tiistai 8. marraskuuta 2016

Koiran Ensiapu

Koirakeitaalla pidettiin koiran ensiapukurssi 2.11. johon päätin osallistua. Olen käynyt jo parillakin kurssilla, jossa käsitellään koiran ensiapua, mutta eri luennoitsijat käyvät eri asioita läpi eikä kertauskaan koskaan ole pahitteeksi.

Käsittelen tässä siis luennon sisällön mahdollisimman omin sanoin. Luennoitsijana oli tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkäri Katja Hautala, joka tosin toimii eläinlääkärinä nykyään pääasiassa hevospuolella. Minun täytyy myöntää, että itse olisin halunnut luennoimaan mieluummin ihmisen, joka on päivittäin tekemisissä koirapotilaiden kanssa. Hautalalla oli osa ihan arkisistakin koiran ensiapuasioista hieman hakusessa. Mutta tämän postauksen tiedot ovat siis Hautalan käsialaa, yritän vain muokata ne omin sanoin.

Miten tunnistan sairaan koiran?
- Omistaja tuntee koiransa parhaiten, pienikin muutos koiran käytöksessä voi viitata kipuun/sairauteen.
- Oireita voi olla erilaisia, mm. lisääntynyt tai vähentynyt ulostaminen, virtsaaminen, syöminen tai  juominen, yleiskunnon heikentyminen, läähätyksen lisääntyminen
- Tutkittaessa kannattaa huomioida että kipeä koira voi käyttäytyä arvaamattomasti ja esimerkiksi purra.
- Koiran lämpö on hyvä mitata, normaali on noin 38,5-39’C.
- Limakalvotestissä/KTA (kapillaarien täyttymisase) painetaan sormella limakalvoa koiran hampaiden yläpuolelta, kun painaminen lopetetaan pitäisi limakalvon palautua nopeasti (n. 2s) normaalin väriseksi. Jos aikaa menee yli tämän, on jotain vialla.
- Ihopoimutestissä koiran ihoa vedetään varovaisesti ylöspäin ja vapautetaan, ihon pitäisi palautua nopeasti normaaliksi. Idea kuten limakalvotestissä, eli jos ihon palautumisessa kestää on jotain vialla.
- Ulkoisten muutosten havannointi on myös tärkeää (nuoreelko/kirputtaako jotain tiettyä kohtaa, nosteleeko jotain jalkaansa ym.)


Tapaturmat

Haavat
- Puhdistus tärkeää! Juoksevalla vedellä alkuun, sitten haava-alue kannattaa puhdistaa karvoista ja roskista. Haavanpuhdistusainettakin voi käyttää, mutta kannattaa ottaa huomioon että nekin voivat liikaa käytettynä ärsyttää ihoa.
- Arvioi haavan syvyys ja laajuus
- Hunajatuotteet (Vetramil, Manuka) hyviä haavanhoidossa.
- Tuoreet haavat ommellaan eläinlääkärillä
- Puremahaavat: pieniä haavoja ei yleensä kannata ommella, plus puremahaavoilla on iso riski sisäisiin vaurioihin
- Anturahaavat: ommelta mahdollisimman nopeasti. Ovat muutenkin huonoja paranemaan ja melkein 50% ajoissa ommelluista anturahaavoista aukeaa jossain vaiheessa uudestaan
- Voimakkaasti vuotavissa haavoissa paineside tai kiristysside tärkeä. Jos pystyy niin haava-alueen nostaminen sydämen yläpuolelle vähentää myös verenvirtausta haavaan.

Murtumat
- Avomurtumat
- Murtuma-alueen stabilointi ja useamman viikon häkkilepo
- Jos koira alkaa ontumaan viikonloppuna, mutta yleisvointi on muuten hyvä, voi ja kannattaa seurata tilannetta seuraavaan arkipäivään
- Päivystyksessä kuulemma yleensä vaan annetaan ensiapua, eli tuetaan jalka ja pyydetään tulemaan myöhemmin uudestaan

Loukkaantuneen koiran kuljetus
- Kanna maton tai peitteen avulla, myös kuonokoppaa kannattaa harkita, koska kuten aikaisemmin mainittiin, kipeä koira voi olla arvaamaton. Mieluiten koira pyritään saada hoitoon ilman että auttaja/omistaja joutuu menemään seuraavaksi tikattavaksi. Eli jos vaan mahdollista koiraa ei nostettaisi syliin, missä se pystyy helpommin puremaan.

Silmävammat
-Huuhtelu fysiologisella suolaliuoksella tai keitetyllä vedellä
- Suojaa lisävaurioilta, eli älä anna koiran raapia/hangata silmää, kauluri käyttöön jos sellainen on
- Älä lääkitse silmää omatoimisesti
- Mahdollisimmat pian eläinlääkäriin!

