sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Rally-tokokisat Porvoo 7.4.2019

Pääsimme jälleen kokeilemaan kuinka tuo mestariluokka luonnistuu virallisesti. Kävimme siis Porvoossa, jossa tuomarina toimi Taru Leskinen. Mestariluokka oli laitettu ensimmäiseksi, joten aamulla piti laittaa herätyskello soimaan. Veimme Laran äidille hoitoon ennen kisoihin lähtöä.

Kisapaikalla ensin tietenkin ilmoittauduin ja sitten kävin katsomassa ratapiirrosta, joka ei näyttänyt kovinkaan vaativalta. Isoimmat ongelmat meillä ehkä oli peruutus, mikä oli heti ensimmäisenä kylttinä lähdön jälkeen sekä valkovuokko, missä meillä oli edellisellä kerralla ongelmia.



Rataantutustumisessa totesin että rata tuntui oikeastaan ihan mukavalta, mutta niinhän me edelliselläkin kerralla epäonnistuttiin sillä helpommalla radalla.

Meillä ei ollut onnea arpajaisissa, vaan olimme heti ensimmäisenä suoritusvuorossa. Ensimmäisten joukossahan olemme olleet melkein aina, kun normaalisti “pienet” koirat ovat menneet ensin. Tässä kisassa meitä pieniä oli 3 kappaletta ja arpaonni osui minuun. Kolmantena olevan heelerin omistaja totesi että hän on yleensä aina ensimmäisenä, joten kiva että välillä joku muukin joutuu suoriltaan kentälle.

Kävelin radan läpi kolmisen kertaa, jonka jälkeen menin vielä kertaamaan Lunan kanssa kehän reunalle. Neiti oli hyvin kuulolla ja teki kerratut liikkeet ongelmitta. Palkkana annoin taas tylsästi ruokaraksuja. Mehän menimme alemmat luokat pelkillä raksuilla, mutta ne nyt oli Lunan tasolle helppoja. Nyt kun radan pituus on tässä kasvanut ja vaativuus lisääntynyt, en tiennyt jaksaako neiti koko rataa kun palkka on hieman “huonompi.” Mutta olen nyt todennut, että vähänkin liian hyvällä palkalla vauhti ja ennakointi kasvaa, mikä hankaloittaa tekemistä.

Kun loput kisaajat tuli pois tutustumisesta, siirryin lähemmäs sisäänmenoa. Tässä Luna sitten alkoi vinkumaan, odottelu oli taas jotain inhottavaa, joten sitten seuruutin neitiä pientä rinkiä ympäri, kunnes näytti siltä, että tuomari olisi valmis ja saimme luvan mennä radalle.

Lähdössä Luna taas hieman vinkuili, mutta ääni loppui heti kun lähdimme liikkeelle. Heti ensimmäisenä oli se peruutus, mitä jännitin. Olin muutamaan otteeseen peruutellut ennen radalle menoa ja neitihän teki todella hienon peruutuksen! Luna ei spurtannut vauhdilla taakse vaan paikka pysyi melko hyvin. Pienen pieni vinous oli lopussa tulossa, mutta koska se oli jo kolmannen askeleen kohdalla niin se ei ollut merkittävä.

Seuraava kyltti oli istu, käännös vasempaan, istu, josta saimme –1 TVÄ. En ole aivan varma mistä tässä piste lähti. Luna oli lähdössä taas peruutukseen, joten jouduin kutsumaan sen sivulle, en keksi mitään muuta että se tästä parista pienestä pakittavasta askeleesta otti tuon miinuksen. Luna jäi myös istumaan hieman liian taakse, mutta mielestäni oli kumminkin rajojen sisällä.

Sitten yllättäen seuraavan kyltin istumisessa Luna menikin maahan. Joten uusittiin eli –3p UUSI. Neiti oli selvästi tekemässä liikkeestä maahan -liikettä, koska se jäi tyytyväisenä makaamaan paikoilleen kun minä peruuttelin edellisen kyltin lähtöpaikalle. :’D Toisella yrityksellä Luna istui, mutta annoin hieman vahvemman avun ja näköjään hieman hidastin. Hidastuksen takia tuli –3p OV.  Seuraavalla kyltillä missä koira kutsuttiin mukaan, onnistuin jälleen hidastamaan, joten taas –3p OV.

Siitä päästiinkin sitten useampi kyltti ongelmitta eteenpäin. Putken jälkeen oli koira oikealla ja kyltti käännös 270 astetta oikealle. Hieman meillä oli kontakti ongelmia ja ajauduttiin hieman turhan lähelle kylttiä. En tiedä sitten mitä kävi, mutta Luna tekikin valkovuokon kun olisi pitänyt lähteä peruuttaen. Voi hyvin olla että minä hätäpäissäni annoin hieman epäselvän käsimerkin kun tila alkoi loppua. Eli –3p UUSI. Toisella yrityksellä sitten sujui paremmin, käännös itsessään ei ollut kovin sulava, mutta kääntyi kumminkin.

Pelkäämäni valkovuokko sujui ongelmitta.

