perjantai 21. helmikuuta 2020

Luna 6v

Ja niin on jälleen yksi vuosi vierähtänyt ja Luna täytti jo 6 vuotta!

Syntymäpäivä kului ensin rakennusmestarin hommissa, kun minä kasasin itselleni uuden lipaston ja neiti makoili ohjeiden päällä tai kuorsasi vieressä sängyllä. Lara juoksee kauemmaksi aina, kun alan vasaralla hakkaamaan jotain, mutta Luna ei korvaansa lotkauta. Jos en tietäisi neidin korvien toimivan ihan hyvin, voisin kuvitella sen olevan kuuro.


Siitä sitten lähdettiin kaupoille synttärilahjaa metsästämään. Ajattelin ensin ostavani Lickimatin, mutta Keravalta ei sitten löytynytkään kuin sitä isointa kokoa, joten jätin sen sikseen. Jatapetista lähti mukaan kakkuainekset (pieni kissanruokapurkki villisikaa&silliä) sekä saksanhirven jännepaloja. Mustista ja Mirristä sitten aktiviteettilelu sekä herkkupussi M&M kanttissynttärilahjana.

Iltapäivälle olin varannut Lunalle vesijuoksun. Jos Lunalta kysytään kuina paljon se pitää vesijuoksusta, niin asteikoilla 1-10 mennään kyllä reilusti negatiivisen puolella. :'D Mutta alun märkyysinhotuksen jälkeen alkoi häntäkin jo heilua.

Emma suunnitteli Lunalle mäkitreeniohjelman, kun polvien takia neidille tärkein on takapäänlihaskunto. Alkutotuttelun jälkeen, koko loppuohjelma olikin pientä mäkitreeniä. Pääasiassa siis 6 asteen kulmassa ja välillä pätkiä 10 asteen kulmassa. Emma totesi että seuraavalla kerralla voi vauhtia hieman nopeuttaa ja nostaa asteet vaikka 8 ja 12.

Kuva napattu videosta, joten laatu huonohko.
Vesijuoksun jälkeen sitten kotona neidit saivat synttärikakut. Lunalla oli tosissaan se villisika-sillimärkäruoka sekoitettuna jääkaapista löytyneeseen riisikauraseosloppuun. Laralla puolestaan jostain saatu RC minimärkäruoka samaisessa riisikauraseoksessa.



Luna oli oikein tyytyväinen lahjoihinsa, paitsi ehkä 5 kerran vesijuoksukorttiin. Ainut, että aktiviteettilelu ei tiputa nameja kovin helposti, mutta onneksi Lunalla on pitkä pinna ja se jaksaa sitä pyöritellä. Systeriltä neiti sai luita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)