sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Artjärven Ärinät, rally-tokon voittajaluokan korkkaus


Suunnitelmat muuttuvat näköjään matkalla moneen otteeseen. Alun perin meidän piti hankkia Lunan kanssa vain RTK1 (ja ehkä RTK2) ja keskittyä sitten tokon voittajaluokkaan. No, kun se toko vielä vaati hiomista, niin ajattelin että voisi syksymmällä katsoa rallyn voittajaluokan korkkaamista. Se syksy saapui selvästi liian aikaisin, kun löysin itseni ilmoittavan Lunaa heinäkuun lopun kisoihin.

Tänään sitten tuli se päivä, että pakkasin tavarat ja Lunan autoon ja lähdimme ajelemaan kohti Orimattilaa. Rally-toko oli yksi osa viikonlopun Artjärven Ärinät –tapahtumaa. Lauantaina oli tokoa ja agilityä. Sunnuntaina rallya ja agilityä. Järjestäjänä oli Villalähteen Agilityurheilijat.

Sää oli hyvä. Alkuviikosta oli luvattu kovaa ukkosta ja rankkasadetta, mutta ne onneksi siirtyivät. Lauantaina oli kuulemma ollut vielä huono sää, mutta sunnuntaina paistoi aurinko. Mutta ei kumminkaan ollut aivan tukalan kuuma.

Lähdin hyvissä ajoin, kun paikalla piti olla 11.45 (kehään tutustumisen arvioitu aloitus oli 12.15) olin suunnilleen 11.20. Siinä kerkesi hyvin ilmoittautua ja tutkimaan ratapiirrosta. Rata näytti mukavan helpolta, yllättäen siellä ei ollut 3 askelta peruuttaen –liikettä, mitä olin ehkä stressannut eniten.
Kävin kävelyttämässä neidin ennen kuin purin leirin kehien lähettyville nurmikolle.

Meidän piti olla neljäntenä suoritusvuorossa, joten kerkeisin katsoa pari rataa ennen meidän vuoroa. Olin myös katsonut hyvän paikan mihin saisin puhelimen laitettua kuvaamaan. Voittajaluokan rataa vasta rakenneltiin, joten kerkesin hyvin katsomaan kun mestariluokassa kisasi 2 cockerspanielia. Kun katsoin ensimmäisen näistä suoritusta, tuli hieman Lola mieleen. Koira oli oikein innoissaan tekemässä, mutta ei oikein tiennyt että mitä pitää tehdä ja täten sitten joutui välillä pysähtelemään iso kysymysmerkki päänsä päällä. Ja välillä vaan mentiin eteenpäin välittämättä mitä ohjaaja siinä yritti käskytellä. Muuta muuten niin spanielimaista menoa, vaikka ei ihan ymmärrys pelannut niin häntä vaan heilui. :D

Otin muutamia liikkeitä meidän radalta ihan kertoakseni Lunalle että mitä nyt tehdään. Neiti tuntui olevan ihan hyvin kuulolla lämmöstä ja ympäröivästä metelistä huolimatta. Laitoin Lunan takaisin häkkiin odottelemaan. Sitten näin tuomarin kävelevän keskelle voittajaluokan kenttää, joten lähdin monen muun kanssa hipumaan kehää kohti. Tuomarina oli Heikkinen Pia ja voin sanoa että oli ehkä nopein rataantutustuminen missä olen ollut. Tuomari lähes juoksi radan läpi, en tiedä johtuiko tämä siitä että oltiin voittajaluokassa, jolloin odotetaan että suurin osa kylteistä on jo tuttuja, vai oliko vaan tämän tuomarin tapa. Mutta kaikissa alo- ja avo-kisoissa tuomari on näyttänyt melkein kädestä pitäen kyltit ja esimerkiksi spiraalissa kävellyt itse sen spiraalin. Tämä tuomari meni kyltille ja totesi että tässä teette spiraalin ja jatkoi suoraan seuraavalle kyltille. No, eihän se sinällään haitannut koska olihan ne kyltit tuttuja.


