Match Show Sipoo 26.8.2016

Perjantaina minulla oli vapaapäivä, joten tekemistä riitti. Aamu alkoi Lunan lenkityksellä ja osuttiin samaa aikaa ulos shelttipoikien Elviksen ja Alexin kanssa. Varoittelin O:ta että neidillä on juoksut aivan lopussa, että hajuja varmasti on vielä, mutta ei pojat sitten tavallista enempää osoittanut kiinnostusta Lunaa kohtaan. Pojat tulivat innokkaina haistelemaan, jolloin neiti hieman ärähti niille (ja aloitti vinkuhaukun), mutta kun jatkettiin sitten samaan suuntaan kaikki kävelivät ihan nätisti. Luna sai myös ihailijan O:n vajaan vuoden vanhasta tytöstä, joka koko matkan tuijotti Lunaa nauraen rattaissaan.

Lenkin jälkeen kävimme vielä hieman treenaamassa kentällä. Olimme käyneet jo pari päivää aikaisemminkin treenaamassa, ja silloin huomasi hyvin että ollaan oltu pari viikkoa saaristossa poissa kaupungin hälinästä. Lunalla nimittäin oli minimaalinen keskittymiskyky, jokaista äänenlähdettä ja ohikulkijaa piti jäädä tuijottamaan. Halusin tehdä vielä kokeenomaisen treenin ja sehän meni ihan persiilleen. Jatkoimme siinä treenaamista, jotta tyttö taas siedättyisi äänille. Palkkasin siis tiheästi, kunnes Lunan mielenkiinto alkoi pysyä taas enemmän minussa. Hetken päästä meille tulikin kunnon häiriö, kun kentälle saapui eskariryhmä. Varmaan 20 naperoa juoksi ja leikki kentällä, parhaimmillaan juosten alle kymmenen metrin päästä meistä. Päätin tietysti käyttää tilanteen hyväksi. Aloitin paikkamakuulla niin päin, että Luna makasi kentän reunalla ja neidillä oli näköyhteys lapsiin. Olin hieman lyhyemmällä etäisyydellä ja palkkasin aina kun katse siirtyi naperoista takaisin minuun. Sitten hieman vaikeennettiin ja Luna siirtyi selkä lapsiin päin (eli äänet tulivat takaapäin). Tämä itse asiassa sujui paremmin, Luna ei pahemmin välittänyt takana kiljuvista lapsista. Eli se selvästi enemmän reagoi näkyvään ärsykkeeseen. Otimme myös pätkän seuraamista, luoksetulon, kaukokäskyt ja kapulan noudon. Kapulan nouto oli ainoa, missä se otti enemmän häiriötä naperoista, kun neidin piti itse mennä niitä kohti hakemaan kapulaa. Luna pysähtyi muutaman metrin päähän kapulasta arvioimaan tilannetta, mutta haki sen kumminkin ilman lisäkäskyjä. Häiriötreenit tuottivat tulosta, koska perjantaina neiti ei enää välittänyt ympäröivästä hälinästä.

Treenien jälkeen alkoikin iso urakka. Heitin ensin Lunan pesulle, minkä jälkeen oli hetken kuivattelu ja sitten takkujen selvittely. Annettiin turkin kuivahtaa, joten kerkesin tässä välissä syömään. Sitten eikun koira uudelle trimmauspöydälle. Täytyy kyllä kehua sen verran että paljon helpompi trimmata kun Luna ei pystynyt liikkumaan käsien ulottumattomiin. Eipä se oma kädenjälki edelleenkään ole täysin kehuttavaa, mutta kyllä siinä pientä parantumista on näkyvissä.

Trimmauksen jälkeen kaivoin ompelukoneen esiin ja aloin väsäämään Lunalle uutta kaulapantaa sekä uuteen häkkiin pehmustetta. Pannasta tuli ihan siedettävä, mitä nyt pari virhettä kävi ommellessa, mutta ne onneksi jäävän pannan nurjalle puolelle eli eivät ulospäin näy. Tyynystä taas tuli muutaman sentin liian lyhyt, ja ajatus kun oli että häkissä on kaksi koiraa, niin toiselle olisi jäänyt vain 2/3 tyynystä. Tyyny sitten muutti systerin huoneessa olevaan Lunan mökkiin ja otin mökissä olevan pehmusteen häkkiin.

