tiistai 17. maaliskuuta 2020

Voihan korona


Joka tuutista tulee nyt vain koronauutisia ja tietoja, että mikä milloinkin sulkeutuu. Meidänkin seuralla tuli ensin ilmoitus, että hallista poistetaan odotusalueet kokonaan ja treenaamassa ei saa olla kuin yksi koirakko kerrallaan. Hieman sitä kyllä naureskelin, kun esimerkiksi rally-tokotreeneissä on ensin kaikki ihmiset sisällä rakentamassa sitä rataa, ja kun rata on saatu valmiiksi, ei enää saadakaan olla sisällä. Koirien oli odotettava autossa. Ihan kuin ne koirat olisi näiden tartuntojen lähde.
No, pääsimme maanantaina hallille rally-treeneihin. Meitä ei ollut kyllä kuin kaksi paikalla kouluttajan lisäksi. Saimme radan rakennettua ja olin lähtemässä hakemaan Lunaa autosta, kun vilkaisin puhelinta. Huomasin seuran laittaneen ilmoituksen, että kaikki koulutustoiminta ja vapaaharjoittelut lopetetaan. Hetki siinä keskusteltiin, mutta päätettiin kumminkin tehdä pikaiset treenit kuin kaikki oli jo muuten valmista.


Jirkan kurssi saatiin viime sunnuntaina päätökseen, eli siinä ei ”hävitty” mitään. Koiratanssista jäi muutaman viimeiset tunnit nyt väliin. Kouluttaja oli tosin jo todennut, että hän ei tule enää loppukeväänä hallille eli treenit olisi ollut omatoimitreenejä. Joten siinäkään nyt sitten ei menetetty ihan hirveitä.

Eli nyt meillä on sitten treenihalli ja ulkokentät kiinni. Onneksi tietysti sää alkaa olla sellainen, että treenaamaan pääsee kyllä jo ihan noille lähikentille kohtapuoliin. Ja, että meidän lajeja nyt pystyy tosissaan treenaamaan ja varusteet löytyy. Agilityn harrastaminen saattaa joillakin olla tällä hetkellä hieman hankalaa, koska harva omistaa koko ratasettiä kotonaan.

Olin Lunan ilmoittanut useampaan rally-kisaan, yhden kisamaksun maksanut, muissa oltiin ensimmäisellä varasijalla. Tuosta yhdestä maksetusta kisasta tulee myöhemmin vielä ilmoitusta, että saako rahoja edes osittain takaisin. Joten rahallisesti tappio minulle ei ollut kovin suuri. Minä olin varannut Salosta koirahallin kisoja edeltävälle illalla, ajatuksena että käydään treenaamassa siellä ennen kisoja. Kun kisat peruutettiin, todettiin, että käydään nyt sitten ainakin treenaamassa. No, sitten tietysti peruuntui sekin. Hallilta tuli tieto, että hallivarauksen voi siirtää myöhäisempään ajankohtaan. Vielä ei ollut tietoa tietenkään että kuinka pitkälle varauksen siirto onnistuu. Muutenkin olin tehnyt tehotreenejä tässä jo hetken aikaa, keskittyen vaan rallyyn tulevia kisoja ajatellen. 

Minä olen tällä hetkellä (vielä) talvilomalla, olin suunnitellut treenaavani paljon kisoja varten, mutta ne suunnitelmat tosissaan katosivat. Muita tehtäviä oli Lunan fyssari torstaina, mutta PetBros ilmoitti laittavansa ovet kiinni kuukaudeksi, joten aika peruttiin. Juttelin fyssarin kanssa ja sain siirrettyä ajan hänen kotivastaanotolleen tiistai-aamuksi, mutta Luna päätti sitten aloittaa vastataudin. Ilmoitin fyssarille maanantai-tiistai yönä juostuani Lunan kanssa ulkona, että ei taidetakaan tulla.

Toivon, että minua ei pakkokutsuta töihin, koska tällä hetkellä Lunan uloshaluamisväli on ollut about kolme tuntia. Töihinmeno tarkoittaisi katkonaisten yöunien lisäksi, töissä ihan hirveää kiirettä ja kotona sitten siivoamista.

Mutta Luna tykkää kun se saa ruokaa monta kertaa päivässä. Vaikkakin mitättömiä annoksia. :'D
Lunan tämänhetkinen ruokavalio. Nappulat on pääasiassa herkkuna. Neiti kun on tottunut saamaan raksuja mm. jäädessään yksin tai lenkin jälkeen, niin piti nyt sitten ostaa sellaisia mitkä ei ärsytä mahaa enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)