sunnuntai 6. toukokuuta 2018

RTK2


Lauantai 5.5. 

Suunnitelmat kävivät toteen ja päästiin Lunan kanssa sekä lauantain että sunnuntain kisoihin. Sunnuntaihan varmistui jo aikaisemmin ja lauantain ilmoitusta odottelin koko viikon, kunnes lopulta perjantaina kolmen jälkeen tuli sähköpostia että nyt olisi paikka vapaana. En myönnä vilkuilleeni puhelinta vähän väliä työpäivän aikana.

Varmaan ensimmäistä kertaa lähdimme vain minä ja Luna kisaamaan virallisiin. Yleensä on systeri ollut mukana taustatukena ja koiran pitelijänä. Ajattelin että meillä tuskin kumminkaan on ongelmaa, kun voin pitää Lunan autossa sen aikaa kun rataantutustuminen on. Paikanpäällä totesinkin sitten ongelman. Keravalla kylmä tuuli puhalsi, mikä piti ilman viileänä vaikka aurinko paistoi. 

Hyvinkäällä ei sitten tuullutkaan yhtään ja ilma oli läkähdyttävän kuuma. Sitten vielä olin väärällä autolla liikenteessä, systeri halusi ottaa minun autoni kun he lähtivät Laran, E:n ja Vanillan kanssa Tampereelle Nord-näyttelyyn (josta Lara oli JUK1 ERI SA) koska siinä kuuluu radio ja heillä oli pidempi matka edessä. Totesin että se radio ei ollut ainoa etu, äidin autossa ei toiminut ilmastointi. Oli oikein mukava ajaa moottoritiellä kun puhaltimet puhaltaa täysillä lämmintä ilmaa. Mutta se sentään sai ilman hieman liikkeelle, paljon pahempi olisi seisova ilma.

Jätin Lunan siksi aikaa autoon (ikkunat sen verran auki ettei tuo kipua niistä ulos), että kävin ilmoittautumassa ja vilkaisemassa radan. Myönnettävä oli että ratapiirros näytti paljon sekavammalta kuin mitä edellisessä kisassa, mutta kun tutkin itse liikkeitä niin ei siellä ollut mitään hirveän vaativaa. Vilkaisin kentälle ja tajusin tuomarin olevan sama, jonka kirjurina olin viimeksi talkoillessani rally-kisassa. Joten tiesin hänen olevan todella tarkka. Tämä ei tietenkään vähentänyt jännitystäni yhtään.


Palasin autolle ja käytin Lunan ulkona. Ilma oli todella lämmin ja aloin miettimään että en voi jättää neitiä autoon rataantutustumisen ajaksi, varsinkin kun en tiennyt että alkaako se edes ajallaan.  En voinut jättää ikkunoita niin paljoa auki, jotta Luna ei päättäisi hypätä niistä ja lähteä perään. Takakontin auki jättäminenkään ei onnistunut, kun neiti on oppinut hyppäämään selkänojan yli ja lähtemään ulos takakontin kautta. Myönnettävä on että olen pohtinut hankkivani takapenkin ja kontin väliin verkon, mutta enpä minä siinä verkoksi voinut muuttua. Kaikki kevythäkitkin olivat minun autossani Tampereella.

Kävin uudelleen hallissa ja onneksi siellä oli seinissä muutama koukku johon koiran sai omalla vastuullaan kiinnittää. Huokaisin helpotuksesta ja kävin hakemassa neidin viileään halliin.
Kerkesin hetken aikaa treenailla kunnes rataantutustuminen alkoi. Luna odotti nätisti paikoillaan koko sen ajan kun olin radalla. Muutaman kerran kävelin radan läpi, eikä se tosissaan vaikuttanut mitenkään mahdottomalta. Palasin Lunan luokse ja vuoroa odotellessa kerkesi liikkeitä vielä kertaamaan. Kaikki vaikutti todella hyvältä, neiti oli hyvin mukana ja suoritti liikkeet siinä todella nätisti.

Vuoron lähestyessä siirryin kehänreunalle ja Lunan huomio oli aivan jossain muualla kuin minussa. Lopulta meidän vuoro tuli ja jouduin jopa vähän vetämään neitiä mukana radalle. Lähdimme lähtökyltille ja luvan saatuamme liikkeelle.

Täytyy sanoa että melkein heti totesin että Luna ei ole aivan nyt mukana. Jouduin moneen otteeseen herättelemään sitä kun tyttö jäi jälkeen tai katseli aivan jonnekin muualle. Eli aivan eri tunne oli kuin edellisessä kokeessa. No, me jatkoimme rataa vaikka tajusin että tästä ei pakosti hyvää seuraa.
Ensimmäiset parikylttiä meni siedettävästi, kunnes kyltillä 5 (Istu – vasen täyskäännös) Luna yllättäen kaarsi käännöksessä todella paljon. Videolta katseltuna aloistusperusasento oli vino, minkä takia neiti lähti sitten vinoon. Mutta koska Luna sen itse korjasi jotenkuten, eli peruutti kumminkin koko matkan, en takertunut siihen (yllättäen tästä tulikin -10 TVÄ rintamasuunta, en tosin tiennyt sitä ennen tulospaperin saantia). Jatkoimme matkaa ja kylteillä 7&8 otettiin kummaltakin -1 vino perusasennosta. Tässä vaiheessa kirosin jo mielessäni että tämä ei voi mennä näin. Matka jatkui ihan hyvin (jälkeenpäin naureskelin kun 360 astetta vasempaan täyskäännös onnistui täydellisesti ja saatiin siitä vielä erikseen ”Hieno!” maininta paperiin), kunnes yllättäen helpolla kyltillä 13 (vasen täyskäännös) Luna kiersikin kyltin – ja vielä kahdesti! Eli jouduin uusimaan liikkeen kaksi kertaa ja kerkesin jo pelkäämään että tein uusinnat jotenkin pieleen ja saisimme hylyn sen takia. Kolmannella kerralla käännös onnistui ja pääsimme lopulta maaliin.