Silmän ulosluiskahdus
- Pienillä lyhytkuonoisille roduilla yleisempi kuin muilla
- Tärkeää pitää silmä kosteana!
- Kylmä estää turvotusta, eli kylmään veteen kastettu pyyhe tai puhdasta lunta/jäätä märän pyyhkeen sisään ja se pidetään varovaisesti silmän päällä
- Välittömästi eläinlääkäriin
- Silmä saatetaan voida vielä pelastaa, eläinlääkärille silmä painetaan nukutuksessa takaisin (erittäin kivulias toimenpide) ja luomi ommellaan kiinni. Silmää seurataan säännöllisesti ja tikit poistetaan myöhemmin

Kyyn purema ja ampiaisen pistos

Kyyn purema
- Koira pidettävä mahdollisimman liikkumattomana ja vietävä eläinlääkäriin mahdollisimman nopeasti
- Eläinlääkärissa hoidetaan sitten nesteyttämällä ja muulla tukihoidolla (opioidit kipuun) ja/tai annetaan vastamyrkkyä
- Kyytabletin saa antaa vain eritystapauksissa (esimerkiksi henkitorvi paisumassa umpeen, tällöin voi olla pienempi riski antaa kortisonitabletti jos koira on tukehtumassa ennen eläinlääkärille pääsyä).
- Kipulääkkeitä ei saa antaa (ei edes koirien omia!) koska ne voivat kyyn myrkyn kanssa aiheuttaa munuaisvaurioita

Ampiaisenpistos
- Tähän kyytabletti sopii, annos 1tbl/10kg, mutta korkeintaan 3 tbl/koira
- Piikki kannattaa yrittää poistaa koiran ihosta
- Tarvittaessa eläinlääkäriin (jos yleiskunto laskee, tulee tulehduksen merkkejä, hengitysvaikeuksia)

Lämpöhalvaus
- Erityisesti kuumina kesäpäivinä autoon jätetyillä koirilla, mutta voi
- Oireina nopea hengitys, kirkkaan punaiset limakalvot sekä tajuttomuus koiran lämmön noustessa yli 40’C
- Varovainen jäähdytys
- Hyvin tuuletettu tila, märät pyyhkeet tai haalea suihku. Tarkkaile lämmön kehitystä lämpömittarilla, pitää varoa liikaa jäädyttämistä.
- Eläinlääkäriin mentävä mahdollisimman pian

Äkillinen oksentelu ja ripuli
-Aiheuttajia yleensä suoliston bakteeritasapainon häiriö, bakteeri- ja virustartunnat, vierasesine, suolitukos, mahalaukun laajentuma/kiertymä ym.
- Mahalaukun kiertymä -> KIIRE!
- Vieras esine/ suolitukos -> melko kiire
- bakteeri- ja virustartunnat -> voidaan seurata jos yleiskunto on ok

Suolistotulehduksen hoito
- hetken paasto (ei pennuille), elektrolyytit, dietti, maitohappobakteerit, pektiini/inuliini, runsaasti nestettä
- Jos yleiskunto heikkenee, oireet ovat erityisen rajut tai ulosteessa/oksennuksessa on verta niin yhteys eläinlääkäriin

Tavallisia myrkytyksiä

Suklaa
- tumma suklaa 4g/kg
- maitosuklaa 10-13g/kg
- myrkytysoireina yleensä lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, ripuli, levottomuus, horjuminen ja sydämen tiheälyöntisyys.
- vakavissa myrkytyksissä ilmenee tärinää, kuumetta, kouristelua ja hengitysvaikeuksia
- oireet alkavat yleensä 6-12 tunnin sisään suklaan syömisestä ja voivat kestää jopa kolme vuorokautta
- hoito: oksetus (jos alle 1 tunti suklaan syönnistä), lääkehiili, oireiden mukainen tukihoito

Ksylitoli
- 0,1g/kg eli 1g/10kg
- aiheuttaa koiralla verensokerin laskun eli hypoglykemian
- Xylitol Jenkki – pieni koira voi saada oireita jo muutamasta palasta (ksylitolipitoisuus vaihtelee eri valmisteissa)
- myrkytysoireita ovat oksentelu, väsymys, tärinä, koordinaatiohäiriöt, tajuttomuus ja kouristukset ja nämä oireet ilmenevät yleensä noin tunnin sisällä ksylitolin syömisestä, mutta joillakin yksilöillä voi kulua useampikin tunti
- voi aiheuttaa myös maksavaurion, jossa oireina syömättömyys, vaisuus, oksentelu, limakalvojen ja ihon keltaisuus ja verenvuodot. Maksavaurio voi tulla myös ilman edeltävää hypoglykemiaa.
- hoito: oksetus, lääkehiili, verensokeria ylläpitämään hunaja tms. sokeri, ruokaa (proteiinipitoista)
- jos ksylitolin syönnistä on yli puolituntia ei oksennuttamisesta ole hyötyä kun ksylitoli on jo kerennyt imeytyä
- Hyväkuntoiselle koiralle annetaan sokeria/hunajaa n. 1 ruokalusikallinen / 5kg puolentunnin välein usean tunnin ajan nostamaan nopeammin verensokeritasoa. Lisäksi annetaan vähän ruokaa puolen tunnin välein pitämään verensokerit tasaisempana.