Kävin radan läpi kolmeen kertaan, jonka jälkeen palasin Lunan luokse. Seurailin mestariluokan etenemistä siinä odotellessa. Kun näin ensimmäisen koiran menevän meidän kehään aloin hiljalleen henkisesti valmistautumaan. Suunnittelin että toisen koiran aloittaessa ottaisin vielä pienet kertaustreenit, kolmannen koiran aloittaessa kävisin viemässä kameran valmiiksi ja menisin radan sivulle odottelemaan.

Ensimmäinen koira pääsi radalta ja ihmettelin kun seuraavaa ei mennytkään. Kehäsihteeri lähti etsimään seuraavaa kilpailijaa (kävi minunkin luona, mutta totesi etsivän nroa 40, kun Lunan kanssa oltiin 42). Kilpailijaa ei löytynyt ja sihteeri meni takaisin tuomarin luokse. Parin minuutin päästä kehäsihteeri tuli taas kohti ja viittoi nyt minua. Olin siinä ymmälläni ja osoitin itseäni varmistaen että sihteeri tosissaan tarkoitti minua (meillä oli muutama kymmenen metriä välimatkaa). Tämä nyökäytti ja otin Lunan häkistä ja menin sihteerin luokse, joka totesi että tästä välistä puuttuikin kaksi kisaajaa (rataantutustumisesta puuttui kanssa porukkaa, mutta kukaan ei tiennyt ketkä puuttuivat). No, minun hienot suunnitelmat kaatuivat siihen, joten jouduimme Lunan kanssa lähes kylmiltään radalle. Eli videota ei valitettavasti ole, kun en tietenkään sitten kerennyt sitä puhelinta laittaa kuvaamaan.

Menin lähtökyltille ja irroitin hihnan. Hieman Luna haisteli siinä, mutta sain onneksi herätettyä neidin mielenkiinnon ja lähdimme liikkeelle. 1,5 metriä pääsimme lähtökyltistä eteenpäin, kun Luna totesi että pahus, hänen housukarvoissaan on risu. No sitä risuahan alettiin irroittaa kesken radan. Tässä vaiheessa minun pakkani sortui ja menin aivan lukkoon. En voinut kuin tuijottaa Lunaa joka repi risua karvoistaan. Kun se irtosi jatkoin rataa eteenpäin tajuamatta uusia lähestymistä. 360 käännös oikeaan sujui sitten ihan mallikkaasti. Tuon alkuongelmien jälkeen minä tosissaan oli aivan paniikissa koko loppuradan, en tainnut pahemmin muistaa edes hengittää.

Seuraavana oli istu-seiso-maahan. Olen tässä juuri vaihtanut seisomisen käsimerkin toiselle kädelle (aikaisemmin tein nostaliikkeen oikealla kädellä, mutta kouluttajan sanoessa minun kääntävän kroppaani siinä, vaihdoin sen vasempaan), mutta Luna oli tämän näköjään jo sisäistänyt eikä liikkeessä ollut ongelmaa.

Sitten oli istu-käännös vasempaan – istu. Tämä sujui hyvin. Neljäntenä oli pyörähdys vasemmalla. Yllättäen Luna ei pyörähtänytkään ensimmäisellä käskyllä (aloitti kyllä, mutta se jäi kesken). Joten annoin uuden pyörähdyskäskyn. Jälkeenpäin ihmettelin että pääsin näin vähällä, koska olen melko varma että pysähdyin ja ajattelin vielä suorituspaikankin kärsineen.

