torstai 24. lokakuuta 2019

Koiratanssin alkeiskurssi alkaa


Tiistaina meillä alkoi HSKH:n ensimmäinen koiratanssikurssi, läpikäymme siis sekä Freestylea että Heel Work to Musicia. Alkuun käydään aivan alkeita, mutta hiljalleen aletaan rakentaa omaa esitystä.

Ensimmäiselle tunnille meille oli otettu aiheeksi kehään menot sekä tempuista pyörähtäminen ja pujottelu.

Viime keväänä ostettu vilualusta on päässyt viimein käyttöön.
Aloitimme Lunan kanssa. En ole miettinyt meille sen isommin mitään aloitusasentoa, mutta ajattelin että otetaan nyt jotain vaativampaa kuin perus istuminen tai makaaminen. Joten päätin itse polvistua ja laittaa Lunan pupuistuntaan tassut minun käsivarrellani.

Itse kehäänmeno onnistui hienosti, Luna tuli nätisti kontaktissa, vaikka selvästi teki vähän mieli lähteä nenänperässä seikkailemaan. Tervehdin ensin kouluttajatuomaria ja menin sitten aloituspaikalle. Sain Lunan hyvin aloitusasentoon vaikka asennon päätin vasta muutamaa minuuttia ennen kehään menoa. Mutta yllätykseksi käden nostaminen sai Lunankin nousemaan pupuistunnasta seisomaan takajaloille. Jouduin pariin kertaan ottamaan käden noston uudelleen, jotta neidin persuu pysyi maassa.

Tuli ihan mieleen aika kun aloitettiin rally-toko, jolloin Luna reagoi kouluttajatuomarin ”Ole hyvä” -kommenttiin, kun se on ollut ruoalle vapautuskäsky. Eipä enää nykyään ole korvaansa sille lotkauttanut.

Menimme hetkeksi kehästä ulos ja omalla vuorolla takaisin sisälle. Toisella kierroksella tämä sujui jo paremmin, mutta edelleen meinasi se takamus lähteä nousemaan käden mukana. Aloituksen jälkeen piti tehdä koiran kanssa 1-2 temppua ja sitten palkata. Myönnän, että minun olisi pitänyt ehkä suunnitella kunnolla mitkä temput teen ennen kuin menen kehään ja kun siinä siten viimeisellä sekunnilla päätin laittaa Lunan pyörimään, ei neiti selvästikään päässyt oikein mukaan.
Kun toinen kierros oli saatu loppuun, siirryttiin temppuihin.

Ensimmäisenä otettiin pyörähdystä. Mentiin oikein oppikirjatyylisesti, eli ensin 5 toistoa avuilla, sitten pieni miettimistauko. Sitten uudet viisi toistoa, mieluummin hieman pienemmillä avuilla, taas tauko. Pyörähdys on liikkeenä Lunalle kyllä tuttu, mutta näköjään se vaati hieman muistuttelua varsinkin kun yritin heti alkuun näyttää sitä ilman käsiapuja. Parin muistutteluavun jälkeen, pyörähtäminen sujuikin hyvin. Vaikeutin tehtävää sitten sen verran että laitoin Lunan pyörähtämään kummallakin sivulla. Luna oli siis oikeasti pari metriä siellä sivulla, eikä siis rally-tokomaisesti vieressä pyörähtäessään. Tämäkin vaati alkuun pienen käsiavun, mutta aika nopeasti siitä päästiin irti.
Toisena temppuna otettiin jalkojen välistä pujottelun. Tämä nyt varsinkin oli Lunalle tuttujuttu ja pujottelu onnistui heti ilman minkäänlaista käsimerkkiä. Tässä oikeastaan oli kädet muuten ongelma, pujottelu onnistui, jos kädet roikkuivat tylsästi sivuilla tai jos pidin niitä selkäni takana. Mutta jos yritin niitä muuten heilutella tai pidellä esillä, alkoi Luna seurata käsiä ja lähti pyörimään. Luna satunnaisesti äänteli treenien aikana, mutta tässä vaiheessa ääntely paheni todennäköisesti, kun hän ei tiennyt mitä nyt haluttiin. Olen jo rally-tokossa todennut että neiti seuraa pääasiassa antamiani käsimerkkejä, ei niinkään suullisia käskyjä. No, koiratanssissahan se tulee olemaan ongelma. Pitää varmaan rallyssakin hieman muuttaa toimintatapaa enemmän suullisiin käskyihin, mutta odottakoon nyt seuraavien kisojen yli.

Mutta siis Luna pyöri ja pyöri vaikka kuinka yritin saada sitä pujottelemaan. Pitää varmaan aloittaa tämäkin jostain todella alkeista, vaikka ensin vain yksi käsi ylhäällä tai koukussa tai jotain. Se että molemmat heiluu sekoitti selvästi pienen spanielin pään. 

Kouluttaja vielä neuvoi, että minun kannattaisi lisätä omaan askellukseen ”jotain”, jotta se olisi hieman näyttävämpää kuin perus käveleminen. Siinä hän ehdotti pientä pomppausta toiselle jalalla. No, mehän kokeiltiin ja se onnistui niinkin hyvin että joka kerta tallasin Lunan takajaloille. Neiti ei sitä oikein arvostanut jostain syystä :’D. Pitää varmaan katsoa hieman enemmän pujottelua tanssivideoilta, jotta näen miten se oikeasti tehdään jollain hienommalla askellajilla.

Loppuun otettiin hieman HTM:ää. Pääasiassa siis valitsimme yhden uuden position, jota lähdemme treenaamaan. Lunallehan tuttuja seuraamispaikkoja on nyt vasen ja oikea nassu eteenpäin position (kuinka hyvin se pysyy oikeassa paikassa, onkin sitten toinen juttu). Sivuttaissuuntaiset positiot tuntuivat olevan hankalimpia (eli siis minun edessä tai takana sivuttain oleminen). Päädyin sitten jalkojenvälissä kuono eteenpäin positioon ja tähän valikoitui käskyksi ”Väli”.

Tämä olikin Lunalle yllättävän helppo ja selkeä positio. Paikka alkoi hahmottua nopeasti vaikka alkuun taas tarjottiin sitä pyörimistä ja sivulle tuloa aika reilusti. Kun paikka jotenkuten hallussa lähdin liikkumaan eteen- ja taaksepäin ja pahus, Lunahan pysyi hienosti jalkojenvälissä! Myös peruuttaessa, jolloin normaalisti lähtee niin vauhdilla taaksepäin, että minä jään jälkeen, niin tässä se peruutti oikein nätisti. Myös sivuaskelet sujuivat jotenkuten.

Naureskelin itsekseni, kun kouluttajan ohjeistaessa meitä kaikkia, laitoin neidin maakaamaan jalkoihin. Ja yllättäen, vaikka muuten ääntä tunnista löytyikin, niin Luna oli hiljaa odottaessaan! Neiti varmaan totesi, että tämän hän osaa ja ymmärtää, niin oli sitten hiljaa. :'D Vaikka tokossa meillä on ongelma juuri se odottaessa ääntely.

Siihen loppui ensimmäinen tanssitunti, kotiläksyksi tuli pääasiassa käsiavuista pois pääseminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)