Myönnettävä on, en ollut kovin tyytyväinen suoritukseen. Mutta ainahan ei voi onnistua, meillä oli nyt takana 4 lähes täydellistä suoritusta, joten ehkä se ”epäonnistuminenkin” sallittaisiin. Odottelin tuloslistan lähettyville, kunnes lopulta kirjuri tuli kirjaamaan tuloksia. Saimme Lunan kanssa 82 pistettä, ei nyt meidän tasoinen suoritus, mutta huokaisin helpotuksesta, ettei tullut sitä hylättyäkään.
Pohdin mielessäni että kuinka paljon me tehtiin niitä virheitä, kun pisteitä ropisi noin paljon. Mutta ei voinut kuin odotella. Siinä sitten liikkeitä kerrattessa, Lunalla ei vaihteeksi ollut mitään ongelmaa tehdä radalla pieleen menneitä liikkeitä.

Lopulta kisaajat loppuivat ja hetken päästä palkintojen jako alkoi. Yllättävän monella oli pistemäärä 80-85 välillä. Sain lopulta tulospaperin käsiini. Tässä vaiheessa huomasin meille tulleen sen -10p 5.kyltiltä rintamasuunnan takia. Tästä oli hieman kaksisuuntaiset ajatukset, tietystikään -10p ei ollut hyvä juttu, mutta se selitti meidän vähäiset pisteet. Tämän lisäksi meille tuli ne 2kpl -1 vinoja sekä ne kaksi uusintaa eli 2x-3p. Eli toisesta suunnasta ajateltuna, ei meillä nyt ollutkaan niin montaa virhettä. Ja ne virheet tulivat minusta ihan Lunan nukkumisesta siellä radalla. Näistä huolimatta tuomarin kommenttina oli ”Todella mukavan näköinen suoritus!”

No hyväksytty tulos kuin hyväksytty tulos, vielä pitäisi seuraava päivä suorittaa mieluummin hieman paremmalla keskittymisellä ja se RTK2 olisi siinä.

Sunnuntai 6.5.

Meidän RTK2 yritys. Rata näytti omaan silmään helpommalta kuin edellisenä päivänä. Lunakin tuntui olevan hieman paremmin mukana kuin edellisenä päivänä. Rataantutustumisessa kävin radan pariin kertaan läpi, jonka jälkeen palasin Lunan luokse ja otin harjoituksena paria ensimmäistä kylttiä. Olimme neljänsinä radalla, joten vuoro tuli melko nopeaan. Tänäänkin sain pyydettyä toista kilpakumppania kuvaaman meidän suorituksen.


Kun vuoro tuli, lähdimme radalle.

Aika nopeasti huomasin että ei se Luna tänäänkään ole aivan terässä. Pääsimme lähtökyltin ohi ja tehtyä ensimmäisen pyörähdyksen, kunnes siirryttäessä toiselle kyltille neiti päättikin siirtyä oikealle puolelle. Joten uusinta (-3p). Sitten päästiin eteenpäin. Kyltiltä 6. (istu-askel oikealle-istu) tuli -1 ohjaaja virhe. Tätä yritin videolta tutkia, mutta en oikein keksinyt syytä. Hetken tarkkailun jälkeen ainut mitä keksin on hieman vino suorituspaikka.

Matka taas jatkui. Pääsimme kyltille 11. eli istu-askel-istu-kaksi askelta-istu… Tämä lähti ihan hyvin, mutta kolmannen ja viimeisen istumisen kohdalla, Luna jatkaakin vain eteenpäin. Neiti herää etten tule mukana ja kaartaa takaisin, mennen oikealle puolelle istumaan. Uusinta jälleen (-3p).
Palasimme takaisin ja otimme uudestaan, hetki tosin meni kun Lunaa alkoi kutkuttamaan kesken siirtymisen. Nyt Luna jäi toisessa liikkeelle lähdössä katselemaan muualle ja seuraa käsky meni ohi. Jouduin kutsumaan sen uudelleen seuruuseen. Saimme liikkeestä myös -3p ohjaaja virhe, jonka luulen johtuvan minun pysähtymisestä.

Kyltillä 13 tuli -1p puutteellinen yhteistyö, koska Lunan nenä veti maahan. Eli pisteitä jäi 89p jäljelle lopulta.



 Oli siis parempi suoritus kuin edellisenä päivänä ja myönnettävä on että neidin kontakti oli paljon parempi. Mutta jotain hassuja aivopieruja siellä radalla silti tuli.

Palkintosijoille näillä pisteillä ei päästy, mutta tuli meille silti se RKT2 mitä lähdettiin hakemaan. Kisapaperissa oli tuomarin kommentti: ”Hieno rata ja koiralla ihana kontakti. Hyvät uusimiset.” 

Eli nyt Luna on TK1 TK2 RTK1 RTK2 Isbahan’s Mystery.


Sinne pääsi koulari muitten joukkoon.
Jostain syystä tokon TK2 heijasti hirveästi otin kuvan sitten mistä kulmasta tahansa. :D 

2 kommenttia:

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)