sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Muutto puuhissa

Kuten tuolla aikaisemmin jo mainitsin, niin ostin jokin aika sitten asunnon ja blogissa on hieman ollut hiljaiseloa viimeaikoina sen takia. Nyt viimeisen kolme päivää ollaan vietetty uudella asunnolla huonekaluja kooten ja tavaroita vieden. Onneksi matkaa vanhan ja uuden kodin välillä ei ole kuin vajaa pari kilometriä, joten automatkoihin ei kulu hirveää aikaa.

Luna varmistaa että hänet otetaan mukaan.

Luna on kulkenut joka kerta mukana jotta neiti saisi totutella uuteen asuntoon, vaikka luulen että yksinolo-ongelmia meillä tulee olemaan siitä huolimatta. Otimme vielä Lolankin mukaan viikonlopuksi, ajatuksena ettei Luna kerkeäisi omimaan asuntoa itselleen kokonaan vaan tajuaisi antaa Lolankin kulkea vapaasti. Luna oli enemmän takiaisena kiinni ja yleensä tutki mitä rakennettiin tai makoili samassa huoneessa. Lola puolestaan makoili sohvalla ja kävi välillä tarkastamassa että edelleen olimme asunnossa ja palasi sohvalle nukkumaan.

Muutto tapahtuu nyt todennäköisesti ensi keskiviikkona jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Koin keskiviikon parhaimmaksi päiväksi, kun itse olen vapaalla. Torstaina Lunalel tulee todella lyhyt yksinolo, kun minä menen töihin klo 12 ja systeri pääsee samaan aikaan koulusta. Perjantai-lauantai välillä systeri on vapaalla eli Luna ehkä kerkeää hieman tottumaan että koti on muuttunut ennen maanantain pidempää yksinoloa. Pitää kyllä laittaa lappu vielä ulko-oveen ja ehkä naapureiden postilaatikkoihin ja pahoitella jo ennalta Lunan mahdollista kiljumista. Neitihän ei nykyään pahemmin ääntele yksinollessaan, todella harvoin saattaa kuulua muutaman sekunnin ulvomista kun tytöllä on tylsää. Ja sekin on loppunut lyhyeen kun siihen ei ole tullut mitään reagointia.




Mutku toiki makaa täällä! - Luna
Luna auttaa tuolien kasaamisessa



Tätä naurettiin pitkään, Luna löysi hyvän petipaikan tyhjästä laatikosta. :D Iskä kävi ovella ja neidin piti nostaa päätään nähdäkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)