sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Sydämen uusintaultra

Kun ei ole muutakaan tekemistä, niin käydään nyt sitten tarkastuksissa.

Lunalla todettiin sivuääni sydämessä vatsataudin yhteydessä 2018, jolloin todettiin että se todennäköisesti johtuu suolistotulehduksesta. Siitä vuosi eteenpäin, sivuääni kuului edelleen. Joten lähetin systerin sitten Lunan kanssa sydänultraan, koska kuukauden ainoa vapaa aika oli keskellä omaa työpäivää.

Tällöin neidillä todettiin pieni aorttaläppävuoto. Lääkärin mukaan vuoto ei häiritsisi mitenkään, mutta jos oli jalostussuunnitelmia, suositeltiin uusintatutkimusta noin vuoden päästä. No, Lunallahan ei ole edelleenkään niitä jalostussuunnitelmia, joten se siitä.

Viime vuoden lopulla Luna käytettiin sydämen auskultaatiossa, jossa sivuäänen ”voimakkuudeksi” todettiin 2. Nämä sivuäänen numerot tuppaavat muuttumaan hieman kuuntelevan lääkärin mukaan, tottuneempi lääkäri kuulee äänen nopeammin ja helpommin, kun taas ei niin rutinoitunut saattaa joutua etsimään ääntä. Mutta hieman alkoi mietityttämään, kun viime vuonna Lunaa tuli juoksutettua lääkärillä useaan otteeseen ja parikin lääkäriä joutui ääntä etsiskelemään, olin olettanut sivuäänen asteeksi korkeintaan sen ykkösen.

Ultran jälkeen lähdettiin kohti Inkoota ja vaunua.

Tähän syssyyn tuli vielä cockereiden fb-ryhmässä esille useampia sydänsairaita tapauksia lyhyen ajan sisään. Joten juttelin sitten joulukuussa Lunan Cartrophen-pistoksia uusiessa sydämeen erikoistuvan lääkärin kanssa, että kannattaako meidän lähteä uudelleen ultraan. Hän oli silloin sitä mieltä, että voi hyvin olla että Lunan tilanne ei siitä etene koskaan mihinkään, mutta olisi se uusintaultra ehkä järkevä parin vuoden päästä edellisestä ultrauksesta.

No, koska edellinen ultraus oli 2019 helmikuussa olisi seuraava ajankohtainen 2021.

Sopivasti bongasin joukkotarkastusryhmästä Kellokoskella olevan tarkin, jossa oli kaksi ultrausaikaa vapaana. Ja mikä parasta, hinta oli oikeasti halpa, 175€. Ja lääkärinä oli vielä cockeriryhmässä usein kehuttu Anders Eriksson.

Joten 13.3. lauantaina ajeltiin Lunan kanssa sitten Kellokoskelle. Koronarajoitteiden takia en päässyt neidin kanssa sisälle, joten odottelin sitten siinä ulkopuolella.

Noin puolentunnin päästä Luna palautettiin ja hoitaja kertoi tulokset. Pieni mitätön sivuääni löytyi, mikä ei vaikuttaisi mihinkään. Totesinkin siinä, että se oli jo tiedossa. Tulimme pikemminkin tarkistamaan tilanteen, ettei se ole huonontunut. 

Eli aika varmasti Lunan sydänongelma on sellainen ei etenevä versio, mutta niinhän sanottiin Lunan silmistäkin ja se kumminkin eteni. Tietysti olisi ollut kiva, että olisin voinut keskustella lääkärin kanssa ”löydöksestä”, mutta vallitsevan tilanteen takia se nyt ei ollut mahdollista, joten pitää keskustella sitten tuon oman eläinlääkäriaseman lääkärin kanssa seuraavalla kerralla, kun siellä asioi.

Hetken päästä ilmestyi koiranettiin tulokset ja siellä oli ”diagnoosina” kammioväliseinämäreikä.

Hieman tätä kummastelin, kun lueskelin asiasta enemmän. Joka paikassa todetaan, että tässä tapauksessa sivuääni kuullaan jo pennulla. Luna oli neljä vuotta ennen kuin sivuääni alkoi kuulumaan. Ja jos pentuna ei oireile, on ennuste siinä mielessä hyvä, että koira lähes aina elää normaalin elämän. Toisekseen, tämä nyt kumminkin mielestäni on hieman eri asia kuin pari vuotta takaperin diagnosoitu aorttaläpän vuoto.

Mutta pääasia on, että vika on sellainen ettei se tule Lunan elämää mitenkään häiritsemään.


EDIT 16.3.21. Laitoin viestiä vielä ultranneelle eläinlääkärille ja hänen vastaus oli, että nämä lievät muutokset eivät pakosti tule esiin kuin uusimmilla laitteilla ja lääkärin kokemuksella on tietysti osansa. Aorttaläppävuodossa ei kuulemma tule kuultavaa sivuääntä. (Tässä vaiheessa vähän naurahdin, kun syksyn auskultaation tehnyt lääkäri oli todennut systerin sanoessa läppävuodosta, että "kuulostaa ihan siltä" :'D ) Mutta lääkäri laittoi kuvan, missä väliseinämäreikä näkyi, joten uskottakoon häntä.

1 kommentti:

  1. Ei nuo pienet sydänlöydökset onneksi tosiaan aina koiralle itselleen haitaksi ole. Mun vanhemmalla koiralla löydettiin pari kolme vuotta sitten, eli sen ollessa noin 9-10v, sivulöydöksenä joku pienenpieni vika (en jaksa nyt etsiä ja tarkistaa, että mikä), kun käytiin sydänultrassa sen vuoksi, että keuhkoissa oli vikaa ja tarkistettiin, ettei ole vaikuttanut sydämen toimintaan. Sillä ei tosin ole edes sivuääniä eikä mitään oiretta ollut, ja jos ultran olisi ottanut virallisena, olisi lausunto ollut terve.

    VastaaPoista

Kommentit tarkistetaan ennen julkaisua (roskapostimainoskommenttien takia)