin puolessa tunnissa.

Se sai sitten riittää ja palasimme autolle. Kokonaisuudessaan meillä meni 2,5 tuntia reissussa ja koiristakin huomasi että liikuttu on, koska paluumatka oli todella hiljainen.

Todettiin että voidaan joku päivä lähteä kävelemään sitä pidempääkin reittiä, kunhan varustaudutaan hieman paremmin. Ja sää voisi olla ehkä hieman viileämpi. Lunalle tästä päivästä viisastuneena laitoin tilaukseen Janutexin metsähaalarin (ja kurahaalarin samaan konkurssiin).  Olen sitä joka kesä pohtinut, mutta nyt lopulta sain aikaiseksi mitata tytön. Pystyy neitikin kulkemaan hieman vapaammin ettei kaikki oksat ole koko aikaa turkissa riesana. Pitää melkein vielä etsiä jostain jonkinlaiset kumitossut Lunan etutassuihin, etteivät havunneulaset pääse anturoiden väliin.

Reissun jälkeen Lunaa odottikin pesu ja takkujen selvitys. Juoksuhousut oli vetänyt nivuset kunnon huopatakkuun ja nyt ne takut oli vielä täynnä havunneulasia. Kunnon pesu shampoolla ja hoitoaineella onneksi irrotti suurimman osan roskista ja lopuksi vielä selvitettiin karvat kokonaisuudessaan. Hyvin huomasi että käveleminen oli vienyt pahimmat mehut, kun sen isompia vastalauseita ei tullut vaikka availin useamman huopatakun. Nyt on sitten väsynyt ja puhdas, takuton neiti.

Luna kuorsasi sylissäkin osan illasta.