Sitten 360 vasemmalle, missä ei ollut ongelmaa. Kuudentena oli liikkeestä seis – kierrä koira. Tässä stoppasin omasta mielestäni Lunan aivan liian kauas kyltistä (tuli vaistomainen stoppaus kun neiti näytti pysähtyvän itsekseen). Mutta taisin kumminkin olla rajoilla, koska mitään pisteitä ei mennyt. Istu – täyskäännös vasempaan sujui taas ihan hyvin.
Puolenvaihto jalkojen välistä meni oikein nappiin, josta jatkettiin spiraali oikealle koirakin oikealla puolella. Tässä Luna meinasi vaihtaa kesken kaiken puolta, mutta sain sen viimesekunnilla pelastettua heilauttamalla oikeaa kättä. Onni onnettomuudessa että olin tätä kerinnyt ottaa odotellessa, koska siinä jo huomasin että Luna on vaihtamassa puolta tavallista helpommin. Vaikka olin täydessä paniikissa, niin näköjään jotkin aivosolut olivat vielä toiminnassa. Spiraali oli myös täydellinen liike alkaa pohtia omia käsiä. Olin stressannut että saako lanteilla olevaa kättä vaihtaa kesken radan koiran vaihtaessa puolta, kun olin hieman kuullut kahdenlaista juttua. Tässä vaiheessa tajusin etten ollut ajatellut käsiäni ollenkaan, eli ne on voinut huonossa tapauksessa olla jopa aivan nyrkissä.

Spiraalin jälkeen pääsimme tekemään puolenvaihdon takana ja täten seuruu jatkui vasemmalla. Liike 12 istu- täyskäännös oikeaan –istu, ei ongelmia. Siitä 270 käännös vasempaan, mikä sujui myös ihan nätisti.  Liike 14 askel oikeaan. Liike itsessäänhän on todella helppo, minä siinä paniikissa en meinannut vain osata astua oikeaan. Tuli monta sellaista pientä lyhyttä askelta, ennen kuin sain otettua kunnon askeleen oikeaan. Vaikka minusta tuntui ettei liike nyt mennyt niin kuin piti, niin ei siitä virheitä tullut. 14. kyltti molemmat vasen täyskäännös, ei ongelmia. 15. Käännös oikeaan. Tämä olikin sitten hankala, ei jotenkin tullut mieleenkään antaa Lunalle sen tarvitsemaa käsiapua. Eli oikealla seuratessa ja oikealle käännöksissä tuo takapään käyttö ei ole vielä niin hyvää kuin vasemmalla ja joudun käsiavulla muistuttamaan siitä käännöksissä. Minä luulen että minä tein käännöksen ihan oikeassa kohdassa, mutta Luna nyt sitten ei tietenkään päässyt ajatukseen mukaan ilman apua. Eli neidin käännös tuli todella paljon myöhemmin kuin minun.

Viimeinen kyltti ennen maalia oli koira eteen, oikealta oikealle. Luna tuli eteen ihan nätisti ja siitä kun yritin saada sen oikealle sivulle, lähti neiti sittenkin takaa oikealta vasemmalle. Uusin liikkeen. Eteen taas ihan nätisti, siitä oikealle hypäten niin että osui käteen. Mutta nyt pysyi oikealla, joten pääsimme siitä jatkamaan maaliin.


Tässä vaiheessa kirosin mielessäni että oli kyllä surkein suoritus minulta, kun olin niin paniikissa että en voinut paljoa ajatella radalla. Minähän en tiennyt tässä vaiheessa pisteitä, mutta pelkäsin että virheitä tuli niin paljon että näinköhän saimme tulosta ollenkaan.

Jatkoimme siitä käytösruutuun, jossa oli vasemmalla istuminen liikkeenä. Melkein heti alussa Luna bongasi kentänreunalla ulkoilevan bordercollien, joka väritykseltään vastasi Laraa. Joten neitihän leikki siinä sitten kirahvipöllöä kurkottaen kaulaansa yrittäessään seurata tätä tutunnäköistä koiraa paikoiltaan. Minä siinä toivoin mielessäni että Luna pysyisi paikoillaan ja yritin mahdollisimman rauhallisesti kehu. Ppari kertaa jouduin käskemään jätä-käskyllä, kun kaula alkoi kurkottua niin paljon että hyvä ettei toinen noussut varpailleen. Parhaimmillaan pää oli 180 astetta toiseen suuntaan kun bortsu käveli meidän taakse. Onneksi tassut pysyivät kuitenkin paikoillaan.