Uusi panta

Uusi panta kaulassa

Häkkiin tehty tyyny oli Lunan mieleen

Vaikkakin se tyyny sitten oli hiean lyhyt toisesta reunasta.
Lunakin aina änkee häkkiin kun se kasataan :D

Sitten meillä olikin edessä lähtö Sipooseen mätsäröimään. Vantaan SAR Dog:s ry järjesti tapahtuman Sipoon Nikkilässä urheilukentällä. Ilmoittautuminen alkoi kello 17, kehät klo 18. Olimme paikalla hyvissä ajoin ja hieman ihmettelimme kun parkkialueella oli järjestäjiä ohjaamassa liikennettä. Se nimittäin yleensä viittaa isoon mätsäriin. Saatuamme auton parkkiin kävimme ilmoittautumassa. Isoksi yllätykseksi saimme numeron 6, vaikka ilmoittautuminen oli ollut avoinna noin 40 minuuttia. Purkasimme leirimme kehän viereen. Kehät olivat minusta pienille koirille todella reilun kokoiset, mikä oli positiivista. Kehän reunalla tosin oli useampia cockerspanieleita, mikä hieman harmitti. Cockerspanieli on yleensä niitä ns. ”sijoittujarotuja”, en muista montaakaan mätsäriä missä ollaan oltu, missä cockerspanieli ei olisi sijoittunut jotenkin.  Sitten kun Lunan luonne on mikä on, niin ei tule yllätyksenä että tuomari sijoittaa mieluummin cockerspanielin, jolla häntä heiluu ja joka tervehtii tuomaria iloisesti kuin koiran, joka mulkoilee kulmiensa alta, kun tuomari lähestyy, ja nojautuu niin pitkälle koskevasta kädestä kuin vaan mahdollista. Plus normaalisti tuomarit eivät sijoita montaa samanrotuista koiraa kisassa. Pari kertaa aikaisemmin olen nähnyt kahden cockerspanielin sijoittuman samassa kisassa, yleensä yksi on ollut punaisissa ja yksi sinisissä, ja sitten Kouvolassa Luna ja Lola sijoittuivat molemmat punaisissa, mutta siinä ryhmässä ei ollut kuin 5 koiraa (4 sijoittui) ja yksi koirista ei suostunut kävelemään olleenkaan. Joten en yllättynyt että molemmat neidit silloin pääsivät palkintopallille.

Tuomarina meillä oli tällä kertaa Kennel Agorian Mari Lindholm. Ajattelin, että tällä kertaa voi olla mahdollista että pääsisimme vähemmällä arkuudella, kun tuomari oli punapää ja ”nuorehko” (olen surkea arvioimaan, mutta sanoisin iän olevan arviolta 27-33?). Kuvittelin Lunan saattavan jotenkin sietävän henkilön paremmin, kun itsekin olen punapää :’D mutta se ajatus katosi siinä kentän reunalla kun ensimmäiset koirat menivät kehään. Koirat seisovat suoraan meidän edessä, ja kun tuomari käveli kohti, alkoi Luna murista epävarmuuttaan. Eli se siitä vähemmästä arkuudesta.

Pieniä aikuisia oli kokonaisuudessaan 17 kappaletta, eli sijaintiin ja ajankohtaan nähden todella vähän. Pääsimme Lunan kanssa nopeasti kehään, emmekä kerenneet edes alkuseisontaan, kun tuomari jo pyysi kiertämään yhdessä ympäri. En tiedä vaikuttiko (loppu)juoksut sen verran, että neiti oli hieman tavallista kiinnostuneempi muista koirista. Mikä itse asiassa oli tällä kertaa ihan hyvä tilanne, koska tyttö lähti kunnon nopeaa ravia juoksemaan edellisen koiran perässä. Vapaassa seisonnassa Luna pysyi todella hyvin paikallaan. Sitten pääsimme pöydälle. Nostin neidin suoraan oikeaan asentoon, mutta Luna olikin erimieltä ja kääntyi kurottaen yrittäen haistella lähellä seisovaa tuomaria. Heiluttelin herkkuja neidin nenän edessä, mutta aika monta kertaa sain heilutella, että tyttö suostui kääntymään takaisin oikeaan asentoon. Sitten tuomari tuli lähelle ja alkuun silitteli hieman kysyen ikää. Sitten tuomari kysyikin, että onko Lunalla ollut huonoja kokemuksia pöydällä olemisesta kun se niin epäluuloisesti vilkuilee. Ei siinä voinut kuin myöntää ettei neidillä mitään huonoja kokemuksia ole ollut vaan saanut vaan arvonnassa huonot geenit. Tuomari sai sitten minulta pisteet todetessaan että ei hänestä koirien tarvitse kaikista pitääkään. Päinvastoin tilanne, jossa vieras tulee koiran iholle on jo lähtökohdiltaan koiran kannalta väärin. Tuomari siinä sitten varovaisesti vielä hiplasi koiran läpi (yllättäen Luna ei mielestäni nojannut tällä kertaa ainakaan hirveästi tuomarin käden alta pois?) ja pyysi näyttämään hampaat (tuomari ei siis itse katsonut kenenkään hampaita). Sitten pääsimme taas liikkeelle, kävelimme kolmion ja tuomarin eteen seisomaan. Siitä palasimme riviin ja menimme vielä kertaalleen ympäri. Meille tuli ensimmäisestä kehästä punainen nauha.

