sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Porvoo 4.3.18 Rally-toko ALOHYV 99/100p 2.sija RTK1

Kuten otsikkokin kertoo kävimme hakemassa meidän kolmannen hyväksytyn tuloksen rally-tokon alokasluokasta.

En tiedä miksi, mutta jännitän jostain syystä näitä rallyn kisoja paljon enemmän kuin tokoa. Tokossa tiedän mitä kehässä tapahtuu kun liikkeet ovat aina samat mitä olen treenannut (vaihtelua voi olla vain liikejärjestyksessä tai jäävässä liikkeessä). Rallyssa en tiedä mitä kylttejä on tulossa ennen kuin kisapaikalla ja tämä sitten näkyi muutamana yönä, kun näin unta jossa olin Lunan kanssa kehässä enkä tuntenut kylttejä ollenkaan. :'D

Jännitys jatkui kisapaikalle asti, joka oli tällä kertaa Porvoon PORSK:in hallilla. Kisakirjeestä tajusin että kyseessä oli sama halli, jossa aloitettiin Lunan kanssa meidän tokoura (3. tuloksella tosin). Todettiin systerin kanssa että toivottavasti tämä sujuu nyt hieman paremmin.

Olimme neljäntenä kisavuorossa, joten käytettiin Luna pikaisesti lenkillä ja siitä menimme sisälle odottelemaan. Ratapiirrosta katsellessani totesin että aika simppeliltä näyttää. Ei taaskaan ollut meidän isointa ongelmaa askel-istu-2-askelta-istu-jne. Tuomarina meillä oli Kirsi Petäjä, joka vaikutti niin tutulta että se on ollut meillä varmaan mätsärissä tuomarina tai jossain.


Rataantutustumisessa kävin radan neljästi läpi yrittäen iskoistaa sitä selkärankaan. Yritin vielä kehän ulkopuolella muistutella eteenmenoja ja maahanmenoa, tosin Lunaa kiinnosti maassa olevat hajut enemmän. Mietin jo että mitäköhän tästäkin taas tulee, kun vieras halli hajuineen voi olla (ja olikin todella monelle koiralle) iso häiriö. Palkkana mentiin samalla tylsällä ja kuivalla linjalla, eli taskusta löytyi pelkkää nappulaa. Onneksi neiti kokosi itsensä juuri ennen kehäänmenoa ja kontakti pysyi todella hyvin koko radan.

Tässä video:



Lähtö meillä oli hyvä, mutta ensimmäisessä käännöksessä (2. kyltti) Luna vähän hapuili, (tästä lähti -1 Vino??) mutta ryhdistäytyi ja jatkettiin matkaan. 3. kyltissä meinasin itse tehdä ison virheen. Vaikka rataantutustumisessa mietin monta kertaa, että tässä ei istuta vaan jatketaan heti, niin minä menin ja pysähdyin. Onni onnettomuudessa, tajusin tämän aivan viime hetkellä ja ponkaisin eteenpäin. Luna oli jo istuutumassa, mutta ihan ei kerennyt laskea takamustaan mattoon. Loppurata menikin minusta ihan hyvin.

Sitten odoteltiin muiden suorituksia ja käytiin silloin tällöin vilkaisemassa tuloslistaa. Minä jännitin meidän pisteitä että kerkesikö neidin takamus tuomarin mielestä osua maahan (videolta näytti että ei) ja mitä pisteitä meiltä lähti. Joten päästin syvän huokauksen mielessäni nähdessäni listassa 99p meidän kohdalla. (Kerkesin jo hätkähtämään kun meitä ennen oleva koira sai HYL ja katsoin että se oli meidän kohdalla).

Lopputuloksena yksi koira teki 100pisteen suorituksen ja sijoittui ensimmäiseksi. Sitten Lunan lisäksi oli kaksi muuta 99 pisteen saanutta, mutta me olimme liitäneet radan läpi 15 sekuntia nopeammalla ajalla kuin nämä muut. Meillä oli nopein aika kaikista osallistujista, mutta aikahan ei ratkaise kuin tasapisteissä. :D

Eli täten tulimme toisiksi ja saimme koulutustunnuksen RTK1.


(c) Johanna Lehto, olenpa mä edustavana tässä. :DD

I got these! - Luna

Hohhoijaa tätä kuvaamista.

Laraa houkutti palkinnot.


Hyvin mahtuvat samoihin kehyksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)