torstai 19. huhtikuuta 2018

Ulkokausi korkattu


Kahden viikon välein olevissa treeneissä on se huono puoli, että kun jää yksi tunti väliin (Lunan vatsatauti) niin seuraava tunti onkin sitten vasta kuukauden päästä. Tavallaan tauko tekee ihan hyvää, mutta nämä säät kun ovat vasta nyt alkaneet parantua eikä sisällä pysty samalla tavalla treenailemaan, niin siirtyy myös meidän kokeisiin meno koko ajan kauemmaksi.

Ulkokausi korkattu! 

No, meillä on sinällään myös meidän juoksuongelma taas käsillä, että taitaa se tokokokeeseen meno siirtyä kesälle. Ärsyttävää tämä epätietoisuus, jos Lunan juoksuväli on sama kuin viimeksi, eli 6 kuukautta, pitäisi niiden alkaa tämän kuun lopulla. Mutta normaalisti se on lähempänä 8 kuukautta, eli ne voi yhtä hyvin alkaa vasta kesäkuussa. Pientä merkkiä juoksujen alusta on jo, eli neiti on hieman alkanut merkkailla lenkeillä. Tai se merkkaa yleensä kerran – max kaksi, mutta normaalilla lenkillä ei merkkailla ollenkaan. Eli olettaisin itse, että juoksut alkaisivat kuukauden sisään.
Mutta siis maanantaina päästiin tokotreeneihin.  Meillä olikin reilusti aikaa, kun treenaajia olikin minun lisäksi vain yksi. Otettiin Lunan kanssa vähän kaikenlaisia treenejä. Alkuun ruutu, jossa ainut ”vika” oli oikeastaan se että neiti ei mennyt maahan ensimmäisellä käskyllä. Pistän tämän osittain aksatreenaajien piikkiin, kun ei siltä haukunnalta meinaa kuulle edes omaa ääntään.

Seuraavana otettiin metallihyppynoutoa. Ensimmäisellä yrityksellä Luna karkasi kouluttajan käskystä. Seuraavalla yrityksellä se ei sitten varastanut vaikka kuinka kouluttaja yritti sitä huijata, mutta perusasento kapulan kanssa oli huono. Kolmas yritys oli muuten hyvä, mutta perusasento taas vino. Ja minä palkkasin kaikista näistä suorituksista. Kouluttaja tästä huomauttikin, että eihän koira voi tietää tehneensä väärin jos se saa saman palkan hyvästä ja huonosta suorituksesta. Itsekin tämän ymmärsin, mutta jotenkin tuntuu taas ilkeeltä olla antamatta sitä palkkaa kun toinen kumminkin yrittää. Pitää varmaan ottaa taas itseä niskasta kiinni ja olla palkkaamatta virheellisistä suorituksista, kun tiedän Lunan oikeasti osaavan homman.  

Otettiin pätkä seuruuta. Seuruussa olen huomannut meillä taas tulleen kesto-ongelman. Kun talvella ei ole tullut otettua niin usein pidempää palkatonta seuruupätkää, herpaantuu neidin keskittyminen nykyään useammin. Myös peruutus on ottanut takapakkia. Kaksi-kolme askelta menee vielä suht hyvin, mutta heti sen jälkeen neiti lähtee vinoon.

Luoksetulon pysätyksessä totesin meillä olevan ongelman oikeasti pitkällä matkalla. Luna on todella hyvin oppinut jo pysähtymisen, mutta mitä pidempi matka niin sitä todennäköisemmin se ei pysähdy, kun vauhti kerkeää niin kovaksi että sitten vain tullaan silmät ja korvat kiinni. Ongelmaa ei ole, jos Luna tietää että takapalkka on käytössä. Mutta kun kokeessa en voi laittaa sitä takapalkkaa esille, niin neiti kokee järkevämmäksi tulla suoraan luokse. Tässä sitten otettiin piilotakapalkka käyttöön, eli kouluttaja laittoi Lunan huomaamatta takapalkan. Pari kertaa meni siihen että neidillähän ei ollut mitään käsitystä että palkka tulikin takaa (vaikka sanoin liikkeen alussa ”takana” vihjesanan) ja jouduin itse juosta palkalle sen paikan näyttämään. Neljännellä kerralla sitten Luna suuntasi jo itse taakse, ei vaan bongannut palkka-alustaa nurmimatolta. Mutta idea alkoi selvästi jo mennä pääkoppaan, eli siellä takana voi olla se palkka vaikka minä en sitä sinne ole laittanut.

Kerittiin vielä ottamaan ohjattua noutoa, Luna tosin keskittyi johonkin aivan muuhun eikä katsonut kun kapuloita vietiin. Sen takia ensimmäinen nouto meni pieleen (okei, kokeessakaan tuskin on isoa treenitavara kasaa heti vieressä mikä vei nyt neidin huomion), mutta lopulta vasen kapula löytyi.  Toisen yritys sujui paljon paremmin vaikka Luna ei taaskaan katsonut. Lähetin nyt oikealle. Tässä kouluttaja totesi että vaikka Luna ei sitä alussa katsonut, se selvästi bongasi sen meidän tehdessä täyskäännöstä. Toinen mikä tietysti helpotti tilannetta, oli se että neiti nyt tiesi mitä liikettä tehtiin. Otettiin vielä kolmas kerta vasemmalla kapulalla ja nyt se tuotiin hienosti takaisin.

Loppuun vielä paikallaolot. Luna pysyi nätisti makuulla (mitä nyt oli mennyt lonkalle) vaikka viereinen koira lähti jonnekin seikkailemaan. Tämän toisen koiran omistaja tietysti kielsi kovaan ääneen ja lähti koiransa perään, jolloin minä mietin sermin takana että pitäisikö minun tulla esille, mutta kun kouluttajakaan ei ilmoittanut mitään, päätin pysytellä piilossa. Eikä se Luna tosissaan ollut toisen koiran hölmöilystä välittänyt.