On se helppoo omata koira joka osaa odottaa, siinä se neiti seuraili muitten kehiä.

Odotellessa tokoilimme kentän reunalla. Mätsärin hälinä antaa aina hyvää häiriötreeniä, vaikka Luna on aikalailla jo tottunut kisameininkiin eikä välitä ympäröivistä koirista. Kaikkien koirien käytyä kehässä, totesin että tilanne ei näytä meille kovinkaan valoisalta, punaisten ryhmässä oli 3 cockerspanielia. Sinisten kehät alkoivat tietysti ensin ja meidän tilanne näytti entistä huonommalta, kun sinisten ainoa cockerspanieli sijoittui ensimmäiseksi eikä luokassa palkittu kuin kolme parasta.

Menimme kumminkin täysillä punaisten kehään. Hieman siinä alkuseisonnassa huvitti kyllä kun meidän edessä että perässä oli cockerspanielit, joita esitettiin ns. ”oikealla tavalla”, ja minä siinä välissä poikkean ja esitän vapaasti. Olen kumminkin todennut tämän parhaimmaksi ja Lunaa vähiten stressaavaksi tavaksi. Ei neiti nokkiinsa ota vaikka esittäisin sen kuonosta ja hännästä pitäen, mutta vapaasti esittämisessä on se etu että neidin heiluva häntä näkyy. Minulla on pieni ajatus, että iloinen seisonta ja liikkuminen hieman kompensoisivat neidin arkailevaa pöytäkäytöstä.

Tuomari sitten lähti kättelemään putoavia koirakoita. Minä siinä sivusilmällä yritän vilkuilla, että tuleeko tuomari meitä kohti, mutta vain meidän kummaltakin puolelta tippui koiria. Juoksimme pari kertaa ympäri uudestaan ja takaisin seisontaan. Lopulta viiden parhaassa oli edelleen kaikki cockerit ja kaksi muuta. Meidän edessä oleva cockeri lopulta putosi tuomarin kommentilla, että he nyt muutenkin ovat jo todella taitavia. Kyllä sitä oli sitten uskottava että me sijoitutaan, kun jäljellä oli meidän lisäksi toinen cockeri ja villakoira. Lopulta tämä toinen cockeri sijoittui ensimmäiseksi, me olimme Lunan kanssa toisina ja villakoira kolmas.

Me poiketaan joukosta. Tässä myös näkee tuon Lunan korkean hännän hyvin verrattuna vieressä olevaan cockeriin. Tosin saanhan minäkin sen hännän alas siitä kiitti pitämällä. :D Ja tässä olen vähän turhan lähellä kun neiti joutuu katosmaan ylöspäin.

Pitkästä aikaa mekin sijoituimme! Monet aina mätsärikeskusteluissa valittavat että mätsäreihin ei pidä mennä sijoitusten ja palkintojen takia, mutta kyllä minun on myönnettävä että kyllä se sijoittuminen on aina yhtä kivaa. :) Varsinkin, kun Luna ei ole oikeiden näyttelyiden sijoittuja-ainesta. Yllättävää minusta oli, että cockerspanielit veivät kolme sijoitusta kuudesta (Pun1, Pun2, Sin1), kuten alussa sanoin normaalisti samanrodun edustajia ei sijoutu useampaa samassa kisassa. Saimme pokaalin, ruusukkeen sekä Koirakoulu Vision tekemän Koirien käytöskoulu-dvd:n kotiin viemisiksi.

Pitää laittaa Luna katsomaan tuo dvd, jos neiti ottaisi jotain oppia siitä. ;D