Sitten tultiin kyltille 14. mikä oli istu, käännös oikealle, istu. Kuten kyltillä 3. Luna oli lähdössä peruuttamaan ja jouduin kutsumaan sen sivulle. Muuten liike sujui ongelmitta, mutta tämä peruutus (oletettavasti, kun muuta virhettä ei minusta ollut), toi meille –3p TVÄ.

Siitä eteenpäin päästiin hienosti kyltille 17, jossa Luna jäi hieman vinoon perusasentoon, mistä lähti -1p VINO. Mutta minusta Luna ei ollut oikeasti mitenkään pahasti vinossa joten vähän ihmettelen tätä pistemenetystä.

Siitä sitten pujottelun läpi maaliin.



Minulla oli todella hyvä fiilis, kun radalta lähdettiin. Joo, kaksi uusintaa oli tullut joten tiesin että meidän valiotulosmetsästys ei vielä päässyt virallisesti alkamaan, mutta minusta meidän yhteistyö oli todella hyvää ja Luna oli hyvässä - hieman rauhallisemmassa - vireessä, minkä takia neiti tuntui olevan paremmin kuulolla ja ohjattavissa ja ei lähtenyt kertaakaan edistämään seuraavalle kyltille! Taitaa Lunalle sopia tuo huonompi palkka näihin rally-kisoihin.

Lähdimme radalta pois ja systerikin totesi että hänestä meillä meni todella hyvin ja samaa totesi hetken päästä tämä heelerin omistaja. Olin varma meidän kumminkin päässeen yli 90 pisteen, joten yllätys oli kun taululle tuli esille 83p. Kyseiset pisteet mestariluokasta on oikeasti ihan hyvät ja täten saimme meidän toisen tuloksen ko. Luokasta, mutta hieman ihmettelimme että mistä pahuksesta meillä oli lähtenyt pisteitä kumminkin niin paljon.


Siinä kun seurasimme seuraavia koirakkoja, tulimme johtopäätökseen, että tämä tuomari on todella tarkka. Moni teki minusta todella hyvän suorituksen ja kun pisteitä kävi katsomassa, oli suurimmalla osalla kumminkin alle 90 pistettä (tai 0). Tämä hieman paransi myös meidän pisteiden näyttävyyttä, kun totesin että oikeasti, tältä tuomarilta tämä onkin ihan hyvä tulos. Loppujen lopuksi, 18sta koirasta 1 sai yli 90pisteen tuloksen.

Sijoille ei tällä tuloksella päässyt, mutta se ei haittaa. Minulle jäi radalta sen verran hyvä mieli kumminkin, että ei haitannut vaikka ei saatu sitä tulosta mitä tultiin hakemaan (eli 95p+). Yritetään nyt vain seuraaviin kisoihin.

4 kommenttia:

  1. Useinhan tuomarit sanoo rataantutustumisessa, että "nyt on niin helppo rata, että olen aivan erityisen tarkka kaikesta". Mikä nyt sitten kenellekin on helppo rata jne, mutta minustakin toi oli kyllä aika simppeli ratapiirros kyllä. En ole kyllä koskaan kuullut että tuomari sanoisi omaa rataansa niin vaikeaksi, että arvostelee vähän löysemmin...

    Onnea tuloksesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.

      Tää tuomari ei sanonut mitään tuohon suuntaan (ja eivät tosissaan varmaankaan sano koskaan arvostelevansa löysemmin), mutta silti tuomarit painottaa hieman eriasioita arvostellessaan. Esim. osa rokottaa eriaikaisuudesta helpommin kuin osa. Tätä tarkokitin :D

      Poista
  2. Mullakin on muistikuva että Taru on tiukka tuomari.

    Olin eilen ajanottajana Iiris Harjun radoilla ja kuuntelin siinä sivussa (sen mitä kuulin) virheitä ja tosi herkästi mes-luokasta virheitä tippui! (Iiriskin kuuluu kyllä tiukkoihin tuomareihin) Varsinkin noita vinouspisteitä tippuu herkästi, jos esim käännöksissä koira jää alussa vaikka jälkeen eikä tuu yhdenaikasesti rintamasuunnan säilyttäen niin heti virhepisteitä. Luulen että tuo 17 kyltin vino tuli nimenomaan tästä, ei perusasennon vinoudesta.

    Mun silmään tuo peruuttaminen noissa käännöksissä oli kyllä ihan selkeä virhe, lähinnä ihmettelin miksi se ekalla kerralla oli -1 ja toisella -3 mutta videolta huono tihrustaa.

    Onnea tuloksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Joo Iiris Harju on toinen tiukka, oonkin todennut että hänelle en taida näin mestariluokassa ihan helposti mennä. :'D Kerran olin avoimessa ja sieltä jo tuli kasa vinoja niin meen mieluummin hieman löysemmälle tuomarille. :D

      Joo, siihen peruutuksen virhemenetykseen mekin sitten lopulta päädyttiin. En tiedä oliko rokotus isompi kun sama virhe toistui vai mitä. Koska mielestäni peruutusmatka oli sama kummassakin. Mutta kiva kun sain peruutuksen onnistumaan hienosti kun sitä hieman kertailin, mutta Luna tykkää peruuttamisesta hieman liikaa ja se jää liian helposti pääälle. :'D No, lisää treeniä vaan.

      Poista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)