maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesäloma takana

En sitten saanutkaan aikaiseksi kirjoittaa mitään päivitystä lomalla, eli nyt yritän muistella mitä on tapahtunut viimeisen parin viikon aikana.
Olimme pääasiassa siis Inkoon Barösundissa asuntovaunulla loman. Ensimmäisellä viikolla kävimme kyllä Urjalassa yöpymässä iskän vuokraamalla mökillä.

Vaunulla nyt ei sinällään tapahtunut mitään erikoista. Pääasiallinen päivärytmi oli 2 pidempää, noin tunnin lenkkiä (ensimmäinen 10-12 välillä toinen sitten iltapäivästä 17-19 välillä).Päivällä otimme aurinkoa sään niin salliessa ja illalla menimme grillille paistamaan makkaraa. Barösundissa on hyvät maastot lenkkeilyyn, tiet ovat hiekkapäällysteisiä ja mäkiä riittää. Metsäpoluillekin on mahdollista mennä, mutta me pysyttelimme aikalailla tiellä ihan sen takia että käärmeitä oli paljon liikkeellä ja tieltä ne erotti nopeammin kuin sitten mustikanvarpujen seasta. Luna tosin kulki 5 metrin liinassa ja yleensä kulki sitten metsänpuolella tai uiskenteli ojassa. Vähäänkään lämpimillä säillä päästimme Lunan puolessa välissä lenkkiä uimaan ja vilvoittelemaan.

Jos jotain Luna on lomalla tehnyt niin se on uinut. Parhaimmillaan kävimme uittamassa sitä viisikin kertaa päivässä. Runsas uiminen tietysti teki sen että punkkikarkotteen teho ei kestänyt kovinkaan pitkään ja vaikka laitoin Exspotin juuri loman aluttua piti se reilun viikon päästä uusia kun alkoi punkkeja ilmestymään. Koko lomalla tosin vain yksi punkki oli Lunassa kiinni (takareiden sisäpuolella), mutta päästä löytyi samalla kertaa kolmekin punkkia kävelemässä. Muuten taisin löytää kahtena eri päivänä yhden punkin kävelemässä turkilla lenkin jälkeen.

Luna pääsi myös ensimmäistä kertaa moottoriveneen kyytiin. Pelastusliivit olivat sille hieman isot, mutta pysyivät kuitenkin jotenkuten päällä.

Toisella lomaviikolla haimme Lolan vaunulle. Koirien yhteiselo meni niin ja näin, Luna ärisi taas tavallista helpommin Lolalle millon mistäkin mutta siinä se olikin pääasiassa. Viimeisenä päivänä tosin tapahtui yksi välikohtaus kun olimme pihalla ja Lunan ja Lolan remmit menivät niiden kävellessä solmuun. Lopputulos oli siis että Luna kävi Lolan päälle ja sain vaihdilla mennä siihen väliin. Ei siinä mennyt kuin hetki kun sain koirat erotettua, mutta molemmat olivat toisiaan yrittäessään purra upottaneet hampaansa minun käsiini. Mitään isompaa haavaa ne eivät saaneet tehtyä, mutta Lunan puremakohtaan tuli muutamassa päivässä pieni mustelma.

Luna muutenkin tuntui taas ärisevän kaikille hieman tavallista herkemmin. Jouduin moneen otteeseen melkein päivittäin muistuttamaan, että pihalla ollessamme ohikulkijoille ei kuulunut haukkua tai murista. Jostain kumman syystä grillillä ollessamme ei sitten rähinää kuulunukkaan, vaan tyttö istua tapitti aina sitä kuka sillä hetkellä sattui syömään jotain.

Lunan lempipaikka vaunualueella. Suurin osa vieraistakin on kavereita kun on makkaraa tarjolla.

Ja kun vaunuun pääsee niin maittaa uni.


Lähistöllä pyöri kaksi hirveä melkein päivittäin.

... ja Lunahan haisto ne.

Uinnin jälkeistä lämmittelyä.

Hyvin on sisäistetty että ovesta ei lähetä ilman lupaa.



Tämmöistä kuvaa yritän ottaa...
... mutta tämmöinen on usein lopputulos.


Käytiin juhannuskokkoa katsomassa.









Ensimmäisellä viikolla ajoimme Urjalaan iskän vuokraamalle mökille. Mökkialue oli siisti nurmikkoalue. Uimaranta olisi voinut olla hieman parempi; rannalla oli laituri mikä ei kunnolla kannatellut edes pelkästään minua ja sen vieressä oli soutuveneenpitopaikka. Olimme varmaan kerenneet olemaan siellä vajaan tunnin, kun huomasimme mökin reunalle ilmestyneen pienen vieraan koiran. Onneksi tuo vieras uros oli ihan ystävällinen ja olikin seurassamme pari tuntia yrittäen koko ajan kosiskella Lunaa. Luna ei kosiskeluista välittänyt vaan hääsi uroksen pihalta aina kun sai siitä tarpeekseen. Uros ei siitä välittänyt, se istui muutaman minuutin pihan reunalla varjossa ja hetken päästä tuli uudestaan yrittämään.

Kävimme illalla myös saunassa Lunan kanssa. Muistan kuinka ihan ensimmäisellä saunakerralla Salossa Luna tärisi kuin haavan lehti heti saunaan jouduttuaan. Nykyään tyttö tulee lauteille ja jää siihen maate. Siinä vaiheessa kun tuo alkaa läähättämään vien sen uimaan tai suihkuun.









Selvästi näkee kumpi on pomo.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)