sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Mallinhommissa

 Ohjattujen treenien tauko sai jatkoa helmikuulle. 

Valokuvaaja huuteli koiramalleja Tuusulan Sarvikalliolle, jotta hän saisi uusia kuvia portfolioonsa. Toiveena oli keskikokoiset tai isot koirat, mutta kyselin että meneekö cockeri ja pienekö bortsu vielä keskikokoisiin. Osuipa vielä omaan arkivapaaseen. Kelpasimme (tai sitten kukaan muu ei ilmoittautunut), joten seuraavana aamupäivänä ajelimme tuohon parin kilometrin päähän.

Kotoa lähtiessä ajattelin sään olevan mitä mainioin, kun pakkasta oli vain muutama aste, mutta ajellessani kohti Sarvikalliota, lämpötila laski hiljalleen ja paikanpäällä olikin sitten jo kymmenisen astetta. Kyllähän koirat pärjäisivät, mutta omista sormista en ollut varma kun piti kaivella nameja taskusta aina kuvatessa.

Voin sanoa, että kuvaus oli rankempi minulle kuin koirille. Minä istutin tai seisotin koirat kuvaajan haluamaan paikkaan ja itse sitten hyppelin siellä syvässä hangessa yrittäen saada neidit katsomaan haluttuun suuntaan. :D 

Palkkioksi tästä sain muutaman kuvan itselle.

Eli seuraavat kuvat ovat Hanna Mäntysen käsialaa.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)