Lopulta ajanottaja sanoi 2 minuutin tulleen täyteen ja sain vapauttaa neidin. Jouduimme vielä odottelemaan varmaan minuutin että radalla oleva koirakko pääsi maaliin. Siitä sitten juoksimme takaisin leirille ja Luna sai palkkansa. Voittajaluokassa ei onneksi ollut kuin kymmenisen koiraa, joten meidän luokka oli nopeasti ohi. Kävelytin Lunaa taas hieman ennen kuin palattiin kehän reunalle, jossa odotellessa seurasimme viimeisiä mestariluokkalaisia. Tässä vaiheessa luokan toinen cockerspanieli meni radalle, mutta meno näytti samanlaiselta kuin ensimmäiselläkin cockerilla. Eli koira haahuili eikä oikein tuntunut olevan tietoinen että mitä tehdään. Meidän tuomari oli selvästi päättänyt katsoa mestariluokan loppuun, koska se pitkään istuskeli tulospaperit ja kilpailukirjat käsissään teltassa.

Lopulta tuomari lähti tulemaan kohti palkintojenjakopaikkaa. Olin jo varautunut pahimpaan, eli lähtisimme kotiin ilman tulosta. Tuomari sanoi aloittavansa koirista jotka saivat tuloksen, mutta eivät sijoittuneet. Kun pisteet alkoi 77p ja jatkui sinne 80p, totesin että me emme voineet saada parempia pisteitä eli me tosissaan taidamme saada kisakirjamme viimeisenä tuloksettomana.

Sitten tuli tuomarinpalkinnon vuoro. Tuomarin aloitti selityksen että tätä suoritusta oli ilo katsoa, ohjaaja ja koira pelasivat hyvin yhteen ja meno oli hyvin iloista. Koiran häntä heilui koko ajan. (Tässä vaiheessa aloin miettimään että hetkonen, Luna taisi olla ainoa koira jolla häntä oikeasti heilui. ((Tai enhän minä sitä heiluvaa häntää nähnyt, mutta Lunalla nyt heiluu se aina kun jotain tehdään.))) Ohjaaja myös ohjasi kauniisti. Ja toden totta, tuomari sitten kutsui meidän palkintopallille. Mielessäni totesin että voinen olla erimieltä tuosta kauniista ohjauksesta, koska minusta tuntui että olin jäykkä kuin rautakanki johon on liimattu ropellit käsien tilalle.

Samalla sain todeta, että meidän suoritus tuntui paljon pahemmalta kuin mitä se oikeasti oli. Pisteitä tuli nimittäin 81p.

treenitasku ja shortsit = housuton ohjaaja (c) Jaun kuvaaja

Alun istumisesta, kun risua poistettiin TVÄ -10, oikealla pyörähtämisestä -3 ohjaaja virhe, oikealle käännöksessä -1 ohjaaja virhe ja eteen tulemisessa ja siitä oikealle -1 puutteellinen yhteistyö, -1 kontrollin puute ja -3 uusiminen. Eli jos risua ei olisi ollut oltaisiin oltu siellä reilussa 90 pisteessä. Todennäköisesti muutkin virheet olisi vähentynyt, kun olisin itse ollut rauhallisempi, mutta tämä tulos kelpaa hyvin kun ajattelee että pelkäsin jäävämme tuloksetta.

Eli lopputulos VOIHYV 81p + tuomarinpalkinto. Kommentteina ”Hieno takapäänkäyttö ja iloista yhteistyötä =) ”


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)