Onneksi nyt pääsee taas ulos treenaamaan, niin on mahdollisuus että saadaan tämä pakka kokoon ja lopulta sinne kokeisiin. Ihan vielä en tosin ole Lunaa mihinkään ilmoittamassa, talvi söi myös meidän kisamaista suoritusta selvästi ja pitää sitäkin hieman muistutella ennen tositilannetta.



Rallyssa meillä olikin ensimmäistä kertaa voittajan rata. Kun katselin ratapiirrosta treenejä edeltävänä iltana, totesin ettei se mitenkään vaikealta näyttänyt. Oli siellä meille uusia kylttejä, kuten puolenvaihto takaa ja molemmat vasempaan täyskäännös. Kerkesin näitä hieman treenaamaan kotosalla ja saimmekin ne jotenkuten sujumaan.

Kun sitten päästiin treeneihin ja rataan tutustumaan, totesin ettei se nyt aivan niin helppo ollutkaan kuin ajattelin. Puolenvaihto tarkoitti sitä että rataa jatkettiin koira oikealla puolella. Ja se on yksi mitä en ole hirveästi Lunan kanssa treenaillut. Kyllä neiti seuraa oikealla, mutta kaikenlainen tekeminen sillä puolella on vielä vinoa.

Tekniikkatreeneissä meillä oli kaikki erilaiset käännökset ja puolenvaihdot. Mitkä lie kukkaset sun muut. Suurin osa näistä oli Lunalle yllättävän helppoja, kun vain itse hahmotin että mitä siinä haluttiin. Ja sitten piti tietysti alkaa miettimään uusia käskysanoja näille liikkeille. Jalan alta puolenvaihto on mennyt meillä käskyllä ”ali”, edestä puolenvaihtoon otin käskyn ”vaihda” ja takaa puolenvaihtoon ”back”.

Käännökset olikin sitten hankalimmat. Pienillä käsiavuilla Luna kyllä tiesi mitä tehdä, mutta pitihän siihen käskytkin keksiä. Otin sitten Lunan suunnasta katsottuna ulospäin käännöksiin tylsästi ”käännös” käskyn, sisäänpäin käännöksiin taas ”sisään”. En tiedä pitäisikö jokaiselle käännökselle olla oma käskynsä vaikka Luna suorittaa ne aina samalla tavalla, vain minun käännössuunta vaihtuu.
Tästä pääsimme sitten radalle. Luna oli vaihteeksi hirveän innoissaan tekemisestä, että melkein joka kerta se itsenäisesti korjaili perusasentoa. Huomautin tästä pariin kertaan, mutta kun korjaaminen jatkui niin annoin olla. Keskityn sen korjaamiseen sitten myöhemmin ja kun palkka ei ole yhtä houkutteleva. Kyltin 2. eli liikkeestä maahanmenon Luna teki ensin istumisena. Siitä päästiin taas hyvin eteenpäin, kyltille 8. & 9. asti. Ei niissäkään isoa ongelmaa ollut, meidän täyskäännökset vasemmalle ei vaan ollut niin sujuvia kuin olisin halunnut.

Kyltti 12. puolenvaihto takana oli ihan super! Ja sitten tulikin ongelmia kun piti jatkaa rataa koira oikealla. Tuli tuo istu-askel-istu-kaksi askelta-istu, mikä meillä ei ole aina sujuva vasemmallakaan puolella, oli jotain kamalaa oikealla. Siis Luna kyllä istui ei siinä mitään, mutta se istui vinossa puolen metrin päässä. :’D Minä siinä sitten ihan tietoisesti korjasin sitä perusasentoa, koska se oli niin kamala. Kouluttaja tosin totesi myöhemmin että ne olivat ihan hyväksyttäviä asentoja, yksi oli ainut mikä oli siinä rajalla sallittaisiinko se vai ei.

Kyltti 17 eli molemmat vasemmalle täyskäännös. Myönnän että olin treenannut tätä Lunan kanssa vain niin että neiti oli vasemmalla puolella. Tekniikkatreeneissä ennen rataa pääsimme myös kokeilemaan sitä sitten oikealta puolelta, joten se onnistui ihan hyvin radalla.

Sitten yllättäen viimeinen kyltti 18. eli 2x vasen täyskäännös ei ottanut onnistuakseen. Luna kyllä teki ensimmäisen täyskäännöksen todella hyvin, mutta se toinen siihen perään ei ottanut onnistuakseen vaan neiti tarjoili kaikenlaisia muita käännöksiä mitä olimme treenanneet. Joudun tämän uusimaan varmaan viisi kertaa, eikä siltikään onnistunut vaan Luna lähti tarjoamaan jo kyltikin kiertämistä. Tein liikkeen sitten todella helpotetusti, eli tehtiin yksi täyskäännös, otin useamman askeleen ja sitten tein vasta sen seuraavan. Näin saatiin onnistuminen ja päästiin maaliin.

-

Olen ollut tämän viikon talvilomalla ja täten sitten on tullut lenkkeiltyä tavallista enemmän (yritetty metsästää Pokemon Go:ssa Dittoa), arvioisin että tässä vajaan viikon sisään taitaa kilometrilukema olla 50 kilometriä, eikä olla edelleenkään sitä Dittoa löydetty. Mutta treenit plus lenkit, niin mulla on kaksi aikalailla dööd koiraa kotona. :D Pystyn hyvin sitten tekemään muita hommia (kuten öljyämään terassin), kun noita ei edes huvita osallistua. Luna vain pitää vahtia etten katoa mihinkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)