Rotanmyrkky (warfariini)
- oireet hieman epämääräisiä, mm. väsymystä, hengitysvaikeudet, verisyyttä virtsassa ja voivat tulla useiden päivien päästä myrkyn syömisestä
- verenvuotojen takia voimakas anemia -> valkoiset limakalvot
- hoitona K-vitamiini ja verensiirto

Ibuprofeeni (Burana)
- myrkyllinen annos n. 8mg/kg voi aiheuttaa herkille ruoansulatuskanava oireita
- mahahaava – munuaisvaurio (>175mg/kg)
- kooma (>400mg/kg)

Viinirypäleet/rusinat
- osalle koirista oireita ja osalle ei
- myrkyllistä annostusta ei tunneta
- aiheuttaa akuutin munuaisvaurion

Sipuli (myös valkosipuli)
- aiheuttaa hemolyysiä eli verisolujen hajoamista
- 100g sipulia aiheuttaa oireita n. 12kg koiralle
- oireita: tumma virtsa, heikkous, nopea hengitys, ruokahalun menetys, painonlasku
- vakava myrkytys saattaa johtaa kuolemaan

Sinilevä
- keskushermosto-oireet, maksa- ja munuaismyrkky
- jos koira on päässyt sinileväseen veteen uimaan on se pestävä nopeasti ja estettävä nuolemasta turkkia

Oksennutus
-Pitäisi tehdä mahdollisimman pian, viimeistään 1-2 tunnin sisällä myrkyn syömisestä
- Anna koiralle puuromaista ruokaa juuri ennen oksetusta, koska sitä on paljon helpompi oksentaa kuin tyhjää vatsaa
- Ruokasuolalla oksettamisessa on riski suolamyrkytykseen: suolalla oksettaesa otetaan teelusikallinen suolaa ja vedenavulla pyöritetään siitä pallo, mikä työnnetään koiran kurkkuun. Jos koira ei tästä huolimatta oksenna, hoitoa EI saa uusia.
- 3% vetyperoksidi on turvallisempi, annos on noin 6ml/10kg (minä olen aina lukenut että se annos olisi 2ml/kg?)  , annos voidaan uusia 10 minuutin kuluttua ja korkeintaan 3 kertaa.
- Eläinlääkärin pistoksena käyttämä apomorfiini on oksetustavoista turvallisin jos vaan pääsee lääkärille tarpeeksi nopeasti.

Lääkehiili
- Ei saa antaa tajuttomalle koiralle, koiran pitää pystyä nielemään itse
- Helpoin on carbomix –rakeet 50g, joita liuotetaan veteen 1g/5-10ml vettä
- Annos on iso, 1-4(8)g / kg,
- Annetaan hitaasti ettei liuos mene keuhkoihin
- Lääkehiiltä pitäisi antaa 4-6 tunnin välein 1-3 vuorokauden ajan (tässä tosin ummetusriski)

Koirien lääkinnästä
- Reseptilääkkeitä vain eläinlääkärin määräyksestä
- Ihmislääkkeet eivät useinkaan sovi koiralle
- Koiralle sopivia ihmisten kipulääkkeitä: asetyylisalisyylihappo 10-24mg/kg, ketoprofeeni 1mg/kg

Kohtutulehdus
- Tavallisimmin yli 5-vuotias steriloimaton narttu, 3-8 viikkoa juoksujen jälkeen
- Oireina: väsymys, kuume, ruokahaluttomuus, runsas juominen ja virtsaaminen, haiseva emätinvuoto (ei aina), emättimen tiheämpi peseminen. Ulkoiset oireet saattavat olla hyvin huomaamattomat.
- Hoitona kiireellinen leikkaushoito (kohdun ja munasarjojen poisto)


Koiran lääkekaappi
- Lääkehiili, (carbomix)
- Haavanpuhdistusaine (esim. betanide)
- Haavarasvaa (esim. vetramil)
- Sidetarvikkeita
- Hanskat
- Parafiiniöljy
- Kuumemittari
- Ripulilääke (attapect, canicur)
- Kauluri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)