maanantai 30. huhtikuuta 2018

Rally-tokokoe Lohja 29.4.18, AVOHYV 99/100, 1.sija

Olen tässä jo jonkin aikaa pohtinut, että ilmoitanko Lunan rallyn kokeisiin. Ajatushan alunperin oli että hoidetaan alo- ja avo-luokat nopeasti alta pois, mutta nyt olen sitten seuraillut että neidin juoksut alkavat jälleen tehdä tuloaan. Ja minun tuurillahan ne juoksut alkavat kun koepaikan varaan. Katselin kumminkin Virkusta erinäisiä kokeita ja lopulta päätin että kokeillaan nyt kumminkin. Laitoin koepaikkakyselyitä menemään. Ensimmäinen oli Lohjalla oleva koe, joka oli tietenkin mennyt jo täyteen (olin varmaan viikon myöhässä ilmon aukeamisesta). Jäimme neljänneksi vai viidenneksi varasijalle.

Siinä kävi mielessä että aika harvoin taitaa kisoissa olla 4-5 koirakkoa, jotka peruu osallistumisensa. Normaalisti se taitaa olla sinä 1-2 paikkeilla. Joten yllätyin kun perjantai-iltana klo 21.34 oli tullut sähköposti että pari peruutuspaikkaa tullut, kaksi ensimmäistä viestiin vastannutta saa paikat. Eli kyseinen viesti oli lähetetty kaikille jonossa olijoille. Minulla kävi sen verran hyvä tuuri, että satuin katsomaan sähköpostini klo 21.36. Äkkiä laitoin viestiä ja saatiin paikka.

Mielessäni ajattelin, että tietysti ei ole kovin reilua ensimmäisenä jonossa olleita kohtaan että paikat vietiin nenän edestä, mutta sinällään ymmärrän kokeenjärjestäjääkin että kun kokeet on puolentoista vuorokauden päästä, ei sitä kovin pitkään voisi odotella ensimmäisenä jonossa olevien vastaamista.

Joten me sitten sunnuntaina pakkasimme koirat autoon, ja lähdettiin ajamaan kohti Lohjaa.

Aikataulun mukaan avo-luokka oli laitettu alkamaan klo 15.15. olimme paikalla hyvissä ajoin siinä 14.35. Kävin ilmoittautumassa, jossa sanottiin että luokkaa on sitten aikaistettu - rataantutustuminen alkaisi 14.45. Tuijotin hetken rannekelloani ja totesin että okei, me mennäänkin sitten todella nopeaan pikaiselle lenkille. Onneksi lähtölistasta näin että olimme Lunan kanssa viimeisenä radalla (yhteensä 14 koirakkoa) joten kerkeisin vielä rataantutustumsen jälkeenkin pikaisesti käyttämään jos nyt neiti ei tekisikään mitään.

Käytettiin koirat pikaisesti hiekkaisella sivutiellä, ja otin vielä muutamat pienet kertaustreenit. Tajusin siinä takaisin kävellessä että Luna oli vaihteeksi onnistunut nappaamaan jostain mukaansa takiaisia. Yritin niitä irroitella parhaani mukaan, koska tiesin niiden olevan todella häiritseviä koiran jalkakarvoissa. Enkä halunnut että Luna kesken radan alkaa niitä irrottamaan. Sitten sisälle, jossa rataantutustuminen alkoi.

Pahoittelut kuvan laadusta, yritin siinä ryysiksessä napata vaan pikaisesti kuvan, joten se tietysti hieman tärähti.
Rata ei mielestäni ollut kovinkaan vaikea. Varsinkaan kun olin kotona netistä etsinyt kyseisen tuomarin aikaisempia avo-ratoja ja ne oli minusta paaaljon vaikeamman oloisia. Toivoin koko ajomatkan ettei meillä olisi pyörähdystä ja estettä lähekkäin, koska se on treeneissä osoittautunut hieman haastavaksi (koska käsimerkistä neiti on lähtenytkin kohti estettä). Toinen mitä pelkäsin oli monta eteentuloa, ei siinä liikkeessä sinällään mitään, mutta olin jostain saanut mieleeni ajatuksen että mitä jos Luna kiertääkin sen kyltin niissä tehtävissä. Kolmantena pelkäsin istu-askel sivulle-istu kylttiä, koska kouluttaja oli siitä huomauttanut että neidin persuu hivelee maata siinä sivulle menossa. Jos se osuu maahan siinä askeleen välissä niin sehän on -10p. No, minun peloista radalla oli vain tuo viimeinen istu-askel sivulle -istu kyltti.

Käännökset oli selvästi tämän radan teema, koska niitä löytyi sitten mukavasti. Pysähdyksellä ja ilman. Pysähdykset ovat myös Lunan hankaluus, koska neitihän niin hanakasti korjaa itse vinoa perusasentoa ottaen helposti sen -10p. Tähän ongelmaan tosin olen keksinyt hyvän ratkaisun, mikä toimi edellisissäkin kokeissa; huono(mpi) palkka. Eli menimme pelkillä kuivilla nappuloilla tälläkin kertaa. Palkka se on nykyään sellainen että Luna kyllä tekee töitä käskettyä, mutta ei koe tarvetta tavoitella sitä palkkaa aivan samalla vireellä, jolloin ylimääräiset korjaukset jäävät pois.

Kävin radan muutaman kerran läpi, jonka jälkeen lähdin kentältä. Olemalla viimeisenä vuorossa, minulla oli myös se etu, että kerkesin katsomaan kaikkien muiden suoritukset ennen omaa suoritusta. Eli rata kerkesi painumaan aika hyvin mieleen, vaikka monella näytti olevan ongelmia ja suorittivat pääasiassa käännöskylttejä väärään suuntaan.

Lopulta oma vuoro koitti ja siirryttiin Lunan kanssa radalle.



Kuten alunperin ajattelin, et rata ollut kovinkaan vaikea ja päästiin nätisti alusta loppuun ilman uusimisia. Koska olimme viimeisiä, niin jäimme sitten odottelemaan kun tuomari allekirjoitti kisakirjoja. Yksi työntekijöistä tuli kehumaan Lunaa ja neidin kontaktia. Kävin hetken päästä vilkaisemassa tuloslistaa ja olin tyytyväinen kun näin meidän kohdalla 99/100. Samalla tuli katsottua muiden tulokset ja yllättäen siellä ei tainnut olla yhtään toista yli 90 pisteen suoritusta, eli Luna sijoittui ensimmäiseksi.  Yksi piste oli mennyt pelkäämästäni istu- askel sivulle -istu kyltistä, mutta onneksi oli vain "vino" virhe.




Hyvin siis alkoi tämä meidän rallyn avo-luokka, meillä on ensi viikonlopulle varattua toinen koepaikka sunnuntaille ja ollaan varasijalla lauantain kokeeseen. Nyt pidetään peukut pystyssä että päästäisiin sekä lauantain että sunnuntain kokeeseen, läpäistäisiin kisat hyväksytysti jotta voitaisiin hetkeksi jättää rallykisojen miettiminen ja keskittyä tokoon.


2 kommenttia:

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)