keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Viralliset tutkimukset ja cockeritreffit

Käytiin uudessa tokoryhmässä kokeilemassa tuossa muutama viikko sitten. Uusi paikka teki sen että Lunan keskittymiskyky oli aika matala, paljon mielenkiintosempaa olisi ollut uudet paikan tutkiminen. Sisäalue oli parannus totuttuihin ulkotiloihin, mutta alue tuntui jotenkin pieneltä.
Koirakot olivat toisiltaan piilossa erilaisten sohvien/pöytien takana ja pääasiassa keskelle jäävällä alueella harjoiteltiin yksitellen.
Itsestä tuntui että suurin osa ajasta tuli istuttua paikallaan, mihin Lunakin tuntui kyllästyvän. Mutta käymme ainakin vielä pari kertaa kokeilemassa josko se siitä lähtisi sujumaan.

Meidän oli tarkoitus 3. päivä tiistaina mennä uudestaan tunnille, mutta Luna onnistui nappaamaan jostain itselleen vatsataudin ja jouduin perumaan meidän osallistumisen. Ihmettelimme ennen kunnon taudin alkamista että miksi ihmeessä tyttö teki pari kertaa tarpeensa sisälle, vaikka se oli ollut sisäsiisti jo kesästä. Mielessä kävi olisiko toiset juoksut alkamassa, koska ainakin ensimmäisten aikana tuo pari kertaa pissasikin sisälle, ja siihen päälle pari kertaa pissasi myös juoksuhousuihin. :D
Mutta ei, kyllä siinä pian tajuttiin että vatsatauti on kyseessä kun Lunan vatsa meni aivan kuralle. Vaihdoin parin päivän päästä nappulat kana-riisi-raejuustoseokseen, kun olin varmistunut ettei ripuli ole vain hetkellinen reaktio johonkin omituiseen ruokaan yms. Ruoan lisäksi annoin maitohappobakteereja (biobakt) sekä Inupektiä ja lopulta Canicurin tahnaa.

Ensimmäisinä päivinä sai tytön kanssa käydä ulkona ihan muutaman tunnin välein ja joka kerta kakattiin vähintään pariin otteeseen. Reilu viitisen päivää oli tätä pihalla juoksemista, kunnes oireet alkoivat helpottaa. Muutaman päivän vatsa oli vielä löysällä, mutta siinä vaiheessa tyttö pystyi jo pidättelemään normaalisti.

Viikonloppu oltiinkin vaunulla missä Luna sai herkutella peuranpapanoilla (yök, mutta tuo kerkee nappaamaan ne todella nopeasti maasta ettei siinä kerkeä kunnolla kieltämään ennen kuin ne on jo nielty) ja metsälenkillä kävimme remmissä.


Tiistaina sitten käytimme Lunan aamulla virallisissa polvi-, lonkka- ja kyynärkuvauksissa. Polvitutkimus tehtiin Lunan ollessa hereillä (vaikkakin eläinlääkäri nauroi että koira jännittää niin paljon että oli hieman hankala niitä polvia tutkia). Lonkka ja kyynärkuvauksia varten tyttö rauhoitettiin. Se on huvittavaa seurattavaa kun koira taistelee nukutusta vastaan, toinen yrittää pysytellä hereillä minkä pystyy mutta lopulta ei enää jalat kannattele ja on pakko nukahtaa.

Lopulta piti antaa unelle periksi.
Rauhoittumisessa ei mennyt kuin viitisen minuuttia ja vaikka olimme eläinlääkärin kanssa varmoja että toinen oli unessa (Luna ei siis reagoinut vaikka kävelimme ympäri huonetta), mutta siinä vaiheessa kun ell. sanoi että voisimme lähteä, hyppäsi tyttö puoliksi pystyyn ja yritti ryömiä perään,

Ei siinä muuta voinut kuin sulkea ovi vaikka hieman säälittikin, mutta ell. mukaan lisärauhottavia ei oltu tarvittu vaan tyttö oli ihetken päästä rauhoittunut uudestaan. 45 minuutin päästä haimme sitten hieman vielä nuokkuvan tyttösen röntgenhuoneesta.

Luna pystyi hyvin kävelemään kotiin asti, tosin hississä sitten alkoi taas horjumaan. Kotona tyttö yritti hypätä sängylle, mutta tuloksena oli vain takajalkojen siirtyminen kauemmas toisistaan eikä ponnistaminen, :D Nostin sen sitten sänkyyn, missä Luna nuokkui hetken ja nukahti uudestaan.

Kotona sitten taas nukahdettiin.
Lonkka- ja kyynärtulokset lähtivät kennelliittoon tarkasteluun, mutta ell. mielipide oli että lonkat ovat A tai B, (eivät täysin täydelliset, mutta ei osannut sanoa onko ne sitten kumminkaan B:täkään.) kyynärät hänestä olisi 0/0. Polvitulokset olivat ainoat siinä kohti varmat ja ne oli 0/1. Molemmat polvilumpiot kyllä hieman liikkuivat, mutta vain toisen ell. sai pois paikaltaan, mutta sekään ei mennyt ihan helposti, eli eläinlääkärin mukaan tuskin tulee haittaamaan mitenkään saati lähtemään itsestään pois paikaltaan.

Nyt sitten odotellaan kennelliitolta tuloksia ja toivotaan ettei meidän pöytäkäyttäytymisen edistyminen mennyt tällä pieleen. (Luna on siis jo monen tutun tutkia pöydällä todella nätisti!)
Posteljooni kävi taas

Tänään sattumalta systeri tapasi toisen cockerin ulkona ollessan ja selvisi että heillä oli treffit poikacockerin veljen kanssa meidän viereisellä koirapuistolla. No, mehän mentiin sitten kuokkimaan treffeille. Pojut tuntuivat olevan mielissaan naisseurasta, vaikkakin Luna pisti heti selväksi että hän on se pomo sitten. No pojat olivatkin 2 kuukautta nuorempia, joten Luna sai ajatella olevansa se "aikuinen".



1 kommentti:

  1. Voi mikä söpöläinen <3 Jäätiin seuraileen :)

    http://mariansheltit.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)